On aika tarttua toimeen, ja kartoittaa missä päin Vaasaa on mahdollista elvyttää aikaisemmin toimineita asukasyhdistyksiä. Myös uusia kannattaisi perustaa, sillä Vaasa on laajentunut moneen suuntaan viimeisten vuosien aikana.
Asukasyhdistystoiminnan voimistaminen on nyt tarpeen, sillä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi on jo vajaan vuoden päästä täydessä vauhdissa!
Vapaaehtoistoiminnan erilaiset muodot, kuten asukasyhdistystoiminta ja perinteiset kotiseutuyhdistykset voivat tuoda merkittävän lisän juhlavuoden paikalliseen antiin. Valtakunnan ylätason tilaisuudet, ja kuntien viralliset juhlat saavat toivottavasti rinnalleen myös hienoja ns. ruohonjuuritason tapahtumia.
Aimo Nyberg, VKA ry, pj.
Katso suomeksi/ruotsiksi miten juhlavuoden teema YHDESSÄ – TILLSAMMANS on käynnistynyt!
http://suomifinland100.fi/
http://suomifinland100.fi/?lang=sv
Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi
Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi sata vuotta vuonna 2017. Itsenäisyyden juhlavuoden pääteemaksi on valittu Yhdessä.
Koko vuoden 2017 mittaisesta juhlavuodesta toivotaan muodostuvan kaikkien suomalaisten ja Suomen ystävien kohtaamispaikka. Juhlavuoden laaja ohjelmakokonaisuus ja projektit rakennetaan avoimesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Juhlavuoden merkki ja visuaalinen ilme toistavat vuoden teemaa. Suomi 100 -merkki koostuu pysyvästä, puuta ja vuosirenkaita muistuttavasta numerosta 100. Sen toisena elementtinä on kirjoittajansa mukaan vaihtuva Suomi-sana, jonka kukin voi kirjoittaa haluamallaan tavalla.
Juhlavuoden valmistelussa korostuvat kansalaisyhteiskunnan merkitys ja luovuuden voima. Suomessa on onnistuttu sadan vuoden aikana rakentamaan ja ylläpitämään vakaa, demokraattinen yhteiskunta.
Samalla luovuus - vapaus löytää ja kokeilla uusia ratkaisuja - on taannut merkittävän kehityksen. Luovuus on ollut avain yksilön ja kansakunnan taloudelliseen menestykseen sekä henkiseen hyvinvointiin.
Kuva ja teksti netistä, lainaukset konnut Aimo Nyberg
Sitoutumaton ja vapaa blogi. Myös Sinun kirjoituksillesi ja kuvillesi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste VKA ry. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste VKA ry. Näytä kaikki tekstit
torstai 18. helmikuuta 2016
torstai 6. elokuuta 2015
Tänään taas tapahtuu!
Tänään väki on taas liikkeellä Vaasan kaduilla, kymmenissä tapahtumapaikoissa sisällä ja ulkona. Upeaa!
Vuosi vuodelta kasvanut esiintyjien kirjo on hieno voimannäyte meiltä vaasalaisilta. Koordinointi, järjestelyiden päävastuu on toki kaupungilla, kulttuuripuolella, suurin kiitos kuuluu tottakai sinne.
Ilman valtaisaa vapaaehtoistyötä tämä ei onnistuisi mitenkään. Vapaaehtoisen puurtamisen myötä hommaan saadaan rento meininki, sopivasti spontaanisuutta, iloa ja tekemisen intoa. Perusvire on hyvin inhimillinen. Meidän kaikkien halu olla mukana ja kohdata toisiamme, välittää sekä yhteisöstämme että itsestämme.
Ilmapiiri on tärkeää! Tapahtumat tarjoavat paikan esitellä kaikenlaista toimintaa. Seurat, yhdistykset, ym. kertovat ja näyttävät aikaansaannoksiaan. Erilaiset harrastajaporukat toivovat uusia ihmisiä mukaan tulevan vuoden kerhoihin ym. säännöllisiin tapaamisiin. Syksyn toiminnat saavat näin mahtavan alun!
VKA ry – ICV rf. toivottaa Sinut mukaan asukasyhdistystoimintaan! Olemme yhdistyksenä kovin pieni. Pienkiinteistöalueilla ja ”kylissä” toiminnassa ovat mukana selkeästi suhteellisesti suuremmat joukot asukkaista.
Kantakaupungin, Vaasan cityn, asukasyhdistykseen voivat liittyä kaikki halukkaat. Asuinpaikka voi olla mikä tahansa. Yhdistyksiin liittyminen on Suomessa vapaata. Riittää kun olet kiinnostunut Vaasan keskusta-alueen asioista. Omalla toiminnallasi voit monipuolistaa yhdistyksemme toiminnan muotoja! Sinun ideoitasi tarvitaan!
Tällä hetkellä ajankohtaisia asioita ovat mm. liikenteeseen liittyvät asiat. Ratkaisuihin voidaan vaikuttaa ottamalla kantaa. Kaupunkikuvalliset asiat ovat aina ajankohtaisia. Vaasan uusi rakennusjärjestys on juuri astumassa voimaan.
Miten liittyä mukaan asukasyhdistykseen?
Yhdistyksemme on avoimuuteen, ja kansalaisten aktiivisuuteen luottava toimija. Voit tutustua paremmin tulemalla mukaan tilaisuuksiimme, tai ottamalla yhteyttä hallituksessamme toimiviin. (hallituksessa on kerrallaan 10 jäsentä + pj.)
Yhdistyksemme virallisilla nettisivuilla on tietoa enemmän. Siellä on mm. Tästä puhuttiin –sivu, jossa raportoidaan mitä hallituksemme kokouksissa puuhataan. Virallisilta sivuiltamme löytyy myös yhteydenotto / palautelomake.
Yhdistyksemme virallinen sivu on:
http://vkaicv.nettisivu.org/
Liity mukaan! Riittää kun lähetät sihteerille tai puheenjohtajalle jonkun yhteystiedon, niin homma käynnistyy.
Jäsenmaksu on vuodessa 10 €, eli todella vähän.
Tervetuloa yhdistykseemme!
Aimo Nyberg
050 3308540
aimonyberg(at)gmail.com
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Parin tunnin pulinat
Kiitos, että luet tätä blogia.
Tämän blogin lukijana sinulla on todennäköisesti mielenkiintoa katsoa myös yhdistyksemme virallisilta sivuilta, mitä yhdistyksen hallituksen kokouksessa käsiteltiin.
Tästä puhuttiin 18.2. 2015
Yhdistyksemme on avoimen tiedottamisen kannalla, ja haluamme olla sanan- ja kuvanvapauden puolesta. Nettisivustojamme kehitellään voimavarojen mukaan. Kaikenlainen Vaasa-aiheinen materiaali, mielipidekirjoitukset ym. ja ajatukset toiminnan kehittämiseksi ovat erittäin tervetulleita.
Ota yhteyttä yhdistykseemme, jos jokin kysymys sinua askarruttaa.
Aimo Nyberg,
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf.
aimonyberg(at)gmail.com
torstai 15. tammikuuta 2015
Onko tylsiä kirjoituksia?
Mielenkiintoista lukemista löytyy, ainakin ajoittain, näiltäkin sivuilta. Näin haluan uskoa.
Kiitos, että seuraat tätä blogia. Tämän blogin lukijana sinulla on todennäköisesti mielenkiintoa katsoa yhdistyksemme virallisilta sivuilta, mitä yhdistyksen hallituksen kokouksessa käsiteltiin.
Tästä puhuttiin 14.1.2015
Yhdistyksemme on avoimen tiedottamisen kannalla, ja haluamme olla sanan- ja kuvanvapauden puolesta. Nettisivustojamme kehitellään voimavarojen mukaan. Kaikenlainen Vaasa-aiheinen materiaali, mielipidekirjoitukset ym. ja tottakai vinkit toiminnan kehittämiseksi ovat erittäin tervetulleita.
Erityisen iloisia olemme, jos nämä kirjoittelut tässä blogissa ja virallisilla sivuillamme ja myös fb-sivuilla innostavat sinua tulemaan mukaan yhdistyksemme toimintaan. Jopa jäseneksi!
Yhdistyksemme on kaksikielinen, mutta aito vuorovaikutus ruotsinkielisten ja suomenkielisten välillä näillä sivuilla on vielä haussa. Eli, jos kirjoitat mielellään ruotsiksi, auta meitä, ja tee jokin pienikin juttu meidän kaikkien iloksi.
Yhteydenotot pj. Aimo Nybergin kautta. Puh 050 3308540 tai s-postilla aimonyberg(at)gmail.com
Muihin kuin fb-sivuillemme ei voi itse mennä tekemään omia kirjoituksia. Julkaiseminen onnistuu siis vain sivustojen ylläpidon avulla.
Teksti ja kuva: AN.

torstai 13. marraskuuta 2014
Vaasaan pilvenpiirtäjiä vai ei
Nyt se alkaa myös täällä meillä Vaasassa, nimittäin kiihkeä väittely korkeiden rakennusten puolesta ja niiden rakentamista vastaan!
Vaasassa korkeasta rakentamisesta on viritelty keskustelua jo jonkin aikaa, ja nyt ilmeisesti halutaan ihan tosissaan etsiä ”yhteenottoa” kaupunkikuvan nykytilaa arvostavien ns. jarruttajien ja uuden uljaan, korkeaa rakentamista suosivien ”futuristien” välille.
Mm. kaupungin valtuuston puheenjohtaja Joakim Strand on syksyn mittaan esittänyt julkisesti haaveita Pohjoismaiden korkeimmasta rakennuksesta juuri Vaasaan. (Kaupungin tiedotuslehti 3/2014, pääkirjoitus)
Eilen 11.11.2014 on kaupunginhallituksen suunnittelujaostossa ollut esillä suunnitelmia, jotka toteutuessaan toisivat Vaasaan useitakin silmiinpistävän korkeita uudisrakennuksia nykyisen kaupunkimaiseman sekaan.
Näin asiasta uutisoi Vasabladet (online, publicerad 12 november kl 20:01)
Vasa växer på höjden
Det 21 våningar höga huset på Vasklot är högst, men höga hus är melodin i flera aktuell¬a planer.
Det ska byggas på höjden i Vasa, och politikerna är med på noterna.
I tisdags klubbade stadsstyrelsens planeringssektion av flera planer, som går till påseende med höga hus inritade.
Högst är YIT:s 21 våningar höga torn invid hotell Tropiclandia på Vasklot. Det blir ett helt nytt landmärke för staden. Till största delen får tornet bostäder, men de lägsta våningarna reserveras för semester-lägenheter.
Även i centrum byggs det högt. Den planerade, sluttande skapelsen invid Österbottens hus på Sandögatan kan bli nio våningar hög. I den planen ingår gamla PF:s eller Flicklyceets kvarter, där det blir bostäder förutom i Flicklyceet även i nya hus längs brandgatan och Kyrkoesplanaden.
Också Voas planer på att riva radhusen vid Abborrvägen i Brändö går vidare. Varken planeringsverket eller Österbottens museum är beredda att skydda husen, trots att de är pionjärer i sitt slag.
Voas vill ersätta dem med tre åtta våningar höga hus. Hur snabbt de blir verklighet är oklart. Det är mycket möjligt att det kommer besvär mot rivningen.
Busstationstomten var denna gång inte på planeringssektionens lista, men även där planeras tornhus.
Text Björn Nyberg
Uumajassa ollaan jo pitkällä, ja aika korkealla
Kenties peruuttamattomasti jo liiankin pitkällä?
Onko poliittisilla päättäjillämme yksinoikeus kaupunkikuvan määräämiseen?
Ovatko rakennusfirmat jälleen ottamassa ylivallan?
Asukasyhdistyksemme teki marraskuun alussa tutustumismatkan Merenkurkun yli Euroopan kulttuuripääkaupunkiin, Uumajaan. Miltä siellä näytti, keskellä aikamoista rakennusbuumia, siitä saat jonkinmoisen kuvan, kun katson tämän blogisivun alalaidan diasarjan, yhteensä 70 kuvaa Uumajasta.
Asukasyhdistyksemme ryhmä oli tutustumassa paikallisiin asukkaisiin ja myös kaupunkikuvaan. Totesimme siellä olevan menossa melkoisen rakennusbuumin. Ja suunta näyttää siellä olevan erityisesti ylöspäin. Korkearakentaminen herättää siellä melkoista keskustelua. Mm. Väven – uusi kulttuurikeskus, Stora Hotellin kyljessä on melkoinen ilmestys.
Vanhan rakennuskannan yhdistäminen uuteen on aina ollut haasteellista, ja sitä se on erityisesti nyt, kun on oikeasti ekologisistakin syistä tärkeää tiivistää kaupunkien keskustoja, ja samalla taata niiden elinvoimaisuutta. Etsittäessä parhaita kokonaisratkaisuja, on ratkaistava puretaanko alta pois jotain, vai kunnostetaanko vanhaa, ja yhdistetään mahdollisimman hyvin uusia ja vanhoja toimintoja, ja muutetaan tarvittaessa sisätiloja vastaamaan nykytarpeita. Rakennustenkin käyttötarkoitukset muuttuvat aikojen saatossa, ja kaikenlainen uusiokäyttö on aina parempi vaihtoehto kuin kohteen jättäminen rappioitumaan, ja odottamaan purkamista.
Helsingissä pilvenpiirtäjät puhuttavat niin asukkaita, asukasyhdistyksiä, kuin myös suunnittelijoita ja päättäjiä. Kun pääkaupunkiseudulla käy, ei voi olla huomaamatta kehityksen suuntaa. Kaukana ei ole ajatus, että onko tarkoitus oikeasti keskittää sinne tulevina vuosikymmeninä koko Suomen väestö?
Tampere pitää mainettaan yllä, uskoa vahvaan tulevaisuuteensa. Rakentamisen osalta tätä on osoitettu tekemällä rautatieaseman viereen Suomen korkein rakennus, Tampereen Tornihotelli. (88 metriä, 25 kerrosta)
Vaasa on totta kai myös vahva ja itsensä uskova, kasvuun ja menestykseen luottava kaupunkiseutu. Paikallisessa sosiaalisessa mediassa on jo alkanut mielenkiintoinen keskustelu tarvitaanko Vaasaan pilvenpiirtäjiä. Asukasyhdistyksemme tulee varmasti antamaan kannanottoja, ja järjestämään keskustelujakin Vaasan kaupunkikuvasta, kuten olemme tehneet aiemminkin. Asia noussee esille ainakin tulevassa syyskokouksessamme joulukuussa.
Pilvenpiirtäjillä on sama kasvuominaisuus kuin sienillä
Tämän kaupunkisuunnittelufilosofiaan liittyvän viisauden alkuperäisestä esittäjästä minulla ei ole tietoa. Lainaan vertausta Kulttuurinavigaattori Heikki Kastemaalta, hänen somessa julkaisemastaan kommentista, joka koski pääkaupunkiseudun pilvenpiirtäjien rakentamista. Se tarkoittanee sitä, että jos pilvenpiirtäjiä rakennetaan, niitä tulisi olla useampi kuin yksi, eli niiden tulisi saada kasvaa omalla kasvualueellaan. Ja toisaalta, jos jonnekin keskelle jotain vanhempaa aluetta tehdään yksi ”sieni”, niin sinne kyllä kohta nousee ”rihmastosta” lisää, ja entistäkin suurempia pilvenpiirtäjiä.
Myös tämä linkkivinkki on Heikiltä.
The world's best tall buildings of 2014 - in pictures
The eco apartment block One Central Park in Sydney has been named best tall building in the world, topping a list dominated by the Asia-Pacific regiontheguardian.com
Mielestäni on selvää, että korkeaa rakentamistakin on sekä hyvää, että huonoa. Mihin sitä tarvitaan, on perustavaa laatua oleva kysymys.
Keskustelu pilvenpiirtäjistä on nyt täällä Vaasassakin ajankohtaista, toivottavasti esiin tuodaan monipuolisesti eri näkökulmia.
Aimo Nyberg, Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n pj.
Ps. Tämä sivusto on avoin kaikille asiallisille, ja omalla nimellä kirjoitetuille teksteille. Sekä kuville. Ota yhteyttä, aimonyberg(at)gmail.com

perjantai 21. maaliskuuta 2014
Uumaja yhteyksiä
Olemme Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksessä etsineet yhteyksiä Uumajaan. Kirjeet ja meilit Föreningen Byggnadskultur i Umeån kanssa ovat johtamassa hyviin tuloksiin.
Nyt kun yhteydet pelaavat myös toimivan laivaliikenteen muodossa, ja Uumaja on toinen tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupungeista, on meillä vaasalaisilla todellakin syytä innostua!
Luodaan uusia, sekä lämmitetään vanhoja suhteitamme Vaasan kannalta todella tärkeään naapurikaupunkiimme!
Yhdistyksemme viettää tänä vuonna 20- v. juhlavuotta. Näissä merkeissä on tarkoitus järjestää kesällä ja syksyllä jonkinlaisia tilaisuuksia vaasalaisille, toivomme saavamme näihin mukaan myös vieraita Uumajasta.
Järjestämme toimintakuukauden 7.8.2014 – 6.9.2014 aiheista: ”Asukasyhdistysten rooli ja merkitys osana kuntademokratiaa” (Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet omassa asuinympäristössään & Kokemusten vaihtoa Vaasan ja Uumajan välillä)
Mukaan tilaisuuksiin toivomme Vaasasta ja Uumajasta
- poliittisia päättäjiä
- kaupunkisuunnittelijoita
- kulttuuri- ja matkailupuolen toimijoita
- kansalaisia, asukasyhdistyksiä, kansalais- ja taiteilijajärjestöjä ym.
Uumajasta kutsutaan vieraita Vaasaan, ja Vaasasta lähdetään käymään Uumajaan.
Tukea tapahtumille on anottu mm. suomalais-ruotsalaiselta kulttuurirahastolta.
Kun suunnitelmat konkretisoituvat, kerromme niistä lisää.
http://byggnadskulturumea.se/
http://byggnadskultur.blogspot.se/
http://umea2014.se/sv/ Uumaja on vuoden 2014 kulttuuripääkaupunki, tutustu tarjontaan!
Kuva: AN. Kuvattu kaupunkisuunnittelua esittelevästä näyttelystä Vaasan pääkirjastossa 11.9.2013.
Uskoakseni yhdistyksiämme Uumajassa ja Vaasassa yhdistää ainakin kiinnostus kaupunkikuvallisiin asioihin, kuten aina ajankohtaiset kysymykset siitä, miten yhdistää vanhaa ja uutta.
Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.

perjantai 14. maaliskuuta 2014
Mielipide rakennusjärjestyksen uudistamisesta
VAASAN KAUPUNKI
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, helmikuu 2014
Mielipide
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry on kokouksessaan 12.3.2014 ottanut seuraavan kannan:
Käynnistetty rakennusjärjestyksen uudistaminen on erinomainen asia.
Kohdissa 1. LÄHTÖKOHDAT, 2. TAVOITTEET ja 3. ARVIOITAVAT VAIKUTUKSET tuodaan esille perustelut rakennusjärjestyksen uudistamiselle. Näitä täydentävänä lisänä on syytä korostaa, että käynnistyvä prosessi voi onnistuessaan selkeyttää, ja sitä kautta myös ryhdistää käytäntöjä kaupunkisuunnittelussa eli virkamiestasolla ja myös päätöksenteossa kaikilla tasoilla.
2000-luvulla uuden maankäyttö- ja rakennuslain voimassaoloaikana avoimuus ja läpinäkyvyys ovat Vaasassakin menneet eteenpäin. Selkeämpiä, ja entisiä käytäntöjä parempia, kirjattuja periaatteita tarvitaan nyt, jotta kaikki voivat toimia samoilla säännöillä, demokratiaa kunnioittaen.
Nyt käynnistetty prosessi on oivallinen tapa ottaa mukaan mahdollisimman laajasti kaikki osalliset, ja näin sitouttaa eri tahot pitkäjänteiseen Vaasan parhaaksi tehtävään työhön.
Kohdissa 4. OSALLISET ja 5. VUOROVAUKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JA TIEDOTTAMINEN on huomioitu mielestämme oikealla tavalla tapahtuva kaikkien tahojen asiallinen mukaantulo ja vaikutusmahdollisuudet omaa asuinympäristöään koskevissa asioissa. Tämä on oleellisen tärkeää tänä päivänä ja tulevaisuudessa.
Rakennusjärjestyksen tekstiluonnoksen valmistuttua huhtikuussa 2014 asukasyhdistyksemme tulee antamaan tarkemman lausunnon asiasta. Aikataulu, jonka mukaan valmista tulee olemaan noin vuoden päästä, on hyvä, ja toivottavasti toteutettavissa.
Vaasassa 12.3.2014 Aimo Nyberg, pj. Anttu Kankaanpää, sihteeri
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Juhlavuosi alkanut!
Asukasyhdistyksemme juhlavuosi on jo hyvällä alullaan. Yhdistyksen hallitus on kokoontunut jo kaksi kertaa tämän vuoden puolella, toimintaa juhlavuodelle on suunnitteilla, muutamia tukianomuksiakin on jo tehty, ja yhteyksiä mm. Uumajan asukasyhdistyksiin on kartoitettu.
20 -vuotta tulee täyteen vasta 20.12.2014, mutta tarkoitus on juhlia jo kesällä ja syksyllä.
Taiteiden yöstä 7.8. käynnistämme TOIMINTAKUUKAUDEN, joka päättyy 6.9. pidettävään ohjelmalliseen juhlaillalliseen, joka näillä näkymin pidetään ravintolalaiva Faroksella. Päivämäärä kannatta merkitä jo nyt omaan kalenteriin tai kännykkään muistiin. Juhla on luonnollisesti avoin kaikille, ei siis vain yhdistyksemme jäsenille. Myös tilaisuuksien valmisteluihin, suunnitteluun ja toteutukseen tarvitaan varmasti vapaaehtoisia mukaan.
Seuraa tätä blogia, ja 17.2. jälkeen uudelleen käyttöön tulevaa virallista nettisivuamme http://vkaicv.nettisivu.org/ , niin pysyt ajan tasalla.
Jäsenkirje 1 / 2014 postitetaan maaliskuun alussa.
Aimo
maanantai 6. tammikuuta 2014
Parhaat blogit
Mikä näistä on Suomen paras blogi?
Helsingin Sanomat valitsi vuoden 2013 parhaaksi suomalaiseksi blogiksi Jukka Kemppisen ylläpitämän, kaikenlaisia asioita käsittelevän blogin. Ei ollenkaan huono valinta!
Millainen on Sinun mielestäsi hyvä blogi?
Onko Sinulla omaa blogia, kirjoitatko asioista, joita voisit linkittää tänne Vaasa ennen ja nyt blogiin?
Ota yhteyttä, kerro ideoistasi, ja tehdään yhteistyötä! Muistutan myös siitä, että tämä allekirjoittaneen ylläpitämä asukasyhdistyksemme blogi on avoin foorumi kaikille, kenen tahansa asiallisille kirjoituksille, kuville, videoille. Puolesta ja vastaan jutuille, ideoiden esiintuomiselle, dokumentaarisille tai taiteellisille jutuille, - ja totta kai sillä kielellä kun haluat.
Some, sosiaalinen media, menee koko ajan eteenpäin. Uutisten, kuvien leviäminen on nykyään saavuttamassa tason, jossa perinteiset kanavat alkavat jäädä jälkijunaan. Kaikenlaiset laitteet ja maailma sen mukana muuttuu näin vanhemman miehen näkökulmasta turhankin nopeasti. Mutta minkäs sille voit.
Vuonna 2013 tässä blogissa oli 175 kirjoitusta. Helmikuun lopussa täyteen tulee kolme vuotta. Jutuilla ei ole ollut kovin selvää yhtenäistä linjaa, mutta olen koittanut löytää sellaisia kiinnostavia aiheita, jotka ajankohtaisuudellaan tiedottaisivat jostain sellaisesta, mitä asukasyhdistyksessämme pohditaan tai hoidellaan eteenpäin.
Jotkut kirjoitukset ovat olleet aika omakohtaisiakin, - eihän näitä aiheita muuten riitä. Tällä tavalla ei myöskään pääse syntymään liian pitkiä taukoja juttujen välille, ja mahdollisten lukijoiden mielenkiinto säilyy paremmin.
Samantapainen kuvio jatkunee tämänkin vuoden. Asukasyhdistyksemme puheenjohtajana toivon kuitenkin sitä, että saamme avatuksi piakkoin myös yhdistyksemme viralliset nettisivut, vanhat ilmaiset sivumme kun lakkasivat toimimasta viime vuoden loppupuolella.

perjantai 3. tammikuuta 2014
Liity Sinäkin asukasyhdistykseen
Liity Sinäkin asukasyhdistykseemme!
Se on helppoa, ilmoita vain halukkuutesi tulla mukaan, ja toimita jokin yhteystieto (osoite/ s-postiosoite / puhelinnumero) jollekin hallituksemme jäsenelle (nimet näet tämän blogin kirjoituksesta vuoden 2013 marraskuun 28. päivän kohdalta). Tai ota yhteyttä pj:n s-postiin aimonyberg(at)gmail.com
Jäsenmaksu on 8 euroa vuodelta 2014. Tilille Ålandsbanken FI93 6601 0001 0837 16.
Miksi liittyisin mukaan? Sinun mielipiteillesi ja omalle kiinnostuksellesi toimia asuinalueesi parhaaksi löytyy varmasti käyttöä oman asuinalueesi asukasyhdistyksessä. Mukaan pääsee ja mahtuu jokainen, ihan omana itsenään, ja ilman mitään suurempaa kokemusta tai erityistaitoja.
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n toimialue käsittää kantakaupungin, Klemettilän, Vöyrinkaupungin, Vaskiluodon ja sekä niissä asuvien lähivirkistysalueet. Yhdistys on kaksikielinen, pöytäkirjakieli on suomi tai ruotsi.
Perinteistä vapaaehtoistyötä tekevissä yhdistyksissä ollaan tänä päivänä nöyrästi kiitollisia jokaisesta uudesta mukaan tulevasta jäsenestä, sillä hyvin monissa yhdistyksissä menneinä vuosina ja vuosikymmeninä merkittävän ja arvokkaan työn tehneet konkarit ovat siirtymässä sivusta seuraajien rooliin. Tilalle toivotaan uutta väkeä tuomaan toimintamuotoihin uudenlaista otetta, ja samalla myös turvaamaan yhdistysten ja seurojen jatkuvuus. Sinua siis aidosti tarvitaan!
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf tavoittelee tämä vuonna merkittävää jäsenmäärän kasvua yhdistyksemme juhlavuoden kunniaksi. Pieniä tapahtumia tai tempauksia on koko vuoden ajan, merkkipäivä, eli 20 -vuotta tulee täyteen vuoden päätteeksi 21.joulukuuta.
Mitä jäsenmaksun vastineeksi saa? Mm. tällaista on ollut tarjolla viime vuosina: pullakahvit kaksi kertaa vuodessa, kevät- ja syyskokouksen yhteydessä, muutamia yleisötilaisuuksia, kävely - ja bussiretkiä, mukavaa tekemistä yhdessä, siivous- ja kunnostustalkoita, kannanottojen ja lehtikirjoitusten tekemistä asukkaiden kokemista ongelmista, kuten lisääntyneen liikenteen aiheuttamista haitoista, pysäköinnistä, lausuntoja kaavoitusasioista, ja pienemmistäkin asioita, jne.
8 euron jäsenmaksu on pieni summa, sillä yhdistyksemme on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen kansalaisjärjestö. Jäsenmaksu peritään lähinnä siksi, että sen maksaminen on osoitus halusta kuulua yhdistykseen.
Kysy lisää: VKA ry:n pj. aimonyberg(at)gmail.com / 050 3308540
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry
Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf
Tämän Aimo Nybergin ylläpitämän asukasyhdistyksen epävirallisen blogin (vaasaennenjanyt.blogspot.fi) lisäksi asukasyhdistyksemme tarvitsee uuden VIRALLISEN nettisivun. Tällainen pyritään ottamaan käyttöön mahdollisimman pian. Edellinen virallinen ilmainen sivustomme kun on lakannut toimimasta, sitä ei voi enää päivittää.
Tästä syystä seuraavan kokouksemme esityslista poikkeuksellisesti tiedoksi tätä kautta.
HALLITUKSEN KOKOUS – STYRELSEMÖTE
Torstaina 9.1.2014 klo 17.00. Kävelykioski, Raastuvankatu 32
Torsdag 9.1. 2014 kl. 17.00. Kävelykioski, Rådhusgatan 32
Paikan esittely ja kahvit klo 16.30, vi börjar med kaffe kl. 16.30.
Esityslista – Föredragninglista
1. Kokouksen avaus Öppnande av mötet
2. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Konstateras om mötet är lagenligt sammankallat och beslutfört
3. Hyväksytään kokouksen esityslista Godkännande av föredragningslistan
4. Edellisten kokousten pöytäkirjat Protokollen från föregående styrelsemöte
5. Hallituksen työnjako, yhteystiedot. Kiitokset hallituksesta eroaville Eija Piispalalle ja Lars-Eric Häggmanille. Styrelsens arbete, arbetsfördelning, kontaktuppgifter. Avtackandet av styrelsemedlemmarna Eija Piispala och Lars-Eric Häggman.
6. Toimintakertomus 2013, toimintasuunnitelman täydennykset, ja anomus kaupungille Versamhetsberättelsen 2013, tillägg till verksamhetsplanen, ansökan till staden
7. Nettisivusto, facebook-sivusto, esite v. 2014, Nätsidor, facebook, broschyr år 2014
8. Ajankohtaista Aktuellt
- yhdistyksen juhlavuosi 2014 Föreningens festår 2014
- yleiskaavan tilanne, keskustan osayleiskaava, aikatauluja Planer, strategier, tidtabeller
- saatua palautetta, uusia jäseniä Respons mm. nya medlemmar…
9. Mahd. valitukset, kannanotot Ev. klagomålen och ställningstaganden
- kannanotto keskustan autoistumisesta ja parkkihalleista / asukaspysäköinnistä
- kannanotto Niemeläntien varren harvennushakkuista
10. Muut asiat Övriga ärenden
11. Ilmoitus asiat Anmälningsärenden
12. Seuraava kokous ja kokouksen päättäminen Nästa möte och avslutande av mötet
Terveisin Aimo ja Lars-Eric

maanantai 16. syyskuuta 2013
Olet tervetullut mukaan!
Liity Sinäkin asukasyhdistykseen!
Sinun mielipiteillesi ja omalle kiinnostuksellesi toimia asuinalueesi parhaaksi löytyy varmasti käyttöä oman asuinalueesi asukasyhdistyksessä. Mukaan pääsee ja mahtuu jokainen, ihan omana itsenään, ja ilman mitään suurempaa kokemusta tai erityistaitoja.
Syksyn erikoistarjous!
Hallituksemme päätti edellisessä kokouksessa, että jos maksat vielä vuoden 2013 jäsenmaksun, 7 € siis, niin se kattaa myös koko tulevan vuoden 2014 jäsenmaksun! Siitäkin huolimatta, että syyskokous 27.11. saattaa korottaa maksua!
Perinteistä vapaaehtoistyötä tekevissä yhdistyksissä ollaan tänä päivänä nöyrästi kiitollisia jokaisesta uudesta mukaan tulevasta jäsenestä, sillä hyvin monissa yhdistyksissä menneinä vuosina ja vuosikymmeninä merkittävän ja arvokkaan työn tehneet konkarit ovat väistymässä. Tilalle toivotaan uutta väkeä tuomaan toimintamuotoihin uudenlaista otetta, ja samalla myös turvaamaan yhdistysten ja seurojen jatkuvuus. Sinua siis aidosti tarvitaan!
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf tavoittelee tämä vuonna merkittävää jäsenmäärän kasvua. Hallituksemme jäsenten kesken käynnistyi alkuvuodesta leikkimielinen jäsenhankintakilpailu, ts. parhaalle, eniten uusia jäseniä vuoden 2013 loppuun mennessä hankkineelle on luvassa pienimuotoinen palkinto.
Liity Sinäkin asukasyhdistykseemme! Se on helppoa, ilmoita vain halukkuutesi tulla mukaan, ja toimita jokin yhteystieto (osoite/ s-postiosoite / puhelinnumero) jollekin hallituksemme jäsenelle (ellet tunne meitä, niin katso nimet tämän blogin 9.1.2013 kirjoituksesta) ja suorita huippuedullinen jäsenmaksu 7 euroa /vuodelta 2013 tilille Ålandsbanken FI93 6601 0001 0837 16.
Mitä jäsenmaksun vastineeksi saa? Mm. tällaista on ollut tarjolla viime vuosina: pullakahvit kaksi kertaa vuodessa, kevät- ja syyskokouksen yhteydessä, muutamia yleisötilaisuuksia, kävely - ja bussiretkiä, mukavaa tekemistä yhdessä, siivous- ja kioskin kunnostustalkoita, kannanottojen ja lehtikirjoitusten tekemistä asukkaiden kokemista ongelmista, kuten lisääntyneen liikenteen aiheuttamista haitoista, pysäköinnistä, lausuntoja kaavoitusasioista jne.
7 euron jäsenmaksu on pieni summa, sillä yhdistyksemme on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen kansalaisjärjestö. Jäsenmaksu peritään lähinnä siksi, että sen maksaminen on osoitus halusta kuulua yhdistykseen.
Lisää voit kysyä: VKA ry:n Pj. aimonyberg[at)gmail.com / 050 3308540 tai ICV:s sekreterare lars-eric.haggman(at)netikka.fi
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Taidehalli sai jatkoa!
Kuva: Oppilastyö. Kuvanmuokkaustehtävä 9. luokan taidehistorian jaksolla.
Kenen valitsemia, millaista taidetta, taiteilijoiden vai myös harrastajien ja koululaisten töitä saamme jatkossa Vaasan Taidehallissa nähdä?
Ainakin ensi vuoden, eli 2014 loppuun, voi Vaasan Taidehalli jatkaa Pohjanmaan museon alaisuudessa. Näin päättivät eilen museolautakunnan jäsenet äänin 6 – 2. Puheenjohtaja Tapio Oikarisen (vas.) ja vpj. Ari Sundbergin (r.) esityksestä näin päätettiin tehdä, hienoa! Puolesta olivat puheenjohtajien lisäksi: Eeli Marttunen (sd.), Manu Korkman /kok.), Gun Väkeväinen (r.) ja Päivi Rantamarkkula (sd.). Taidehallin sulkemista osana Pohjanmaan museon toimintaa puolsivat Jarno Kojonen (ps.) ja Miia Kahila (kok.).
Päätös tarkoittaa sitä, että Pohjanmaan museon on kaupungin määräämät säästötavoitteet saavuttaakseen tingittävä kaikenlaisissa menoissa, mutta pystyttävä pitämään Taidehallia auki vielä ainakin tulevan budjettikauden. Ja sitä, että kaupungin on Taidehallia puolustavien tahojen kanssa käynnistettävä aktiiviset toimet löytääkseen uudenlaisiakin ratkaisuja Taidehallin menojen kattamiseen, ja kenties uudenmuotoisten toimintojen aikaansaamiseksi.
Pidemmän aikavälin kehitystyö on aloitettava mahdollisimman pian. Samalla voitaneen aloittaa myös Taidehallin 50-vuotisjuhlien valmistelut. Mukaan on varmaankin mahdollista saada taiteilijoita, jotka ovat olleet mukana alusta alkaen, eli 1966 lähtien.
Pohjalainen uutisoi tänään (28.8.)
”Museolautakunnan puheenjohtaja Tapio Oikarisen mukaan päätöksen puolesta puhui vahvimmin taidehallin tunnearvo ja tärkeys taidemaailmalle.”
”Yllätyimme positiivisesti siitä, kuinka kulttuuri- ja taiteilijapiirit nousivat yhdessä puolustamaan paikan kohtaloa.”
Lukuisat paikalliset taideyhdistykset vetosivat museolautakuntaan ja pyysivät taidehallia koskevalle päätökselle lisäaikaa.
Kiitos
Eilinen päätös oli hieno! Kiitos lautakunnalle.
Nopealla aikataululla syntyi myös voimakas, asiallinen kirjoittelu Taidehallin puolesta lehdissä, sekä Vasabladetissa että Pohjalaisessa. Mielenilmaukset olivat selvä osoitus kokonaistilanteen aidosta ymmärtämisestä ja uskosta ratkaisujen löytymiseen. Tuumaustauon saaminen tähän kohtaan oli oikeasti viisas teko. Ei muuta kuin tästä vaan yhdessä eteenpäin!
Kirjelmämmekin vaikutti
Osaltaan myös lautakunnan kokoukselle laatimamme kirjelmä vaikutti asiaan. Sovitusti kirje voidaan julkistaa vasta lautakunnan tiistain 27.8. kokouksen jälkeen, jotenka laitan sen nyt vielä tähän blogikirjoitukseni loppuun.
Arvoisat museolautakunnan jäsenet, puheenjohtaja Tapio Oikarinen, varapuheenjohtaja Ari Sundberg, sihteeri Heli Stenbacka
Käsiteltäväksi lautakunnan kokoukseen 27.8. 2013
Tiedoksi: Sivistystoimenjohtaja Christina Knookala, Vt. museotoimenjohtaja Katarina Andersson
Lähetetty myös lehdistötiedotteena: Pohjalainen, Vasabladet. Julkaisuvapaa keskiviikko 28.8.2013 alkaen.
Asia: Taidehallin tulevaisuus
Vaasan Taidehallin tulevaisuudesta ja mahdollisesta sulkemisesta, ainakin osana Pohjanmaan museon toimintaa, päätettäneen seuraavassa lautakunnan kokouksessa 27.8.2013.
Koska kaupunki olemme me kaikki yhdessä, eikä vain pelkkä organisaatio, pyydämme lautakuntaa
1. varaamaan lisäaikaa ennen lopullista päätöksentekoa (esim. joulukuun alkuun)
2. asettamaan ”kuuntelijan”, eli selvitysmiehen, jonka tehtävään kuuluu ottaa yhteyttä ainakin seuraaviin alla lueteltuihin tahoihin, ja kokoamaan heiltä saatujen mielipiteiden pohjalta lautakunnalle yhteenveto Taidehallin / uudenlaisen Taidehallin konseptin toteuttamiseksi. Tavoitteena on oltava Taidehallin tiloissa heti vuoden 2014 alusta alkaen toimintaansa keskeytyksettä jatkava ja parhaimmalla mahdollisella tavalla toimiva Uusi Taidehalli.
Haluamme muistuttaa Vaasan Taidehallin olevan ainutlaatuisen näyttelytilan, joidenkin arvioiden mukaan neljän merkittävimmän joukossa koko Suomessa, kun huomioidaan kaupungin statuksella toimivat Taidehallit. Täällä on jo pitkät ja historialliset perinteet. Paikka ansaitsee ehdottomasti ”uuden kukoistuskautensa”!
On siis selvitettävä: millainen olisi paras ratkaisu?
1. Vaasan kaupungin kannalta – Pohjanmaan museon säästötavoitteet /nykyisten museoiden intressit
2. Taiteilijoiden kannalta – Vaasan ammattitaiteilijat, järjestöt – harrastajataiteilijat, taideyhdistykset, IBIS, valokuvauskerhot ym.
3. Lasten ja nuorten kannalta, taidekasvatuksen näkökulmasta – koulut, taiteen perusopetus, päiväkodit jne.
4. Taideyleisön kannalta – vaasalainen näyttelyissä ja taidetilaisuuksissa käyvä väki, turistien toiveet, Vaasan imago kulttuurikaupunkina, taide- ja kulttuuritoimittajat
5. Taidekaupan ja mm. gallerioiden ja taidetapahtumien kannalta – liike-elämä, hotellit, tapahtumajärjestäjät jne.
Selvitysmiehen tulisi olla arvovaltainen, ja suurta luottamusta nauttiva, vaasalaisen kulttuurielämän tunteva alan asiantuntija.
Vaasassa 22.8.2013
Tuija-Arina Sundelin Vaasan Taiteilijaseura ry:n pj.
Aimo Nyberg Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n pj.
Tämä kirjelmä on laadittu kiireellisellä aikataululla, johtuen museolautakunnan kokousten aikatauluista. Yllä olevan kirjelmän laatijoiden lisäksi tukensa ilmoittivat samana päivänä olleissa Taidehallin, Ibiksen ja Black Wall Galleryn avajaisissa tavoitetut vaasalaisten taideyhdistysten edustajat.
Valokuvagalleria IBIS, vpj. Gunnar Bäckman
Vaasan Saskiat ry, Pirketta Levón
Pohjalainen Taiteilijaliitto, Cata Ahlbäck
Näyttämö Pegasos, ym. Paula Blåfield
Tikanojan taidekodin ystävät ry, Tuulikki Kouhi
Vaasan Taiteilijaseura, Asko Halme
Yleistä nimienkeruuta Taidehallin / Uuden Taidehallin puolesta ei tänään vielä ole aloitettu. Millä tavalla nimienkeruu toteutettaisiin on jatkossa suunniteltava mahdollisen monen mukaan haluavan yhdistyksen sekä yksittäisten henkilöiden toimesta. Kirjelmän ja nimienkeruulistan käännös ruotsiksi on myös tehtävä pikaisesti.
Kirjelmän on koonnut yhteen, ja eteenpäin toimittanut: Aimo Nyberg, kuvataiteen lehtori, VKA ry:n pj.
050 3308540, aimo.nyberg(at)netikka.fi
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Asuntoja Vaskiluotoon
Kuva: AN. Vaskiluodon satamassa 19.7.2013
Vaskiluodon sataman ja alueen yritystoiminnan toimintaedellytysten turvaaminen on ensiarvoisen tärkeää koko Vaasan seudulle. Tältä osin kaavoitusasiat ovat edenneet kaupungissamme mallikkaasti ja tarvittavalla ripeydelläkin.
Asukasyhdistyksellämme on parin vuoden takaa kannanotto, jossa annetaan täysi tuki Vaskiluodon satama-alueen kaavoitukselle. Sen sijaan Vaskiluodon pohjoiskärjen, eli metsäalueen, veneseurojen ranta-alueiden ja nykyisen leirintäalueen toivomme säilyvän jatkossakin nykyisissä muodoissaan ja olemassa olevien toimintojen käytössä. Näiltä osin ovat siis myös kaavoitusasiat vielä kesken. Menossa on jo ns. ”viimeinen vaihe”, eli Vaasan yleiskaavan 2030 lopullinen muoto selviää, kun valitukset Korkeimpaan hallinto-oikeuteen saadaan päätökseen.
Koska säännöllisin välein lehdistössä, erityisesti Pohjalaisen mielipidepalstalla, esitetään ajatuksia siitä, miten Vaskiluotoa tulisi rakentaa, niin kertaan tässä lyhyesti asukasyhdistyksemme kannan asuntojen rakentamisesta Vaskiluotoon.
Asukasyhdistyksemme ei vastusta asuntojen rakentamista Vaskiluotoon. Olemme jopa vuosia sitten jättäneet kaupunkisuunnitteluun ehdotuksia vaihtoehtoista rakentamiskohteista. Ongelma on vaan siinä, että öljysataman vaara-aluevyöhyke, säteeltään 1 km, (pitäisikö olla 1,5 km kuten Kemiralla?) rajaa pois muut uudisrakentamiseen sopivat alueet nykyistä leirintäaluetta ja Niemeläntien metsänpuoleista tien viereistä aluetta lukuun ottamatta.
Juuri näihin kahteen kohteeseen ei asukasyhdistyksemme ole kuitenkaan halunnut kaavamerkintöjä, jotka sallisivat kerrostalojen rakentamisen. Uskoakseni perustelumme ovat hyvät, ja laajasti tunnetut. Leirintäalue on erinomaisella paikalla, toimiva ja vierailijoiden mielestä yksi Suomen kauneimmista leirintäalueista. Vaskiluodon metsäalueen säilyminen nykyisellään ja nykyisessä käytössä virkistys- ja kuntoilualueena on erityisesti sitä käyttävien mielestä oikein ja välttämätöntä.
Uusia asuntoalueita Vaskiluotoon saadaan aivan varmasti, vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Maankohoaminen jatkunee, lähitulevaisuudessa välttämättä eteen tuleva Sundominlahden ruoppaus tekosaarineen ja ranta-alueiden täyttöineen saattaa johtaa mielenkiintoisiin mahdollisuuksiin kantakaupungin jatkamiseen länteen päin. Öljysatamakaan ei ole välttämättä ikuinen, ainakaan nykyisellä paikallaan.
Vaskiluodon satama ja yritystoiminta alueella toivottavasti säilyvät tulevaisuudessakin vahvoina elinvoimaisen Vaasan tunnusmerkkeinä. Tähän kokonaiskuvaan sopii mielestämme myös Vaskiluodon pohjoiskärjen, siis nykyisen metsäalueen, veneseurojen satama-alueiden ja leirintäalueen säilyttäminen nykymuotoisina ja tämän hetkisissä käyttötarkoituksissa.
Aimo Nyberg
Puheenjohtaja
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry
Tämä yllä oleva teksti julkaistiin Pohjalaisessa 27.7.2013 mielipidesivulla otsikolla ”Vaskiluoto rakennetaan joskus”. Kirjoitus on vastine Veikko Heinosen mielipidekirjoituksille 27.3.2013 ”Voihan Vaskiluoto” ja 25.7.2013 ”Vaskiluotoon pitäisi saada asuntoja”.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Mitä mieltä sinä olet?
Tekeekö Vaasan kaupunki mielestäsi oikein, jos se (kaupunginhallitus) päätyy valittamaan Vaasan hallinto-oikeuden Vaasan yleiskaava 2030 päätöksestä? (annettu 14.3.2013)
Kaupunki voi viedä Vaasan yleiskaavan 2030 yksittäisen tai useammankin Vaasan hallinto-oikeuden hylkäämän kohdan Korkeimman hallinto-oikeuden uusintakäsittelyyn. Valitusaikaa on 15.5. asti.
Mahdollisen kaupungin valituslistan ”kärkihanke” on Vaskiluodon kaupunginpuoleisen alueen Niemeläntie ja nykyinen leirintäalue, joille yleiskaavassa oltiin ehdottamassa asuntorakentamista. (Nyt siis hylätty)
OTA KANTAA! Voit kommentoida tätä juttua alla olevaan KOMMENTTI osaan, eli klikkaa kohtaa Ei kommenttaja / kommentti, ja kirjoita mielipiteesi sinne, (puolusta, vastusta, pohdi…)
tai voit lähettää lyhyen tai pidemmänkin jutun julkaistavaksi tässä blogissa. Yhteydenotot: aimonyberg(at)gmail.com
Kaikki asialliset tekstit eri näkannoilta ovat tervetulleita!
MYÖS TÄMÄN VOIT TEHDÄ VAIKKA HETI!

tiistai 5. helmikuuta 2013
VKA ry ennen ja nyt
Yhdistyksemme tilinpäätöstä viime vuodelta tehtäessä selasin vanhempiakin yhdistyksemme papereita.
Tämä esityslista 7-vuoden takaa herätti huomioni, kokouksen aiheet kun näyttävät olleen hyvin samanlaisia kuin meillä on edelleen käsittelyssä. Ehkä se kertoo jotain yhdistyksestämmekin, mutta ennen kaikkea siitä, että historiaa harvoin tehdään päivässä.
Föredragningslista
Invånarfåreningen i centrala Vasa r f – Kantakaupungin Asukasyhdistys
Styrelsemöte 24.1. 2006
§ 1 Mötets öppnande
§ 2 Mötets beslutförhet
§ 3 Föredragningslistan godkännande
§ 4 Styrelsen konstituerar sig
§ 5 Val av kassör
§ 6 Bokslutet
§ 7 Jubileumsseminariet, fototävlingen
§ 8 Närdemokrati i Vasa; stadens diskussionstillfälle
§ 9 Föreningens motioner – Vasklotskogen – Tunga trafiken
§ 10 Diskussion om hur få mera medlemmar
§ 11 Övriga ärenden
§ 12 Mötets avslutande
Lisää yhtäläisyyksiä tähän päivään. Jäsenmaksu oli hyvin pieni, 5 euroa, tänään 7 euroa.
Jäsenmäärä ei ole lähtenyt kasvuun, lisää on tullut vain muutama kymmenen. Toistaiseksi olemme edelleen kovin pieni yhdistys.
Vuonna 2006 puheenjohtajana oli kuvataideopettaja, Åsa Jern. Tänään allekirjoittanut, myös kuvataideopettaja.
Kohta 20-vuotisen historiamme aikana puheenjohtajina on toiminut myös useampi arkkitehti.
Tästä pääsenkin siihen, että suunnittelemme vuodelle 2014 jonkinlaisia 20-vuotistapahtumia.
Tarvitsemme ideoita, ja myös tempauksia ja tapahtumia järjestäviä ihmisiä, yhdessä tekemisen meininkiä tarvitaan siis taas!
Olisiko meidän mahdollista koota myös jo jonkinlainen historiikki kahdestakymmenestä vuodesta? Arvoisat entiset VKA ry:n puheenjohtajat, mitä mieltä olette? Ja sihteerit myös, teillä saattaa olla paljonkin kerrottavaa, muisteltavaa, ja teiltä saadaan mahdollisesti myös kuvamateriaalia menneiltä vuosilta, siis myös ajalta ennen digiaikaa.
Tiedän, että ainakin jonkun verran kokousmateriaalia on aikoinaan toimitettu Maakunta-arkistoon, olen siellä käynyt kerran, kun aloittelin puheenjohtajana, keväällä 2010.
Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

Kuva: Oppilaani tekemä karikatyyri

tiistai 27. marraskuuta 2012
Syyskokouksemme konsepti toimi hyvin.

Kuva: AN, 26.11.2012
Kuulimme alkukahvituksen jälkeen Vaasan kehitysjohtaja Susanna Slotte-Kockin pitämän erittäin ajankohtaisen, korkeatasoisen esityksen Vaasan ja Uumajan välisen laivaliikenteen järjestelyistä.
Asiasta ovat viime viikkoina kertoneet myös sanomalehdet, mutta oli todella hienoa nähdä kuvia mm. tulevan laivan sisältä, kuulla suunnitelmista myös Uumajan puolella, ja keskustella viimeisimmistä ideoista.
Jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan asukasillan ohjelmassa oli myös taiteellinen osuus. Helena Bexar lauloi loistavasti, ja Marianne Slobodeniouk säesti ja tunnelmoi pianolla taidokkaasti.
Illan päätti varsinainen kokouksemme, sääntömääräinen syyskokous. Kokouksemme teki mm. seuraavat päätökset:
Jäsenmaksu päätettiin pitää edelleen todella edullisena, eli vuosimaksu on 7 euroa. Uutuutena tarjotaan mahdollisuutta suorittaa jäsenmaksu myös tukijäsenmaksuna, suuruudeltaan 10 – 20 euroa.
Hallitukseen tulivat valituiksi seuraavat kymmenen jäsentä: Tuija Arina - Sundelin, Anders Boucht (uusi), Bo-Henrik Eriksson, Asko Halme, Lars-Eric Häggman, Riitta Kankaanpää – Waltermann (uusi), Eija Piispala, Gunvor Pått (uusi), Harry Tuomi, Aatto Wuorenlinna.
Puheenjohtajana jatkaa Aimo Nyberg.
Pitkäaikainen hallituksen jäsen ja talousvastaava Gustaf Eur kukitettiin ja kiitettiin kirjekuoren kera. Sihteerin työt nyt jättäneellä Meta Sahlströmillä on samat seremoniat halauksineen vielä edessä, koska oli estynyt saapumaan tähän kokoukseen.
Syyskokouksemme hyväksyi myös toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2013. (Tulevat esille yhdistyksemme viralliselle sivulle http://vkaicv.nettisivu.org/ , kunhan sovitut korjaukset saadaan kirjattua)
Tällä kertaa syksyn asukasilta / vuosikokous ei antanut julkilausumia eikä kannanottoja.
torstai 26. huhtikuuta 2012
Todella hienoa kuultavaa
Asukasillan yleisötilaisuuden aloitimme kahvitarjoilulla, jonka jälkeen kuulimme korkeatasoista laulua ja musiikkia, Helena Bexar lauloi meille suomeksi, ruotsiksi ja vielä venäjäksikin, pianolla säesti ja soitti myös yksin ilman laulua, Marianne Slobodeniouk.
Tämä pienimuotoinen konsertti osoitti taas, ettei kokouksia kannata pitää vain puheiden pitoa varten, vaan kulttuuri on aivan oleellinen osa henkistä hyvinvointiamme, mahdollisesti jopa tärkein osa sielumme ravintoa!
Tämän jälkeen Matias Mäkynen kertoi meille varsin innostuneesti kuntademokratiasta ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista. Kuulimme erittäin hyvin valmistellun, asiantuntevan nuoren vaasalaisvaikuttajan näkemyksiä monista tärkeistä ja juuri nyt ajankohtaisista kuntademokratian kysymyksistä, kuten kansalaisraadeista, Kainuun mallin kokemuksista asukkaiden ja toisaalta virkamiesten näkökulmasta, kuulimme myös alueellisista kaupunginosavaltuusto ideoista, ja yleisemminkin päätöksenteon mekanismeista niin ylemmillä kuin alemmillakin tasoilla.
Matias esitti myös arvailuja siitä, miksi nuoret eivät ole kovin aktiivisia tulemaan mukaan yhdistysten ja järjestöjen toimintaan. Syy voi olla mm. siinä, että nuoret kaipaavat enemmän projektiluonteisia, lyhytkestoisempia toimintamuotoja, kuin perinteistä ja kenties kaavamaiseksi koettua mukana oloa, jäsenenä toimimista jossain yhdistyksessä. Ilmiö on tuttu myös meidän asukasyhdistyksessäämme. Nuoria toivotaan ja tarvitaan mukaan!
Kaiken kaikkiaan iltamme oli hieno ja korkeatasoinen, keskusteluineen ja musiikkiesityksineen.
Kiitokset vierailijoillemme!
Keskustelut kuntademokratiasta, asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista omiin asuinalueensa asioihin, ja erilaisista kuulemistavoista tulevat varmasti jatkumaan ihan lähiaikoina. Maamme hallitus, kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) johdolla, tulee antamaan kesän kynnyksellä linjauksensa, jonkinlaiset reunaehdot, uuden kuntalain eteenpäin viemiselle. Tämä tulee pitämään sisällään ainakin seuraavia asioita: kuntien ja valtion tehtäväjaon, uuden kuntalain, kuntatalouden kehikon, valtionosuusjärjestelmän muutoksia, sosiaali- ja terveyshuollon toimintamalleja ja keinoja joilla lähidemokratiaa turvataan tulevaisuudessa nykyistä suuremmissa kunnissa.(Pohjalainen, pääkirjoitus 26.4.2012: Pitääkö kantti kuntaremontin vauhdissa)
torstai 29. maaliskuuta 2012
Tänään Arbikselle!
Klo 18 - 20 vanhojen valokuvien katseluilta, Vaasa ennen ja nyt – Vasa förr och nu.
Tervetuloa – Välkommen!
Vasa förr och nu, 18.00 - 20.00
Tid: Torsdagen den 29 mars kl. 18–20
Plats: Arbis, Kyrkoesplanaden 15, Vasa
Vi diskuterar och jämför stadsmiljön i centrala Vasa under de senaste 50 åren med hjälp av fotografier, erfarenheter och minnen. Vad har gått förlorat och vad har kommit i stället?
Arkitekt Asko Halme inleder med inblickar i bakgrunden till 1960-talets förändrade stadsbild.
Tillställningen är ett samarbete mellan Arbis, SLS/Österbottens traditionsarkiv och Invånarföreningen i centrala Vasa
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys, Vasa Arbis ja Österbottens traditionsarkiv järjestävät taas yhdessä vanhojen valokuvien katseluillan. Viimevuotinen vastaava tilaisuus oli menestys, menneitä oli muistelemassa lähes täpötäysi sali Vasa Arbiksen tiloissa. Nyt esillä on kuvia 60-luvulta alkaen, vuosikymmenten takaa.
Kuvista keskustellaan vaasalaisittain molemmilla kielillä. Kuvat on meille tällä kertaa valinnut Vaasan kaupungin eläkkeellä oleva kaupunginarkkitehti Asko Halme ja amanuenssi Meta Sahlström, Österbottens traditionsarkiv.
Kai Martonen
kai.martonen(at)sls.fi
http://www.sls.fi/
Tätä linkkiä kannattaa seurata, Kai lupaa laittaa sinne pääsiäisen aikoihin suuren osan näistä tänään nähdyistä kuvapareista!
Ilta oli taas hieno! Vanhojen valokuvien ja samasta paikasta nyt (2009 - 2012) otetut kuvat on ehdottomasti toimiva formaatti! Tätä kannattaa jatkaa, kuvia varmaankin riittää.
Jos ei aikaisemmin tiennyt kuinka hyvä valokuvaaja Vasabladetin lehtikuvaajana toiminut Rafael Olin todella oli, niin illan kuvakavalkaadi kyllä tämän viimeistään vakuutti!
Kiitokset illasta vetäjille Meta Sahlströmille, Kai Martoselle ja Asko Halmeelle.
Kuvat AN

tiistai 28. helmikuuta 2012
1 v.
Tunnelmakuvia tänään 28.2.2012 iltapäivällä
Kuvat AN
Tänään ovat liput saloissa! On Kalevalan päivä ja suomalaisen kulttuurin päivä!
Ei ollenkaan hassumpi päivä juhlistaa myös tätä asukasyhdistyksemme blogia!
Tasan vuosi sitten aloitimme tämän vapaamuotoisen, erilaisia Vaasaa käsittelevien juttujen esille laittamisen tähän Vaasa ennen ja nyt – blogiin.
Nimi tälle blogille tuli siitä, että lähdimme mainostamaan asukasyhdistyksemme ja Vasa Arbiksen yhdessä järjestämää vanhojen valokuvien katseluiltaa. Tilaisuus oli menestys, Arbiksella oli sali täynnä väkeä katselemassa ja keskustelemassa Vasabladetin lehtikuvaajan Rafael Olinin 60-luvulla ottamista Vaasa-aiheisista kuvista sekä samoista kohteista nykypäivänä otetuista kuvista (Kai Martonen, Österbottens traditionsarkiv).
Vastaavanlainen tilaisuus järjestetään myös tänä vuonna!
To 29.3.2012 klo 18.00 Vasa arbiksella arkkitehti Asko Halme ja amanuenssi Meta Sahlström (Österbottens traditionsarkiv ) esittelevät valokuvia Vaasan keskustan alueelta noin 50 vuoden ajalta. Tilaisuudessa on mahdollista muistella menneitä, kertoa omista kokemuksistaan, ja kuulla myös muilta monenlaisia ajatuksia kaupunkimme muutoksesta vuosikymmenten saatossa.
Mainontaa tilaisuudesta tulossa lähi aikoina!
Seuraa sinäkin säännöllisesti blogiamme!
Tehdään yhdessä nyt alkavasta toisesta vuodesta mielenkiintoinen ja kiehtova seikkailu niin Vaasaan kaupunkina elää ja asua, kuin myös meidän vaasalaisten omiin ja yhteisiin tuntoihimme olla aktiivisia ja omaan elämäämme vaikuttavia kuntalaisia ja kansalaisia.
Mitä kaikkea tämä vuosi vielä tuokaan mukanaan?

keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Syyskokouksen lehdistötiedote
Lehdistötiedote 16.11.2011
Kantakaupungin asukasyhdistys korostaa kansalaisten kuulemista
Syyskokous keskusteli Vaskiluodon yleiskaavatilanteesta
Syyskokouksessa 15.11.2010 Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry teki seuraavat henkilövalinnat: Puheenjohtajaksi vuodelle 2012 valittiin Aimo Nyberg, hallituksen jäseniksi valittiin Tuija Arina-Sundelin, Gustaf Eur, Eija Piispala, Meta Sahlström, Ari Sundberg, Harry Tuomi, Asko Halme, Aatto Wuorenlinna, Lars-Eric Häggman (uusi) ja Bo-Henrik Eriksson (uusi).
Syyskokous hyväksyi aloitteen lähetettäväksi kaupungin liikennesuunnitteluun. (Liite 1)
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n syyskokous 15.11.2011 teki seuraavan aloitteen:
- Kun Vaskiluodon siltaremontti valmistuu, Rantakadun risteykseen valitaan liikennevaloiksi malli, joka valoja lähestyttäessä yli 40 km/t muuttaa valot punaiseksi. Keskeistä on, että haluttu/määrätty nopeus saavutetaan ilman tarvetta pysähtyä.
- Suojatielle oma ylitysvuoro lisäksi normaalisti.
- Rantakadun valoja ohjaavat tunnistimet sijoitettaisiin valojen vaihtumisen kannalta oikealle etäisyydelle risteyksestä sekä kaupungista että Vaskiluodosta tulevan liikenteen hillitsemiseksi. Kokonaisuuden oltava oikeaan käyttäytymiseen ohjaava järjestelmä, ei rankaiseva!
- Lisäksi nopeuslähestymisantureiden kohdalle nykyinen nopeusnäyttö ohjauksen tueksi
- Rantapromenadin kohdalle edellä olevaa tehostamaan esitetään lisäksi jalankulkijoiden lähestymisvaroittimia, välkkyvaloa.
VKA ry:n syyskokous katsoo, että on erittäin tärkeää ja tarpeellista tehdä kaikki voitava alueen liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Alueen tilanne on verrattavissa moottoritieltä kaupunkiin tuloon. Henkilöautoliikenteen määrä on edelleen kasvussa Sundomin lisääntyvän asumisen takia. Myös raskas liikenne tulee lisääntymään mm. Vaskiluodon voiman energiaraaka-ainekuljetusten johdosta.
VKA ry:n syyskokouksen puheenjohtaja Aimo Nyberg totesi tämän viikon Vaasassa mahdollistavan kansalaisten ”supervaikuttamisen”. Kaupunkilaisille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua ja kommentoida Palosaaren salmen ideakilpailun tuloksia, Vaasan saaristosuunnitelmia, sekä Muovan projektien kautta osallistua Pohjanmaan museon ja Kuntsin rannan suunnitteluun, ja erityisesti vielä pitää muistuttaa kaikkia perjantain 18.11. Vaasan keskustastrategian suunnittelupäivästä ja avoimista ovista kirjaston Draama-salissa klo 17 – 20.
Varsinaisen jäsenkokouksen jälkeen tilaisuus jatkui Vaskiluoto teemaillan merkeissä. Tuija Arina–Sundelin aloitti näyttämällä kaksi hienoa kuvasarjaa Vaskiluodon alueen rakennuskannasta ja luonnosta sekä muutaman vuoden takaisesta taidetapahtumasta, jolla paikalliset taiteilijat halusivat osoittaa voimakkaan tukensa Vaskiluodon metsän säilyttämiselle silloisessa laajuudessaan ja käyttötarkoituksessa (jollaisena se on myös pysynyt).
Yhdistyksemme hallitus on laatinut 12- kohdan Pro Vaskiluoto – listan. (Liite 2)
Yleisökeskustelu tästä aloitettiin pyydetyllä kommenttipuheenvuorolla, jonka piti keskustan ja Vaskiluodon asukas, Vaasan yliopiston kehittämispäällikkö varatuomari Markku Lumio.
Yhdistyksemme toivoo keskustelun nyt käynnistyvän ja jatkuvan vilkkaana esiin nostamistamme teemoista. On syytä priorisoida ja miettiä mitkä teemoista ovat kiireellisimmät, sillä kaikista 12 kohdasta ei varmaankaan ole vielä nyt tässä yleiskaavatilanteessa tarpeen eikä edes mahdollista tietää, mitä lopulta toteutuu monien vuosien tai jopa vuosikymmenten kuluttua.
Käydyssä keskustelussa painottuivat, ehkä odotetustikin, yleiskaavaehdotuksen kohdat Niemeläntien varteen ehdotetuista kerrostaloista, sekä mahdollisesti jossain vaiheessa toteutuva leirinta-alueen siirto nykyiseltä monien mielestä erinomaiselta paikalta saaren toiselle puolelle lähelle Tropiclandiaa. Vaskiluodon metsän säilyminen nykyisellään ja nykyisessä tarkoituksessaan oli myös vahvasti esillä.
Teemaillan näkökohdat kirjattiin muistiin, yhteenveto keskustelusta päätettiin lähettää tällä kertaa poliittisille päättäjille lähiaikoina pidettävään yleiskaava 2030 seminaariin. Asukasyhdistyksemme toivoo asioiden edetessä asiallisen yhteistyön onnistuvan kaikkien tahojen kanssa, niin päättäjien, suunnittelijoiden kuin asukkaiden, meidän jokaisen vaasalaisen toimesta.
Vaasassa 15.11.2011 Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry
Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf.
Kokouksen puolesta
Aimo Nyberg, Meta Sahlström
LIITE 1
Aloite Vaasanpuistikon ja Rantakadun risteyksen liikennevaloiksi
Liikennesuunnittelu
Suunnittelupäällikkö Pertti Hällilä
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n syyskokous toteaa Vaasanpuistikon alkupään liikenteen muuttuneen parempaan suuntaan Vaskiluodon siltatyömaan takia. Nyt on sallittu nopeus laskettu jopa 30 km/t:ssa. Liikenne sillalla ja lähiympäristössä ajaa huomattavan hitaasti ja rauhallisesti! On yksinkertaisesti onnistuttu estämään ylinopeudet. Alueen asukkaiden kokemat liikenteen haitat ovat nyt pienentyneet kun vauhdit alenevat, melu ja päästöt vähenevät sekä raskaan liikenteen tärinä pienenee. Samoin kevyen liikenteen turvallisuus, etenkin suojateillä, on parantunut erittäin merkittävästi. Tulevissa ratkaisuissa pitää jatkaa nyt aikaansaatua parantunutta kulttuuria.
Aiemmin alueella ongelmana on ollut:
- erittäin suuret ylinopeudet molempiin suuntiin (mm. kilpa-ajot, raskas liikenne)
- ylinopeuksien takia suojatieturvallisuus Rantakadulla että Rantapromenadin kohdalla
- raskaan liikenteen vahvimman laki dominoi, pysähtymiset mahdottomia em. syystä
- rajoituksista piittaamaton nopeus, melu, päästöt, turvattomuus ja epätasa-arvoisuus
- raskaan liikenteen nopeuksista johtuen tärinä kiinteistöjen rakenteissa
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n syyskokous 15.11.2011 tekee seuraavan aloitteen:
- Rantakadun risteykseen valitaan liikennevaloiksi malli, joka valoja lähestyttäessä yli 40 km/t muuttaa valot punaiseksi. Keskeistä on että haluttu/määrätty nopeus saavutetaan ilman tarvetta pysähtyä. Suojatielle oma ylitysvuoro lisäksi normaalisti. Helpompi toteuttaa kuin valvontakamerat. Rantakadun valoja ohjaavat tunnistimet sijoitettaisiin valojen vaihtumisen kannalta oikealle etäisyydelle risteyksestä sekä kaupungista että Vaskiluodosta tulevan liikenteen hillitsemiseksi. Oikeaan käyttäytymiseen ohjaava järjestelmä ei rankaiseva!
- Lisäksi nopeuslähestymisantureiden kohdalle nykyinen nopeusnäyttö ohjauksen tueksi
- Rantapromenadin kohdalle edellä olevaa tehostamaan esitetään lisäksi jalankulkijoiden lähestymisvaroittimia, välkkyvaloa esim.http://havainne.com/valkky
VKA ry:n syyskokous katsoo, että on erittäin tärkeää ja tarpeellista tehdä kaikki voitava alueen liikennetur¬vallisuuden parantamiseksi. Alueen tilanne on verrattavissa moottoritieltä kaupunkiin tuloon. Henkilöautoliikenteen määrä on edelleen kasvussa Sundomin lisääntyvän asumisen takia. Myös raskas liikenne tulee lisääntymään mm. Vaskiluodon voiman energiaraaka-ainekuljetusten johdosta. Liitteenä perustuslain, rakennus- ja maankäyttölain sekä ympäristönsuojelulain velvoitteet http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/.
Vaasassa 15.11.2011
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n syyskokous
Pj. Aimo Nyberg Siht. Meta Sahlström
Yrkan på trafikkontroll vid Vasaesplanadens och Strandgatans korsning
Trafikplanering
Pertti Hällilä, Planeringschef vid Vasa stad
Invånarföreningen i Centrala Vasa ICV rf:s höstmöte konstaterar att trafikförhållandena gällande Vasaesplanaden inför Vasklotsbron har förändrats mot det bättre i och med det pågående broarbetet.
Den tillåtna hastigheten är för tillfälle bara 30 km/t. Trafiken på bron och i närheten av bron är myc-ket lung och man kör sakta. Man tycks ha lyckats med att förhindra överhastighet. För de som bor i området innebär det att olägenheter med trafiken minskat iom lägre hastigheter vad gäller buller, avgaser och den tunga trafikens dova muller och skallringar. Samtidigt kan man konstatera att trafiksäker¬heten för lättrafik, speciellt på skyddsvägen har förbättrats markant. Med tanke på kommande trafikplanering skulle det vara viktigt att fortsätta den nu utstakade och beprövade goda trafikkulturen.
Problem som förekommit i området är märkbara och regelbundna överträdelser när det gäller tra-fikhastigheterna i bägge riktningarna (omfattar kappkörningar och den tunga trafikens överträ¬del-ser). Pga detta är skyddsvägarna på Strandgatan och vid Strandpromenaden osäkra och tom farliga för fotgängare:
- Den tunga trafikens lag härskar, omöjligt att stanna upp
- Nonchalans vad gäller trafikhastigheten, buller, avgaser, otrygghet och ojämlikhet trafikanter sinsemellan då trafiken helt går på den tunga trafikens villkor
- Skakningar i byggnaderna längs Vasaesplanaden pga den tunga trafikens höga hastigheter
Invånarföreningen i Centrala Vasa ICV rf föreslår vid sitt höstmöte den 15.11.2011 följande:
- Att man när man väljer trafikljus till Strandgatans korsning går in för en modell som slår om till rött ljus om närmelsehastigheten överskrider 40km/h. Det centrala är att den önskade hastigheten kan nås utan behov av att stanna upp trafiken. Detta kombineras med ett normalt
övergångsljus för fotgängare.
- Denna lösning torde vara lättare att genomföra än övervakningskameror- sensorerna som reglerar trafikljusen vid Strandgatan skulle placeras på ett adekvat avstånd från ljusen i bägge riktningar för att förhindra överhastighet. Detta arrangemang styr trafiken utan att verka bestraffande.
- Vid närmandet av sensorerna kan man använda en hastighetsinformationstavla i informativt syfte.
- Vid Strandpromenaden föreslås att man dessutom inför blinkvarningsljus som signalerar när en forgängare/lättrafikant närmar sig tex. http://havainne.com/valkky
ICV rf höstmöte enas om att det är ytterst viktigt och nödvändigt att vidta alla tänkbara åtgärder för att trygga och förbättra områdets trafiksäkerhet. Området och dess karaktär kan jämföras med hur man närmar sig staden från motorvägen. Personbilstrafiken ökar ständigt iom att Sundom ytterligare bebyggs. Den tunga trafiken torde heller inte minska iom att transporterna av energiråvaror till Vasklots kraftverk beklagligt nog leds via stadens centrum.
Bifogas grundlagens, byggnads- och markanvändningslagens samt miljöskyddslagens krav.http://www.finlex.fi/sv/laki/ajantasa/
Invånarföreningen i Centrala Vasa, vid höstmötet 15.11.2011
Ordf. Aimo Nyberg Sekr. Meta Sahlström
LIITE 2, BILAGA 2
VASKILUOTO TEEMA ( luonnos syyskokouksen 15.11. 2011)
Keskustellaan ja luodaan jonkinlainen kokonaiskäsitys Vaskiluodon tulevaisuuden näkymistä.
Vaskiluodon osalta kantamme tulee mielestäni selvittää ainakin näissä kysymyksissä:
Keskustellaan ja luodaan jonkinlainen kokonaiskäsitys Vaskiluodon tulevaisuuden näkymistä.
Vaskiluodon osalta kantamme tulee mielestäni selvittää ainakin näissä kysymyksissä:
1. Sataman on pysyttävä Vaskiluodossa, ja sen on kehityttävä edelleen eurooppalaisena, suomalaisena ja vaasalaisena satamana, josta on sekä matkustajaliikennettä että rahtiliikennettä maailmalle.
2. Vaskiluodossa on mahdollista lisätä teollista toimintaa, ennen kaikkea uutta ympäristöteknologiateollisuutta.
3. Asuntotuotantoon, myös kerrostaloille on Vaskiluodossa mahdollista löytää sopivia kohteita.
Ei kuitenkaan Niemeläntien varteen, eli nykyiseen metsään.
Ei kuitenkaan Niemeläntien varteen, eli nykyiseen metsään.
4. Öljysäiliöiden elinkaaren ajan on turvaetäisyydet ja pelastusviranomaisten määräykset otettava alueella huomioon kaikessa uudessa rakentamisessa.
5. Vaskiluodon Voiman siirtyminen vähitellen pois hiilenpoltosta kohti hakkeen kaasutuslaitosta on toki ympäristöpoliittinen edistysaskel, mutta polttoaineen merikuljetusten vaihtuminen maakuljetuksiin läpi Vaasan ydinkeskustan, on sen sijaan merkittävä heikennys kaupungin keskustan olosuhteisiin. Syntyvät haittatekijät tulee pystyä minimoimaan laadukkailla ratkaisuilla, ihmisten ja kevyenliikenteen turvallisuutta korostaen. Erityisesti raskasta liikennettä, mutta myös liikennettä kokonaisuudessaan pitää pystyä hidastamaan ja rajoittamaan määrällisesti.
6. Vaskiluodon sillan vahvistamisen ja saneerauksen myötä siitä on tehtävä osa keskikaupunkia, eikä ”moottoritietä” kaupunkiin.
7. Vaasan satamatien eli tieyhteyden (ja jossain vaiheessa myös rautatien) suunnittelu Vaskiluodosta Myrgrundin kautta suunnitteilla olevaan logistiikkakeskukseen on saatava nopeasti vauhtiin, ja mukaan valtion budjetteihin (EU:n ja myös yksityiset rahoitusmallit on selvitettävä pikaisesti).
8. Leirintäalue on säilytettävä nykyisellä paikallaan.
9. Vaskiluodon metsä on säilytettävä nykyisellään kaupunkilaisten monipuolisena virkistysalueena.
10. Veneseurojen toiminta on turvattava nykyisessä laajuudessaan.
11. Vaskiluodon rannoilla katujen ja teiden varsilla olevien pientaloalueiden ”rikas ja kaunis erilaisuudenkirjo” on säilytettävä ja turvattava jatkossakin.
12. Sundominlahden tulevaisuus on selvitettävä. Jonkinlainen ruoppaus ja mahdollisesti vedenpinnan pitäminen suluilla merenpintaa korkeammalla ovat kenties mahdollisia ja kiireellisiäkin toimia.
Yksimielisyyttä ei varmaan kaikessa ole tarpeen löytää, hyviä perusteluja mielipiteille kuitenkin toivotaan.
TEMA VASKLOT (utkast till höstmötet 15.11.2011)
Diskussion och skapande av helhetsbild angående framtidens Vasklot. Föreningens
ståndpunkt borde klargöras rörande följande punkter:
ståndpunkt borde klargöras rörande följande punkter:
- Hamnen skall kvarstå i Vasklot och fortsättningsvis utvecklas med tanke på både
internationell passagerar- och frakttrafik. - Det är möjligt att utöka industrialiseringen i Vasklot, i synnerhet ny miljöteknologi.
- Det är möjligt att hitta lämpliga områden för bostadsproduktion, också höghus,
i Vasklot. Dock inte längs Uddnäsvägen eller i skogen. - All nybyggnation i området bör anpassas efter de regler som räddningsverket har
utfäst angående de säkerhetsföreskrifter som berör oljecisternerna. - Vaskiluodon Voimas övergång från kolbränsle till biogasproduktion är ett steg mot vettigare miljöpolitik, men övergången från att transportera produkten sjöledes till landtransport genom Vasa centrum innebär en märkbar försämring och tillbakagång för staden. Olägenheter i samband med transportfrågan bör minimeras med hjälp av kvalitativa lösningar angående säkerheten för invånarna och den lätta trafiken. I synnerhet den tunga trafiken, men också trafiken i sin helhet böromfattas av begränsningar rörande hastighet och kvantiteten.
- Förstärkandet av Vasklotbron bör göras med tanke på att bron utgör en del av innerstaden och inte en förlängning av “motorvägen” in till centrum.
- Planeringen av hamnvägen eller vägsträckningen (inkl. järnvägen i någon mån)från Vasklot via Myrgrundsbron till det planerade logistikcentret bör påskyndas och fås med i statsbudgeten (förhållandet ang. EU och privata finansieringsmodeller bör med det snaraste utredas).
- Campingområdet bör bibehållas på dess nuvarande plats.
- Skogen i Vasklot bör bibehållas i sin nuvarande form, som ett mångsidigt rekreationsområde för stadsborna.
- Småbåtsföreningarnas verksamhet bör skyddas i enlighet med nu rådande omständigheter.
- Den rika och vackra särprägeln i de småhusområden som finns längs stränderna och gatorna bör bibehållas och skyddas även i fortsättningen.
- Den framtida utvecklingen för Södra stadsfjärden bör klarläggas. Någon form av muddring och eventuella åtgärder för att bibehålla vattendjupet är kanske möjligt och bör åtgärdas med det snaraste.
Det kan vara svårt att uppnå enhällighet på punkter, men vi hoppas på förankrade förslag och en kreativ diskussion.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
LUITKO JO TÄMÄN?
Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!
Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...