tiistai 1. maaliskuuta 2011

Vaasan kulttuuriympäristöselvitys 2010

Vaasan kaupunkisuunnittelussa on laadittu erinomainen ja laaja n. 140 sivuinen katselmus Vaasan kaupunkikuvan historiaan ja nykytilaan. Arkkitehti Marketta Kujala kertoo (Pohjalainen 27.2.2011)innostuneena tehdystä työstä, asioita on nyt kartoitettu, ja nyt voimme paremmin ymmärtää niin luonnon kuin ihmisen jättämät jäljet kaupunkiin, maisemaan, paikan henkeen."Vaasalla on voimakas oma identiteetti. Kujala kertoo, että kollegat täällä käydessään ihastelevat ja kadehtivat Vaasaa. Tämä meidän itsekin pitäisi ymmärtää."
Kaupungin keskusta, sydän, todennäköisesti pysyy elinvoimaisena ja vahvistuukin tulevaisuudessa, mutta suuria haasteita toki on edessämme. Maankohoaminen, rantojen pakeneminen on yksi suuri asia, johon totta vie on kiireellä keksittävä toimintatapoja pitää meri ja veneily edelleen itsestään selvänä Vaasan tunnuspiirteenä. Asia on niin iso ja tärkeä, että sen puitteissa on varmaan järkevää kutsua koolle jonkinlainen informaatio- ja keskustelutilaisuus, jossa voidaan pohtia asiaa mahdollisimman monelta kantilta.

Vaasan kulttuuriympäristöselvitys 2010 julkaistaan jossain vaiheessa myös kirjana. Tässä vaiheessa siihen voi tutustua netissä kaupungin sivuilla http://www.vaasa.fi/ >julkiset palvelut>kaavoitus ja rakentaminen>kaavoitus>ajankohtaista>kulttuuriperintöselvitys (pdf 24 Mt)
Selvitys kattaa koko Vaasan alueen, ei pelkästään kantakaupunkia. Kannattaa lukea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...