perjantai 10. toukokuuta 2019

VKA ry – ICV rf KEVÄTKOKOUS ASIOITA


Sääntömääräisessä kevätkokouksessamme 7.5. 2019 Arbiksella kävimme läpi viime vuoden toimintakertomuksen, toiminnantarkastajan lausunnon. Tili- ja vastuuvapaudet myönnettiin edelliselle hallitukselle.

Syyskokouksessa 2018 ei saatu uutta pj:tä vielä nimettyä. Vuoden alusta pj:n tehtäviä hoitanut Birgitta Lång valittiin nyt yhdistyksemme uudeksi puheenjohtajaksi.

Hallitusta myös täydennettiin täysilukuiseksi valitsemalla hallitukseen Anneli Havu, 7.5. 2019 alkaen kaksivuotiskauden loppuun eli 2020 lopulle asti.

Tällä kertaa kevätkokous ei antanut kannanottoja eikä lausuntoja. Kesällä ja syksyllä hallitus ottaa asioita esille tarpeen mukaan, ja jatkamme entisiä käytäntöjä mielipiteidemme esiin tuomiseksi.

Tulevia tapahtumia

18.5. 2019 klo 12 – 15. Olemme mukana Mahdollisuuksien torilla. Yhteyshlö pj. Birgitta Lång
22.5. 2019 illalla Vaasa – Pärnu Seuran siivoustalkoot Hietalahden Villan ympäristössä. Yhdistyksemme on haastettu mukaan, ja toivomme runsasta osanottoa.
25.5 2019 klo 9 – 14. Kuvasafariretki Vähäänkyröön, 3 kohdetta. Yhteyshlö Aimo Nyberg
5.6. 2019 klo 17.30 Kävelemään Vaskiluodon metsään, Lähtö Segelin pihasta, klo 17.30. Yhteyshlöt Birgitta ja Aimo

...

Sääntömääräistä syyskokousta edelsi Då och ny – Vasa, Vaasa – ennen, nyt kuvienkatseluilta.

Esityksessä oli 19 kuvaparia, eli kuvia kadotetuista, puretuista rakennuksista, tai muualle uuteen paikkaan siirretyistä hirsitaloista, ja näistä kuvaparina siis nykyhetken kuvat. Eli sama osoite, mutta eri aikakaudet.

Esitettyä kuvasarjaa täydennetään vielä, ja yhdistyksen on tarkoitus koota ”valmis” kuvaestys KUVAGALLERIAKSI yhdistyksemme virallisille nettisivuille. Toivottavasti toukokuun loppuun mennessä olisi valmista.

Viralliset nettisivumme on muutenkin tarkoitus ”fiksata”, uudistaa alkukesän aikana. On myös tarpeen selkeyttää virallisen nettisivumme ja tämän allekirjoittaneen ylläpitämän Vaasa ennen ja nyt blogin keskinäisiä rooleja.

Tämä blogisivusto voi toimia parhaimmillaan sivustona, jonka sisältö, tekstit ja kuvat ovat hyvin vapaamuotoisia, ja lähes mitä vaan Vaasaan liittyvää, aiheesta kuin aiheesta. Myös kirjoittajat voivat olla keitä tahansa. Muuta vaatimusta ei ole, eikä tarvita kuin hyvän nettietiketin noudattaminen. Kirjoittaa voi mielellään ruotsiksi, englanniksi jne. Julkaisujen linja on siis hyvin monenkirjava, ja oikeasti erilaisia ajattelutapoja esille tuova.

Tämän blogisivuston ylläpitäjänä toimii edelleen allekirjoittanut. Jutut, kuvat lähetetään minulle s-postilla, yhteystietojen kanssa. Nimimerkilläkin voi julkaista, mutta moderaattorina minun on tiedettävä aina blogikirjoituksen tehneen henkilän oikea nimi. Vastuu ja mm. tekijäinoikeuskysymykset pitää aina olla hallinnassa.

Tee Sinäkin juttuja tähän blogiin!

Ota yhteyttä – aimonyberg(at)gmail.com

Seuraa myös VKA ry:n - ICV rf:s VIRALLISIA NETTISIVUJA

http://vkaicv.nettisivu.org/

Ps. Kun kuvagalleria Då och nu – Ennen, nyt saadaan tälle sivulle (ennen kesäkuun alkua), niin otamme mielellään vastaan palautetta. Mahdollisten asia ym. virheiden osalta olisi tärkeää saada tiedot mahdollisimman nopeasti, jotta oikaisut saadaan tehtyä heti.

Aimo Nyberg VKA ry:n tiedottaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...