keskiviikko 1. heinäkuuta 2026

Krimin sodan Vaasan osuuteen liittyvät julkiset vahinkotiedot

 

ILKKA VIRTANEN



IV: Kuvassa on lueteltu Wolffin koko aluskanta ja merkitty punaisella täysin tuhoutuneet alukset. Kuvassa oleva parkki Clio on yksi näistä tuhoutuneista laivoista.

Krimin sodan Vaasan osuuteen liittyvät julkiset vahinkotiedot ovat yleensä hyvin puutteellisia ja ylimalkaisia. Pahiten vahinkoa kärsineen kauppias, laivanvarustaja ja valtiopäivämies Carl Gustav Wolffin kärsimistä vahingoista saatiin 2020 uutta tutkimustietoa, kun Wolffin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, historian dosentti Charlotta Wolff (C.G. Wolff on Charlotta Wolffin isoisän isoisä) julkaisi tutkimukseen perustuvan tietokirjansa ”Edelläkävijät – Neljän suurkauppiassuvun tarina modernisoituvasta Suomesta”. C.G. Wolffin luoma Wolffin kauppahuone on yksi näistä tarkastelluista kauppahuoneista.

Wolffin laivastoon kuului vuosien aikana kaikkiaan 45 alusta, joista 40 rakennettiin Palosaaren veistämöllä. Wolffin kuollessa 1868 hänen laivastonsa oli suurimmillaan ja siihen kuului 24 alusta. Kyseessä oli Suomen suurin varustamo. Höyrylaivat saivat aluskannasta jo Wolffin elinaikana voimakkaasti alaa, mutta Wolff pitäytyi purjelaivakannassa. Kun britit elokuun alussa 1855 hyökkäsivät Palosaaren ja Mansikkasaaren satamiin, he yrittivät käydä kauppaa Wolffin kanssa. Wolffille luvattiin, että hänen Palosaaren varastojaan ja tuotteitaan ei tuhota, jos hän luovuttaa englantilaisille yhden laivansa purjeet ja rikin. Wolff oli valtiopäivämies, joka kannatti Suomen itsenäistymistä Venäjän alaisuudesta. Toisaalta hän oli perustuslakia kunnioittavana uskollinen Suomen suuriruhtinaalle, Venäjän tsaarille, ja kieltäytyi neuvottelusta vihollisen kanssa. Tästä uskollisuudestaan hän sai maksaa kovan hinnan, englantilaiset polttivat viisi hänen aluksistaan ja takavarikoivat tai muuten vahingoittivat muita laivoja ja myös satamarakennuksia ja Wolffin Onkilahden rinteellä sijainneen huvilan.

Oheisessa kuvassa on lueteltu Wolffin koko aluskanta ja merkitty punaisella täysin tuhoutuneet alukset. Kuvassa oleva parkki Clio on yksi näistä tuhoutuneista laivoista.

 

 

Katso myös

tätä edeltävä blogipostaus

ILKKA VIRTANEN

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2026/07/vaasa-eurooppalaisen-suurvaltasodan.html 

ja

PATTERINIEMI,  
kesäkuun 2026 arkeologiset kaivaukset

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2026/06/patteriniemi.html


Vaasa eurooppalaisen suurvaltasodan sivunäyttämönä Krimin sodassa




Kuvituskuva alla olevaan uusintapostaukseen. Ilkka Virtanen 27.6.2026.
Patteriniemen edustalla hevosenkengän muotoiset patterin jäänteet erottuvat hyvin tarkkasilmäiselle havainnoijalle  

 
Tämä uusinta julkaisu on aikaisemmin julkaistu tässä blogissa pdf tiedostona. Nyt teksti on helpommin luettavaa eli tekstiversiona! Aihe on ajankohtainen Patteriniemessä viime viikolla tehtyjen arkeologisten kaivausten takia. Asiasta on kerrottu näyttävästi sekä Vasabladetissa että Ilkka-Pohjalaisessa
 
ja myös ruotsiksi Gunvor Påttin käännöksenä lehdessä Veteranen av år 1918 vuoden 2024 ykkösnumerossa / jaettu myös tämän sivuston lukijoille

Krimkriget (1853–1856)
https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2024/03/krimkriget-18531856.html

Ilkka Virtasen kirjoitus on julkaistu alun perin sanomalehti Pohjalaisessa 8.8.2005

 

 

 

ILKKA VIRTANEN


Vaasa eurooppalaisen suurvaltasodan sivunäyttämönä (150) 171 vuotta sitten;
Palosaari ja Mansikkasaari englantilaislaivojen tulituksen kohteena elokuussa 1855

Vuosina 1853–1856 käytiin Venäjän ja Turkin sekä Venäjän ja Turkkia tukeneiden liittolaisten eli Englannin, Ranskan ja Sardinian välillä ns. Itämainen eli Krimin sota. Vaikka sotaa käytiin etäällä Suomesta, Balkanilla ja Mustanmeren alueella, Suomi joutui osana Venäjää sotatapahtumien sivunäyttämöksi. Englantilaiset ja ranskalaiset laivasto-osastot tekivät vuosina 1854–1855 tuhojaan myös Suomen rannikoilla. Suomessa sota tunnetaan parhaiten nimellä Oolannin sota johtuen liittoutuneiden Ahvenmaalla sijainneen Bomarsundin linnoituksen tuhoamisesta. Vaasa sai osansa vihollisen tihutöistä elokuussa 1855.

 

Mistä Krimin sodassa oli kysymys?

Itämaista eli Krimin sotaa käytiin Turkin ja sen liittolaisten Englannin, Ranskan ja Sardinian toimesta Venäjää vastaan vuosina 1853–56. Venäjä oli pyrkinyt naamioimaan hyökkäyksensä Turkkiin v. 1853 kristillisen uskon nimiin, mutta todellisuudessa se halusi kasvattaa mahtiaan Balkanilla ja saada laivastolleen vapaan pääsyn Turkin salmien kautta Välimerelle. Tämän taas silloiset eurooppalaiset suurvallat Britannia ja Ranska yhdessä pyrkivät torjumaan. Ne yhdessä Sardinian kanssa liittoutuivat Turkin tueksi.


Venäjän Itämeren laivastoa oli Nikolai I:n aikana vahvennettu ja englantilaiset pitivät tätä uhkana sekä syntyneille sotilaallisille intresseilleen Mustanmeren alueella että merenkululleen yleensä. Venäläiset oli tästä syystä suljettava Suomenlahdelle. Näin Suomi osana Venäjää joutui mukaan eurooppalaisen suurvaltakonfliktin tapahtumiin. Suomessa Oolannin sotana tunnettu Krimin sota toi rannoillemme englantilais-ranskalaisen laivaston. Amiraali Plumridgen johtama laivasto-osasto tuhosi kahtena kesänä Suomen rannikolla olevia satamia ja linnoituksia, kaappasi laivoja ja esti kauppalaivoja käyttämästä merialuettamme.


Tuhoiskuja eri puolilla rannikkoa, Vaasa kuitenkin rauhassa ensimmäisenä sotavuotena


Liittoutuneiden varsinaiset sotatoimet Suomenlahdella rajoittuivat kesällä 1854 tiedusteluun Kronstadtin ja Viaporin suunnissa, Hankoniemen edustan linnakkeiden tulittamiseen ja epäonnistuneeseen maihinnousuyritykseen Tammisaaren eteläpuolella. Vuoden ja samalla koko Oolannin sodan merkittävin tapahtuma oli Ahvenanmaalla sijainneen Bomarsundin linnoituksen valtaaminen ja tuhoaminen.

Ensimmäisenä sotakesänä englantilaiset tekivät hävitysretkiä myös Pohjanlahden rannikkokaupunkeihin. Tarkoituksena oli tutkia, oliko satamakaupungeissa venäläisiä laivoja ja sotamateriaalia. Toukokuun lopulla Raahessa poltettiin pikiruukki, tervahovi ja laivaveistämö. Kaksi päivää myöhemmin Oulussa tuhottiin 13 laivaa, lautatarhat, tervahovi, satamamakasiinit sisältöineen sekä työväen asuntoja.

Kokkola oli seuraavana vaarassa, mutta muista poiketen kaupunki päätti taistella. Sodan uhan alla Pohjanmaan rannikon puolustamista varten oli perustettu kenraalimajuri Alexander Jacob von Wendtin Pohjanlahden Puolustusosasto, jossa oli 2 suomalaista ja 2 venäläistä pataljoonaa, kasakkasotnia ja 2 kenttätykistöpatteria. Osaston esikunta oli Vaasassa. Kenraali von Wendtiltä pyydettiin kiireesti apua, ja kauppaneuvos Anders Donnerin johdolla satakunta miestä rakensi puolustusasemat Halkokarin niemeen. Sotilasosasto, jota von Wendt itse johti, tuli ajoissa perille ja ryhmittyi Halkokarin asemiin yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Kesäkuun 7. päivän iltana kaupunkia lähestyi englantilaisten yhdeksän tykein aseistettua barkassia. Järjestäytynyt puolustus näytti olleen englantilaisille yllätys, ja noin 45 minuutin kahakka päättyi englantilaisten tappioon. Kaksi laivaa yhdeksästä tuhoutui ja toisen niistä miehistö vangittiin.
Vaasa säästyi ensimmäisenä sotakesänä englantilaisten hävityksiltä. Syyksi on arveltu satamiin johtaneita vaikeakulkuisia väyliä sekä tietoa kaupungin tuhoutumisesta palossa kahta vuotta aikaisemmin. Kaupunkia oli hieman yritetty myös varustaa. Vanhaan satamaan johtavaan väylään oli rakennettu paalueste, jossa oli vain kapea aukko. Bockholmeniin, Sunnanvikin Gräsholmeniin, venäläiset olivat rakentaneet patterin. Sen jäänteet ovat nykyäänkin näkyvissä Suvilahden Patterinniemellä.

 

Vaasan vuoro elokuussa 1855

Englantilaiset jatkoivat kesällä 1855 hävitysretkiään, ja nyt tuli myös Vaasan vuoro. Elokuun 3. päivänä korvetti "Firelly" laski ankkurin Varisselälle, Palosaaren sataman edustalle. Aluksesta lähetettiin tykkibarkassilla maihin osasto, joka ryhtyi tarkastamaan satamaa. Tarkastuksen sotilaallinen tulos oli mitätön. Sataman lähettyvillä ollut kauppaneuvos G.G. Wolffin omistama tyhjillään ollut talo poltettiin, sillä englantilaisten olivat saaneet kuulla, että siinä oli ollut majoitettuna venäläisiä sotilaita.

Sillä aikaa kun satamaa tarkastettiin, korvetti kaappasi Wolffin "Fides"-nimisen laivan ja poltti vastavalmistuneen aluksen. Lisäksi englantilaiset ottivat haltuunsa Grönbergin "Preciosan" sekä pari prikiä. Englantilaiset päättivät myös täydentää tervavarastoaan, ja aikaisemmin kaapattu knunari "Necken" hinattiin satamaan. Kuormaus jäi kuitenkin kesken, sillä paikalle lähetetty venäläisosasto lähestyi satamaa. Korvetti vetäytyi tykinkantaman päähän ja ankkuroi Fjällskärin lähelle.

Varsinainen hyökkäys Palosaaren satamaan tapahtui elokuun 8. päivänä kahdella tykkibarkassilla. Toinen tulitti Mansikkasaarta sekä tykeillä että paloraketeilla ja sai muutamia rakennuksia tuleen. Toinen asettui Hietasaaren ja mantereen väliin, mistä se tulitti sekä Mansikkasaarta että Palosaarta. Tarkoituksena oli ilmeisesti estää aikaansaatujen tulipalojen sammuttaminen.

Tulituksen alettua rannalle lähetettiin Vaasan pataljoonan kaksi komppaniaa. Yksiköt ryhmittyivät Palosaaren satamaan sekä rannalle vastapäätä Hietasaarta, ja tarkka-ampujien onnistui kivääritulellaan karkottaa barkassit etäämmälle. Taistelussa kunnostautui erityisesti aliupseeri Eliel Malmberg. Yhdessä parinkymmenen miehen kanssa hän kiipesi Palosaaren pakkahuoneen katolle, josta kyettiin tehokkaasti tulittamaan vihollista.

Maaherra oli heti tulituksen alettua kehottanut Vaasan osastoa lähettämään nopeasti kaupunkiin vahvennusta. Kokkolasta tuli pikamarssia venäläinen raskas puolipatteri viinaanmenevän kapteeninsa johdolla. Vaasalaiset kestitsivät apuun tulleita tykkimiehiä lukuun ottamatta humalaista kapteenia, joka maaherran käskystä jätettiin ilman. Kapteenia myös pidettiin syrjässä, kun tykeillä ryhdyttiin tulittamaan. Laukaisuilla ei ammattitaitoisen johdon puuttuessa kuitenkaan saatu tulosta aikaan, joten humalainen kapteeni piti kutsua tykeille. Hän ammuttikin heti täysosuman.
Seuraavana päivänä, elokuun 9:tenä, englantilainen korvetti lähti merelle hinaten mukanaan kahta kaapattua alusta. Itse satama oli kärsinyt vain pieniä vaurioita, ja muutkin tappiot olivat vähäiset. Yksi venäläinen sotilas kaatui, ja 2. komppaniassa palvellut 18-vuotias signalisti Petter Lindqvist haavoittui vaikeasti ja kuoli vielä samana iltana. Hautajaiset olivat seuraavana sunnuntaina Kappelinmäellä, ja niiden aikana kaupunki oli lähes tyhjä. Asukkaat olivat seuraamassa sotilaallisin kunnianosoituksin tapahtuvaa hautaamista. Kaupunkilaiset suhtautuivat taisteluihin yleensäkin hyvin kiinnostuneesti. He vaelsivat Klemetsön harjanteelle, nykyisen Vaasan keskustaan seuraamaan 1-2 km:n päässä esitettävää taistelunäytelmää.

Taisteluja ja hävitystä tapahtui toisena sotavuotena myös muualla Suomen rannikolla. Kotkan edustalla tuhottiin Ruotsinsalmen linnoituskaupunki. Täältä englantilaiset siirtyivät Helsinkiin Viaporin edustalle, joka joutui pommitusten kohteeksi. Elokuun 9.–11. päivinä 1855 Pohjolan Gibraltariksi julistettu linnoitus kävi ensimmäistä ja viimeistä suurta taisteluaan Venäjän keisarin puolesta – Suomen Venäjälle vuosisadan alussa menettänyt Ruotsi oli tässä sodassa puolueeton. Pienen uuden pääkaupungin asukkaat kerääntyivät ihmettelemään oman aikansa maailmansodan ilmaantumista lähiluodoille. Viaporin pommitus kesti kolme vuorokautta ja linnoitus kärsi tuntuvat vahingot. Noin 260 puolustavaa sotilasta kuoli tai haavoittui. Pelättyä maihinnousua ei kuitenkaan tullut, eikä Helsinki kärsinyt juurikaan vaurioita.

Pohjanlahdella Uusikaupunki joutui huomattavien tuhojen kohteeksi. Myös Kokkolaa hätyytettiin toisena sotavuotena, syyskuun 3:ntena. Puolustukseen oli nyt kuitenkin osattu varautua ja vihollisen hyökkäys jäi tuloksettomaksi. Marraskuussa kaksi englantilaista siipiratasalusta yritti vielä tunkeutua Pietarsaaren satamaan. Sää oli huono, ja alukset ajoivat karille. Koko tapaus rajoittui siihen, että puolustajat ja kaupunkilaiset näkivät sateen ja sumun läpi korkeita tulenlieskoja merellä. Englantilaiset mahdollisesti polttivat kaappaamansa puualuksen.

 

Sodan seuraukset Suomelle 

Krimin sodan alkaessa Suomen puolustus oli varsin puutteellisesti järjestetty. Ensimmäisenä sotavuotena vihollinen kohtasi kunnon vastarintaa oikeastaan vain Kokkolassa. Sielläkin siviilit olivat puolustuksen organisoinnin pääosassa. Sodan uhan alla keväällä 1854 heräsi kuitenkin jo ajatus perustaa maan puolustamista varten lisää suomalaisia joukkoja. Kesäkuun 23. päivänä annetulla keisarillisella manifestilla käskettiin perustaa, vielä voimassa olleen Ruotsin vallan aikaisen lain perusteella, kaksi ruotujakoista tarkka-ampujapataljoonaa, toinen Vaasan ja Oulun lääneihin ja toinen Turun ja Porin lääniin. Syksyllä 1854 nämä katsottiin riittämättömiksi ja päätettiin perustaa vielä neljä pataljoonaa: Oulun, Kuopion, Mikkelin ja Hämeen lääneihin. Seuraavana vuonna perustettiin vielä kolme uutta pataljoonaa niin, että kullakin läänillä oli oma pataljoonansa vuoden 1855 lopussa. Sodan seurauksena siis ruotujakolaitos palautettiin ja kansallinen sotaväkemme vahvistui merkittävästi.

Krimin sodan varsinaiset sotatoimet loppuivat Sevastopolin linnoituksen antautumiseen syyskuussa 1855. Rauha solmittiin Pariisissa maaliskuussa 1856. Suomen kannalta merkittävää rauhansopimuksessa oli se, että Bomarsundin linnoituksensa sodan aikana menettänyt Ahvenanmaa julistettiin sopimuksessa linnoittamattomaksi alueeksi, jota se on vielä nykyäänkin.


...

 

Kirjoittaja (tiedot päivitetty ja alkuperäisen tekstin kuvaliitteet poistettu) on Vaasan yliopiston emeritus professori, jonka harrastuksiin kuuluu mm. vapaaehtoinen maanpuolustustyö. Kirjoittajan toimipaikka oli Vaasan yliopisto, joka sijaitsee Oolannin sodan Vaasan tapahtumien alueella.
Kirjoitus perustuu pääosin, erityisesti Vaasan tapahtumien osalta, Stig Roudasmaan kirjoittamaan Vaasan varuskunnan historiateokseen ”Vaasa – vapautemme vaalija” (Vaasa Oy 1991).

 



 Kuva: AN, 26.6.2026.
Kuvassa Patteriniemen kaivauksia johtanut FT Jan Fast ja osa konfliktiarkeologian kenttäkurssin osallistujista, Vaasan Patteriniemi 24-28.6.2026.



 
Lue lisää
 
https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2026/06/patteriniemi.html
 
Aiheesta kirjoittivat myös sanomalehdet

ILKKA-POHJALAINEN / Digilehti 26.6.2026 (tilaajille) 
Johanna Westermark, teksti
Jarno Pellinen, kuvat
Ry­tei­kös­tä pal­jas­tui hät­käh­dyt­tä­vä löytö – Su­vi­lah­den kai­vauk­set va­lai­si­vat Krimin sodan lisäksi 1970-lu­vun lopun juo­ma­ta­po­ja

 https://www.ilkkapohjalainen.fi/ryteikosta-paljastui-hatkahdyttava-loyto-suvilahde/...

VASABLADET (endast för prenumeranter) 26.6.2026 
Text och bild, Linus Sandbacka
Här återupptäcks Vasas bortglömda försvar

https://www.vasabladet.fi/vasa/har-aterupptacks-vasas-bortglomda-forsvar/...


Blogipostauksen koonti ja jako: aimonyberg(at)gmail.com

 



maanantai 29. kesäkuuta 2026

Eeva Kilpi (18.2.1928-27.6.2026)

Teksti ja kuva: Ansku

Eeva Kilpi teki pitkän uran kirjailijana. Hän julkaisi ensimmäisen teoksensa, novellikokoelman Noidanlukko vuonna 1959. Läpi tuotantonsa Kilpi käsitteli karjalaisuutta, evakkoutta, rakkautta, luontoa ja naiseutta. Hän rikkoi tabuja kirjoittaessaan rohkeasti seksuaalisuudesta ja vanhuudesta. Mieskriitikot, erityisesti Pekka Tarkka, suhtautuivat Eeva Kilpeen hyvin kriittisesti. Rohkeasta romaanista Tamara (1972)  Pekka Tarkka kirjoitti ilkkuvan ja pahansuovan arvostelun Helsingin Sanomiin. Kilpi kirjoitti arvosteluun vastineen mutta sitä ei julkaistu. Herkemmän kirjailijan ura olisi päättynyt Tarkan teilaavaan kritiikkiin.

Vuonna 1976 hän otti kantaa ihmisten oikeuteen rakastaa. 

Ihminen rakastaa kaikkina ikäkauisna. Ei ole ikää johon ei kuuluisi sukupuolista toimintaa. Ei ole olemassa mitään vaihetta, ei ihmiselämän alku- eikä loppupäässä, jolloin sukupuolisuus olisi luonnontonta. 

Seksuaalisuus on miltei kuoleman vastakohta....Sukupuolielämä on minusta yhtä kaunis sana kuin iankaikkinen elämä. Vain vielä houkuttelevampi, olisin sanonut epäröimättä jokin aika sittenn, mutta nyt en ole enää varma. Aivan viime päivinä olen alkanut epäillä, että kuolemanpelko - tiedostettu tai tiedostamaton - on hallitsevin asia elämässä. Seksuaalisuuskin nousee tältä pohjalta, se tähtää syvimmiltään elämän jatkumiseen; siitä sen voima. (Ihmisen ääni, 1976)

Evakkouden ja Hiitolan menetys tule esiin omaelämäkerrallisessa trilogiassa Talvisodan aika (1989), Välirauha, ikävä (1990) ja Jatkosodan aika (1993). 

Itselleni, nuorelle kirjallisuudenopiskelijalle Eeva Kilven runot avasivat aivan uuden maailman. Kun luennoilla analysoitiin Eino Leinon runoja, vapaa-ajalla oli ihanaa upota Kilven runojen maailmaan.  Runoissa on samoja teemoja kuin romaaneissa. Runojen lämpö ja rohkeus antoivat varmasti voimaa monelle muullekin kuin minulle.

Mie rakastin sinnuu kuule silloin ja taijan rakastaa vieläkin, kun elämän avakkona yhä maailmalla kuljeksin. (Elämän evakkona, 1972) 

Ja miten liikuttavia, pieniä oivalluksia runoihin sisältyykään!

On hullua edes kysyä mitä luovuus on, se on sama kuin haastattelisi pihassa kuminaa ja tiedustelisi miten päätitte olla mauste. (Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972)

Eeva Kilvellä on ollut laaja suosio kautta vuosien mutta uusia lukijoita hänen tuotantonsa tavoitti Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi : Nämä juhlat jatkuvat vielä  ilmestymisen jälkeen. Carlson avaa Eva Kilven elämää keskustelujen, muistiinpanojen ja ystävyyden kautta. Sannasirkku Autio haastatteli Anna-Riikka Carlsonia Vaasa LittFestissa 2024. Haastattelun jälkeen Runonkulkijat esittivät Kilven runoja. Ikimuistoinen tilaisuus.


Some on täyttynyt osanottopäivityksistä ja moni on kertonut lukeneensa mummunsa arkun ääressä Eeva Kilven kauniin runon:

Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.
 

(Animalia 1987) 

  

 

 

perjantai 26. kesäkuuta 2026

PATTERINIEMI

 

Vaasan Suvilahdessa Patteriniemessä on parhaillaan menossa mielenkiintoinen kurssi.

Kaivauksen järjestää yhteistyössä Museoviraston kanssa Vaasan kansalaisopisto Alma Vasa medborgarinstitut Alma. Yhteistyökumppaneita ovat Suvilahti-Seura / Sunnanvik Föreningen ry., Vaasan kaupunki ja Pohjanmaan museo.

Lisärahoitus "Sodan jäljet Itämeren rannoilla-Etelä Pohjanmaa" konfliktiarkeologiahankkeelle on saatu Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahastolta.

Lainaus facebookista / Merja Salomäki-Jurkka

 

KONFLIKTIARGEOLOGIAN KENTTÄTYÖKURSSI

Vaasan Patteriniemellä ke-su 24-28.6.2026

- opettajina FT Jan Fast ja FM Jemina Rajamäki

 

”Kurssilla suoritetaan Krimin sodan aikaisen tykkipatterin kaivaustyö. Kaivaus liittyy laajempaan ”Sodan jäljet Itämeren rannoilla” -tutkimushankkeeseen, joka on laaja Suomen, Ruotsin ja Viron sotien kulttuuriperintöä kartoittava konfliktiarkeologinen, yhteisöarkeologinen ja pedagoginen hanke. Patteriniemen kaivaus on osa hankkeen ensimmäistä vaihetta, jossa kaivaustutkimuksia toteutetaan Vaasan Patteriniemessä, Ahvenanmaalla, Ruotsissa ja Virossa vuosina 2026–2027.

Patteriniemi oli osa Vaasan kaupungin puolustusta Krimin sodan aikaan vuosina 1853–1856, mikä Suomessa muistetaan myös nk. Oolannin sotana.

Puolustaakseen silloisen Vaasan kanaalin tuloväylää venäläiset sotilaat rakensivat hevosenkengän muotoisia kivimuureja eli pattereita tykeille. Mereen niemen edustalle tehtiin kivistä valli purjehdusesteeksi ja suojaksi mereltä tulevia hyökkäyksiä vastaan.



Kuvalainaus: Paikkatietoikkuna.fi / rajaus ja muokkaus AN (sijaintipaikan vihreä ympyrä)

Vaasan Patteriniemen Krimin sodan (v. 1854–1856) aikaiset tykkipatterivarustukset sijaitsevat n. 3,5 km Vanhasta Vaasasta länsilounaaseen, Kaupunginlahden koillisrannalla, Suvilahden asuntoalueella.  Paikalla on kaksi tykkiasemaa ja muita tykkiasemiin liittyviä muita rakennelmia. Lahdella n. 100 metrin päässä rannasta on havaittavissa jälkiä paalu- ja kivivarustuksesta. Tämä ns. purjehduseste näkyy nykyään selvästi laskuveden aikaan. Tarina kertoo, että Eteläiselle kaupunginselälle olisi myös uponnut yksi tai useampi tykki venekuljetusten aikana.”

Lainaus päättyy

 

Tässä perustietopaketti Patteriniemestä

Kohde esittely Vaasan kaupungin sivuilla

https://www.vaasa.fi/asu-ja-ela/vapaa-aika/luontovaasa/retkeilykohteet/luontokohteet/etelainen-kaupunginselka/patteriniemi/

 

Tänä kesänäkin 2026 Vaasassa tehdään arkeologisia tutkimuksia. (Edellisinä kesinä on töitä tehty Vanhassa Vaasassa) Nyt siis Krimin Sodan (1853–1856) konfliktiarkeologiaa. Jan Fastin johdolla kartoitetaan, dokumentoidaan ja tehdään koekaivauksia Vaasan Patteriniemessä sijainneen muinaismuistolaissa suojatun venäläisen tykkiaseman varustuksia.

Muutama kuva eiliseltä ja tältä päivältä (25. - 26.6.2026)

 

 


Kaivauksia johtaa ja kurssin opettaja  FT Jan Fast

 


Taustalla osa kurssin osallistujista












Kurssilla mukana oleva ja löydön tehnyt Merja Salomäki-Jurkka kyselee Jan Fastilta, että mikähän tämä voisi olla? Luultavasti vain sillipurkki - nuorempaa esineistöä siis. 

Mielenkiintoista nähdä, mikä on tämän kaivausprojektin "loppusaldo"?
Ehkä jotain kuullaan jo lähipäivinä. 


Tekstin koonti ja kuvat Aimo Nyberg
Kaupunki- ja luontokuvaaja
Kotiseutuhistorian harrastaja

aimonyberg(at)gmail.com

 

...

Lue lisää aiheesta:

Ilkka Pohjalainen Digilehti 26.6.2026 (tilaajille)

Johanna Westermark, teksti
Jarno Pellinen, kuvat

Ry­tei­kös­tä pal­jas­tui hät­käh­dyt­tä­vä löytö – Su­vi­lah­den kai­vauk­set va­lai­si­vat Krimin sodan lisäksi 1970-lu­vun lopun juo­ma­ta­po­ja

https://www.ilkkapohjalainen.fi/ryteikosta-paljastui-hatkahdyttava-loyto...



torstai 25. kesäkuuta 2026

Avoin esittelytilaisuus alueen asukkaille ja hankkeesta kiinnostuneille

 



Teksti ja kuvalainaus sivulta

https://www.facebook.com/vaasankaupunki
Vaasan kaupunki - Vasa stad / 25.6.2026

 

Tervetuloa Microsoftin suunnitellun, GigaVaasan ja Laajametsän alueelle sijoittuvan datakeskushankkeen kehittämistä koskevaan asukastilaisuuteen!

Tilaisuuden järjestää Microsoft, ja Vaasan kaupunkia tilaisuudessa edustaa kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Tilaisuudessa esitellään yleisesti hanketta ja sen suunnittelua sekä kerrotaan esirakentamistöiden alustavasta aikataulusta. Samalla asukkailla on mahdollisuus jakaa paikallistietoa ja näkökulmia hankkeen jatkosuunnittelun tueksi.

Tilaisuus järjestetään avoimena esittelytilaisuutena, jossa voit tutustua hankkeeseen omaan tahtiin eri teemapisteillä ja keskustella paikalla olevien asiantuntijoiden kanssa. 

Aika: 29.6.2026 klo 16–18

Paikka: Wasa innovation center, Gerbyntie 16, Vaasa 

Tilaisuus järjestetään rakennuksen toisessa kerroksessa. Huomioithan, että tilaan ei ole esteetöntä kulkua.

Tilaisuus on avoin alueen asukkaille ja hankkeesta kiinnostuneille.

 

***

 

Välkommen till ett invånartillfälle om utvecklingen av Microsofts planerade datacenterprojekt i GigaVaasa- och Långskogen området.

Evenemanget ordnas av Microsoft och Vasa stad representeras vid tillfället av stadsdirektören Tomas Häyry.

Vid tillfället presenteras projektet och planeringen av det på en allmän nivå, och den preliminära tidtabellen för förberedande byggarbeten redogörs. Samtidigt har invånarna möjlighet att dela lokal kunskap och synpunkter som stöd för den fortsatta planeringen av projektet.

Tillfället ordnas som ett öppet presentationstillfälle där du kan bekanta dig med projektet i egen takt vid olika temapunkter och diskutera med de sakkunniga som finns på plats.

 Tid: 29.6.2026 kl. 16–18

 Plats: Wasa innovation center, Gerbyvägen 16, Vasa

Tillfället ordnas på byggnadens andra våning. Observera att lokalen tyvärr saknar tillgänglighetsanpassad ingång.

Tillfället är öppet för invånare i området och för alla som är intresserade av projektet.

 

Sivua päivitetty 30.6.2026 



Kuva: AN, 29.6.2026

Aiheesta kertomassa Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry. 
Vasemmalla puolella Microsoftin johtaja Teemu Widgren ja oikealla puolella Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg

Kuulijoita oli paikalle saapunut ilahduttavan paljon väkeä. Mahdollisuus keskusteluun oli myös, ja asiaan liittyvissä kysymyksissä toivottiin yhteydenottoja. Lisää aiheesta kuullaan syyskuussa.  




Raviradasta Ravilaaksoksi

 

NYT kesäkuussa 2026 täällä näyttää tältä



Kuva: AN, 23.6.2026 



Sama kuvauspaikka, Seppo Mattilan kuva vuodelta 2000 



Vielä 15 vuotta sitten tässä oli Vaasan ravirata. Kuva AN, 19.11.201



Aidan läpi näkymä. Kuva AN, 23.12.2016

 


Vuonna 2014 järjestettiin arkkitehtuurikilpailu Vaasan raviradan muuttamisesta asuntorakentamisen ym. alueeksi. Hanke eteni yleissuunnitelmaksi vuoden 2016 lopulla. Ravilaakson nimen saanut alue on ollut ja on nykypäivän mittakaavassa suuri hanke eteenpäin vietäväksi. Ideat mahdollistaisivat  kokonaisvaltaisen ja järkevän kaupungin laajentamisen - näin ei ole toistaiseksi tapahtunut.  Kymmenessä vuodessa hankkeet eivät ole edennyt. Tavoite synnyttää Ravilaaksoon värikäs, aktiivinen ja sydämellinen uusi kaupunginosa, jossa kaikki oleellinen on lähellä, toivottavasti jossain vaiheessa lähtee vauhtiin.  

Jotain  on kuulunutkin – ensimmäinen rakennuskohde on nyt käynnistymässä tänä kesänä.

Lainaus Ilkka-Pohjalaisen sivuilta / 2.6.2026 / Joonas Kuikka

https://www.ilkkapohjalainen.fi/vaasan-ravilaaksossa-tapahtuu-viimeinkin-katso-ker/13522603  (Tilaajille)

”Vaasan Ravilaakson alue on seissyt pitkään tyhjillään. Nyt alkaa viimeinkin tapahtua.

Vuokra-asuntoyhtiö Pikipruukki on allekirjoittanut tiistaina urakkasopimuksen WasaCon Oy:n kanssa. Piirustukset rakennuksesta on tehty.

Rakentaminen on tarkoitus aloittaa heinäkuun tai elokuun aikana tänä kesänä.

Ensimmäisessä vaiheessa Ravilaaksoon tulee 39 valtion tukemaa vuokra-asuntoa yhteen kerrostaloon.”

 

 

Katso miltä Ravilaaksossa näytti kaksi vuotta sitten

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2024/06/entisella-raviradalla-nyt.html

 

Ja loppuun vielä muutama kuva parin päivän takaa


















Kuvat: AN, 23.6.2026


aimonyberg(at)gmail.com 



tiistai 23. kesäkuuta 2026

Jalkapalloa livenä

 




VPS - AC OULU

Tulos tänään 5 – 1

VPS viimeisteli ensimmäisellä puoliajalla kolme maalia kuudessa minuutissa!

Vepsu ei ole tällä kaudella edelleenkään hävinnyt kotistadionillaan yhtään ottelua!

Riemukkaat maalihuudot ja vauhdikas musiikki raikui ja kuului kotiparvekkeellemme asti tänne uimahallin mäelle asti – useammankin kerran siis. Makea kotiotteluvoittoputki sai jatkoa upealla tavalla. Peli oli varmasti nautinnollista katsottavaa paikalle olleille.


VPS - Vaasan Palloseura

Katso kotisivulta https://www.vepsu.fi

VPS - AC Oulu kommentit, kooste ja raportti kotisivuilla ja YouTubessa!

 

Laitan tähän muutaman tänään 23.6. 2026 aamukävelyllä kuvaamani arkkitehtuuri valokuvan Vaasan jalkapallostadionista.
















Kirkas auringonpaiste loi häkellyttäviä varjoja portaikkoon

Kuvat: AN, 23.6.2026

 

Tänään en ollut ottelua seuraamassa enkä ottelua kuvaamassakaan.

Millaista on tunnelma futiksen kotiottelussa täällä Vaasassa – se pitää itse käydä kokemassa.

"Maistiaisiksi" laitan tähän ottamiani kuvia parin vuoden takaa. VPS pelasi 100 v. juhlaottelunsa Valkeakosken Hakaa vastaan. Silloin peli päättyi tasan 2 - 2.

 

Kuvia Vepsun juhlaottelusta 18.8.2024

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2024/08/kuvia-vepsun-juhlaottelusta-1882024_19.html

 

Kuvia Vepsun juhlaottelusta 18.8.2024 (kuvat 2)

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2024/08/kuvia-vepsun-juhlapelista-1882024-kuvat.html

 

aimonyberg(at)gmail.com




maanantai 22. kesäkuuta 2026

Takaisin arkipuuhiin

 


Kuva ja kuvanmuokkaus: AN.  
Jäät sulavat – pakastimessa (valaistu taskulampulla ja muokattu Photoshopilla – ei tekoälyllä)

 

Vaikka mustikkaa ei vielä ainakaan täällä Vaasan seudulla pääse keräämään, on marjasesonki pian alkamassa. Mansikkaa ja vadelmaa ainakin saadaan viimeistään heinäkuun alkupuolella sellaisia määriä ja sellaiseen hintaan, että pakastimia päästään taas täyttämään meillä ja muissakin kodeissa.

Uusimmat pakastimet ovat niin hienoja, ettei niitä tarvitse edes sulattaa. No meillä tämä jokavuotinen pakastimen sulatus on perinteisesti näin juhannuksen jälkeen.

Valmiina ollaan – toivottavasti saadaan hyvät marjasadot tänäkin kesänä ja syksynä.



Kuva: AN, 10.7.2025. 

Viime vuonna oli tarjolla laadukasta vadelmaa ja mansikkaa. 
(mansikat taisivat näyttää sen verran isokokoisilta, että piti laittaa oikein tulitikkuaski mukaan kuvaan)


Teksti ja kuvat: aimonyberg(at)gmail.com



 


torstai 18. kesäkuuta 2026

Hyvää juhannusta!

 


 

Nautitaan keskikesän juhlasta!

t. sivuston ylläpito


Kuvan kukka on villinä kasvava akileija, Vanha Vaasa.

Vaasassa voi ihailla kauniita kukkia niin luonnossa kuin puistikoilla ja puistoissa, keskikaupungilla myös monissa katujen risteyksissä.
Kaupunginpuutarhan  istutuksissa on taas tänäkin vuonna onnistuttu hienosti. 
Juhannukseen mennessä on suuri osa jo valmiina - joissakin paikoissa on jo menossa toinen kierros.
Eli kukka-asetelmia tulee kasvukauden myötä vielä lisää!






keskiviikko 17. kesäkuuta 2026

Kesäkuun kuukausikuvat 2026

 



Kuva: AN. 2.6. Pilvibongausta Söderillä



Kuva: Helinä Lehtinen. 4.6. Kukka-asetelma Jääkäri-patsaalla


Kuva: Meccu Kärkkäinen, 7.6. Revontuliatsaleat Tiklaspuistossa



Kuva: Tapani Tikkala, 12.6.
 Joulunpunaista vilahtaa kesäkuussa - tikli naamioituneena


Kuva: Aimo Nyberg, 13.6. Vesitorni tappiin asti paketoituna



Kuva: Risto Peitsaro, 27.6. Postisoutu, Raippaluoto



Kuva: Ilkka Virtanen. 27.6. Patteriniemi



Kuva: Raimo Vahtera. 29.6. Suvilahden asuntomessualuetta


Kuukausikuvien kaikki oikeudet ovat kuvien alla mainituilla valokuvaajilla!



KUUKAUSIKUVAT teemaa jatkuu.

Tähän postaukseen kokoan ajankohtaisia valokuvia kesäkuulta 2026 kuvaajilta, jotka antavat valokuviaan jakoon tälle sivustolle.

Tämä blogi on avoin, vapaa julkaisupaikka myös Sinun valokuvillesi! Myös anonyymisti. 

Kännykkäkameralla tai millä vaan kameralla kuvatuille digikuville. 

Kuvien jakamisesta tälle sivustolle ei makseta korvausta - kyse on vain jakamisen ilosta - ja meille muille tulevasta hyvästä mielestä saada nähdä muiden ottamia valokuvia, tallennettuja hetkiä kotikaupungistamme.

Kuvien tulee olla meneillään olevan kuukauden aikana kuvattuja ja kuvauspaikan Vaasan seudulla. 

Kuvat ja tiedot kuvauspaikasta ja kuvaajasta lähetetään sähköpostilla tämän vaasaennenjanyt -blogin ylläpitoon, osoitteeseen aimonyberg(at)gmail.com

Muutaman kuva lataan sivustolle noin puolessa välissä kuuta. Jos ja kun lisää kuvia saadaan jakoon kuukauden loppuun mennessä lisään nämä kuvat aikajärjestyksessä tähän samaan blogipostaukseen.

KESÄKUUN kuvien lähettämiseen on aikaa siis vielä tiistaihin 30.6. iltaan asti.

Lähde sinäkin mukaan tähän "kuukausikuvaus projektiin"! Kuvat saavat tietenkin olla tässä kuussa aiemmin jo muualla jaettuja (fb, jne.)

Tämä on yksi keino monipuolistaa, tehdä mielenkiintoisemmaksi tätä kaupunkiblogiamme. 

Myös uusien kirjoittajien toivon innostuvan ja tulevan mukaan tätä blogia tekemään!
Huom! kirjoitusten aiheet saavat olla juuri sitä, mitä Sinä haluat julkaista tällä sivustolla. Siis vaikka tämä sivusto on nimeltään Vaasa ennen ja nyt - Vasa förr och nu, kaikenlainen muukin asioiden pohdinta ja jokaisen omien kiinnostusten kohteiden esille tuonti sopii erinomaisen hyvin.  


Näillä mennään tämä kesä ja kohti loppu vuotta 2026!  

Kuviasi, tekstejäsi odotellessa, toivotan antoisia kameran ulkoilutusreissuja kaikille!

Aimo


LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...