Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vähänkyrön Mestoosplassi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vähänkyrön Mestoosplassi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

MESTOOSPLASSI


MESTOOSPLASSI


Haarajoen kylän takalistoille, Vöyrille vievän tien varrelle, kolmen kilometrin päästä joelta, on pystytetty erikoinen muistomerkki v. 1999. 

Tunnettuja mestauspaikkja on Suomessa useita. Vähänkyrön kohde on "tehty näkyväksi" hienosti ja yksinkertaisesella tavalla. Opastustaulut kertovat ajasta, joka onneksi on jäänyt taakse jo kauan sitten.

P-paikalla on info-taulu ruotsiksi ja englanniksi. Suomeksi tekstiä on vasta kalliotasanteella, eli ns. paikan päällä - tapahtumapaikalla. Kävelymatka kalliotasanteelle on 100 metriä.

 


 


 


 

 

Kuvat: AN 30.6.2025

 

 

Alla olevat kuvat ovat vuodelta 2019 





















Kuvat: AN, 2019


 
Lainaus Pohjalaisesta 29.08.2016

Mestoosplassilta Kylymään helevettiin

KATARIINA PAAJASTE

Mestoosplassi 

”Vöyrintien varressa sijaitsevalle Mestoosplassille ei kukaan kävellyt 1500–1700-luvuilla vapaaehtoisesti tuomittavaksi. 

Kallioista mestauspaikkaa käytettiin aina vuoteen 1825, jonka jälkeen kuolemaantuomitut passitettiin Siperiaan. 

Pyövelin käsittelyyn joutuivat henkilöt, joita syytettiin murhasta, noituudesta ja tuhopoltosta. 

Pyöveli katkaisi pölkylle asetetun pään yhdellä iskulla. Saman kohtalon koki vielä tuomitun käsi, jolla rikos oli tehty. 

Ruumiinosat nostettiin teilipyörille seurakuntalaisille kauhisteltaviksi. Mestaukset olivat julkisia tilaisuuksia, joissa väkeä riitti tungokseen asti. 

– Naiset eivät selvinneet pelkällä mestauksella vaan heidän ruumiinsa vielä poltettiin roviolla, kertoo opas Sinikka Hakomäki.”

Lainaus päättyy



 Kuva: AN

 
Tutustu Vähänkyrön kiehtovaan menneisyyteen ja nähtävyyksiin

https://issuu.com/graafisetpalvelut_vaasa/docs/vahakyro_esite_screen

Tämä blogikirjoitus on osa Rojekti X= hanketta.

Vähänkyrön yli kymmenestä kohteesta on tekeillä karttaan merkitty reitti, kävelyyn tai pyöräilyyn soveltuva kokonaisuus. Reitti tulee myöhemmin mukaan Vaasan kaupungin Karttapalvelun kesäkuussa 2019 julkaistavaan mobiilisovellukseen.

Uusien kuvien ja lisätietojen täydentämiseksi tähän kirjoitukseen toivon asiasta kiinnostuneiden olevan yhteydessä allekirjoittaneeseen.


HUOM! OBS!

Hyvät ystävät! Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!

Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, täydentämisessä, ja voit auttaa myös uusien kuvien ottamisessa, vanhojen löytämisessä. Kaikenlainen jakaminen on tätä päivää!

Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Mestoosplassi, suora linki fb-kohteen kommentoihiin ja tykkäämiseen on 

TÄÄLLÄ

Rojekti X = sivusto https://www.facebook.com/rojektixon/

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg

Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope aimonyberg(at)gmail.com 
 
 
 
 
 

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Se on menoa nyt!

Kohteina ovat: Mestoosplassi, Jättiläisen tie ja Kylymähelvetti.

Lauantaina 25.5. 2019, klo 9.00 lähtö Vaasasta, henkilöautoilla (kyytiläiset jakavat kulut)
Omat eväät.

Kokoontuminen uimahalliin etupihalla. Ilmoittautumiset viimeistään 21.5. Aimo Nybergille, puh 050 3308540.


Savilahti-talo, 26.5.2018

Kotiseuturetken ohjelma

Klo 10.00 Vähäkyrön Savilahtitalon piha.
Oppaaksi saamme Vähäkyrö-Seurasta Hannu Härön.

Mestoosplassi on kolme kilometriä Vöyrin suuntaan ja yksi tunti siellä.

Seuraavaksi Kylmähelvetti jonne matkaa 10 km, Hyyriän tien varressa ja taas noin tunti.

Viimeisenä Jättiläisen tie ja matkaa noin 10 km. Tunteroinen siinäkin varmaan menee ja paikkahan on Aimaan tien varrella.

Noin klo 13.00. Paluu Vaasaan / tai jos niin sovitaan tutustumista muihin Vähänkyrön kohteisiin.

Teemme siis tiedonkeruuta ja kohteiden valokuvausta näissä kolmessa kohteessa, jotka vielä puuttuvat Rojekti X= hankkeen listoilta / Wikipediasta, Vaasan julkiset patsaat ja muistomerkit.

Vuosi sitten olimme samoihin aikoihin ensimmäisellä Vähäkyrö kuvasafarilla. Katso blogikirjoitus reissusta

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/05/lahimatkailua-vahassakyrossa.html

Koko Rojekti X = hankkeen koontilista on täällä.

https://rojektixon.blogspot.com/


Kuva ja teksti: Aimo Nyberg

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...