maanantai 17. syyskuuta 2018

Auton vapaapäivä lauantaina 22.9.

Hyppää bussin kyytiin, ja anna itsellesi vapaapäivä autolla ajamisesta.

Edes yhdeksi päiväksi vuodessa.

Auton vapaapäivä? Mitä ajatus, näin ilmaistuna, oikein tarkoittaa?
Toisinaan minustakin tuntuu, että autoni on oma persoonansa, - meillä menee hänen kanssaan, keskenämme ihan ok, sanoisin jopa tosi hyvin.

En silti oikein osaa kuvitella autoani viettämässä vapaata. Kun sen ”hylkäisin”, ja ottaisin muita palveluja käyttöön, eli menisin siis joukkoliikennevälineeseen, bussiin, muiden ihmisten joukkoon.

Autoni ei lähde yksin, ilman minua, minnekään. Viettämään esim. iltaa ulos, baariin tms. Se ei halua lähteä ottamaan happea metsään, tai rannoille kulkemaan, ei. Se on uskollinen vain minulle, ja minun tarpeilleni siirtyä paikasta toiseen. Hän ei haluaisi vapaapäivää. Hän haluaa olla vain oma itsensä.

Das Auto.

Kun mietitään asiaa lisää, perehtyen asiaan perusteellisemmin, on syytä tunnustaa tosiasiat.

Yksityisautoja, etenkään bensalla ja dieselillä kulkevia, ei kovin kauan enää sallita meidän tavallisten pulliaisten vapaassa käytössä. Näin se taitaa mennä. Kyse ei ole vuosikymmenistä, todennäköisesti enintään yhdestä. Jo 2020-luvulla on autoilun muututtava radikaalisti, teknisesti ja asenteiden osalta varsinkin.

Päästöttömät ja hyvin vähäpäästöiset kulkuvälineet voittavat alaa, ja kaikenlaiset yhteiset kimppakyydit, vuokra-autoilu, kehittyvät joukkoliikenneratkaisut ym. tulevat takuuvarmasti syrjäyttämään meikäläisen kaltaiset, yksikseen isohkoilla kauppakasseilla kaupunkia ympäriinsä ajelevat, mistään mitään ymmärtämättömät, menneen ajan itsekkäät jääräpäät.

En usko, että yksityisautoilun vähentämiseen käytetään jatkossa kovin rajuja pakkokeinoja tai ajokieltoja. Helpoin ja tehokkainkin keino on tehdä autoilusta yksinkertaisesti niin kallista, että sellaiseen ei kerta kaikkiaan meillä tavallisilla ihmisillä ole enää varaa.

Eli muuta tottumuksiasi, -tai itke ja muuta tottumuksiasi.




Kuvat: AN, 17.9.2018. Katunäkymät, autot, bussit näyttävät tänään tältä. aika lailla erilaiselta kuin vuosikymmen tai pari sitten. Jatkossa muutos tähän päivään verrattuna tulee olemaan oletettavasti entistäkin nopeampi.

Liikkujan viikko Vaasassa 16.9.–22.9.2018

Lue kaupungin sivuilta

https://www.vaasa.fi/tiedote/liikkujan-viikko-vaasassa-169-2292018

Lainaus sivulta

Kaikki pääsevät bussilla ilmaiseksi perjantaina 21.9. 

Auton vapaapäivän aaton kunniaksi kaupunki tarjoaa kaikille ilmaiset bussimatkat perjantaina 21.9. Vaasan kaupungin alueella. 

Auton vapaapäivää vietetään lauantaina 22.9.2018 

Auto kannattaa jättää kotiin lauantaina ja lähteä pyörällä tai kävellen liikkeelle. Pyörän saa parkkiin entistä helpommin suosittujen liikkeiden, ravintoloiden ja kahviloiden eteen, kun neljä autojen pysäköintiruutua on muutettu pyöräparkeiksi Hovioikeudenpuistikolla ja Vaasanpuistikolla. Paikat valittiin kuntalaisten ehdotusten perusteella. Telineessä on pyörille runkolukittavat paikat, ja yhteen telineeseen mahtuu 10 pyörää. 

Lainaus päättyy

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...