sunnuntai 19. toukokuuta 2019

MESTOOSPLASSI

Mestoosplassi, Jättiläistentie ja Kylymä helevetti.

MESTOOSPLASSI

Haarajoen kylän takalistoille, Vöyrille vievän tien varrelle, kolmen kilometrin päästä joelta, on pystytetty muistotaulu v. 1999.










Kuvat: AN, 25.2019.


Lainaus Pohjalaisesta 29.08.2016

Mestoosplassilta Kylymään helevettiin

KATARIINA PAAJASTE

Mestoosplassi 

”Vöyrintien varressa sijaitsevalle Mestoosplassille ei kukaan kävellyt 1500–1700-luvuilla vapaaehtoisesti tuomittavaksi. 

Kallioista mestauspaikkaa käytettiin aina vuoteen 1825, jonka jälkeen kuolemaantuomitut passitettiin Siperiaan. 

Pyövelin käsittelyyn joutuivat henkilöt, joita syytettiin murhasta, noituudesta ja tuhopoltosta. 

Pyöveli katkaisi pölkylle asetetun pään yhdellä iskulla. Saman kohtalon koki vielä tuomitun käsi, jolla rikos oli tehty. 

Ruumiinosat nostettiin teilipyörille seurakuntalaisille kauhisteltaviksi. Mestaukset olivat julkisia tilaisuuksia, joissa väkeä riitti tungokseen asti. 

– Naiset eivät selvinneet pelkällä mestauksella vaan heidän ruumiinsa vielä poltettiin roviolla, kertoo opas Sinikka Hakomäki.”

Lainaus päättyy


 Kuva: AN.

Tutustu Vähänkyrön kiehtovaan menneisyyteen ja nähtävyyksiin

https://issuu.com/graafisetpalvelut_vaasa/docs/vahakyro_esite_screen

Tämä blogikirjoitus on osa Rojekti X= hanketta.

Vähänkyrön yli kymmenestä kohteesta on tekeillä karttaan merkitty reitti, kävelyyn tai pyöräilyyn soveltuva kokonaisuus. Reitti tulee myöhemmin mukaan Vaasan kaupungin Karttapalvelun kesäkuussa 2019 julkaistavaan mobiilisovellukseen.

Uusien kuvien ja lisätietojen täydentämiseksi tähän kirjoitukseen toivon asiasta kiinnostuneiden olevan yhteydessä allekirjoittaneeseen.


HUOM! OBS!

Hyvät ystävät! Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!

Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, täydentämisessä, ja voit auttaa myös uusien kuvien ottamisessa, vanhojen löytämisessä. Kaikenlainen jakaminen on tätä päivää!

Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Mestoosplassi netissä, suora linki fb-kohteen kommentoihiin
TÄÄLLÄ

Rojekti X = sivusto https://www.facebook.com/rojektixon/

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg

Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...