sunnuntai 19. toukokuuta 2019

JÄTTILÄISTEN TIE

Vähänkyrön Saarenpään kylän Oron niityllä sijaistseva Jättiläisen tie, Jätin tie.
Tämän kapean, lähes 50-metrisen kivitien, tai sillan rakentamisaika on siitepölyanalyysien perusteella määritetty vuosien 600 - 650 jkr. tienoille.







Kuvat: AN, 25.5.2019. Alimmassa kuvassa Vähäkyrö-Seuran opas Hannu Härö.

Lainaus

https://www.vaasa.fi/jattilaisten-tie

JÄTTILÄISTEN TIE 

Vähänkyrön Saarenpään Oroossa sijaitsee mielenkiintoinen esihistoriallinen muinaisjäännös, jota kutsutaan Jättiläisten tieksi. 

Tie sijaitsee noin 2 kilometriä Kyrönjoesta pohjoiseen. Kyseessä on Oroon notkelman yli rakennettu 49 metriä pitkä kivitie, mikä koostuu isoista, latteista, melkein tasapäällisistä paaseista, jotka on järjestetty yksinkertaiseksi riviksi. Muinaisjäännös on suomessa ainutlaatuinen ja todennäköisesti se on suomen vanhin tie. Jättiläisten tie on arvioiden mukaan rakennettu 500-luvulla kansainvaelluksen lopulla. 

Jättiläisten tien merkitsi muinaisjäännösten luetteloon jo vuonna 1896 J.R.Aspelin, mutta tarkemmin tietä tutki Aarne Äyräpää 1930-luvulla. Tien molemmin puolin löytyi lisäksi yhteensä 12 kivistä hautaröykkiötä. Hautaröykkiöt ovat useista kivistä kasattuja kumpareita, jotka ovat nykyään jo sammalen ja muun kasvuston peittämiä. Aarne Äyräpää tutki jättiläisten tien vierestä kolme hautaa vuonna 1937 ja löysi mm. pronssisolkia ja pronssisormuksen katkelmia. Hautaröykkiöt ajoittuvat samaan aikaan kuin Jättiläisten tie, eli 500 –luvulle. Hautaröykkiöitä on useita eripuolilla Vähäkyröä ja niistä on kirjoitettu kirja nimeltä Vähänkyrön esihistoria- rautakautinen Kyrönjokisuisto. Kirjan on kirjoittanut Reijo Taittonen.

Lainaus päättyy

Jättiläisentiestä kerrotaan Wikipediassa näin:

Jättiläisen tie on 500-luvun lopulla rakennettu kivirakennelma Vähässäkyrössä. Myös joitakin muita tiemäisiä rakennelmia ja jatulintarhoja on kutsuttu nimellä jättiläisen tie tai jätinpolku. 

Vähänkyrön Jättiläisen tie on 49-metrinen kivipaasista ladottu kivitie, jossa on ollut myös hirsirakenteita. On oletettu, että tie on tehty sillaksi paikalla sijainneen kosteikon yli aikana, kun merenpinta oli nykyistä korkeammalla. 

Vähänkyrön kivirakennelman tekijäksi kertoo kansanperinne jättiläisen. Jättiläisten, jatulien, hiisien ja muiden aikaisemmin Pohjolaa asuttaneiksi oletettujen taruolentojen on kerrottu tehneen teitä ja siltoja ja liikutelleen suuria kivenjärkäleitä. 

Lainaus päättyy




Kuva: AN.

Tutustu Vähänkyrön kiehtovaan menneisyyteen ja nähtävyyksiin

https://issuu.com/graafisetpalvelut_vaasa/docs/vahakyro_esite_screen

Tämä blogikirjoitus on osa Rojekti X= hanketta.

Vähänkyrön yli kymmenestä kohteesta on tekeillä karttaan merkitty reitti, kävelyyn tai pyöräilyyn soveltuva kokonaisuus. Reitti tulee myöhemmin mukaan Vaasan kaupungin Karttapalvelun kesäkuussa 2019 julkaistavaan mobiilisovellukseen.

Uusien kuvien ja lisätietojen täydentämiseksi tähän kirjoitukseen toivon asiasta kiinnostuneiden olevan yhteydessä allekirjoittaneeseen.

HUOM! OBS!

Hyvät ystävät! Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!

Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, täydentämisessä, ja voit auttaa myös uusien kuvien ottamisessa, vanhojen löytämisessä. Kaikenlainen jakaminen on tätä päivää!

Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Jättiläisten tie netissä, suora linki fb-kohteen kommentoihiin
TÄÄLLÄ

Rojekti X = sivusto
https://www.facebook.com/rojektixon/

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope
aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...