torstai 14. heinäkuuta 2022

Ilmastonmuutosuhat - NYT

 


 

Tekstilainaus Helsingin Sanomista 8.7.2022 (pääkirjoituksen alkuosa)

 

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia voimme todistaa jo jokainen

Lajikatoa voi dokumentoida – vaikkapa pitkäaikaistilastoilla, Myös valokuvaamalla, esim. ennen ja nyt vertailukuvat kertovat selkeistä muutoksista niin lähiympäristöissämme kuin isommassakin kuvassa.

Sään ääri-ilmiöistä alkaa meillä jokaisella olla jo omakohtaisiakin kokemuksia.

Vuodenajat eivät ole entisellään – havainnot vuoden kierron muutoksista, kuten lumisen talven, hiihtokauden lyhentymisen myöntävät jo kaikki aikoinaan puusuksilla kansanhiihtoladuilla 1960-luvullaa hiihtämisen aloittaneet.

Monilla, jotka ovat maailmaa kierrelleet, on omakohtaisia kokemuksia maailman muilta kolkilta – kuumuus, kuivuus on entistä kovempaa, toisaalta rankkasateet, tulvat, maanvyöryt ovat tulleet alueille, joilla niistä ei aiemmin tiedetty mitään.  

Ihmislajin kyky sotia toisia lajitovereitamme kohtaan ei näytä laantuvan – pahimmassa tapauksessa on käymässä päinvastoin. Siitäkin huolimaata, että tämä on vihoviimeisin asia, jota maapallon elämän pelastaminen nyt tarvitsee.

 

Ilmastomuutoksen uhkien esille nostamisen sanotaan lisäävän meissä ahdistusta, lamaannustakin. Näin on varmasti käynyt ja käy monille varsinkin nuorille. Tulevaisuuden usko on kovilla hyvin ymmärrettävistä syistä.

Vaihtoehto on kuitenkin olemassa.

On mahdollista olla edelleen myös optimisti. Ottaa asioista selvää, tiedostaa tilanne, ryhtyä toimintaan niillä keinoilla ja resursseilla mitä meillä itsellämme ja yhdessä muiden kanssa joka hetki on. Tänään, huomenna, sen ajan minkä meille on elämiseen täällä annettu.

Loppuun laitan ”kevennyksen”, vaikka aihe on vakava.
(video on jaettu jo aikaisemmin tässä blogissa 19.2.2019)

Tämä on erinomaisen hyvä esimerkki yritysten vastuunkannosta, tahdosta tehdä tekoja ympäristömme paremman tulevaisuuden puolesta.

Vaasan Sähkö ottaa kantaa

Katso, kuuntele uudestaan – ei hassumpi video. Oikeasti erinomainen!

TUULEN PUHE

Teksti ja ääni: Paleface

 


 Kuvalainaus: Vaasan Sähkön sivulta


Video löytyy Vaasan Sähkön sivulta

https://www.sttinfo.fi/tiedote/energiayhtiolta-vahva-kannanotto-ilmaston-puolesta-paleface-lainasi-tuulelle-aanensa?publisherId=58661976&releaseId=69851962



Suora linkki myös täällä

https://www.youtube.com/watch?v=5-qNS9vINxo&feature=youtu.be



Lainaus Vaasan Sähkön sivulta

”Teos esittelee suomalaisia maisemia pohjoisesta etelään sisältäen otoksia seuraavilta paikkakunnilta: Kolari, Pudasjärvi, Mustasaari, Vaasa, Rautalampi, Enonkoski, Petäjävesi, Kerimäki, Savonlinna, Kuhmoinen, Lahti, Kouvola, Vihti ja Helsinki. 

- Haluamme herättää ihmisiä miettimään ilmastoa. Läpi Suomen kuvatut maisemat muistuttavat, että ilmasto on yhteinen asia. Jokainen voi myös itse vaikuttaa siihen, miltä tulevaisuus näyttää, toteaa Vaasan Sähkön markkinointipäällikkö Tiina Lillbacka.” 

Lainaus päättyy

Aimo Nyberg
Kuvisope, eläkkeellä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...