lauantai 1. syyskuuta 2018

VAASA CITY 1

Vaasan keskusta-alueen veistoksia, muistomerkkejä, muistolaattoja

Reittejä, ”patsastreffikohteita” Vaasan kantakaupungin alueelta julkaistaan tässä blogissa VAASA ENNEN JA NYT, kahtena erillisenä kokonaisuutena.

VAASA CITY 1 (Kauppatori, kävelykeskusta, Rewell Centerin ja Kaupungintalon alueet). Julkaistu 1.9.2018.

VAASAN CITY 2 (Muut kantakaupungin alueet, pois lukien ydinkeskusta) Julkaistaan tässä blogissa lokakuussa 2018.


Kuva: AN. Suomen Vapaudenpatsas

Molemmista reiteistä on alueen kartta ja siihen merkittyinä tiedossa olevat kohteet. Tutustu niihin ja lähde liikkeelle, kävellen sopivalla porukalla tai vaikka yksin.

Reitti City 1 on kokonaisuudessaan noin kilometrin. Aikaa siihen saa kulumaan helposti puolesta tunnista tuntiin. Matkaan kannattaa lähteä sillä mielellä, ettei ole kiire. Välillä voi vaikka pistäytyä kahviloissakin tai muissa liikkeissä.

Pidä silmät auki, nauti kauniista kaupunkimme keskustasta. Varaa mukaan kierrokselle aimo annos uteliaisuutta, näin koet miellyttävän kulttuurielämyksen Vaasan Cityssä.

Kohteita on Vaasa City 1 kartalla yhteensä 17.

Jokaisesta kohteesta on myös kuva, jossa on perusfaktat. Lisänä on linkki ko. kohteen perusteellisempaan esittelyyn (Rojekti X= esittelyjä tässä blogissa vaasaennenjanyt)

 Mahdollisista asia- ym. virheistä, ja myös puuttuvista kohteista, toivon mahdollisimman pikaista tietoa. Korjaukset päivitetään tälle sivulle heti kun se on mahdollista.

Yhteystiedot tämän blogikirjoituksen lopussa.

VAASA CITY 1 

KARTTA



KOHTEET

Vaasa City 1. Eli aivan Vaasan keskustassa olevat patsaat, muistomerkit ja muistolaatat

1. SUOMEN VAPAUDENPATSAS, 9.7.1938, Yrjö Liipola, Vaasan Kauppatori http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/07/suomen-vapaudenpatsas-9-heinakuuta-1938.html


2. VAASAN YSTÄVYYSKAUPUNKIEN LAATAT, Kauppatori, Hovioikeudenpuistikon puolella http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/07/vaasan-ystavyyskaupunkien-laatat.html


3. MATKAKUUME, 13.5.2005, Erkki Kannosto, Hovioikeudenpuistikko, kävelykatu, torin laidalla http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=Matkakuume


4. SYVÄ JANO, 13.5. 2005, Erkki Kannosto, Hovioikeuden puistikko, kävelykatu http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=Syv%C3%A4+jano


5. C.J. HARTMANIN LIIKETALON KORKOKUVAT, 1913, John Munsterhjelm/Harjunpään veljekset, Hovioikeudenpuistikko 15
http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/03/cj-hartmanin-liiketalon-korkokuvat.html


6. VARJOJA METSÄSSÄ, 12.5.2006, Erkki Kannosto, Hovioikeudenpuisto, Kävelykadulla http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=Varjoja+mets%C3%A4ss%C3%A4


7. GRIDLOCK, 18.11.2006, Jaakko Niemelä, Rewell Centerin pääty Kävelykadulla http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=Gridlock


8. TOIVO KUULA, 7.7.1963, Wäinö Aaltonen, Kaupungintalon puisto http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/07/toivo-kuula-7-heinakuuta-1963.html


9. JOACHIM KURTÉN, 23.5.1908, Emil Wikström, Kaupungintalon puisto http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=Joachim+Kurt%C3%A9n


10. VALTIONHOITAJIEN KORKOKUVA, 6.12.1924, John Munsterhjelm, Senaatinkatu 2 Kaupungintalo
http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=Valtionhoitajien+korkokuva


11. MANNERHEIMIN RATSASTAJAPATSAS, pienoismalli, 6.12.1990, Aimo Tukiainen, sisällä kaupungin talossa
http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=Mannerheimin+ratsastajapatsas


12. LUOTSI-SUIHKUKAIVO, 19.6.1959, Wäinö Aaltonen, Kirkkopuisto, Kaupungintalon edessä http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/06/luotsi-suihkukaivo-19-kesakuuta-1959.html

                          

13. KAARLE IX, 12.11.1924, John Munsterhjelm, Kaupungintalo, Senaatinkatu 2 http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=Kaarle+IX


14. A.A. LEVÓN, 12.11. 1949, Lauri Leppänen, Kaupungintalon puisto, Vaasanpuistikon puoli http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/11/aa-levon-12-marraskuuta-1949.html


15. YRITTÄJÄPATSAS, 25.4.1981, Toivo KulttiT, Vaasanpuistikko 16 http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2017/04/yrittajapatsas-25-huhtikuuta-1981.html


16. VILJO REVELL, Rewell Centerin pääty, Ylätori, Vaasanpuistikon puolella. http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/08/tunnista-arkkitehti-2.html


17. A.W. STENFORS, 2.1.2002, Marita Perttula, Kauppahallin julkisivu Vaasanpuistikko 18 http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/search?q=A.W.+Stenfors



Tässä oli tämä kokonaisuus VAASA CITY 1: Vaasan ydinkeskustan veistoksia, muistomerkkejä, muistolaattoja.

Tulossa seuraavaksi reittejä:

Kuntsi – etelään ( viivästynyt, julkaistaan syyskuun lopulla)
Vaasan City 2 eli laajempi kierros Vaasan kantakaupungin alueella (tavoite lokakuussa)
Vähäkyrö (tavoite lokakuussa)
jne. erilaisia alue- tai teemakokonaisuuksia.

Aikaisemmin on esitelty reitit:

Kesäkuussa 2018: KUNTSI - POHJOISEEN (Kuntsin modernin taiteen museo - Merimuseo Palosaarella)
http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/06/palosaari-kuntsi-suvilahti.html

Heinäkuussa 2018: HIETALAHTI – VILLA SANDVIKEN, puistoalue Kartta ja reitti tämän puistoalueen veistoksista, muistomerkeistä, muistolaatoista ym. kohteista.
http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/07/hietalahti-villa-sandviken-puistoalue.html
 


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope

https://www.facebook.com/rojektixon/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...