Vaasalaistaustainen S/S Arcturus isänmaan palveluksessa

 

ILKKA VIRTANEN

Vaasalaistaustainen S/S Arcturus isänmaan palveluksessa

Wolffin kauppahuone Vaasassa

Lähes koko autonomian ajan kauppahuoneet olivat suurkauppiaiden ja teollisuusmiesten yleisin tapa järjestää liiketoimintansa. Kauppahuoneet perustuivat vauraisiin sukuihin ja ne toimivat yleensä useiden sukupolvien ajan. Valtakunnallisesti merkittävin vaasalaisista kauppahuoneista oli Carl Gustaf Wolffin (1800 – 1868) perustama Wolffin kauppahuone. Kauppahuone toimi C.G. Wolffin aikana pääasiassa Vaasasta käsin, nuorempien polvien aikana toimintaa oli myös mm. Helsingissä ja Viipurissa. Kauppahuone oli tällöin myös yhteistyössä muiden kauppahuoneiden kanssa jopa niin, että sen pääosakkaat olivat mukana niiden johtotehtävissä.

C.G. Wolff aloitti liiketoimintansa kaupan alalla. Hän perusti mm. komean kolmikerroksisen liikepalatsin uuden Vaasan paraatipaikalle, torin länsilaidalle. Liikepalatsi oli käytössä (tosin uusin toimijoin) aina 1960 luvulle asti. Suurimittainen kaupallinen liiketoiminta edellytti hyviä ulkomaanyhteyksiä. Yhteydet hoidettiin käytännössä kokonaan purjelaivoilla, 1800-luvun puolivälistä lähtien myös höyrylaivoilla. Wolffin päämielenkiinto kohdistuikin pian varustamotoimintaan. Hän perusti satamat Vaasan Palosaarelle ja Mansikkasaarelle, alueelle tuli myös oma laivaveistämö. Useilla kauppahuoneilla oli myös merkittävää teollisuustoimintaa. Teollisuus ei Wolffia kiinnostanut, vaikka hän asui ja toimi suuren puuvillatehtaan naapurina. Hän pysyi kauppiaana ja loppuvuosinaan korostetusti laivanvarustajana.

Wolffin laivastoon kuului vuosien aikana kaikkiaan 45 alusta, joista 40 rakennettiin omalla Palosaaren veistämöllä. Wolffin kuollessa 1868 hänen laivastonsa oli suurimmillaan ja siihen kuului 24 alusta. Kyseessä oli Suomen suurin varustamo. Höyrylaivat olivat jo Wolffin eläessä tulossa, mutta hän ei niistä innostunut. Wolff oli aina kuolemaansa 1868 asti purjelaivamies. Tämä ei liiketoimia haitannut, sillä 1800-luvun puoliväli oli vielä purjelaivojen kulta-aikaa. 

Wolffin suku mukaan höyrylaivatoimintaan

Pojasta polvi muuttui, C.G. Wolffin poika Eugène (1851 – 1937), joka jatkoi kauppahuoneen toimintaa Viipurin suunnalla, oli 15 vuotta isänsä kuoleman jälkeen perustamassa Finska Ångfartygs Aktiebolaget (FÅA) yhtiötä ja oli yksi sen pääomistajista. Hän myös sai koko Wolffin kauppahuoneen ja äitinsä, C.G. Wolffin lesken Natalia Wolffin laivayhtiön omistajiksi. Eugène Wolffin vaikutusvalta yhtiössä oli varsin suuri. Wolffin vaasalaisilla yhdessä Viipurin Eugène Wolffin, Wilhelm Hackmanin ja C.A. Ekströmin muodostamalla koalitiolla oli yli 60 prosentin omistus yhtiöstä ja Eugène toimi yhtiön johdossa. Yhtiön nimi muuttui 1937 kaksikieliseksi: Suomen Höyrylaivaosakeyhtiö (SHO) - Finska Ångfartygs Aktiebolaget (FÅA).  Erityisesti merimiehet kutsuivat yhtiötä eff-o-a:ksi ja nimi muutettiin 1976 virallisestikin Effoaksi. 

Yhtiön yksi hienoimmista laivoista, jopa lippulaiva, oli S/S Arcturus, joka liikennöi vuosina 1899-1940 ensimmäisen maailmansodan aikaa lukuun ottamatta reitillä Helsinki/Hanko - Turku - Kööpenhamina - Hull. Jatkosodan jälkeen 1945 – 1956 laiva oli liikenteessä Suomen ja Ruotsin välillä. Sotien aikana laiva oli satamassa tai maanpuolustusta palvelevissa tehtävissä. Me ehkä tunnemme laivan parhaiten sinä laivana, joka toi Saksassa koulutetun Kuninkaallisen Preussin jääkäripataljoona 27:n pääjoukon 1918 Saksasta Suomeen. 

Arcturuksella Suomesta Englantiin ja sieltä jatkoyhteydellä Yhdysvaltoihin

Yksi laivoista, joilla monet Amerikan siirtolaiset matkustivat Hangosta Hulliin Englantiin, oli S/S Arcturus. Alus oli rakennettu Skotlannissa vuonna 1898 Gourley Brothers & Co:n toimesta ja se toimitettiin tammikuussa 1899 tilaajalle Suomen Höyrylaiva Oy:lle Helsinkiin. Laivan kastoi rouva Aline Björksten, SHO-FÅA:n perustajan ja johtajan Eugène Wolffin tytär. Alus oli jäävahvistettu ja yhdistetty matkustaja- ja rahtialus. Se sijoitettiin Helsinki-Hanko-Kööpenhamina-Hull-linjalle Englantiin ja se kuljetti rahtitavarana pääasiassa voita Hangon voisatamasta Englantiin. Arcturus voi myös kuljettaa 265 matkustajaa ja laivalla matkustikin paljon sekä amerikkalaisia että Amerikkaan matkalla olevia siirtolaisia. 

Vuosina 1899 – 1914 laiva kulki aikataululiikennettä Helsingin ja Hullin välillä, mutta elokuussa 1914, kun Arcturus oli kotimatkalla Kööpenhaminasta, laivan oli mentävä Tukholmaan ja jäätävä siellä satamaan Euroopassa alkaneen sodan vuoksi. Aluksella oli satakunta paluumuuttajaa, jotka pääsivät Suomeen muulla tavoin, sillä Arcturus pysyi Tukholmassa koko ensimmäisen maailmansodan ajan.

Arcturus toi JP 27:n jääkärit ja sotatarvikkeita Saksasta Vaasaan

Pitkän tauon jälkeen 14. päivänä helmikuuta 1918 Arcturus palasi liikenteeseen, kun se sai tehtäväkseen tuoda Libausta, joka sijaitsee nykyisessä Latviassa, kotiin Suomeen ylilastillisen määrän 854 suomalaisia jääkäriä, jotka olivat saaneet sotakoulutuksen Saksassa. Matkustajamäärä ylitti moninkertaisesti normaalin matkustajamäärän. Heti Libausta lähdön jälkeen laiva nosti salkoon Suomen leijonalipun, kun se suuntasi matkansa kohti pohjoista. Vaikeat jääolosuhteet olivat laivaa vastassa Selkämerellä ja Gävlen ulkopuolella. Paikalla oli kuitenkin jäänmurtaja Sampo, jonka avustamana matka jatkui edelleen vaikeissa olosuhteissa kohti Vaasaa. Jäänmurtaja Sampo ja Arcturus jopa joutuivat kosketuksiin toistensa kanssa, mutta matkaa pystyttiin kuitenkin jatkamaan.

Jääkäreiden pääjoukon Suomeen saattamisen lisäksi Arcturus teki vielä kaksi matkaa Libauhun. Näiltä matkoilta tuomisia olivat sekä Suomeen jälkikäteen palaavat jääkärit että sotamateriaalit. Myös näiden matkojen määränpäänä Suomessa oli Vaasa.

Vastoinkäymisiä normaalissa reittiliikenteessä

Vuonna 1919 Arcturus aloitti jälleen siviililiikenteen Helsingin ja Hullin välillä. Matkat sujuivat hyvin ilman isompia ongelmia, kunnes vuonna 1930 aluksen peräsimeen tuli vika ja laivasta jouduttiin laskemaan ankkuri Ruotsin ja Tanskan välisellä alueella. Tällöin ankkuri juuttui Nordsjellands Elektriska A/S:lle kuuluvaan sähkökaapeliin ja hajotti sen. Varustamo tuomittiin huomattaviin vahingonkorvauksiin.

Samana vuonna 1930 Arcturus joutui vielä toiseen, hyvin erikoiseen ja vakavaan onnettomuuteen. Hullista Kööpenhaminaan matkalla ollut alus törmäsi 19.12.1930 sankassa sumussa vastakkaiseen suuntaan matkalla olleeseen S/S Oberoniin Kattegatissa. Vuonna 1925 käyttöön otettu Oberon kuului Arcturuksen kanssa samaan Suomen Höyrylaiva Oy:n laivastoon. Erikoisen onnettomuudesta tekee se, että sisarlaivuuden lisäksi laivojen kapteenit olivat veljeksiä. 

Oskar Hjelt, joka oli Arcturuksen kapteeni, oli puolitoista tuntia ennen törmäystä ollut radioyhteydessä veljeensä, Oberonin kapteeni Erik Hjeltiin. 20 minuuttia ennen törmäystä he saattoivat jopa kuulla toistensa äänimerkit sumun läpi. Onnettomuuden tutkimuksissa selvisi, että veljesten tarkoituksena oli lähettää toisilleen joulutervehdykset lähietäisyydeltä. Etäisyysarviot kuitenkin pettivät ja Arcturus törmäsi Oberonin kylkeen repien sen rungon niin, että alus upposi muutamassa minuutissa. Arcturus sen sijaan sai vain pieniä vaurioita keulaansa ja pystyi pelastamaan Oberonista 39 henkilöä. Muut alukset pystyivät pelastamaan muutamia henkilöitä lisää, mutta hukkuneita oli kaikkiaan 43 henkeä. Oberonin kapteeni kuului pelastuneisiin, mutta hänen puolisonsa ja pieni tyttärensä menehtyivät, vaimo hukkui ja tytär menehtyi kylmyyteen. Turun Hovioikeus langetti molemmille kapteeneille vankeustuomion, Oscarille 8 kk ja Erikille 6 kk, kumpikin ehdollisena 3 vuoden koetusajalla. Lisäksi maksettavaksi tuli eräitä korvauksia.

Liikennöinti sotien aikana

Arcturus siirretiin talvisodan alkaessa liikennöimään Turun ja Tukholman välillä. Vuoden 1940 alussa alus vaurioitui pahoin Neuvostoliiton ilmahyökkäyksessä Turkuun. Se pääsi kuitenkin Tukholmaan korjattavaksi. Onnettomuudet jatkuivat, sillä alus vaurioitui Turussa uudelleen venäläisten pommeista, mikä johti toiseen telakkamatkaan Tukholmaan. 

Jatkosodan aikana Arcturus oli koko ajan liikenteessä. Venäläiset hävittäjät tosin ampuivat alusta, mutta vahingot olivat niin vähäisiä, että liikennöintiä pystyttiin jatkamaan. Alkuvuodesta 1942 Arcturus sai uuden tyyppisen turvallisuustehtävän. Tammikuussa 1942 aluksessa uusittiin kaksi ruumaa, jotta laiva voisi kuljettaa suomalaisia sotalapsia Ruotsiin. Ruumiin rakennettiin 3-kerroksiset vuoteet 500 lapselle, mikä määrä oli tarkoitus ottaa mukaan jokaiselle matkalle. Laivalla oli tosin myös muutamia hyttejä, mutta ne olivat laivan henkilökunnan käytössä. Joillakin matkoilla oli mukana myös sotainvalideja, jotka lähetettiin Tukholmaan hoitoon. Jääolosuhteet olivat tällöinkin vaikeat. Arcturuksen ollessa 28. tammikuuta 1942 matkalla Tukholmaan 486 lapsen kanssa laiva törmäsi S/S Heimdalliin, joka oli juuttunut jäihin. Laiva kuului tuolloin Rederi Ab Svealle, Arcturuksen avulla se pääsi irti.  

Sodan jälkeen Arcturus aloitti liikennöinnin Ruotsin ja Suomen välillä. Vuonna 1948 suomalaiset olympiaurheilijat matkustivat Arcturuksella Lontooseen ja vuonna 1952 laiva toi ruotsalaisurheilijat Helsingin olympialaisiin. Jälleen uusia isänmaallisuutta korostavia tehtäviä. Syyskuun lopussa 1956 S/S Arcturus erosi viimeisen kerran Helsingin Olympialaiturilta matkatakseen Antwerpeniin. Vuonna 1957 alus myytiin Saksaan, missä se romutettiin. Näin oli poikkeuksellisen mielenkiintoisen elinkaaren omaavan ja Suomen historian kannalta tärkeissä tehtävissä toimineen laivan tarina päättynyt.

Päälähteet: 

Charlotta Wolff: Edelläkävijät; Neljän suurkauppiassuvun tarina modernisoituvasta Suomesta, Gaudeamus 2020

Lasse Backlund: S/S Arcturus, Dagsmark förr och nu, april 2017

Kuvat

C.G. Wolfffin purjelaivasto; punaisella merkityt laivat tuhoutuivat täysin Krimin sodassa Vaasassa elokuussa 1855 (kuva CW)

Sirolinjainen S/S Arcturus valmiina liikennöintiin (kuva LB)

S/S Arcturus alkuvuosien päätehtävässään, alus lähdössä viemään matkustajia Eurooppaan ja jatkomahdollisuuksiin yli Atlantin, ruumalastina voita Englantiin (kuva CW)

Jäänmurtaja Sammon avustama S/S Arcturus lähestymässä Vaasaa 25.2.1918 (kuva: Wikipedia)

Lähikuva aluksesta kertoo ylikuormasta ja jääkärien innosta kotimaan kamaran ollessa lähellä
(kuva: Wikipedia)

Taidemaalari Adolf Bockin ikuistama jääkäreiden kotiinpaluu; teos on Jääkärisäätiön omaisuutta ja sen sijoituspaikka on Tasavallan presidentin linna (kuva: Wikipedia)

Taidemaalari Adolf Bockin ikuistama jääkäreiden kotiinpaluu, asetelma vastaa hyvin valokuvaa; yksityisomistuksessa (kuva: Vaasan Sotaveteraanimuseon valokuvajäljennös)

Sotalapsia S/S Arcturuksen isossa ruumahytissä matkalla Tukholmaan (kuva: Sotalapsinäyttely)

Krimin sodan Vaasan osuuteen liittyvät julkiset vahinkotiedot

 

ILKKA VIRTANEN

IV: Kuvassa on lueteltu Wolffin koko aluskanta ja merkitty punaisella täysin tuhoutuneet alukset. Kuvassa oleva parkki Clio on yksi näistä tuhoutuneista laivoista.

Krimin sodan Vaasan osuuteen liittyvät julkiset vahinkotiedot ovat yleensä hyvin puutteellisia ja ylimalkaisia. Pahiten vahinkoa kärsineen kauppias, laivanvarustaja ja valtiopäivämies Carl Gustav Wolffin kärsimistä vahingoista saatiin 2020 uutta tutkimustietoa, kun Wolffin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, historian dosentti Charlotta Wolff (C.G. Wolff on Charlotta Wolffin isoisän isoisä) julkaisi tutkimukseen perustuvan tietokirjansa ”Edelläkävijät – Neljän suurkauppiassuvun tarina modernisoituvasta Suomesta”. C.G. Wolffin luoma Wolffin kauppahuone on yksi näistä tarkastelluista kauppahuoneista.

Wolffin laivastoon kuului vuosien aikana kaikkiaan 45 alusta, joista 40 rakennettiin Palosaaren veistämöllä. Wolffin kuollessa 1868 hänen laivastonsa oli suurimmillaan ja siihen kuului 24 alusta. Kyseessä oli Suomen suurin varustamo. Höyrylaivat saivat aluskannasta jo Wolffin elinaikana voimakkaasti alaa, mutta Wolff pitäytyi purjelaivakannassa. Kun britit elokuun alussa 1855 hyökkäsivät Palosaaren ja Mansikkasaaren satamiin, he yrittivät käydä kauppaa Wolffin kanssa. Wolffille luvattiin, että hänen Palosaaren varastojaan ja tuotteitaan ei tuhota, jos hän luovuttaa englantilaisille yhden laivansa purjeet ja rikin. Wolff oli valtiopäivämies, joka kannatti Suomen itsenäistymistä Venäjän alaisuudesta. Toisaalta hän oli perustuslakia kunnioittavana uskollinen Suomen suuriruhtinaalle, Venäjän tsaarille, ja kieltäytyi neuvottelusta vihollisen kanssa. Tästä uskollisuudestaan hän sai maksaa kovan hinnan, englantilaiset polttivat viisi hänen aluksistaan ja takavarikoivat tai muuten vahingoittivat muita laivoja ja myös satamarakennuksia ja Wolffin Onkilahden rinteellä sijainneen huvilan.

Oheisessa kuvassa on lueteltu Wolffin koko aluskanta ja merkitty punaisella täysin tuhoutuneet alukset. Kuvassa oleva parkki Clio on yksi näistä tuhoutuneista laivoista.

 

…

 

Katso myös

tätä edeltävä blogipostaus

ILKKA VIRTANEN

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2026/07/vaasa-eurooppalaisen-suurvaltasodan.html 

ja

PATTERINIEMI,  
kesäkuun 2026 arkeologiset kaivaukset

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2026/06/patteriniemi.html

Vaasa eurooppalaisen suurvaltasodan sivunäyttämönä Krimin sodassa

Kuvituskuva alla olevaan uusintapostaukseen. Ilkka Virtanen 27.6.2026.

Patteriniemen edustalla hevosenkengän muotoiset patterin jäänteet erottuvat hyvin tarkkasilmäiselle havainnoijalle  

 

Tämä uusinta julkaisu on aikaisemmin julkaistu tässä blogissa pdf tiedostona. Nyt teksti on helpommin luettavaa eli tekstiversiona! Aihe on ajankohtainen Patteriniemessä viime viikolla tehtyjen arkeologisten kaivausten takia. Asiasta on kerrottu näyttävästi sekä Vasabladetissa että Ilkka-Pohjalaisessa

 
ja myös ruotsiksi Gunvor Påttin käännöksenä lehdessä Veteranen av år 1918 vuoden 2024 ykkösnumerossa / jaettu myös tämän sivuston lukijoille

Krimkriget (1853–1856)
https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2024/03/krimkriget-18531856.html

Ilkka Virtasen kirjoitus on julkaistu alun perin sanomalehti Pohjalaisessa 8.8.2005

https://lipas.uwasa.fi/~itv/publicat/Poh_8.8.2005.pdf

 

 

 

ILKKA VIRTANEN

Vaasa eurooppalaisen suurvaltasodan sivunäyttämönä (150) 171 vuotta sitten;

Palosaari ja Mansikkasaari englantilaislaivojen tulituksen kohteena elokuussa 1855

Vuosina 1853–1856 käytiin Venäjän ja Turkin sekä Venäjän ja Turkkia tukeneiden liittolaisten eli Englannin, Ranskan ja Sardinian välillä ns. Itämainen eli Krimin sota. Vaikka sotaa käytiin etäällä Suomesta, Balkanilla ja Mustanmeren alueella, Suomi joutui osana Venäjää sotatapahtumien sivunäyttämöksi. Englantilaiset ja ranskalaiset laivasto-osastot tekivät vuosina 1854–1855 tuhojaan myös Suomen rannikoilla. Suomessa sota tunnetaan parhaiten nimellä Oolannin sota johtuen liittoutuneiden Ahvenmaalla sijainneen Bomarsundin linnoituksen tuhoamisesta. Vaasa sai osansa vihollisen tihutöistä elokuussa 1855.

 

Mistä Krimin sodassa oli kysymys?

Itämaista eli Krimin sotaa käytiin Turkin ja sen liittolaisten Englannin, Ranskan ja Sardinian toimesta Venäjää vastaan vuosina 1853–56. Venäjä oli pyrkinyt naamioimaan hyökkäyksensä Turkkiin v. 1853 kristillisen uskon nimiin, mutta todellisuudessa se halusi kasvattaa mahtiaan Balkanilla ja saada laivastolleen vapaan pääsyn Turkin salmien kautta Välimerelle. Tämän taas silloiset eurooppalaiset suurvallat Britannia ja Ranska yhdessä pyrkivät torjumaan. Ne yhdessä Sardinian kanssa liittoutuivat Turkin tueksi.

Venäjän Itämeren laivastoa oli Nikolai I:n aikana vahvennettu ja englantilaiset pitivät tätä uhkana sekä syntyneille sotilaallisille intresseilleen Mustanmeren alueella että merenkululleen yleensä. Venäläiset oli tästä syystä suljettava Suomenlahdelle. Näin Suomi osana Venäjää joutui mukaan eurooppalaisen suurvaltakonfliktin tapahtumiin. Suomessa Oolannin sotana tunnettu Krimin sota toi rannoillemme englantilais-ranskalaisen laivaston. Amiraali Plumridgen johtama laivasto-osasto tuhosi kahtena kesänä Suomen rannikolla olevia satamia ja linnoituksia, kaappasi laivoja ja esti kauppalaivoja käyttämästä merialuettamme.

Tuhoiskuja eri puolilla rannikkoa, Vaasa kuitenkin rauhassa ensimmäisenä sotavuotena

Liittoutuneiden varsinaiset sotatoimet Suomenlahdella rajoittuivat kesällä 1854 tiedusteluun Kronstadtin ja Viaporin suunnissa, Hankoniemen edustan linnakkeiden tulittamiseen ja epäonnistuneeseen maihinnousuyritykseen Tammisaaren eteläpuolella. Vuoden ja samalla koko Oolannin sodan merkittävin tapahtuma oli Ahvenanmaalla sijainneen Bomarsundin linnoituksen valtaaminen ja tuhoaminen.

Ensimmäisenä sotakesänä englantilaiset tekivät hävitysretkiä myös Pohjanlahden rannikkokaupunkeihin. Tarkoituksena oli tutkia, oliko satamakaupungeissa venäläisiä laivoja ja sotamateriaalia. Toukokuun lopulla Raahessa poltettiin pikiruukki, tervahovi ja laivaveistämö. Kaksi päivää myöhemmin Oulussa tuhottiin 13 laivaa, lautatarhat, tervahovi, satamamakasiinit sisältöineen sekä työväen asuntoja.

Kokkola oli seuraavana vaarassa, mutta muista poiketen kaupunki päätti taistella. Sodan uhan alla Pohjanmaan rannikon puolustamista varten oli perustettu kenraalimajuri Alexander Jacob von Wendtin Pohjanlahden Puolustusosasto, jossa oli 2 suomalaista ja 2 venäläistä pataljoonaa, kasakkasotnia ja 2 kenttätykistöpatteria. Osaston esikunta oli Vaasassa. Kenraali von Wendtiltä pyydettiin kiireesti apua, ja kauppaneuvos Anders Donnerin johdolla satakunta miestä rakensi puolustusasemat Halkokarin niemeen. Sotilasosasto, jota von Wendt itse johti, tuli ajoissa perille ja ryhmittyi Halkokarin asemiin yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Kesäkuun 7. päivän iltana kaupunkia lähestyi englantilaisten yhdeksän tykein aseistettua barkassia. Järjestäytynyt puolustus näytti olleen englantilaisille yllätys, ja noin 45 minuutin kahakka päättyi englantilaisten tappioon. Kaksi laivaa yhdeksästä tuhoutui ja toisen niistä miehistö vangittiin.
Vaasa säästyi ensimmäisenä sotakesänä englantilaisten hävityksiltä. Syyksi on arveltu satamiin johtaneita vaikeakulkuisia väyliä sekä tietoa kaupungin tuhoutumisesta palossa kahta vuotta aikaisemmin. Kaupunkia oli hieman yritetty myös varustaa. Vanhaan satamaan johtavaan väylään oli rakennettu paalueste, jossa oli vain kapea aukko. Bockholmeniin, Sunnanvikin Gräsholmeniin, venäläiset olivat rakentaneet patterin. Sen jäänteet ovat nykyäänkin näkyvissä Suvilahden Patterinniemellä.

 

Vaasan vuoro elokuussa 1855

Englantilaiset jatkoivat kesällä 1855 hävitysretkiään, ja nyt tuli myös Vaasan vuoro. Elokuun 3. päivänä korvetti "Firelly" laski ankkurin Varisselälle, Palosaaren sataman edustalle. Aluksesta lähetettiin tykkibarkassilla maihin osasto, joka ryhtyi tarkastamaan satamaa. Tarkastuksen sotilaallinen tulos oli mitätön. Sataman lähettyvillä ollut kauppaneuvos G.G. Wolffin omistama tyhjillään ollut talo poltettiin, sillä englantilaisten olivat saaneet kuulla, että siinä oli ollut majoitettuna venäläisiä sotilaita.

Sillä aikaa kun satamaa tarkastettiin, korvetti kaappasi Wolffin "Fides"-nimisen laivan ja poltti vastavalmistuneen aluksen. Lisäksi englantilaiset ottivat haltuunsa Grönbergin "Preciosan" sekä pari prikiä. Englantilaiset päättivät myös täydentää tervavarastoaan, ja aikaisemmin kaapattu knunari "Necken" hinattiin satamaan. Kuormaus jäi kuitenkin kesken, sillä paikalle lähetetty venäläisosasto lähestyi satamaa. Korvetti vetäytyi tykinkantaman päähän ja ankkuroi Fjällskärin lähelle.

Varsinainen hyökkäys Palosaaren satamaan tapahtui elokuun 8. päivänä kahdella tykkibarkassilla. Toinen tulitti Mansikkasaarta sekä tykeillä että paloraketeilla ja sai muutamia rakennuksia tuleen. Toinen asettui Hietasaaren ja mantereen väliin, mistä se tulitti sekä Mansikkasaarta että Palosaarta. Tarkoituksena oli ilmeisesti estää aikaansaatujen tulipalojen sammuttaminen.

Tulituksen alettua rannalle lähetettiin Vaasan pataljoonan kaksi komppaniaa. Yksiköt ryhmittyivät Palosaaren satamaan sekä rannalle vastapäätä Hietasaarta, ja tarkka-ampujien onnistui kivääritulellaan karkottaa barkassit etäämmälle. Taistelussa kunnostautui erityisesti aliupseeri Eliel Malmberg. Yhdessä parinkymmenen miehen kanssa hän kiipesi Palosaaren pakkahuoneen katolle, josta kyettiin tehokkaasti tulittamaan vihollista.

Maaherra oli heti tulituksen alettua kehottanut Vaasan osastoa lähettämään nopeasti kaupunkiin vahvennusta. Kokkolasta tuli pikamarssia venäläinen raskas puolipatteri viinaanmenevän kapteeninsa johdolla. Vaasalaiset kestitsivät apuun tulleita tykkimiehiä lukuun ottamatta humalaista kapteenia, joka maaherran käskystä jätettiin ilman. Kapteenia myös pidettiin syrjässä, kun tykeillä ryhdyttiin tulittamaan. Laukaisuilla ei ammattitaitoisen johdon puuttuessa kuitenkaan saatu tulosta aikaan, joten humalainen kapteeni piti kutsua tykeille. Hän ammuttikin heti täysosuman.

Seuraavana päivänä, elokuun 9:tenä, englantilainen korvetti lähti merelle hinaten mukanaan kahta kaapattua alusta. Itse satama oli kärsinyt vain pieniä vaurioita, ja muutkin tappiot olivat vähäiset. Yksi venäläinen sotilas kaatui, ja 2. komppaniassa palvellut 18-vuotias signalisti Petter Lindqvist haavoittui vaikeasti ja kuoli vielä samana iltana. Hautajaiset olivat seuraavana sunnuntaina Kappelinmäellä, ja niiden aikana kaupunki oli lähes tyhjä. Asukkaat olivat seuraamassa sotilaallisin kunnianosoituksin tapahtuvaa hautaamista. Kaupunkilaiset suhtautuivat taisteluihin yleensäkin hyvin kiinnostuneesti. He vaelsivat Klemetsön harjanteelle, nykyisen Vaasan keskustaan seuraamaan 1-2 km:n päässä esitettävää taistelunäytelmää.

Taisteluja ja hävitystä tapahtui toisena sotavuotena myös muualla Suomen rannikolla. Kotkan edustalla tuhottiin Ruotsinsalmen linnoituskaupunki. Täältä englantilaiset siirtyivät Helsinkiin Viaporin edustalle, joka joutui pommitusten kohteeksi. Elokuun 9.–11. päivinä 1855 Pohjolan Gibraltariksi julistettu linnoitus kävi ensimmäistä ja viimeistä suurta taisteluaan Venäjän keisarin puolesta – Suomen Venäjälle vuosisadan alussa menettänyt Ruotsi oli tässä sodassa puolueeton. Pienen uuden pääkaupungin asukkaat kerääntyivät ihmettelemään oman aikansa maailmansodan ilmaantumista lähiluodoille. Viaporin pommitus kesti kolme vuorokautta ja linnoitus kärsi tuntuvat vahingot. Noin 260 puolustavaa sotilasta kuoli tai haavoittui. Pelättyä maihinnousua ei kuitenkaan tullut, eikä Helsinki kärsinyt juurikaan vaurioita.

Pohjanlahdella Uusikaupunki joutui huomattavien tuhojen kohteeksi. Myös Kokkolaa hätyytettiin toisena sotavuotena, syyskuun 3:ntena. Puolustukseen oli nyt kuitenkin osattu varautua ja vihollisen hyökkäys jäi tuloksettomaksi. Marraskuussa kaksi englantilaista siipiratasalusta yritti vielä tunkeutua Pietarsaaren satamaan. Sää oli huono, ja alukset ajoivat karille. Koko tapaus rajoittui siihen, että puolustajat ja kaupunkilaiset näkivät sateen ja sumun läpi korkeita tulenlieskoja merellä. Englantilaiset mahdollisesti polttivat kaappaamansa puualuksen.

 

Sodan seuraukset Suomelle 

Krimin sodan alkaessa Suomen puolustus oli varsin puutteellisesti järjestetty. Ensimmäisenä sotavuotena vihollinen kohtasi kunnon vastarintaa oikeastaan vain Kokkolassa. Sielläkin siviilit olivat puolustuksen organisoinnin pääosassa. Sodan uhan alla keväällä 1854 heräsi kuitenkin jo ajatus perustaa maan puolustamista varten lisää suomalaisia joukkoja. Kesäkuun 23. päivänä annetulla keisarillisella manifestilla käskettiin perustaa, vielä voimassa olleen Ruotsin vallan aikaisen lain perusteella, kaksi ruotujakoista tarkka-ampujapataljoonaa, toinen Vaasan ja Oulun lääneihin ja toinen Turun ja Porin lääniin. Syksyllä 1854 nämä katsottiin riittämättömiksi ja päätettiin perustaa vielä neljä pataljoonaa: Oulun, Kuopion, Mikkelin ja Hämeen lääneihin. Seuraavana vuonna perustettiin vielä kolme uutta pataljoonaa niin, että kullakin läänillä oli oma pataljoonansa vuoden 1855 lopussa. Sodan seurauksena siis ruotujakolaitos palautettiin ja kansallinen sotaväkemme vahvistui merkittävästi.

Krimin sodan varsinaiset sotatoimet loppuivat Sevastopolin linnoituksen antautumiseen syyskuussa 1855. Rauha solmittiin Pariisissa maaliskuussa 1856. Suomen kannalta merkittävää rauhansopimuksessa oli se, että Bomarsundin linnoituksensa sodan aikana menettänyt Ahvenanmaa julistettiin sopimuksessa linnoittamattomaksi alueeksi, jota se on vielä nykyäänkin.

...

 

Kirjoittaja (tiedot päivitetty ja alkuperäisen tekstin kuvaliitteet poistettu) on Vaasan yliopiston emeritus professori, jonka harrastuksiin kuuluu mm. vapaaehtoinen maanpuolustustyö. Kirjoittajan toimipaikka oli Vaasan yliopisto, joka sijaitsee Oolannin sodan Vaasan tapahtumien alueella.

Kirjoitus perustuu pääosin, erityisesti Vaasan tapahtumien osalta, Stig Roudasmaan kirjoittamaan Vaasan varuskunnan historiateokseen ”Vaasa – vapautemme vaalija” (Vaasa Oy 1991).

 

…

 Kuva: AN, 26.6.2026.
Kuvassa Patteriniemen kaivauksia johtanut FT Jan Fast ja osa konfliktiarkeologian kenttäkurssin osallistujista, Vaasan Patteriniemi 24-28.6.2026.

 
Lue lisää
 
https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2026/06/patteriniemi.html
 
Aiheesta kirjoittivat myös sanomalehdet

ILKKA-POHJALAINEN / Digilehti 26.6.2026 (tilaajille) 
Johanna Westermark, teksti
Jarno Pellinen, kuvat
Ry­tei­kös­tä pal­jas­tui hät­käh­dyt­tä­vä löytö – Su­vi­lah­den kai­vauk­set va­lai­si­vat Krimin sodan lisäksi 1970-lu­vun lopun juo­ma­ta­po­ja

 https://www.ilkkapohjalainen.fi/ryteikosta-paljastui-hatkahdyttava-loyto-suvilahde/...

VASABLADET (endast för prenumeranter) 26.6.2026 
Text och bild, Linus Sandbacka
Här återupptäcks Vasas bortglömda försvar

https://www.vasabladet.fi/vasa/har-aterupptacks-vasas-bortglomda-forsvar/...

Blogipostauksen koonti ja jako: aimonyberg(at)gmail.com

 

Eeva Kilpi (18.2.1928-27.6.2026)

Teksti ja kuva: Ansku

Eeva Kilpi teki pitkän uran kirjailijana. Hän julkaisi ensimmäisen teoksensa, novellikokoelman Noidanlukko vuonna 1959. Läpi tuotantonsa Kilpi käsitteli karjalaisuutta, evakkoutta, rakkautta, luontoa ja naiseutta. Hän rikkoi tabuja kirjoittaessaan rohkeasti seksuaalisuudesta ja vanhuudesta. Mieskriitikot, erityisesti Pekka Tarkka, suhtautuivat Eeva Kilpeen hyvin kriittisesti. Rohkeasta romaanista Tamara (1972)  Pekka Tarkka kirjoitti ilkkuvan ja pahansuovan arvostelun Helsingin Sanomiin. Kilpi kirjoitti arvosteluun vastineen mutta sitä ei julkaistu. Herkemmän kirjailijan ura olisi päättynyt Tarkan teilaavaan kritiikkiin.

Vuonna 1976 hän otti kantaa ihmisten oikeuteen rakastaa. 

Ihminen rakastaa kaikkina ikäkauisna. Ei ole ikää johon ei kuuluisi sukupuolista toimintaa. Ei ole olemassa mitään vaihetta, ei ihmiselämän alku- eikä loppupäässä, jolloin sukupuolisuus olisi luonnontonta. 

Seksuaalisuus on miltei kuoleman vastakohta....Sukupuolielämä on minusta yhtä kaunis sana kuin iankaikkinen elämä. Vain vielä houkuttelevampi, olisin sanonut epäröimättä jokin aika sittenn, mutta nyt en ole enää varma. Aivan viime päivinä olen alkanut epäillä, että kuolemanpelko - tiedostettu tai tiedostamaton - on hallitsevin asia elämässä. Seksuaalisuuskin nousee tältä pohjalta, se tähtää syvimmiltään elämän jatkumiseen; siitä sen voima. (Ihmisen ääni, 1976)

Evakkouden ja Hiitolan menetys tule esiin omaelämäkerrallisessa trilogiassa Talvisodan aika (1989), Välirauha, ikävä (1990) ja Jatkosodan aika (1993). 

Itselleni, nuorelle kirjallisuudenopiskelijalle Eeva Kilven runot avasivat aivan uuden maailman. Kun luennoilla analysoitiin Eino Leinon runoja, vapaa-ajalla oli ihanaa upota Kilven runojen maailmaan.  Runoissa on samoja teemoja kuin romaaneissa. Runojen lämpö ja rohkeus antoivat varmasti voimaa monelle muullekin kuin minulle.

Mie rakastin sinnuu kuule silloin ja taijan rakastaa vieläkin, kun elämän avakkona yhä maailmalla kuljeksin. (Elämän evakkona, 1972) 

Ja miten liikuttavia, pieniä oivalluksia runoihin sisältyykään!

On hullua edes kysyä mitä luovuus on, se on sama kuin haastattelisi pihassa kuminaa ja tiedustelisi miten päätitte olla mauste. (Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972)

Eeva Kilvellä on ollut laaja suosio kautta vuosien mutta uusia lukijoita hänen tuotantonsa tavoitti Anna-Riikka Carlsonin Rakas Eeva Kilpi : Nämä juhlat jatkuvat vielä  ilmestymisen jälkeen. Carlson avaa Eva Kilven elämää keskustelujen, muistiinpanojen ja ystävyyden kautta. Sannasirkku Autio haastatteli Anna-Riikka Carlsonia Vaasa LittFestissa 2024. Haastattelun jälkeen Runonkulkijat esittivät Kilven runoja. Ikimuistoinen tilaisuus.

Some on täyttynyt osanottopäivityksistä ja moni on kertonut lukeneensa mummunsa arkun ääressä Eeva Kilven kauniin runon:

Kun mummot kuolevat
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja he humisevat lastenlastensa yllä,
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat intohimoisia.  

(Animalia 1987) 

  

 

 

PATTERINIEMI

 

Vaasan Suvilahdessa Patteriniemessä on parhaillaan menossa mielenkiintoinen kurssi.

Kaivauksen järjestää yhteistyössä Museoviraston kanssa Vaasan kansalaisopisto Alma Vasa medborgarinstitut Alma. Yhteistyökumppaneita ovat Suvilahti-Seura / Sunnanvik Föreningen ry., Vaasan kaupunki ja Pohjanmaan museo.

Lisärahoitus "Sodan jäljet Itämeren rannoilla-Etelä Pohjanmaa" konfliktiarkeologiahankkeelle on saatu Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahastolta.

Lainaus facebookista / Merja Salomäki-Jurkka

 

KONFLIKTIARGEOLOGIAN KENTTÄTYÖKURSSI

Vaasan Patteriniemellä ke-su 24-28.6.2026

- opettajina FT Jan Fast ja FM Jemina Rajamäki

 

”Kurssilla suoritetaan Krimin sodan aikaisen tykkipatterin kaivaustyö. Kaivaus liittyy laajempaan ”Sodan jäljet Itämeren rannoilla” -tutkimushankkeeseen, joka on laaja Suomen, Ruotsin ja Viron sotien kulttuuriperintöä kartoittava konfliktiarkeologinen, yhteisöarkeologinen ja pedagoginen hanke. Patteriniemen kaivaus on osa hankkeen ensimmäistä vaihetta, jossa kaivaustutkimuksia toteutetaan Vaasan Patteriniemessä, Ahvenanmaalla, Ruotsissa ja Virossa vuosina 2026–2027.

Patteriniemi oli osa Vaasan kaupungin puolustusta Krimin sodan aikaan vuosina 1853–1856, mikä Suomessa muistetaan myös nk. Oolannin sotana.

Puolustaakseen silloisen Vaasan kanaalin tuloväylää venäläiset sotilaat rakensivat hevosenkengän muotoisia kivimuureja eli pattereita tykeille. Mereen niemen edustalle tehtiin kivistä valli purjehdusesteeksi ja suojaksi mereltä tulevia hyökkäyksiä vastaan.

Kuvalainaus: Paikkatietoikkuna.fi / rajaus ja muokkaus AN (sijaintipaikan vihreä ympyrä)

Vaasan Patteriniemen Krimin sodan (v. 1854–1856) aikaiset tykkipatterivarustukset sijaitsevat n. 3,5 km Vanhasta Vaasasta länsilounaaseen, Kaupunginlahden koillisrannalla, Suvilahden asuntoalueella.  Paikalla on kaksi tykkiasemaa ja muita tykkiasemiin liittyviä muita rakennelmia. Lahdella n. 100 metrin päässä rannasta on havaittavissa jälkiä paalu- ja kivivarustuksesta. Tämä ns. purjehduseste näkyy nykyään selvästi laskuveden aikaan. Tarina kertoo, että Eteläiselle kaupunginselälle olisi myös uponnut yksi tai useampi tykki venekuljetusten aikana.”

Lainaus päättyy

 

Tässä perustietopaketti Patteriniemestä

Kohde esittely Vaasan kaupungin sivuilla

https://www.vaasa.fi/asu-ja-ela/vapaa-aika/luontovaasa/retkeilykohteet/luontokohteet/etelainen-kaupunginselka/patteriniemi/

 

Tänä kesänäkin 2026 Vaasassa tehdään arkeologisia tutkimuksia. (Edellisinä kesinä on töitä tehty Vanhassa Vaasassa) Nyt siis Krimin Sodan (1853–1856) konfliktiarkeologiaa. Jan Fastin johdolla kartoitetaan, dokumentoidaan ja tehdään koekaivauksia Vaasan Patteriniemessä sijainneen muinaismuistolaissa suojatun venäläisen tykkiaseman varustuksia.

Muutama kuva eiliseltä ja tältä päivältä (25. - 26.6.2026)

 

 

Kaivauksia johtaa ja kurssin opettaja  FT Jan Fast

 

Taustalla osa kurssin osallistujista

Kurssilla mukana oleva ja löydön tehnyt Merja Salomäki-Jurkka kyselee Jan Fastilta, että mikähän tämä voisi olla? Luultavasti vain sillipurkki - nuorempaa esineistöä siis. 

Mielenkiintoista nähdä, mikä on tämän kaivausprojektin "loppusaldo"?
Ehkä jotain kuullaan jo lähipäivinä. 

Tekstin koonti ja kuvat Aimo Nyberg

Kaupunki- ja luontokuvaaja

Kotiseutuhistorian harrastaja

aimonyberg(at)gmail.com

 

...

Lue lisää aiheesta:

Ilkka Pohjalainen Digilehti 26.6.2026 (tilaajille)

Johanna Westermark, teksti
Jarno Pellinen, kuvat

Ry­tei­kös­tä pal­jas­tui hät­käh­dyt­tä­vä löytö – Su­vi­lah­den kai­vauk­set va­lai­si­vat Krimin sodan lisäksi 1970-lu­vun lopun juo­ma­ta­po­ja

https://www.ilkkapohjalainen.fi/ryteikosta-paljastui-hatkahdyttava-loyto...

Avoin esittelytilaisuus alueen asukkaille ja hankkeesta kiinnostuneille

 

Teksti ja kuvalainaus sivulta

https://www.facebook.com/vaasankaupunki
Vaasan kaupunki - Vasa stad / 25.6.2026

 

Tervetuloa Microsoftin suunnitellun, GigaVaasan ja Laajametsän alueelle sijoittuvan datakeskushankkeen kehittämistä koskevaan asukastilaisuuteen!

Tilaisuuden järjestää Microsoft, ja Vaasan kaupunkia tilaisuudessa edustaa kaupunginjohtaja Tomas Häyry.

Tilaisuudessa esitellään yleisesti hanketta ja sen suunnittelua sekä kerrotaan esirakentamistöiden alustavasta aikataulusta. Samalla asukkailla on mahdollisuus jakaa paikallistietoa ja näkökulmia hankkeen jatkosuunnittelun tueksi.

Tilaisuus järjestetään avoimena esittelytilaisuutena, jossa voit tutustua hankkeeseen omaan tahtiin eri teemapisteillä ja keskustella paikalla olevien asiantuntijoiden kanssa. 

Aika: 29.6.2026 klo 16–18

Paikka: Wasa innovation center, Gerbyntie 16, Vaasa 

Tilaisuus järjestetään rakennuksen toisessa kerroksessa. Huomioithan, että tilaan ei ole esteetöntä kulkua.

Tilaisuus on avoin alueen asukkaille ja hankkeesta kiinnostuneille.

 

***

 

Välkommen till ett invånartillfälle om utvecklingen av Microsofts planerade datacenterprojekt i GigaVaasa- och Långskogen området.

Evenemanget ordnas av Microsoft och Vasa stad representeras vid tillfället av stadsdirektören Tomas Häyry.

Vid tillfället presenteras projektet och planeringen av det på en allmän nivå, och den preliminära tidtabellen för förberedande byggarbeten redogörs. Samtidigt har invånarna möjlighet att dela lokal kunskap och synpunkter som stöd för den fortsatta planeringen av projektet.

Tillfället ordnas som ett öppet presentationstillfälle där du kan bekanta dig med projektet i egen takt vid olika temapunkter och diskutera med de sakkunniga som finns på plats.

 Tid: 29.6.2026 kl. 16–18

 Plats: Wasa innovation center, Gerbyvägen 16, Vasa

Tillfället ordnas på byggnadens andra våning. Observera att lokalen tyvärr saknar tillgänglighetsanpassad ingång.

Tillfället är öppet för invånare i området och för alla som är intresserade av projektet.

 

Sivua päivitetty 30.6.2026 

Kuva: AN, 29.6.2026

Aiheesta kertomassa Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry. 
Vasemmalla puolella Microsoftin johtaja Teemu Widgren ja oikealla puolella Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg

Kuulijoita oli paikalle saapunut ilahduttavan paljon väkeä. Mahdollisuus keskusteluun oli myös, ja asiaan liittyvissä kysymyksissä toivottiin yhteydenottoja. Lisää aiheesta kuullaan syyskuussa.  

Raviradasta Ravilaaksoksi

 

NYT kesäkuussa 2026 täällä näyttää tältä

Kuva: AN, 23.6.2026 

Sama kuvauspaikka, Seppo Mattilan kuva vuodelta 2000 

Vielä 15 vuotta sitten tässä oli Vaasan ravirata. Kuva AN, 19.11.201

Aidan läpi näkymä. Kuva AN, 23.12.2016

 

…

Vuonna 2014 järjestettiin arkkitehtuurikilpailu Vaasan raviradan muuttamisesta asuntorakentamisen ym. alueeksi. Hanke eteni yleissuunnitelmaksi vuoden 2016 lopulla. Ravilaakson nimen saanut alue on ollut ja on nykypäivän mittakaavassa suuri hanke eteenpäin vietäväksi. Ideat mahdollistaisivat  kokonaisvaltaisen ja järkevän kaupungin laajentamisen - näin ei ole toistaiseksi tapahtunut.  Kymmenessä vuodessa hankkeet eivät ole edennyt. Tavoite synnyttää Ravilaaksoon värikäs, aktiivinen ja sydämellinen uusi kaupunginosa, jossa kaikki oleellinen on lähellä, toivottavasti jossain vaiheessa lähtee vauhtiin.  

Jotain  on kuulunutkin – ensimmäinen rakennuskohde on nyt käynnistymässä tänä kesänä.

Lainaus Ilkka-Pohjalaisen sivuilta / 2.6.2026 / Joonas Kuikka

https://www.ilkkapohjalainen.fi/vaasan-ravilaaksossa-tapahtuu-viimeinkin-katso-ker/13522603  (Tilaajille)

”Vaasan Ravilaakson alue on seissyt pitkään tyhjillään. Nyt alkaa viimeinkin tapahtua.

Vuokra-asuntoyhtiö Pikipruukki on allekirjoittanut tiistaina urakkasopimuksen WasaCon Oy:n kanssa. Piirustukset rakennuksesta on tehty.

Rakentaminen on tarkoitus aloittaa heinäkuun tai elokuun aikana tänä kesänä.

Ensimmäisessä vaiheessa Ravilaaksoon tulee 39 valtion tukemaa vuokra-asuntoa yhteen kerrostaloon.”

 

 

Katso miltä Ravilaaksossa näytti kaksi vuotta sitten

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2024/06/entisella-raviradalla-nyt.html

 

Ja loppuun vielä muutama kuva parin päivän takaa

Kuvat: AN, 23.6.2026

aimonyberg(at)gmail.com