Teksti ja kuvat: Ansku
Palosaaren kirjastossa vietettiin tunteikas ilta keskiviikkona 18.11. Kirjaston lukusaliin oli kokoontunut Leif Färdingin ystäviä ja tuttavia sekä hänen runoistaan pitäviä ihmisiä.
Reima Luukkanen muisteli ystäväänsä, Runonkuljat lausuivat Färdingin runoja ja lopuksi myös Gösta Ekström luki ruotsiksi kääntämiään Färding-runoja. Illan aikana moni pyyhki silmiään.
Leif Färding (1951-1984) syntyi Gävlessä, mutta vietti nuoruutensa Vaasassa. Hän luki mm. Baudelairea, Rimbaudia, beatrunoutta ja mystis-uskonnollisia tekstejä. Hän oli erilainen, boheemi ja komea. Vuonna 1970 hän muutti Helsinkiin ja ns. boheemiryhmä hajosi. Ryhmä, johon myös Reima Luukkonen kuului, oli kokoontunut Korsholmanpuistikon kämpässä. "Boheemiveljet" etsivät hyviä fiiliksiä, lukivat paljon ja keskustelivat. Välillä kämpällä kävi taitelijoita. Punaviiniäkin kului. Reima Luukkanen viittasi alustuksessaan Riitta Jallinojan ansiokkaisiin tutkimuksiin boheemista elämästä.
Helsingissä Färding tutustui underground- ja taiteilijapiireihin. Hän sai tekstejään julkaistua mm. Ultra-undergroundlehdessä. Esikoiskokoelma Maailmaa minä rakastan ilmestyi vuonna 1971. Kokoelma jäi kuitenkin marginaaliin. Vasta myöhemmin se on saanut huomiota lukijoilta, jotka ovat ymmärtäneet Färdingin luonto- ja maailmankuvaa. Färding oli mukana vaihtoehtoliikkeissä koko 70-luvun. Hän oli Juha Olavisen ja muiden oraansuojelijoiden kanssa perustamassa Helsinkiin Suomen ensimmäistä kasvisravintolaa.
Viimeiset elinvuotensa Färding asui Vaasassa. Färding nousi tunnustetuksi lyyrikoksi, mutta menetti aikaisin elämänhalunsa. Hän katosi syksyllä 1983 ja löytyi vasta seuraavana keväänä kuolleena Gerbyn metsästä, jossa hän makasi kynttilä otsallaan. Leif oli kertonut kaikille, että haluaa pois maailmasta, sillä hän koki epäonnistuneensa elämäntehtävässään. ”Vaikka Färdingin elämä sameni, runous pysyi kirkkaana”, kirjoittaa Antti Nylen runoantologian Kasvojesi valossa (2000) jälkisanoissa.
Ihan kuin ihminen kuuntelisi ilmestyi postuumisti 1984. Kokoelman runot ovat lyhyitä ja kirkkaita.
Yle Areenassa on Tapio Parkkarin haastattelu Leif Färding eli rajun taiteilijaelämän. Ystävät ja kollegat kertovat hänestä Ylen Elävä arkistossa Hippisukupolven runoilija Leif Färding.
Vaasan kaupunginkirjaston kahvilassa oli pitkään kaunis ruukku. Leif Färdingin runoihin ihastunut taiteilija Catharina Kajander lahjoitti muistoruukun Vaasan kaupunginkirjastolle 1998. Ruukussa on Leif Färdingin runokokoelmien nimiä.
Vaasan kaupunki on muistanut runoilijaa nimeämällä Gerbyn Storbergetin metsässä mutkittelevan polun Leif Färdingin poluksi. Vajaan kilometrin mittainen polku yhdistää Saratien ja Rastipolun toisiinsa.
Illan aikana tajusin yhteyden Atomirotan (Mikko Sarjanen) ja Leif Färdingin välillä.
Kun puhallan hahtuvapalloon laskuvarjot kieppuvat iloisesti tuulessa ja sanaton poikani nauraa. Olen pysähtynyt katsomaan tätä.
******
Etsin maata, olkia ja olkapäätä, etsin katosta, jonka alla voisin syntyä. Vierin kivenä kivien yli, meren rannalla olen veistokseksi kivettynyt puu. Sormeni ovat jääkylmät, ei sulata niitä kevät, minä vain kuljen syntymäpaikkaani etsien.
Leif Färding, Levoton oksa, keinuva sydän 1977



















