Pohjanmaan patsaat ja muistomerkit karttasovelluksessa

 

Tämä muraali on 9 vuoden takaa (valmistui 22.9.2017). Onko teos sinulle tuttu? Missä teos on?

 

Nettisivun Vaasan patsaat ja muistomerkit karttasovelluksen otsikkopalkin oikeassa reunassa on valikko, josta aukeavat mukaan lisätyt paikkakunnat (tilanne syyskuussa 2026):

https://experience.arcgis.com/experience/42d7b128c7cb494881613c288abbf86f

VAASA
LAIHIA
KASKINEN
MAALAHTI
VÖYRI
LUOTO
KRISTIINANKAUPUNKI
PIETARSAARI

 

Tämä karttasovellus on saanut alkunsa jo noin 10 vuotta sitten. Ja täydentyy, paranee edelleen, kiitokset kuuluvat Pohjanmaan museolle ja toteuttajalle Vaasan kaupungin Paikkatietopalvelulle.

Vaasan julkiset patsas- ja muistomerkkikohteet on esitetty ”lähes täydellisesti”. Tilanteet kuitenkin elävät. Listalla on jo joitakin kohteita, jota ei enää paikallaan ole. Ja uusimmat kohteet luetteloon saadaan mukaan viiveellä.

Todella hienosti hanke on joka tapauksessa edennyt! Yllä olevien paikkakuntien kohde-esittelyjä katsomalla jokainen aiheesta kiinnostunut saa oikein hyvän kokonaiskuvan millaisia julkisia taideteoksia Pohjanmaalla näillä paikkakunnilla on.

Karttapalvelu on varmasti suureksi hyödyksi koulujen historian ja kuvataiteen opetuksessa. Ja tietenkin iloksi ihan kaikille. Kun on patsaiden ja muistomerkkien luona ja haluaa etsiä kohteesta tietoja, nopea apu löytyy tästä sovelluksesta. Kyseessähän on karttasovellus – siis vaikkei tiedä muistomerkistä, patsaasta ennestään mitään, ei teoksen nimeä, ei teoksen tekijää, eikä teoksen aihettakaan, niin vastaukset saa helposti ko. kohtaa kartalla klikkaamalla!

Aika hauskaa on myös harrastaa virtuaalimatkailu omalla kotisohvallaan. Tämä voi joskus kyllä johtaa myös siihen, että tämä kohde pitää oikeasti käydä ”bongaamassa” ihan livenä paikan päällä.

 

…

 

En malta olla suosittelematta myös tätä ajankohtaista tämän syksyn kulttuuriohjelmaa:

YLE Areena

https://areena.yle.fi/1-74828172

”Pirjon työmatkan varrella on taideteos, joka ei näytä taideteokselta. Miksi julkiselle paikalle saa pystyttää veistoksia, jotka eivät tuota iloa vaan hämmentää? Jotain tällekin on tehtävä”

28 min·kulttuuri·satiiri·provosoiva·oivaltava

 

…

 

 

Katso myös Wikipedian sivu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Wikiprojekti:Suomen_julkiset_taideteokset_ja_muistomerkit_Wikipediaan/Seurantataulukko

Tässä yhteydessä on syytä mainita Heikki Kastemaa. Heikki on tehnyt paljon merkittää työtä monellakin saralla, mainittakoon tässä vain tämä: hän on Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien kartoitushankkeen käynnistäjä ja kenties ahkerin toteuttaja.
Heikki on kurssitoverini Ateneumin kuvaamataidon opettajakoulutuksen vuosiltamme. Vuosikymmenten jälkeen Heikki oli täällä Vaasassa innostamassa ja opastamassa lokakuussa 2017, kun nämä patsasprojektit täällä saatiin kunnolla vauhtiin.

Eikä Heikki jarruttele vieläkään. Oli aika mahtavaa lukea tänään hänen fb-sivuiltaan, että taas ollaan maailmalla, ja työ jatkuu.

Lainaus HK:n fb-siuvlta

”Olin Cluj-Napocassa, Romanian Transilvaniassa Keski- ja Itä-Euroopan Wikimedioiden tapaamisessa. Raportoin ”Patsasprojektista” eli Wikiprojektista Suomen julkiset taideteokset ja muistomerkit Wikipediaan.

Kymmenen vuoden aikana suomenkieliseen Wikipediaan on koottu laaja luettelokokonaisuus, jossa on nyt yli 12 000 kohdetta. Sanoin vaatimattomasti, että kyseessä on maailman kattavin kansallinen kartoitus julkista taideteoksista ja muistomerkeistä. Puhuin myös julkisen taiteen nykytrendeistä. Kuvassa Suomen kartta, jossa näkyy projektin tulokset, punaiset pisteet luetteloituja mutta vielä kuvattomia, vihreät valmiita… jatkuu

 

 Kuva: Heikki kastemaa, lainaus hänen fb-sivulta 22.9.2026

…

Vastaus aloituskuvan kysymykseen missä tämä muraali on, löytyy tästä kohde-esittelystä

22.9.2017 Hartmaninkujan muraali, Ricky Lee Gordon, Hartmaninkuja 2

  http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2017/09/hartmaninkujan-muraali-22-syyskuuta-2017.html

Stundarsissa 20.9.2026

 

Teksti ja kuvat: ILKKA VIRTANEN

 

Stundarsin perinteiset syysmarkkinat järjestetään tänä vuonna viikkoa tavanomaista myöhäisemmin. Sään puolesta valinta osui kohdalleen, aurinko paistoi, tuulta tosin oli melkoisesti (9 m/s), mutta sitä vastaan on helpompi suojautua kuin sadetta. Toinen muutos oli, että myynti aloitettiin jo klo 10 ja sitä jatketaan pitkälle iltapäivään. Tavoitellaan ilmeisesti ruuhkien tasaaminen. Me kun olemme aamuvirkkuja, niin olimme paikalla heti alusta. Myyntikojut olivat valmiina myyntiin ja saimme tutustua tarjontaan väljissä oloissa. Kotimatkalla tuli jo yhtenäinen autojono vastaan.

Järjestelyihin on panostettu yhä enemmän. Parkkitilaa on runsaasti ja opastus on vahvasti miehitetty. Kolmen euron parkkimaksun maksaa mielellään. On helppo virittyä markkinatunnelmaan, kun portilla on univormussaan tervehtimässä ”Mr. Stundars” Peter Båsk, joka toivottaa 50-vuotisen kanta-asiakkaan tervetulleeksi (siinä on kyllä 5 vuotta liioittelua). Kun markkinoilla saa myydä vain omavalmisteita, niin mm. lelurihkama ja metrilakut puuttuvat, fiilis on hyvä.

Ostokset eivät meillä ole pääasia, mutta niitäkin tehtiin. Sain aamupuurooni (vaihtelen neljän eri ryynilajin kesken) riittävän karkeata ruisrouhetta, hienoja tuoreita koivulahtelaisia maissintähkiä (alkukesällä oli aika hyviä saksalaisia, mutta ne ovat loppuneet ja kotimaisia ei ole Vaasan marketeissa näkynyt) sekä uutena tuttavuutena pienjuustola Untamonloukon kahta sorttia savujuustoa.

Joulun alla uudelleen, ainakin ovikranssi pitää saada monivuotiselta vakiotoimittajalta.

Kuvat ja teksti on julkaistu heti tuoreeltaan sunnuntaina päivällä Ilkan omalla fb-sivulla.
Lupa jakoon tälle sivustolle on Ilkalta pyydetty ja saatu / AN

Vaasan Aaltopuiston tarina

 

Neekerikylästä Aaltopuistoksi

Kuva 1950-luvulta. HuPan eli Huutoniemen Pallon junioreita

Teksti: MARTTI KANGASMÄKI

 

1.       Neekerikylän historia

Toisen maailmansodan tuoksinassa Oy Strömberg Ab, jonka pääpaikka sijaitsi Helsingissä, päätti valtiovallan ohjeistamana siirtää osan tuotannostaan kauemmas pääkaupungista Länsi-Suomeen ja paikaksi valikoitui Vaasa, josta vuonna 1940 hankittiin 70 ha alue, jonne alettiin rakentamaan Vaasan tehtaita. Ensimmäinen tehdas käynnistyi 1945 ja sodan päätyttyä tuotanto ja sen mukana henkilömäärä lisääntyi voimakkaasti.

Työväelle tarvittiin myös asuntoja ja niinpä yhtiö alkoi ajan tavan mukaan osallistua asuntotuotantoon. Vuonna 1945 valmistui Huutoniemelle 13 valmistaloa Keskuskadun ja Mannerheimintien alueelle. Samana vuonna yhtiö osti Huutoniemeltä 32,5 ha alueen, johon Alvar Aallon toimisto alkoi suunnitella n. 3000 henkilön asuntoaluetta, tästä suunnitelmasta toteutui tosin vain osa.

Vuonna 1946 valmistui tälle alueelle 12 puurakenteista 2 – kerroksista rivitaloa, joissa kussakin oli 8 asuntoa, 4 alakerrassa ja 4 yläkerrassa. Näissä taloissa oli puulämmitys ja kullakin rakennuksella oli oma ulkorakennus, joissa sijaitsivat huoneistokohtaiset vessat ja puuliiterit. Lisäksi ulkorakennuksen yhteydessä oli jätekaivo likavedelle ja roskasäiliö. Useammalle talolle yhteiset vesipostit sijaitsivat myös talojen ulkopuolella. Ulkorakennukset oli sijoitettu alueen reunoille, joten juoksevien asioiden hoito vaati jonkun verran liikuntaa.

Puutalot maalattiin Alvar Aallon suunnitelman mukaisesti tummalla värillä, josta siis Neekerikylä sai nimensä.

Alueelle valmistui samana vuonna 8 – kulmainen muuntamorakennus, myös Alvar Aallon suunnittelemana.

Seuraavassa vaiheessa vuosina 1948 ja 1949 valmistui yhteensä 5 kivirakenteista 2 – kerroksista rivitaloa. Näissä kussakin oli yhteensä 12 asuntoa, 6 alakerrassa ja 6 yläkerrassa. Taloissa oli jo keskuslämmitys, vesi ja viemäri sekä peräti asuntokohtaiset kylpyammeet ja näin ollen ulkorakennuksia ei tarvittu.

Puutalojen asukkaiden hygieniapalvelut paranivat, kun alueelle valmistui erillinen sauna- ja pesutuparakennus vuonna 1949.

Alvar Aallon suunnitelman mukaan kaikki talot sijaitsivat luonnon keskellä viuhkan muotoisesti ryhmiteltynä siten, että alueen keskellä sijaitsivat pallokenttä, tenniskenttä ja leikkikenttä asukkaiden yhteisenä virkistysalueena.

Alueen kylämäistä luonnetta korosti vielä se, että se oli metsän ympäröimä ja alueelle johti vain yksi tie, eli läpikulkuliikennettä ei ollut. Matkaa työpaikalle eli Strömbergille oli n 3 km. Lähin bussipysäkki oli pienen kävelymatkan päässä Huutoniementien varrella, linja-autot kulkivat torille 15 minuutin välein.

Ruokakauppa oli myös kylän ulkopuolella eli Bussin kauppa, jossa myöhemmin toimi Nestehukka – niminen ”ravintola”. Myös Osuuskauppa oli kävelymatkan päässä.

Kaiken kaikkiaan Neekerikylässä oli siis yhteensä 156 asuntoa, eli asukkaita oli lähempänä tuhat henkilöä, ja ainakin yksi Romppalainen löytyi jokaisesta perheestä.

Näissä olosuhteissa elettiin tyytyväisenä, kunnes tultiin 60 – luvulle ja yhtiö viimeinkin teki puutaloille isomman peruskorjauksen. Taloihin tuli keskuslämmitys, juokseva vesi ja viemäröinti ja ulkorakennukset purettiin. Kaivatut sisävessat siis saatiin, mutta suihkua tai kylpyammetta ei kuitenkaan saatu asuntoihin mahtumaan, joten saunarakennuksen yhteyteen tuli yhteinen suihkutila, joka oli varsinkin urheilua harrastavien kovasti käyttämä.

Näin jatkettiin aina 80 – luvulle asti, jolloin Strömberg myi alueen ja rakennukset.  Nyt päästiin jo paremmin uudistamaan asuntoja, kun niitä kunnostettiin myytäväksi vapailla markkinoilla. Mm. puutaloissa yhdistettiin ylä- alakerran huoneistoja yhdeksi asunnoksi.

Tässä tohinassa ehdittiin purkaa 3 viimeistä puutaloa, ennen kuin alue ja rakennukset suojeltiin. Purettujen talojen tilalle rakennettiin 1987–1990 yhteensä 4 uutta rivitaloa Aallon suunnitelmia mukaillen.  Sauna – ja pesutupa rakennus kävi tarpeettomaksi, ja rakennukseen tehtiin 3 huoneistoa, lisäksi alakerrassa toimii luontaishoitola AALTO.

Viimeinen luku Neekerikylän historiassa kirjoitettiin vuonna 1996 kun alueen nimi muutettiin.  Nimi ”Neekerikylä” herätti joissakin ihmisissä negatiivisia mielleyhtymiä ja uudeksi nimeksi tuli nykyinen ”Aaltopuisto”.

Itse olen tätä historiaa kokenut hyvinkin läheltä. Isä oli Strömbergillä töissä ja asuimme puutalossa (talo B) kun tulin tähän maailmaan vuonna 1947. Ensimmäiset 30 vuotta sujui osana kyläyhteisöä, kunnes muutin 1977 Suvilahteen asumaan. Työtehtävät kuljettivat välillä ulkomaille projektitehtäviin, kunnes sattumoisin kuulin, että Neekerikylään rakennetaan uusia rivitaloja ja onnistuin varaamaan asunnon uudesta J – talosta v 1988. Venäjältä palattuamme v 1992 olemme tyytyväisinä asuneet Aaltopuiston rauhallisessa ja yhä kauniissa lähiössä.

 

2.       Elämää Neekerikylässä

Millaista sitten oli elämä Neekerikylässä 50 – luvulla? Meidän perhe asui puutalossa, B – talossa, sen toisessa kerroksessa, asunnossa B 4. Perheessä oli 5 lasta ja huoneistossa oli olohuoneen ja keittiön lisäksi pienenpieni makuuhuone, johon isä nikkaroi 3 – kerroksisen sängyn vanhimmille lapsille, muut nukkuivat olohuoneessa. Kylpyhuonetta tai vessaa ei ollut ja ulkorakennus sijaitsi n. 80 metrin päässä. Nykymittapuun mukaan oli varmaan ahdasta, mutta hyvin mahduttiin.

Syksyn tullessa varauduttiin talveen täyttämällä liiteri polttopuilla ja talon kellarikerroksessa sijaitseva kylmävarasto perunoilla ja marjasäilykkeillä.

Viikon kohokohta oli sauna joka lauantaina. Saunaa ylläpiti Hännisten pariskunta, jotka aulan pienestä kopista hoitivat pukukoppien avaimien jakelun ja myivät halukkaille limsaa, pilsneriä ja makeisia. Tulijoita oli tavallisesti niin runsaasti, että usein joutui alhaalla odottamaan vapautuvaa paikkaa.

Saunassa oli erikseen miesten puoli ja naisten puoli sekä erikseen varattava perhesauna. Tärkeä osa rakennusta oli päivisin toimiva pesutupa, jossa oli iso pesukone, 2 linkoa, iso kuivausrumpu ja kuumailmamankeli. Näihin piti aika varata erikseen. Lisäksi pesutuvassa oli altaita käsipyykkiä varten sekä erillinen kuivaushuone.

Sauna lämmittäjänä toimi Smått (Rainerin ja Raimon isä), hyvin jämerä persoona, jota lapset kovasti kunnioittivat.  Kun ensimmäinen Sputnikki ammuttiin radalleen 1957, hän tapasi näyttää saunan mäelle kokoontuneille lapsille, mistä ja mihin aikaan tämän ihmeen saattoi taivaalla silmiinsä tavoittaa.

Lasten kannalta Neekerikylä oli asumisympäristönä ihanteellinen: paljon lapsia suurten ikäluokkien myötä, kaikki tunsivat toisensa ja leikkikavereita riitti. Ympärillä oleva metsä tarjosi jännittävän ympäristön ja pallokenttä oli täynnä leikkiviä lapsia, toisin kuin nykyään. Leikkikentällä oli vain hiekkalaatikko ja 3 keinua, mutta siihen aikaan lapset keksivät itse tekemistä ns. perinneleikkien muodossa. Mekin järjestimme keskenämme pieniä urheilukilpailuja, esim. moniottelun juoksu + korkeushyppy + pituushyppy + kolmiloikka sekä talvella tietysti hiihtokilpailuja.

Jalkapallo oli hyvin suosittua, itse pelasin jalkapalloa Huutoniemen Pallon eli HuPa :n junioreissa.  Laitilan Reino sekä myöhemmin Hällforsin Eino olivat valmentajiamme ja yli puolet joukkueesta oli Neekerikylän poikia. Kentällä järjestettiin myös haasteotteluja puutalojen ja kivitalojen joukkueiden välillä sekä myös Strömbergin eri tehtaiden ja osastojen välisiä otteluita. Näitä otteluita seurasi yleensä runsaslukuinen yleisö, joka kommentoi kentän tapahtumia hyvinkin aktiivisesti.

Talvisin kenttä jäädytettiin, ja yhtiö järjesti kentälle pukukopin ja kenttävalaistuksen ja maalit mahdollistaen rusettiluistelun ja   jääpallo-otteluiden järjestämisen.

 

Autoja ja sen mukana liikennettä ei kylän alueella paljoakaan ollut, Hännisten IFA taisi olla ensimmäisiä autoja. Liikenteen vähyyttä kuvaa, että B – talon kohdalla kasvoi keskellä ajotietä iso mänty, joka toimi eräänlaisena liikenteenjakajana. Tämä mänty sittemmin kaadettiin, kun alueen kunnossapidosta vastaava puutarhamestari sattui törmäämään siihen. Hänninen rakennutti alueen reunalle ensimmäisen autotallin ja myöhemmin samalle alueelle ilmestyi autokannan kasvaessa varsin vapaamuotoisesti rakennettuja metalli – ja puukoppeja autojen säilytystä varten.

Yhteydet ulkomaailmaan paranivat, kun saunan läheisyyteen saatiin koko kylälle yhteinen puhelinkoppi ja televisio teki tuloaan. Rooman olympiakisoja 1960 katseltiin Jussilan kaupan ikkunasta pienestä televisioruudusta Ruotsin television välittämänä. Myöhemmin kun Suomen TV aloitti lähetyksensä, meidän kulman tenavat kerääntyivät Mällisten luo A – taloon tätä ihmettä töllöttämään.

Vuonna 1954 lähdin opintielle juuri valmistuneeseen Huutoniemen kansakouluun, joka korvasi Keskuskadun varressa olleen koulun, jossa nykyään toimii Huvikummun päiväkoti. Kouluun mentiin tietysti kävellen, matkaa oli vain muutama kilometri, tosin mutkan kautta, sillä nykyinen Kuninkaantie oli vasta rakenteilla.

Näinä 50 – luvun kultaisina vuosina kylän yhteisöllisyys oli alueen luonteen ja asukaspohjan johdosta erittäin voimakas, mieleen tulee pieni kylä Galliasta, ja sen omaperäiset asukkaat, jotka pitivät puolensa ulkopuolisen maailman vaikutuksia uhmaten. Mielestäni se oli hieno esimerkki kyläyhteisöstä aivan kaupungin vieressä.

 

Kuva 1960-luvulta. 

Kuva 1960-luvulta, B-talo 1

Kuvat 1 - 3 Martilta

...

Aaltopuiston talot rakenteilla 1946. Kuva Museovirasto

Alkuperäinen talo Aaltopuistossa 1946. Kuva Museovirasto

Nämä kuvat on aiemmin julkaistu fb:ssa:
 Vanhoja Valokuvia Vaasasta - Gamla Fotografier från Vasa/ Christian Olsson

Loppuun vielä pari kuvaa tältä kesältä, 18.8.2026 / AN

Alvar Aallon piirtämä 8-kulmainen muuntaja

Alkuperäinen saunarakennus, nykyään tässä on asuntoja ja Aalto -niminen luontaishoitola

Östermyran nousu ja tuho – näytelmä johdatti historian äärelle

Teksti ja kuvat: Ansku

Törnävän kartanossa kesällä esitetty näytelmä Uusi alku kertoi Östermyran kartanon ja rautaruukin alkuajoista. Gustaf Adolf Wasastjernan (1785-1849) elämä nuoren Hedvig-vaimon (1794-1837) kanssa rautaruukki Östermyran johtajana ei ollut helppoa. Näytelmässä patrunessa Hedvig kuvaa ympäröivää maaseutua täysin tuhoutuneeksi. Hän yrittää tehdä kartanosta ja ympäröivästä puutarhasta mahdollisimman kauniin. Kartanosta tulikin paikkakunnan sosiaalisen elämän keskus. 

Tuhoa aiheuttivat sekä ruotsalaiset että venäläiset. Kevättalvella 1808 ruotsalaiset joukot vetäytyivät pohjoiseen Östermyran ohi. Talvi oli todella kylmä ja sotilaat repivät aitoja, latoja, kaikkea poltettavaksi kelpaavaa suuriksi kokoiksi pysyäkseen lämpiminä. Myöhemmin venäläiset tekivät samoin. Näytelmässä vihjattiin sekä ruotsalaisten että venäläisten upseerien majoittuneen Östermyrassa.

Gustaf Adolfin isä, Abraham Falander (1746-1815), peri isältään kauppahuoneen. Hän muutti Kokkolasta Vaasaan ja sai täydet porvarioikeudet suosiollisen avioliittonsa ansiosta. Falander oli yksi Pohjanmaan vauraimmista liikemiehistä. Liiketoiminta oli monipuolista: Palosaaren laivatelakka, tupakkatehdas, mylly ja saha. Hän sai 1789 pienen raudanvalmistuslaitoksen oikeudet Seinäjoelle rakennettavaa sulattoa varten. Rautaruukki perustettiin Ilmajoen pitäjään, Seinäjoen Tikkukosken rantaan. Falander antoi ruukille nimen Östermyra, Itäneva. 

   Törnävän kartanon puutarhakahvilassa

 

    Punatulkku eli seppien asuntorakennus

Falander edusti kuningasmielistä suuntaa, mikä aiheutti ongelmia Suomen sodan aikana. Vaasan vallanneiden venäläisten vaatiessa toukokuussa 1808 uskollisuudenvalaa Venäjän keisarille Falander kieltäytyi vannomasta sitä. Hänet ja niin ikään kieltäytynyt hovioikeuden kanneviskaali Anders Johan Bergwald vietiin vangittuina Turkuun, jossa heidät tuomittiin kuolemaan. Turun piispa onnistui kuitenkin estämään tuomioiden täytäntöönpanon mutta kaksikko karkotettiin maasta. Matkallaan Ruotsiin Falander ja Bergwald tapasivat Ahvenanmaalla Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolfin,  joka kiitokseksi uskollisuudesta aateloi heidät Wasastjernoiksi. Falander oli karkotettuna kaksi vuotta ja palasi Suomeen vuonna 1810.

Falanderin kahdeksasta pojasta kuusi kasvoi täysi-ikäiseksi. Pojista viisi jäi Suomeen ja osallistui isänsä liiketoimiin. Yksi hoiti Kolkin sahaa Vähässäkyrössä ja Gustaf Adolf johti Östermyran rautaruukkia. 

Kun isä-Abraham kuoli, Gustaf Adolf peri Östermyran. Gustaf Adolfia kuvataan sitkeäksi mieheksi, jonka tahto oli rautaa. Hän oli opiskellut Ruotsissa vuoritiedettä ja osasi raudankäsittelytaidon. Suomen sodan aikana hän teki palveluksia Ruotsille. Hän matkusteli Suomen ja Ruotsin väliä milloin missäkin valepuvussa. Hän oli joskus viipurilainen kauppamies, joskus kiertävä kisälli. Teatteri Arinan näytelmässä patruuna vaikutti vätykseltä, joka teki paljon virheitä. Historiallinen Gustaf Adolf Wasastjerna oli kuitenkin aivan toisenlainen henkilö. Teatterin verkkosivuilla mainitaankin, että Uusi alku -näytelmässä on käytetty taiteilijavapauksia.

 Teatteri Arinan näyttelijät 

Näytelmän innoittamana aloin miettiä, millainen mies Gustaf Adolf Wasastjerna todellisuudessa oli. Hänen elämänsä ja Östermyran historia osoittautuivat paljon näytelmän kuvausta monivivahteisemmiksi. Östermyran noususta ja tuhosta on kirjoittanut entinen Vaasa-lehden kulttuuritoimittaja Sirkka Högström. Kirjoitukset on julkaistu 1960-luvulla Seinäjoen jouluissa ja tänä vuonna ne on julkaistu Raideliikenne-julkaisussa.

Sirkka Högström on selvittänyt jopa rautaruukin tuotantoa ja vientimääriä.  Niin sanottua takkirautaa tuotiin Ruotsista Kopparbergin ja Norbergin kaivoksista. Kankirautaa vietiin jäiden lähdettyä Wasastjernan omilla aluksilla Vaasasta Rääveliin (Tallinnaan) ja Riikaan. 1840-luvulla tuotanto oli 2 000 kippuntaa eli 300 tonnia. Kartanon yhteyteen rakennettiin ruutilaboratorio eli propeeri. Patruuna hoiti taidolla tullit ja konjunktuurit ja sai hoitaakseen myös ruutitehtaan. Ruuti pakattiin puutynnyreihin ja kuljetettiin kesällä Palosaaren satamaan ja sieltä edelleen Suomenlinnaan, Rääveliin ja Kronstadtiin. Talvisin ruuti kuljetettiin maanteitse Etelä-Suomeen ja Pietariin. Tuohon aikaan Gustaf Adolf oli Suomen rikkain mies ja häntä kutsuttiin Pohjanmaan kuninkaaksi.

Vuonna 1839 Gustaf Adolf avasi Karstulaan malminsulattamon, joka oli toiminnassa vuoteen 1898. Seuraavana vuonna hän perusti Ähtäriin Kustaankosken (Gustafsforsin) ruukin.  Näinä eteläpohjalaisen rauta- ja ruutiteollisuuden vuosina Wasastjernan komeat vaunut nähtiin usein maakunnan teillä.

Hedvig-vaimon kuoleman jälkeen Gustaf Adolf palkkasi kartanoon taloudenhoitajaksi Catharina Jernbergin. Patruunan ja taloudenhoitajan välit lämpenivät ja syntyi poika, Gustaf August. Pari meni naimisiin vasta 20 vuotta suhteen alkamisen jälkeen. 

Gustaf August Wasastjerna (1823-1905) peri isältään valtavan omaisuuden. Gustaf August kiinnostui maataloudesta ja karjanjalostuksesta. Hän rakennutti Östermyraan kivinavetan, myllyjä, sahan, tiilitehtaan, meijerin ja oluttehtaan. Hän myös kehitti Seinäjokea monella tavalla. Hän ajoi Seinäjokea omaksi seurakunnaksi, perusti kirkon ja vaikutti myös rautatien saamiseen Seinäjoelle. Vaimo Mathilda Donner  (1825-1897) oli patrunessa, joka teki Östermyrasta aidon aateliskartanon. Lapsia pari sai kymmenen.

Suomea koettelivat 1860-luvulla talouslama ja katovuodet. Gustaf August oli antanut lainoja monille liikemiehille. Lisäksi hän oli perustamassa 1861 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:tä. Kun hänen vävynsä kauppahuone ajautui konkurssiin ja katovuodet veivät sadon, Gustaf August ei enää selvinnyt lainojensa koroista. Omaisuus meni velkojille. 1880 Östermyran tehtaalla pidettiin huutokauppa. Gustaf August sai jäädä tilinhoitajaksi. Vanhin poika Albin osti tilan Yhdyspankilta ja Gustaf August sai jatkaa patruunana. Taloudelliset vaikeudet kuitenkin jatkuivat ja suku menetti kartanon 1890.

Vanhuusvuotensa vanha patruuna vietti Peräseinäjoella Kärjen tilallaan. Hän kuoli juopuneen kulkijan pahoinpitelyn aiheuttamiin vammoihin.

                                      Törnävän kartanon kulttuurireitin opastetaulu

 

Lähteet:

Högström, Sirkka, Kun Gustaf Wasastjerna, "Pohjanmaan kuningas", hallitsi Östermyran ruukilla. Raideliikenne 1/2026. 

Uusi alku - historia fiktion takana. Teatteri Arina, 2026. Verkkosivu: https://teatteriarina.net/uusi-alku-totta-vai-tarua/ 

Wasastjernojen historia Seinäjoella. Verkkosivu:  https://www.seinajoki.fi/etusivu/tornavan-kartano/wasastjernojen-historia-seinajoella/

 

Lavaraatilaiset mukana teatteriesitysten ensi-illoissa

 

Tämä on kyllä upeaa! Hieno lisä vaasalaisen kulttuurin tunnetuksi tekemiseen

Vaasan kaupunginteatterin ensi-illoista saamme LAVARAADILTA ensikommentit!

https://www.vaasa.fi/ajankohtaista/esittelyssa-kauden-2026-2027-lavaraati/?... 

Esittelyssä kauden 2026–2027 Lavaraati

Julkaistu kaupungin sivuilla: 14.9.2026

”Lavaraadin näytäntökaudella 2026–2027 muodostavat Tuija Östergard, Ulla Hakala, Nadja Elg, Ida Gullblom ja Anneli Ketonen. Viisikko pääsee kokemaan kaikki kauden ensi-illat ja kirjoittamaan omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Lavaraati haluaa kannustaa rehelliseen, pohdiskelevaan ja monipuoliseen keskusteluun taiteesta ja teatterista. Tutustu lavaraatilaisiin alta! … ”

TINAKENKÄTYTTÖ-esityksestä lavaraadin jäsenen Anneli Ketosen kommentit ovat jo luettavissa Vaasan kaupunginteatterin sivulla (julkaistu 15.9.2026)

https://www.vaasa.fi/ajankohtaista/lavaraatilainen-tinakenkatytto-on-taynna-naisenergiaa/

…

Kuvituskuva ja ”mainosteksti”

 

Vaasan kaupunginteatterissa esitetään kantaesityksenä ja siis teatteriimme kirjoitettuna musikaali Tinakenkätyttö rakastetun Kaija Koon elämästä.  Ensi-ilta on Kaija Koon syntymä- päivänä 10.9. Rohkeassa ja näyttävässä musikaalissa tutut hitit kulkevat elämän, selviytymisen, rakkauden ja itsensä voittamisen rinnalla.  Pääosassa nähdään ja kuullaan vieraileva tähti Marika Huomolin ja ohjauksesta vastaa Marco Bjurström.  Kapellimestari Sauli Perälä ja bändi sekä vaasalaiset näyttelijät ovat tietysti esityksessä vahvasti mukana. (teksti senioriopettajien sivuilta/ Meccu)

Aineiston jakanut: aimonyberg(at)gmail.com

 

Yhteisöllinen muistisairaus?

 

Teksti ja kuvalainaus Suomen Kotiseutuliiton sivuilta

https://kotiseutuliitto.fi/

Etusivu > Ajankohtaista > Julkilausuma > Vuosikokouksen julkilausuma: Uhkaako meitä yhteisöllinen muistisairaus?

 

Vuosikokouksen julkilausuma: Uhkaako meitä yhteisöllinen muistisairaus?

29.8.2026

Suomen Kotiseutuliiton vuosikokous 29. elokuuta 2026 Torniossa:

Nykyisenkaltaisena kriisiaikana kulttuuriperinnön arvo korostuu: huomaamme selvemmin, mitä me haluamme säilyttää ja puolustaa. Paikallista kulttuuriperintöä ylläpitävät monesti vapaaehtoiset, pienin resurssein ja suurella sydämellä. Tämä työ jää syrjään kansallisesta katseesta. Niin ei tulisi olla.

Kuva: Anna-Maija Halme. Tuija Ahola puhujan paikalla kokoussalissa.

Tuija Ahola toimi julkilausumatoimikunnan puheenjohtajana.

Naapurustoilla ja kortteleilla, kylillä ja kaupunginosilla, kunnilla ja kaupungeilla on omat muistonsa ja oma muistinsa. Paikallinen muisti elää rakennuksissa ja esineissä, perinteissä ja tapahtumissa, valokuvissa ja asiakirjoissa. Se kertoo, kuinka eteenpäin on menty ja vaikeuksista selvitty yhdessä.

Perhepiirissä heräämme monesti vasta liian myöhään huomaamaan menneisyyden arvon. Historia alkaa usein kiinnostaa vasta aikuisiässä. Silloin esineiden tarinoita tai valokuvien henkilöitä ei ehkä enää tunneta eikä ole ketään keneltä kysyä.

Paikallisen kulttuuriperinnön säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Esimerkiksi kotiseutuarkistoja, paikallismuseoita, seurantaloja ja kulttuurimaisemia hoidetaan pääasiassa vapaaehtoisvoimin, rakkaudesta kotiseutuun. Meillä kaikilla, erityisesti poliittisilla päätöksentekijöillä, täytyy olla ymmärrystä säilyttää monimuotoista suomalaista kulttuuriperintöä kattavasti ja tasapuolisesti. Paikallistoimijat tarvitsevat arvostusta ja tukea tähän tärkeään tehtävään.

Paikallinen kulttuuriperintö vahvistaa paikallista identiteettiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sen kautta hahmotamme omaa paikkaamme sukupolvien ketjussa ja tämän päivän maailmassa. Kulttuuriperintö lisää myös hyvinvointia, viihtyvyyttä ja sitä kautta paikallista elinvoimaa. Siksi on tärkeää turvata kulttuuriperinnön säilyminen ja luoda ihmisille konkreettisia osallistumismahdollisuuksia vapaaehtoistoimintaan.

Ilman laaja-alaista paikallista kulttuuriperintöä meitä uhkaa yhteisöllinen muistisairaus. Kolmannen sektorin toimijat tarjoavat siihen tehokkaan ennalta ehkäisevän lääkkeen.

 

…

Julkilausuman jako: aimonyberg(at)gmail.com

Vaasaennenjanyt blogi on avoin julkaisukanava kaikille kirjoittajille ja kuvaajille!
Omakohtaiset pienet tai isommat blogipostaukset tällä sivustolla tavoittavat suuren määrän paikallisesta tai laajemmistakin kotiseutuaiheista kiinnostuneita lukijoita.

Ole Sinäkin mukana!

Liiketoimintaa symboloiva reliefi

 

ILKKA VIRTANEN

Seinäreliefi tuo esiin vanhan arvotalon toiminnan historiallisen ytimen

Raastuvankatu 31:n arvotalolla monivaiheinen ja monipuolinen koulutushistoria

Raastuvankatu 31:n kaksikielisen kansakoulun julkisivu

Yksi Vaasan keskeisistä arvorakennuksista on Raastuvankatu 31:ssä sijaitseva vuonna 1892 kansakouluksi valmistunut rakennus. Koulun arkkitehteinä toimivat Waldemar Backmansson ja Fredrik Thesleff. Koulun vihkiäiset pidettiin vuotta myöhemmin, Uno Cygnaeuksen syntymäpäivänä 12.10.1893. Koulu toimi aluksi kaksikielisenä, kumpikin kieliryhmä sai omat tilansa. Rakennus edusti aikansa huippua, siinä oli keskuslämmitys ja se oli ensimmäinen sähköllä valaistu koulu. Sekä itse koulun että rakennuksen merkityksellisyyttä kuvaa mm. se, että Zacharias Topelius kirjoitti vihkiäistilaisuutta varten koululle juhlarunon ja rakennuksen julkisivu palkittiin Pariisin maailmannäyttelyssä v. 1900 ensimmäisellä palkinnolla.

Koulu toimi kaksikielisenä vuoteen 1913 asti, jolloin samaan kortteliin Kauppapuistikon varrelle valmistui ruotsinkielinen kansakoulu. Koulu jatkoi suomenkielisenä vuoteen 1939, jolloin opetus siirtyi Raastuvankadun naapurikortteliin valmistuneeseen Keskuskouluun. Vuodesta 1903 alkaen eri puolilla kaupunkia toiminut kaksikielinen Vaasan Kauppakoulu sai näin vapautuneista tiloista itselleen vakinaisen toimipaikan. Kauppakoulun rinnalle tuli 1945 kauppaopisto ja kouluista muodostettiin Vaasan Kauppaoppilaitos.

Kauppaoppilaitoksen toiminta laajeni suurten ikäluokkien seurauksena voimakkaasti 1960-luvulla. Samanaikaisesti pitkään vireillä ollut hanke saada kauppakorkeakoulu Vaasaan johti tulokseen v. 1966, toiminta käynnistyi 1968. Katse siirtyi tilojen osalta ydinkeskustan ulkopuolelle Ruutikellarintielle. Sinne valmistuivat uudet tilat kauppaoppilaitokselle 1969, kauppakorkeakoulu sai Raastuvankadun tilat. Lukuvuosi 1968 – 1969 toimittiin yhdessä Raastuvankadulla.

Myös kauppakorkeakoulu kasvoi, uusien tieteenalojen myötä siitä tuli 1980 Vaasan korkeakoulu ja 1991 Vaasan yliopisto. Lisätiloja hankittiin aluksi eri puolilta kaupunkia, 1980-luvun lopussa hankinnat keskitettiin Palosaarelle entisen Vaasan Puuvillatehtaan alueelle, kun oli varmistunut yliopiston uudisrakennushankkeen toteutuminen 1990-luvulla. Ensimmäinen rakennusvaihe valmistui 1994 ja toinen kolme vuotta myöhemmin. Lisätilojen hankkiminen Puuvillatehtaan tiloja edelleen kunnostamalla mahdollisti yliopiston sijoittuminen kokonaisuudessaan Palosaaren kampukselle ennen vuosisadan vaihtumista.

Raastuvankadun tilojen vapauduttua yliopistolta ne saneerattiin Vaasan ammattikorkeakoulun käyttöön. Tiloihin sijoitettiin 2004 ammattikorkeakoulun liiketalouden laitos. Tämä puolestaan muutti 2016 Palosaaren korkeakoulukampusalueelle ja tilalle tuli Vaasa-opisto. Vuoden 2021 alussa Vaasa-opisto ja Vasa Arbis yhdistyivät ja muodostivat kaksikielisen Alma-opiston. Almalla on Raastuvankadun kiinteistön lisäksi käytössä Arbiksen aiemmin käyttävät tilat Kirkkopuistikolla.

Raastuvankatu 31:n arvotalo on ollut jo yli 130 vuotta koulutuskäytössä. Ensimmäiset vajaat 50 vuotta se palveli kansakouluna yleissivistävää koulutusta sen alimmalla tasolla. Yleissivistävään koulutukseen palattiin Vaasa-opiston myötä 2016, nyt aikuiskoulutuksen tasolla. Ohjelmassa on kulttuuria ja harrastustoimintaa tukevaa koulutusta mutta myös tutkintotavoitteista opiskelua eri korkeakoulujen vaatimusten mukaisesti. Välillä olevat 75 vuotta koulutusalana on ollut liiketalous, joko kokonaan tai ainakin siihen vahvasti painottuen. Edustettuina ovat olleet koulutuksen kaikki tasot: ammattikoulu, ammattiopisto, ammattikorkeakoulu, korkeakoulu ja yliopisto.

Seinäreliefi muistuttaa rakennuksen keskeisistä vuosikymmenistä

Reliefi ”Kauppa, teollisuus ja merenkulku” Alma-opiston juhlasalissa

Tultuani 1981 Vaasaan työpaikkani sijaitsi ensimmäiset 13 vuotta edellä tarkastellussa rakennuksessa, myöhemmin Palosaarella. Tämä kirjoitus on syntynyt seurauksena minulle esitetystä kysymyksestä. Kysyttiin, tunnenko nykyisen Alma-opiston juhlasalissa sijaitsevan reliefin syntyhistorian: milloin se on paljastettu ja sijoitettu salin etuseinälle (joka aiemmin oli salin takaseinä), kuka on reliefin veistänyt ja kuka on mahdollinen lahjoittaja? Reliefissä on kolme neitosta (kukaties antiikin jumalatarta), joilla kullakin on symbolinen esine sylissään. Esineet symboloivat kauppaa, teollisuutta ja merenkulkua. Siis vahva viittaus liiketoimintaan.

Tunnistin ja muistan kyllä reliefin, mutta en muista koskaan kuulleeni tai esimerkiksi kauppakorkeakoulun tai yliopiston historiikeistä tai muista julkaisuista lukeneeni sen historiasta mitään. Viittaus kauppakorkeakoulun toimialaan on kuitenkin vahva. Ryhdyin selvittämään asiaa. Otin yhteyttä muutamiin kauppakorkeakoulun alkuvaiheissa mukana olleisiin toimijoihin, mutta kukaan heistä ei tiennyt asiasta muuta kuin reliefin olemassaolon. Sain kuitenkin vihjeen, että reliefi on saattanut olla paikallaan jo kauppaoppilaitoksen aikana. Ongelmana oli kuitenkin se, että kauppaoppilaitoksen toiminnasta rakennuksessa on kulunut jo lähes 60 vuotta. Yhteydenotto Jussi Hietikkoon, joka toimi kauppaoppilaitoksen opettajana ja myöhemmin rehtorina 1968 – 1993, tuotti kuitenkin tuloksen. Hänellä ei ollut itseäni parempaa muistikuvaa reliefistä, mutta käydessään läpi kirjahyllyään hän löysi sieltä Vaasan Kauppaoppilaitoksen kurssijulkaisun 1959 – 1961, jossa oli kuva reliefistä ja lyhyet, osin vajavaiset tiedot reliefistä. Julkaisu on ajalta ennen Jussin opettajakautta, mutta se onkin kuulunut Jussin jo edesmenneen Tuula-puolison kokoelmiin. Tuula oli suorittanut merkonomin tutkinnon Vaasan Kauppaoppilaitoksessa.

Reliefi teoksessa Vaasan Kauppaoppilaitoksen kurssijulkaisu 1959 - 1961

Vaasan Kauppaoppilaitoksesta on laadittu myös historiikki ajalta 1903 – 1993 (1993 tapahtui koulutusuudistus, missä alakohtaiset koulut ja opistot lakkautettiin ja opistoista kehittyi pääosin ammattikorkeakoulujen laitoksia ja koulutason yksiköt yhdistettiin monialaisiksi ammattioppilaitoksiksi). Historiikissa on mahdollisesti tietoa reliefistä. Teosta on Vaasan kaupunginkirjastossa vain yksi kappale, joka ei ole lainattavissa, siihen voi kylläkin tutustua kirjaston tiloissa. Tämä olisi ollut seuraava työvaiheeni, ellei asia olisi ratkennut onnekkaan sattuman kautta. Kurssijulkaisun tietojen perusteella pystyin hieman täydentämään siinä esitettyjä tietoja. Reliefin lahjoittaja on kauppaneuvos Lauri Koivisto, tunnettu seinäjokelainen liikemies. Reliefin on veistänyt kuvanveistäjä Jussi Koivusalo, ansioitunut etelä-pohjalaissyntyinen taiteilija. Reliefi nimeltään ”Kauppa, teollisuus ja merenkulku” on vuodelta 1960.

Liiketoimintaa symboloiva reliefi ansaitsee edelleen paikkansa Alma-opiston juhlasalin seinässä. Se kertoo omalta osaltaan siitä, miten suuri vaikutus reliefin sijoituspaikkarakennuksella on ollut kauppaopin ja kauppatieteiden kehitykselle Vaasassa. Vaikuttavin on kauppakorkeakoulun kehittyminen näissä tiloissa 23 vuodessa yliopistoksi. Yliopistoksi, jonka kauppatieteet ovat nykyisin alallaan Suomen johtavia niin koulutuksessa kuin tutkimuksessa.

Teksti ja kuvat: Ilkka Virtanen