lauantai 27. lokakuuta 2012

Lisätunti



Lisää harkinta-aikaa oman ehdokkaansa valitsemiseen saadaan vaalipäivän aamuun, kun Suomi siirtyy takaisin normaaliaikaan. Kesäaika päättyy huomenna 28.10. aamu neljältä, kun kelloja siirretään tunti taaksepäin. Hyvä muistisääntö tähän kelloralliin on se, että kelloja pitää aina siirtää kohti lähimpänä olevaa kesää, syksyllä siis taaksepäin.

Vaikka oma ehdokas olisi ollut selvillä jo pitkään, voi aikaa käyttää esim. surffailuun netissä. Itse ajattelin laittaa nettiselaimen suosikkeihin kymmenen – kahdenkymmenen ehdokkaan blogi- ja nettiosoitteet, joita seuraan sitten jatkossakin. Arki ja työ lupausten puolesta on heti kohta edessä, ja siinä sitten vasta punnitaan todellisen vastuunkantajan, kuntapäättäjän painoarvo, kyky ansaita pitkäaikainen luottamus poliitikkona.

Onneksi demokratiassa on näin, saamme kansalaisina säännöllisin välein ilmaista mielipiteitämme vaaleissa, ja tämä johtaa myös pienempään tai joskus jopa suureenkin vaihtuvuuteen valtuustoissa ym. edustuksellisissa päätöksentekoelimissä.

Miten nyt käy, siitä ei vielä tänään yksikään kuntapäättäjä voi olla ihan varma. Huomisen illan tulos kertoo kansan tahdon, mielipiteet, ja sillä sitten mennään eteenpäin seuraavat neljä vuotta.


 

Ketä äänestää? Vaasalaista kuntavaalikampanjaa, mm. lehdissä kampanjan aikana olleita poliitikkojen kirjoituksia, voi kerrata, lukea uudestaan esim. Tapio Parkkariin ansiokkaalla http://www.vaasalaisia.info/ sivustolla.

Muitakin hienoja foorumeja löytyy, kuten http://vaasafoorumi.com/Etusivu.php

Oman ehdokkaan, ja mahdollisen puolueen / puolueiden nettisivujen tutkailu on tietyllä tavalla samanlaista, kuin lukisi tuoteselostetta ostopäätöstä tehdessä! Ja vaikka takuita ei myönnetäkään, ”kuitti” eli vaalilupaukset on syytä pitää mielessä.

Vaalituloksiin, tunnelmiin palaan, kun vaalit on käyty.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Sadetta saadaan

Laitan mielelläni näitä ”mainoksia” blogikirjoitusten lomaan. Taidenäyttelyistä ja miksipä ei muistakin tilaisuuksista. Kunhan saan niistä tietää muutamia päiviä ennen avajaisia tai tilaisuutta.

Sadetta on tosiaan tänä syksynä saatu, ennätys määrin. Ja nyt on tulossa jo luntakin. Loppuviikosta mennään pakkasen puolelle, ja mereltä on tulossa ensi lumi todennäköisesti tänne Vaasaankin.

Juha Laakson “Sadetta saadaan” grafiikan näyttely Black Wall Gallery, Vaasa. 26.10.-17.11.2012.
 

Tervetuloa / Välkommen näyttelyn avajaisiin! / till vernissage!

Perjantaina / Fre 26.10. 2012 klo 18-20

Juha Laakson tekoprosesseista

Olen ammatiltani taidegraafikko, piirtäjä. Rakastan viivan ja massojen suhteiden suunnittelusta. Asettelen niitä erilaisin sommitteluin paperille. Kuvan kanssa työskentely on haastavaa, hauskaa ja kiinnostavaa työntekoa. Olkoon kuva pieni tai iso, sen valmistuminen on päättymätön matka. Uusi idea odottaa alkamistaan. Työskentelen taidegrafiikan valotusmenetelmillä ja monotypia-tekniikalla. Ne ovat valmistustavoiltaan erilaiset.

Imagon-menetelmässä joudun tekemään monia eri työvaiheita: filmin valmistus, painolaatan valmistus, valotus ja painokuvan vedostus. Painojälki on hieman rakeinen; samettinen tummuus ja hennon vaaleat sävyt kuin akvatinta-tekniikassa.

Monotypia on suoraviivaisempi taidegrafiikan tekniikka. Laattaa ei tarvitse esikäsitellä mitenkään. Telaan väriä painolaatalle. Poistan tai lisään väriä laatalle. Vedostan painokuvan. Sadetta saadaan –näyttelyn grafiikanvedokset olen toteuttanut monotypia –tekniikalla.

Taidegraafikko Juha Laakso

www.grafiikanpaja-aava.fi  - nettisivustolla voit tutustua taidegraafikoiden Raija Korppilan ja Juha Laakson taiteen tekemiseen.

Galleria ja Taidelainaamo avoinna / Galleri ock Artotek öppet
ke-pe 13-18 ons-fre la-su 12-15 lö-sö

Kasarmi 13/ Kasern 13

Korsholmanpuistikko 6-8 / Korsholmsesplanaden 6-8 56100 Vaasa / Vasa ( Korshoilmanpuistikon ja Koulukadun kulma, sisäpiha / I hörnet av Korsholmesplanaden och Skolhusgatan, inregården)

Tutustu myös http://www.vaasantaiteilijaseura.fi

torstai 18. lokakuuta 2012

Vaikea pala

Parhaillaan on esillä sekä NETISSÄ että Vaasan kaupungin kaavoituksessa, Kirkkopuistikko 22 B.

Asemakaavan ja tonttijaon muutos koskien 8. kaupunginosan kortteleita 1006 ja 2006 sekä liikennealuetta (Kaupunginteatterin ja Vaasan Villatavaratehtaan korttelit)

Asukasyhdistyksemme ottaa kantaa maanantain kokouksessa 5.11.

Mahdolliset muistutukset hankkeista tulee toimittaa 12.11.2012 mennessä osoitteella Vaasan kaupunki, Kaavoitus, PL 3, 65101 Vaasa tai käyntiosoitteeseen.



Kuva: AN, 13.10.2012, Pitkäkatu 51

Asukasyhdistyksen on oltava asukkaiden asialla. Suunnittelun kohteena olevalla alueella asuvien, ja siellä työssäkäyvien ihmisten, yrittäjien, jne. puolesta on osattava olla. Kun erilaiset intressit kohtaavat, syntyy usein harmittavia kiistoja, jotka pitkittävät, joidenkin mielestä viivyttävät turhaan asian etenemistä, - eli siis heidän omien toiveiden toteutumista.

Pohtimatta tässä kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen prosesseja, tai miten päätöksiä tehdään eri tahoilla, voi yksikertaisesti todeta, että harvoin asiat menevät mallikkaasti ja kaikkien yhdessä toivomaan suuntaan. Tätä varten meillä on ainakin periaatteessa toimivat kansanvaltaiset, demokraattiset toimijat yhteiskuntamme eri sektoreilla.

En ennakoi vaikeuksia, ainakaan uusia, päinvastoin toivon sopua. Hankalimmasta päästä ko. kortteleiden asemakaavan ja tonttijaon muutoksessa on oletettavasti kysymys siitä, miten erilaiset intressipiirit suhtautuvat teatterin vieressä ja takana oleviin vanhoihin puutaloihin, ja niiden asukkaiden /omistajien näkemyksiin. Yllä olevan kuvan (Pitkäkatu 51) puutalo ja sen sisäpiha-alueet ovat merkitty voimassa olevassa keskustan osayleiskaavassa arvokkaiksi rakennuksiksi, joiden suojelusta päätetään asemakaavassa. Kadunvarsirakennusta on laajennettu ja muutettu useaan otteeseen. Vanhimman osan puurakennuksesta on suunnitellut C. A. Setterberg vuonna 1862 (Empireä edustava asuinrakennus).

Ps. Tänään on kuudelta Taidehallissa tärkeät avajaiset: C A Setterberg ja Uusi Vaasa.
Harmittaa, kun itsellä ei ole tänään mahdollisuutta tulla mukaan (harrastuseste).

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Nikolainkaupungin arkkitehti

Vaasan taidehalli
Kaupungintalo, Senaatinkatu 1
19.10.2012 - 20.1.2013

C. A. Setterberg ja Uusi Vaasa

Uuden Vaasan luojan syntymästä on kulunut 200 vuotta ja 150 vuotta kaupunkioikeuksien siirtämisestä Vaasasta Nikolainkaupunkiin. Merkkivuotta juhlistetaan arkkitehtuurihistoriallisella näyttelyllä. Näyttely on yhteistyöprojekti Vaasan kaupunkisuunnittelun ja Pohjanmaan museon kanssa ja siinä esitellään kaupungin arkkitehtuuria sadan vuoden ajalta, Setterbergistä Kråkströmiin.

Avoinna ke-pe 12-18, la-su 12-17

C. A. Setterberg ja Uusi Vaasa -näyttelyn ajan sisäänpääsy 7 / 3 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.
Perjantaisin on vapaa sisäänpääsy.



Kuva: AN, 21.1.2012. Tea Helenelund-Suomisen tekemä Setterbergin muistomerkki löytyy Kirkkopuistikolta Merenkurkun koulun ja Mira-talon välistä

CARL AXEL SETTERBERG JA UUSI VAASA on näyttely, joka pitää ehdottomasti käydä katsomassa!

Tässä oli ...



Kuva: AN, 13.10.2012 klo 18.15 Rauhankatu 15

Kaupunkikuva muuttuu, elää elämäänsä, yötä päivää. Kehitys kehittyy, sanotaan. Mikään ei ole ikuista, eikä säily entisellään loputtomiin.

Oliko tässä vielä pari viikkoa sitten puutalo?

Oli.

 

Kuva: Asko Halme. Lokakuun alku 2012, Vaasa ENNEN ja…

 

Kuva: Aimo Nyberg. 13.10. 2012, … Vaasa NYT

Tällä Rauhankatu 15 sijainneella ns. Iiriksen talolla oli purkulupa voimassa. Purkuluvan oli hakenut ja saanut Asunto-osakeyhtiö Asunto Oy Kauppapuistikko 18.

Kaksikerroksinen puurakennus Rauhankadun varrella oli rakennettu 1911. Sen lähiympäristö eli talon entinen piha oli ollut jo pitkään parkkipaikka-aluetta. Rakennuksen alakerrassa oli myymälätilat ja yläkerrassa asunto. Vuonna 1969 tehdyt muutokset oli kuitenkin muuttanut rakennuksen alkuperäistä ulkonäköä.

Vaasan valtuuston viime vuoden lopussa hyväksymän yleiskaava 2030 mukaan koko kortteli on muuttumassa merkittävästi. Asukasyhdistyksellämme on vuosien varrella ollut mahdollisuus lausua mielipiteitä tästäkin kohteesta. Koko isompaa korttelialuetta koskevissa lausunnoissamme olemme kiinnittäneet huomiota lähinnä Wasaborgin ja sen viereen tulevien rakennusten tehokkuuslukuihin, alueen parkkitilajärjestelyihin, Folkhälsanin uudisrakennusten ja Raastuvankadun puoleisten säilytettävien ja kunnostettavien puutalojen puolesta puhumiseen, emmekä ole katsoneet mahdolliseksi ryhtyä ”vastustamaan kehitystä” eli ryhtyä vaatimaan tämän Iiriksen talon säilyttämistä.

On hyvä todeta myös mitä Pohjanmaan museo tästä puutalosta lausunnossaan sanoo: (Lainaukset 4.11.2011 annetusta lausunnosta)

”Pohjanmaan museon ja Vaasan kaupunkisuunnittelun julkaisemassa Rakennusperinneselvitys II:ssa vuodelta 2000 rakennuksella ei ole todettu olevan rakennushistoriallisia tai maisemallisia arvoja, eikä sitä ole suositeltu suojeltavaksi kaavassa. Puurakennus edustaa vuosisadan alussa pienpiirteistä liikekiinteistöä puutalomiljöössä ja rakennuksessa on nähtävissä historiallisia kerroksia.”

”Puurakennus halutaan huonokuntoisena purkaa. Ensisijaisesti museo toivoo, että rakennus voitaisiin säästää kaupunkikuvan ja tilanmuodostuksen kannalta.”

”Verrattuna ympäröivään rakennuskantaan rakennus antaa lisäarvonsa kerrokselliseen kaupunkikuvaan sekä kertoo alueen entisestä liiketoiminnasta. Rakennussuojelun edellytyksiä rakennus ei kuitenkaan täytä. Museon näkemyksen mukaan on kuitenkin suositeltavaa säästää rakennusta jos mahdollista, vaikka siirrettyinä sopivaan kohtaan purkamisen sijaan.”

Siilot

Oulussa SOK:n vanhat viljasiilot on nyt saatu kaadettua. Ne sortuivat valtavan ryminän kera sunnuntaina. Oulun siiloja yritettiin kaataa räjäyttämällä kymmenen kertaa. Ensimmäinen räjäytys tehtiin viime viikon torstaina. Uutisten mukaan siilojen kaatumista oli seuraamassa suuri väkijoukko, joka puhkesi aplodeihin, kun kaato vihdoin onnistui.

Vaasassa entisen Höyrymyllyn siilojen kohtalo on vielä auki. Teollinen toiminta loppui 1990-luvulla, ja siilot ovat sen jälkeen olleet Vaasan kaupungin omistuksessa (1992 – 2002 VOASin omistuksessa, tarkoitus oli rakentaa siiloihin 160 kpl opiskelija-asuntoja). Kaupungin kaavoituksen kohteeksi tämä kaupunginranta-alue on tulossa vasta lähivuosina. Sitä ennen tuskin minkäänlaisia päätöksiä tullaan tekemään.

Vaasan siilot ovat ”unohtuneet” paikoilleen. Tai niistä ei enää jakseta puhua. Kuntavaaliehdokkaatkin ovat olleet asian suhteen ihmeen hiljaa. En oikeastaan tiedä toistaiseksi muiden kuin Manu Korkmanin (kok.) ottaneen kantaa, hän toivoo siilojen purkua (Pohjalainen 15.10.2012, mielipidekirjoitus).

 

Kuva: AN, 11.9.2011 Vaasan viljasiilot, 18 betonibunkkeria, korkeus 45 m.

Siiloihin suhtaudutaan vaasalaisten keskuudessa joko välinpitämättömästi, eli eivät ne siinä haittaa, vaikka eivät ne kovin kauniitakaan ole, - tai sitten ollaan vahvasti puolesta tai vastaan.

Vaasan siilot ovat nykyään asemakaavassa suojeltuja. Tämä tarkoittaa, että omistajan eli kaupungin on pidettävä huolta niiden kunnosta, - ihan ilman toimenpiteitä ei voida olla ikuisesti. Suojelunäkökohtia, perusteluja voidaan löytää varmaan useitakin, kuten alueen merkittävästä teollisesta toiminnasta.

Purkua vaativien perustelut voivat olla esteettisiä, eli siilot ovat rumia, ne varjostavat entistä Maaherrantaloa, Pohjanmaan museota jne. Tai taloudellisia, eli siiloja on turha kunnostaa, kun niille ei ole käyttöä, ja tulevat vielä kalliiksi (ehkä ne ovat sisältä jopa homeessa?) tai ajatellaan niiden purkamisen kautta päästävän jopa hyötymään, ansaitsemaan (joku rakennusfirma ottaisi purkamisen urakaksi, ja saisi sitten tehdä siihen tilalle jotain).

Asia etenee aikanaan, - siihen asti tämäkin kohde pysyy paitsi puheenaiheena, niin myös kiehtovana valokuvauskohteena. Jos Vaasan siilot joskus puretaan, toivon olevani silloin paikalla kameroiden kanssa.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kiitokset Jannelle

Edelliseen blogikirjoitukseen liittyen, sitä täydentämään, laitan erityiset kiitokset Vaasan eteen tehdystä työstä kansanedustaja Janne Sankelolle.

 

Kuvaaja: Kaj Lindeman

Tunnen Jannen n. 10 vuoden takaa, opettajakollegani ura eteni silloin vauhdilla kohti valtakunnan tason poliittista vaikuttajaa.

Tänään hän on Kansallisen Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja. Eduskunnassa Janne toimii liikenne- ja viestintävaliokunnassa ja maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Hän on myös Pohjoismaiden neuvoston jäsen.

Janne on pyytänyt ja saanut eron (8.10.2012) Vaasan kaupunginvaltuustosta 1.9.2012 alkaen kotikuntalain mukaisen asuinpaikan vaihdoksen takia.

Meillä vaasalaisilla on uskoakseni hyvin yksimielinen tahto kiittää Jannea nyt päättyvästä valtuustokaudesta, monella taholla tehdystä upeasta työstä vaasalaisten, Vaasan, ja koko alueen parhaan tulevaisuuden puolesta.

Kiitos Janne!

Ja työ jatkuu, siitä voimme olla varmoja.

Seuraa Jannen nettisivuja http://www.jannesankelo.fi

Valtuutetuille ansaitut kiitokset

Valtuuston kokouksen (8.10.2012) jälkeen monella Vaasan kaupunginvaltuutetulla oli varmasti - ja aivan oikeutetusti - haikea mieli.

Vaasan valtuustosta 13 (15) valtuutettua ei tavoittele jatkopaikkaa tulevissa kuntavaaleissa.

KOKOOMUS: Ari Mäkynen, Hannu Luukkonen, Janne Sankelo ja hänen varamiehensä /varsinaiseksi valtuutetuksi tässä valtuuston viimeisessä kokouksessa nimetty Pertti Kautto,

RKP: Håkan Nordman, Wivan Nygård-Fagerudd ja Minna Björkman,

SDP: Marjatta Vehkaoja ja Päivi Hällfors,

VIHREÄT: Tytti Hyttilä-Huhta ja aiemmin valtuustosta paikkakunnalta poismuuton takia eronnut Anna Swanljung,

VASEMMISTO: Anneli Mantila ja Pekka Mäenpää,

PRO VAASA: Heikki Lamminmäki ja Aino Siltanen

Ilmeinen tosiasia taitaa olla se, ettemme me tavalliset ihmiset, kuntalaiset, osaa antaa valitsemillemme valtuutetuille juurikaan kiitosta – ainakaan liikaa. Ei valtuustokauden aikana, eikä sen päättyessäkään. Valitettavasti. Nämä kunnallisissa luottamustehtävissä olleet, jopa vuosikymmeniä yhteisiä asioita lautakunnissa, valtuustoissa, kunnanhallituksissa jne. hoitaneet konkarit ansaitsevat ehdottomasti kuntalaisten suuren arvostuksen.

Miten heitä voisi kiittää? Kuntaliitolta ja muilta instituutioilta toki kiitosmainintoja ja kunniamerkkejä tulee, ja omat puolueet ja paikallisjärjestöt varmasti muistavat kiittää, mutta entä miten me tavalliset asukkaat, äänestäjät, voisimme jollain tavalla osoittaa arvostusta paikallisille poliitikoillemme?

Mielestäni ei voi olla vain niin, että saamme aina olla joka asiassa vaatimassa parempaa, itsellemme ja omille vapaa-ajantoiminnoille uusia investointeja, parempia palveluja jne. ja sitten kun kaikkea ei ainakaan heti saada, niin ollaan äänekkäästi kritisoimassa päättäjiä ja virkamiehiä.

Omasta puolestani ainakin pystyn unohtamaan kaikenlaisen puoluepolitikoinnin, (varsinkin kun en mihinkään puolueeseen kuulu) ja haluan tasapuolisesti antaa kaikille nyt valtuustossa olleille ansaitut kiitokset! Tässä vaiheessa siis erityisesti yllä mainituille, joiden ura Vaasan valtuustossa vaaleista pois jäännin takia varmasti päättyy.

Uskoisin jokaisen luottamustehtävissä pitkään olleen arvostavan ihan meidän jokaisen kiitosta. Parhaimmillaan, luontevimmin tämä tapahtuu, näin uskon, ihan vaan arjen tilanteissa. Kun kohtaamme jossakin tilaisuudessa, tai vaikkapa vaan kadulla. Siinä pysähtymällä hetkeksi juttelemaan, tai jopa kättelemällä kiittäen, syntyy aito inhimillinen kontakti, josta jää hyvä tunnelma molemmille.

Myös asukasyhdistyksemme puolesta haluan lausua ääneen suuret kiitokset nyt valtuustotyönsä päättäneille, ja tietenkin samalla myös toivottaa niille valtuutetuille, jotka haluavat saada jatkokauden Vaasan valtuustossa, menestystä parin viikon päästä käytäviin vaaleihin.

Äänestä ja vaikuta 28.10.2012. Lue lisää Vaasan kuntavaaleista kaupungin sivuilta http://www.vaasa.fi/

Harmittava päällekkäisyys

Vaalipaneeli Pohjalaisessa. Monitorilla järjestetään tiistaina 16.10.2012 klo 17.00 kuntavaalipaneeli. Tilaisuus on kaikille avoin, kahvitarjoilu.

Opistotalolla: Kotikaupunkimme Vaasa. Tiistaina 16.10.2012 klo 18.00 kaksikielinen keskustelutilaisuus kuntavaalien kuumista teemoista. Keskustelua vetämässä prof. Hannu Katajamäki.

Kumpaankin tilaisuuteen voi ehtiä, tai sitten on vaan tehtävä valinta. Toki erilaisia vaalikoneitakin netistä löytyy, mutta livenä tapahtuvat vaalikeskustelut ovat mielestäni kiehtovampia ja tuovat aidosti ehdokkaiden mielipide-erot esiin.

Molemmat tilaisuudet on varmaankin haluttu järjestää juuri ennen ennakkoäänestyksen alkua, joka alkaa siis keskiviikkona 17.10. ja loppuu viikon kuluttua tiistaina 23.10.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Pohjanmaa tulvi

Koetut syystulvat olivat ennennäkemättömät. Syitä luonnon kokemiin ääri-ilmiöihin on luultavasti monia. Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei kukaan kai enää kiistä.Toki luonnolla on myös omia rytmejään, joihin meidän ihmisten on yksinkertaisesti vaan sopeuduttava.

Propagandaa tai ei, mutta kuuntelen hyvin herkällä korvalla niitä luontoaktivisteja, jotka viikonlopulla, sateen ropistessa taukoamatta, sanoivat ”haistavansa” sateessa jääkarhujen tuoksun.

Tässä alla on kuva Sundominlahden perukasta. Olen täysin varma, että vettä kyllä mereen mahtuu, mutta eri asia on se, kuinka paljon mereen laskevat joet pystyvät vettä tunnissa /vuorokaudessa mereen tuomaan. Yksi syy koettuihin tulviin voi olla myös jokien ja jokisuiston rehevöityminen, osittainen umpeen kasvaminen, ja maaperäaineksen kerääntyminen suoranaisiksi padoiksi esim. juuri Sundominlahden pohjukkaan.



Kuva: AN, Sundominlahti 8.10.2012

Tässä on mielestäni yksi hyvä peruste myös kuntien väliseen yhteistyöhön. Vaasassa ei voida pitkään enää lykätä ”tositoimia” eli Eteläisen kaupungin selän ruoppausten aloittamista. Työ vaatinee pitkän ajan, ja toivoa vaan sopii, että Mustasaari ja Laihiakin ovat silloin mukana.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Vasklotskog, Vaskiluodon metsä





Kuvat: AN

Vasabladet (6.10.2012) ”Vasklotskog engagerar i val”. En stor del av kommunalvalskandidaterna vill värnä om populärt grönområde i Vasa. Det vill även väljarna.

Ida Erikson Vasa.
Majoriten av de Vasakandidater som har svarat på Vbl:s valtest är positivt inställda till att bevara Vasklotskogen som frilufts- och rekreationsområde. Även väljarna tycker att området ska få vara i fred och att det inte ska byggas bostäder där.

Källa: vasabladet.fi/valtest/

WEBBEN: Gör kandidattestet http://www.vasabladet.fi


Pohjalainen on julkaissut useita mielipidekirjoituksia, joissa on puolustettu Vaskiluodon metsää ja virkistysalueita. Tekstaten palstalla on ollut myös useita samansuuntaisia mielipiteitä, mutta myös vastakkaisia ajatuksia, mm. kerrostalojen rakentamista nykyiselle leirintäalueelle ja Niemeläntielle puoltavia kirjoituksia.

NETTI www.pohjalainen.fi

Löydä ehdokkaasi http://vaalikone.pohjalainen.fi/

Vastaamalla mielipidekysymyksiin vaalikone valikoi sinulle ehdokkaat, joiden mielipiteet vastaavat eniten omiasi ja vaihtoehtoisesti myös ehdokkaat, jotka ajattelevat asioista aivan eri tavalla kuin sinä.

Vaskiluodon alueesta yhdistyksemme viimeisin virallinen mielipide on luettavissa 1.10.2012 jättämästämme Vaasan satamaa koskevasta muistutuksesta. Muistutus on osoitettu Vaasan kaupungin hallitukselle / kaavoitukselle. Teksti on luettavissa kokonaisuudessaan tältä blogin sivulta, lokakuun 1. päivän kohdalta.

Mitä mieltä Sinä olet? Voit mielellään kommentoida tätä kirjoitusta - tai jopa lähettää julkaistavaksi oman juttusi! Yhteydenotot: aimonyberg(at)gmail.com

torstai 4. lokakuuta 2012

Näin sitä pitää!

Taas saatiin vahvistusta sille, että Vaasan kaupunki, erityisesti sen keskusta-alue, on kaunis ja merkittävä, ehdottomasti kaupunkikuvaltaan maamme komeimpia!

Nyt on todella aihetta antaa tunnustusta Jan Vapaavuorelle - tarkasta havainnoinnista, ja rehellisestä puheesta!



Jan Vapaavuori, kansanedustaja, kokoomuksen eduskuntaryhmän pj. oli edellisen hallituksen asuntoministeri, jonka vastuualueeseen kuului mm. kaavoitus.

Jan Vapaavuori: (Pohjalainen 2.10.2012, Pirjo Rautio)

”Vaasa on hieno, historiallinen kaupunki, jossa on selkeä keskusta, jota on myös vaalittu. Suomalaisten kaupunkien joukossa Vaasa näyttää hyvältä.”

”Vapaavuori kannustaa edelleen kehittämään cityä ja puolustamaan sen elinvoimaa. – Moni hieno kaupunki on näivettänyt keskustansa. Ovat menettäneet kilpailutekijän.”

"Vapaavuori ei ole hevin puolustanut pelloille rakennettuja kauppakeskuksia, Vaasa ja Ikea saa hänet kuitenkin sallivaksi.” (Pohjalainen 2.10.2012, Pirjo Rautio)

Kannattaa tutustua myös Jan Vapaavuoren nettisivuun ja blogiin.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kiitos Kari Laitila

Puheenjohtaja Kari Laitalalle ja tietenkin myös muille Palosaaren asukasyhdistyksen hallituksen jäsenille ja aktiiveille suuret kiitokset eilisillan Mansikkasaari keskustelutilaisuuden järjestämisestä.

Asukasyhdistyksemme kiittää kutsusta tulla mukaan esittämään mielipiteitä, ja kuulemaan viimeisimmät tiedot tästä koko kaupunkiamme puhuttelevasta ”kestoaiheesta”. Kahvitarjoilukin oli järjestetty, ja siinä samassa saatiin kuulla ensin Kari Laitilan melkoisen perusteellinen kertaus, kolmen vuosikymmenen historia, Vaasan ”Murmanskista”.

Itsekin 80-luvulla kolme vuotta Palosaarella asuneena mieleeni palaili monenlaisia vaiheita, muistan kuulleeni kiihkeitä mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan niistä ensimmäistä hankesuunnitelmista, joita rakennusfirmat ja jotkut poliitikot ajoivat. Tarkoitus oli kai ”täyttää” kerrostaloilla lähes koko Mansikkasaari.

Tässä kuvia uponneesta veneestä, joka nyt vihdoin on luvattu nostaa ja kuljettaa pois.



Kuva netistä, muutaman vuoden takaa



Tuoreempi kuva viime vuodelta. Kuva: AN

Tämä kyseinen vene on yksi syy, miksi kaupunkilaiset ovat vaatineet virkamiehiltä ja päättäjiltä vihdoin konkreettisia toimia. Nyt pyydetään ensinnäkin siistimään aluetta, ja toiseksi jatkamaan kaavoitustyötä kohti toteutusvaihetta, arkkitehtikilpailun voittaneen ehdotuksen suuntaisesti.

Teknisen lautakunnan pj. Seppo Rapo ja kaavoitusarkkitehti Juhani Hallasmaa pitivät mielestäni erittäin hyvät ja perusteelliset puheenvuorot tämän päivän tilanteesta.

Seppo Rapo kertoi ryhtyneensä toimiin, kun itsekin oivalsi, että asia saattaa ihan oikeasti kuulua hänelle! Ja nyt on toimia tulossa, jo aivan lähipäivinä ja viikkoina. Nyt on syytä uskoa ja luottaa, ettei kyseessä ole vain vaalikuumeen aiheuttama hetkellinen piristyminen, vaan asialla ollaan oikeasti ja tarmolla. Tulevilla kuntavaaleilla on toki siinä mielessä merkitystä, että vaalituloksen pohjalta ratkotaan taas lautakuntapaikat, ja poliittiset voimasuhteet kaupungin hallituksessa ja sen jaostoissa. Henkilökohtaisesti uskallan toivoa ja luottaa siihen, että Seppo Rapolla on vahvaa kannatusta ja jo tehdyn työn ja kokemuksen perusteella edellytykset vaikka mihin.

Kaavoitusarkkitehti Juhani Hallasmaalla on jo pitkä ura Vaasan kaupunkisuunnittelussa. Juhani on kiitettävästi lähtenyt ”iltatöihin”, tällaisiin asukastilaisuuksiin kertomaan ja selvittämään missä kulloinkin mennään. Ja myös kuuntelemaan, mitä eri tahoilla on toiveina. PehmoGis-menetelmät ja laajemminkin kyselyiden ja palautteiden huomioiminen kaupunkisuunnittelussa on tulevaisuutta. Hallasmaa on tuonut näitä uusia mahdollisuuksia Vaasaan, ja ensimmäisenä juuri Palosaaren alueen suunnitteluun.

Viime vuosien aikana tapahtunut Palosaaren salmen alueen ja Mansikkasaaren kaavoituksen valmistelu ja hienosti toteutettu arkkitehtikilpailu ovat olleet sellaisia toimia, jotka kertovat ammattimaisesta otteesta. Näin asioiden kuuluu mennä. Kaikkia asianosallisia kuullaan, asukkaille järjestetään tilaisuuksia, virkamiehet ja päättäjät visioivat tavoitteita, aikatauluja, budjetteja, eli pyrkivät huolehtimaan haluttujen ratkaisujen eteenpäin menemisesta yhdessä demokraattisesti sovitulla tavalla.

Hyvän ympäristön luomiseen tarvitaan aina aktiivisia ja omaa asuinaluetta arvostavia asukkaita. Asiansa osaavat, ammattitaitoiset virkamiehet ovat myös kaiken onnistuneen toiminnan edellytys. Tänä päivänä päättäjät tietävät vastuullisen asemansa, ja ymmärtävät myös avoimen ja läpinäkyvän päätöksenteon olevan ainoan tien mennä eteenpäin.

Myös sanomalehti Pohjalainen (3.10.2012) uutisoi tämän eilisen asukastilaisuuden. Toimittaja Joonas Kuikka tekee hyviä ja vauhdikkaita juttuja, joskin tämänkin jutun otsikko ”Kylmä suihku palosaarelaisille” ja alaotsikko ”Mansikkasaaresta näyttää hitaasti tulevan virkistysalue, mutta vaalien alla mikään ei ole varmaa” ei mielestäni kuvaa tilaisuuden tunnelmaa oikein. Illan keskustelut olivat erinomaisia, sekä Juhani Hallasmaa, että Seppo Rapo ansaitsevat kiitokset aidosta kuuntelusta ja omien toimiensa ja ajatustensa rehellisestä esittämisestä. Pohjalainen korostaa aivan turhaan vanhoja ”rintamia” ja vastakkaisia mielipiteitä, - ehkä provosoidakseen lisää keskustelua ja mielipidekirjoittelua lehden sivuille. Näin vaalien alla tämä on kait ymmärrettävää.

Illan kuluessa selvisi paikallaolijoille myös mistä Mansikkasaari on saanut nimensä.
- Saaressa oli aikoinaan hyvät metsämansikkaniityt. Kesäisin kaupunkilaisilla oli siihen aikaan tapana soutaa sinne metsämansikoita poimimaan.

Mielipide asemakaavan muutoksesta MÄKIKAIVONTIE 1

Vaasan kaupungin kaavoitus
PL 3
65101 Vaasa
Kaavan valmistelija Janina Lepistö

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf

Mielipide, koskien asemakaavan muutosluonnosta, luonnosta tonttijaosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa koskien 9. kaupunginosan korttelissa 23 sijaitsevia tontteja nro 11 ja 17 sekä katualuetta (Mäkikaivontie 1)

Asukasyhdistyksemme kokouksessa 1.10.2012 esittelin hallituksellemme samana päivänä postin minulle tuoman mielipidepyynnön ja siihen kuuluvan materiaalin. Kohteeseen perehtyminen jäi tällä kertaa melko vähiin, mutta päädyimme esittämään mielipiteenämme seuraavan puoltavan lausunnon:

Havainnekuvissa esitetty kohde on mitä ilmeisimmin ainutlaatuinen puukerrostalo, ainakin Suomessa. Piirrokset kertovat rohkeasta, uudenlaisesta puuarkkitehtuurista. Tällaista tarvitaan Vaasaan.

Tulevan, suunnitelmissa olevan Korsholmanpuistikon sillan, ja jo olemassa olevien julkisten rakennusten lähelle tulevan uudisrakennuksen on oltava riittävän korkea ja volyymiltaan alueen kaupunkikuvaan sopiva.

Havainnekuvissa oleva toteutusmalli on vahva ratkaisu, kadunkulman korkeampi osa on suorastaan huima, elementtirakenteisen puuarkkitehtuurin rohkea kokeilu! Toivoa sopii, että tämän suuntaisesti voidaan edetä.

Tämän kohteen toteuttaminen lisää todennäköisesti myös lähialueen pysäköintiongelmia. Tämän ratkaisemiseksi on mietittävä keinoja tulevassa suunnittelussa koko alueella.

Haluamme ilmaista mielipiteenämme, että kannatamme esitettyjä asemakaavan muutosta ja tonttijakoa.

Vaasassa 3.10.2012
Aimo Nyberg, puheenjohtaja
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry

Tutustu kaupungin kaavoituksen sivuilla KUULUTUS 3.10.2012 materiaaliin!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Muistutus VAASAN SATAMA asemakaavan muutosehdotukseen



Yllä oleva yhdistyksemme logo blogikirjoitusten alussa kertoo siitä, että seuraava teksti on asukasyhdistyksemme virallinen lausunto, eli sen on hyväksynyt yhdistyksemme hallitus, eikä kyse siis ole vain tätä blogia ylläpitävän puheenjohtajan omasta kirjoituksesta.

Vaasan kaupunginhallitukselle
Vaasan kaupungin kaavoitus
PL 3
65101 Vaasa

Muistutus asemakaavaan ja asemakaavan muutoksen ehdotukseen, koskien 12. kaupunginosan satama-aluetta, energiahuollon aluetta, venesatamaa, vesialuetta, liikennealuetta, katu- ja puistoalueita, 13. kaupunginosan satama-aluetta, rautatiealuetta, varastorakennusten aluetta, katu- ja puistoalueita sekä 14. kaupunginosan liikerakennusten korttelialuetta, huvipuistoaluetta, pysäköimisaluetta ja katualueita (Vaasan satama)

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry.
Asukasyhdistyksemme hallitus on kokouksessaan 1.10.2012 ottanut seuraavan kannan:

Vaskiluodon alue kokonaisuudessaan on ollut yhdistyksemme tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita. Nyt käsittelyssä oleva alue on koko kaupungin, yritystoiminnan, energia- ym. teollisuuden kannalta, ja myös vaasalaisten asukkaiden näkökulmasta oleellisen tärkeää aluetta. Kohteena oleva rajattu alue Vaskiluodosta koskee Vaasan satamaan liittyvien toimintojen kehittämistä. Näiltä osin nyt julkisesti esillä olevat asemakaava ja asemakaavan muutoksen ehdotus on valmisteltu erittäin huolella, ja tavalla, jota voi pitää esimerkillisenä. Suunnitteluprosessi on edennyt määrätietoisesti, ja avoimesti kaikkia asianomaisia tahoja kuullen ja näkökantoja huomioiden. Myös asukasyhdistyksemme on saanut olla osallisena alusta alkaen seminaareissa, sekä mielipiteiden lausujana.

Vaskiluodon aluetta kokonaisuutena tarkasteltaessa on yhdistyksemme korostanut aikaisemmin, ja haluaa edelleenkin korostaa alueen muodostuvan kahdesta toistensa kontrastina toimivasta osasta; voimakkaasti rakennettavasta satama- teollisuus- ym. -alueista ja toisaalta muusta osasta Vaskiluotoa, veneily- ym. virkistysalueineen, joista kantakaupungin asukkaiden lähivirkistysalueena toimiva metsä nykyisen kokoisena on korvaamattoman tärkeä, ja siis säilytettävä sellaisenaan tulevassa kaavoituksessa.

Lainvoimaisen Vaasan yleiskaava 2030 astuessa aikanaan voimaan, Vaskiluodon kaavoitusta jatkettaneen nyt käsittelyssä olevaa satama-aluetta täydentävillä asemakaavoilla. Koska Vaskiluodon aluetta on mielestämme osattava ajatella kokonaisuutena, kirjaamme tähän muistutuksemme perään myös mielipiteitämme koko Vaskiluodon alueen tulevaisuudesta.

VKA ry:n muistutus Vaasan sataman asemakaavasta

Asemakaavan muutosehdotus mahdollistaa alueella tehokkaan ja toimivan satama- ja teollisuusalueen rakentamisen. Mielestämme on ensiarvoisen tärkeää turvata Vaasan sataman pysyminen valtakunnallisena ja myös EU- tasoisena kansainvälisenä satamana. Seuraavien muistutusten mukaisesti korjattuna kannatamme ko. Vaasan satama-asemakaavan eteenpäin viemistä.

• Liikennejärjestelyt: Suunnitelmiin piirretty kiertoliittymä ”haukkaa” pienen palan Vaskiluodon metsäalueesta. Onko liikenneympyrä välttämätön, jotta sataman ja mm. Vaskiluodon Voiman tulevat raskaanliikenteen kuljetukset saadaan sujumaan? On tärkeää varautua ohjaamaan liikennettä tulevaisuudessa Vaskiluodosta Sundomin suuntaan, ja sieltä kaupungin ulkopuolisille valtateille ja myös aikanaan lentokentän lähelle valmistuvalle logistiikkakeskukselle (Vaasan Satamatie hanke). Esitämme, että kiertoliittymän tarvetta Reininkadun ja Sinisen tien kulmassa arvioidaan vielä, rata-alueen kanssa kohta on vaikea, mutta saataisi olla mahdollista selviytyä myös ilman kiertoliittymää, ja silloin metsäalue säilyy kokonaan virkistysalueena (V).

• Samaan tapaan, maantiekuljetusten lisäksi, on pystyttävä varautumaan nykyisen rautatien jatkamiseen Sundomiin, Myrgrundin ja tulevan logistiikkakeskuksen kautta eteenpäin maailmalle. Rautatie Vaskiluodon ja kaupungin keskustan, Vaasan rautatieaseman välillä ei ole tänä päivänä asianmukaisessa kunnossa. Teollisuuden tarpeet ovat keskeiset, mutta myös henkilöliikenne, eli juna-laiva yhteydet ovat toivottavasti mahdollisia tulevaisuudessa. Sähköistetyn raideliikenteen pysäkki, asema, satama-alueella on toivottavasti tulevaisuudessa totta.

• Alueella olevaa vanhaa rakennuskantaa säästetään ja suojellaan. Oleellista on löytää näille kohteille käyttötarkoitukset, jotta ne eivät ilman käyttöä jäisi itsekseen rapistumaan ja lopulta vaaraan tulla puretuiksi ”turhina” muistoina menneiltä ajoilta. Asumista, ainakin uusien asuntojen rakentamista liian lähellä öljysäiliöitä säädellään tiukasti. On selvitettävä, mitä toimintaa alueella olevissa säilytettävissä ja suojeltavissa kohteissa voi olla. Asuttuina tai säännöllisessä toiminnassa olevina kerho- tai taidetiloina rakennukset ylläpitävät alueen perinteitä monipuolisena ja elävänä.

VKA ry:n mielipiteitä koko Vaskiluodon tulevasta kaavoituksesta:

Asuntoja Vaskiluotoon: Valtuuston hyväksymän, mutta vielä vahvistamattoman (tilanne 1.10.2012) Vaasan yleiskaavan 2030 mukaan Vaskiluotoon on tarkoitus rakentaa tulevaisuudessa uusia asuntoja jopa 1600 asukkaalle. Asukasyhdistyksemme on vastustanut ehdotettuja asuntoalueita nykyiselle leirintäalueelle ja Niemeläntien varteen eli nykyiseen Vaskiluodon metsään. Mielestämme Vaskiluoto on aivan väärä kasvusuunta asutukselle. Vaskiluoto on virkistys-, huvittelu- ja liikunta-alue. Sinne sopivaa teollisuutta/ yritystoimintaa siellä voinee tulevaisuudessa olla nykyistä enemmänkin, - ja ehkä pieni määrä uusia asuntojakin, ensisijaisesti nykyisiä asuinalueita täydentäen.

Jos asuntoalueita Vaskiluotoon päätetään kaavoittaa, niin haluamme esittää asuntorakentamiselle vaihtoehtoisia kohteita. Jos kaavoitus etenee siten, että tälle nyt muistutusten kohteena olevan alueen lähelle ei kaavoiteta lainkaan asuntotuotantoa, niin havainne kuvistakin näkyvä ”uusi massiivinen tulevaisuuden satama- ja teollisuusalue” toteutuessaan voi luoda paineita rakentaa asuntoja koko Vaskiluodon alueelle. Myrgrundin kaavoituksen eteneminen kenties ratkaisee tilanteen, mutta vaarassa tulevat olemaan myös Vaskiluodon metsä, ja ulkoilu- ja virkistysalueet kaiken kaikkiaan.

Esitämme, että Vaskiluodossa teollisuudelle, varastoille ja rekkaliikenteelle nyt varatuista alueista kaavoitetaan jokin osa-alue myös asuntokäyttöön, kerros- ja rivitalotonteiksi. Sundominlahden tulevan, välttämättömästi edessä olevan ruoppauksen yhteydessä uutta täyttömaa-aluetta syntynee etelärannalle. Teollisuuden sijaan asuntorakentamista puoltavat merellinen, etelään suuntautuvat näkymät, viheralueiden ja luonnon läheisyys, sekä hyvät liikenneyhteydet keskustaan. Myös pohjoiselle puolelle, vanhan Sokeritehtaan asuinalueen jatkeeksi, osittain nykyisten rekkaterminaalien ja varastojen alueelle on mahdollista tehdä asuntoalue. Tälle ja etelärannan täyttömaalle saadaan hyvin tehtyä esim. 2 – 5 kerroksisia rivi- ja kerrostaloja. Tuomalla asuntorakentaminen satama-aluetta täydentävien toimintojen, uudenlaisten palveluiden, kehittyvien yritystoimintojen joukkoon, saadaan syntymään ”Vaskiluodon mittoihin” sopeutuva kehityksen kulku. Kaavoituksella ohjataan kaikkea alueen käyttöä ja rakentamista, myös asuntorakentamista on uskallettava kaavoittaa niillekin alueille, jotka eivät ole kaupungin omistuksessa, ja siis myytävissä rakennusfirmoille. Näin tehtäessä asuntotuotantoa ei ole tarpeen missään vaiheessa kaavoittaa nykyiselle leirinta-alueelle (osittain liian vähän merenpinnan yläpuolella olevaan niemenkärkeen), eikä myöskään Niemeläntien varteen eli Vaskiluodon metsään.

Tällainen uusi Vaskiluoto syntyy pidemmällä aikavälillä, ja mahdollisesti suuremmassa määrin vasta kun öljysatama-alue on tullut käyttöikänsä päähän. Nyt esillä olevan kaavaehdotuksen kuvissa ideoidut teollisuuden investoinnit ja varastoalueiden varaukset saattavat osoittautua ylimitoitetuiksi, varsinkin jos ja kun logistiikkakeskus toteutuu lentokentän lähelle.

Vaasassa 1.10.2012
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf
Aimo Nyberg, puheenjohtaja Meta Sahlström, sihteeri

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...