torstai 30. elokuuta 2018

Tunnista arkkitehti (2)

Vaasassa on komeaa arkkitehtuuria. Rakennuksilla on aina arkkitehtinsa, suunnittelijansa, - mutta unohtuvatko nimet, maailmankuulutkin, vuosikymmenten kuluessa. Arjen kiireissä emme näe ja koe rakennettua ympäristöämme, emme arvosta riittävästi perinteitä ja kokemusta, sitä mistä olemme tähän päivään tulleet.

Haluan tässä kirjoitussarjassa, Tunnista arkkitehti, esitellä joitakin sellaisia tunnettuja vaasalaisia arkkitehtuurikohteita ja arkkitehteja, joiden töitä arvostetaan koko Suomessa ja maailmallakin. Näiden arkkitehtien suunnittelemia kohteita tullaan tänne Vaasankin katsomaan, kaukaakin. Meidän vaasalaistenkin on hyvä toisinaan kerrata asioita, ja kaupungilla kulkiessamme nostaa katsetta katutason yläpuolelle.

Erinomainen keino havaintojen tekemiseen on valokuvaaminen. Sekä kokonaisuuksia että yksityiskohtia. Ja mielellään eri vuodenaikoina, erilaisissa sää- ja valoisuusolosuhteissa. Talot, rakennukset elävät omaa elämäänsä. Hyvin usein pitempään kuin me katujen tallaajat.

Kenestä on siis tällä kertaa kyse?

Tekstilainaus teoksesta Etelä-Pohjanmaan historia, osa VII

”Hän on syntynyt Vaasassa (1910 -1964). ylioppilaaksi hän kirjoitti Vaasan suomalaisesta lyseosta 1928, ja valmistui arkkitehdiksi vuonna 1937. 

Hän on suunnitellut Helsingin keskustaan vuonna 1935 Lasipalatsin. Tästä tilapäiseksi tarkoitetusta basaaarirakennuksesta on tullut yksi Helsingin monumenteista, puhdaslinjaisen valkoisen funktionalismin perusteoksista. 

Vuonna 1949 hän voitti arkkitehti Keijo Petäjän kanssa kilpailun Teollisuuskeskuksen talosta Eteläranta 10:een. Tämä, myös Hotelli Palacen talona tunnettu yhdeksänkerroksinen toimisto- ja liikerakennus valmistui olympialaisten vuonna 1952. 

Maunulan Kansanasunnot Oy:n kerrostaloalueen hän suunnitteli myös Petäjän kanssa. Espoon Tapiolaan hän suunnitteli ylellisiä pientaloja 1950-luvulla. Suuren huomion sai Helsingin City-korttelin suunnittelu, jonka ensimmäisessä vaiheessa hän oli mukana. Rautatieasemaa vastapäätä oleva City-Center, ”Makkaratalo” valmistui vuonna 1966. Projektin toinen arkkitehti oli Heikki Castrén. 

Hän on suunnitellut myös teollisuusrakennuksia, kouluja, pankkeja ja siunauskappelinkin (Tampereen Vatiala). 

Hänen kansainvälinen uransa tärkein suunniteltu rakennus on Torontossa Kanadassa. Hänen arkkitehtitoimistonsa voitti vuonna 1958 Toronton kaupungintaloa koskevan kaksivaiheiden arkkitehtikilpailun, johon osallistui yli 500 ehdotusta. Lisäksi hän toimi vuosina 1962 - 1963 Yhdysvalloissa Massachussets Institute of Tecnologyn vierailevana professorina. 

Häntä on pidetty tuotteliaana, innovatiivisena, urbaanin tyylin arkkitehtina, jota myös sanotaan Suomen ”amerikkalaisimmaksi” arkkitehdiksi."



Kuva: AN, 12.8.2018, Makkaratalo Helsingissä Rautatieasemaa vastapäätä, vasemmalla taidemuseo Ateneum.


Kuvalainaus Wikipediasta: Toronton kaupungintalo

Tekstilainaus jatkuu

Tämän tuotteliaan arkkitehdin suunnitelmia toteutui myös Vaasaan, hänen kotikaupunkiinsa. 

Liikerakennus Halli Oy, valmistui vuonna 1939 (tunnettu myöhemmin Askon talona, koska rakennuksen kulmassa oli Asko-huonekaluliikkeen tilat) 

Liikerakennus, Kesko Oy, valmistui vuonna 1937. 

1930-luvun lopulla nuori arkkitehti piirsi Vaasan suojeluskunnan talon ”Valkolinnan”. Rakennus on purettu. 

Asuinkerrostaloalue Hietalahdessa, Malmönkadun, Asemakadun ja Hietalahdenkadun rajaama kortteli on 1940- ja 1950 luvuilta. Tunnetuin ns. Peninkulmatalo (Kilometritalo) Hietalahdenkadun varressa. 

1930-luvun lopun töihin kuuluu Domuksen talo Koulukadun ja Vaasanpuistikon kulmassa. Rantakatu 14 on vuodelta 1952, seitsemänkerroksinen punatiilijulkisivuinen asuinkerrostalo, jonka rei´ítetyistä betonielementeistä tehdyt parvekekaiteet. 

Vaasanpuistikko 6.ssa on ensimmäinen aravataloihin kuuluva asuintalo, vuodelta 1954. 

Asunto-osakeyhtiö Juhonnurkka Vaasanpuistikon ja Rantakadun kulmassa on myös 1950-luvun keskivaiheilta, sen julkisivuissa on aaltoilevaa alumiinilevyä. 

Tärkein työ on Vaasassa torin laidan valtava keskuskortteli (1960 – 1963), jota on myöhemmin täydennetty rakentamalla katto alkuperäisen sisäpihan päälle. 






 Reprokuvat AN. Ylempi kuva on kuvattu Rewell Centerin seinällä olevasta valokuvasuurennoksesta. Alempi on Uusi vaasalainen lehdestä, pvm. puuttuu.


Vastaus kysymykseen, kuka on näiden rakennusten arkkitehti, tulee tässä.

Arkkitehti on: Viljo Gabriel Revell (vuoteen 1961 Rewell)

Viljo Revell Wikipediassa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viljo_Revell

Arkkitehtimuseon henkilöesittely

http://www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=3869


VILJO REVELL - MITÄ VAASASSA ON JÄLJELLÄ? - VAD STÅR KVAR I VASA?

https://www.vasek.fi/assets/Files/Rakentamisen-tietopankki/Modernismin-haasteet-091210/Anne-Majaneva-Virkola.pdf

VILJO REVELL 100 VUOTTA 2010, KAUPUNKIKIERROS VAASASSA REVELLIN JALANJÄLJILLÄ

http://www.visitvaasa.fi/Documents/Revell_kaupunkikavely.pdf



VILJO REVELL -muistolaatta löytyy Vaasasta Ylätorin ja Vaasanpuistikon kulmasta, Rewell Centerin päädystä.


Tässä Vaasan arkkitehtuuria ja arkkitehteja esittelevässä kirjoitussarjassa on aikaisemmin julkaistu: Tunnista arkkitehti 1:

Matti Björklund-Visanti

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/06/tunnista-arkkitehti-1.html

Kenestä kootaan seuraava esittely? Ehdota Sinä!

 Aimo Nyberg
Kuvataiteen lehtori, eläkkeellä

aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...