sunnuntai 19. elokuuta 2018

Jatketaan Vanha Vaasa teemaa

Tässä muutamia kuvia 19.8. 2018 Vanha Vaasa -päiviltä.

Kävimme vaimoni kanssa Rauniomessussa, eli Pyhän Marian kirkon raunioilla pidetyssä jumalanpalveluksessa, nousimme myös ylös auki olevaan kellotapuliin, ja kävimme kuuntelemassa kirjailija Marko Hautalaa Falander kellarissa. Museon pihalla oli myös tarjolla monenlaista historiallista pukuja ym. tapahtumaa. Kirppareita tietenkään unohtamatta.

Tapahtumaan oli tehty hieno mobiilikarttakin! Näin näitä tapahtuma pitää järjestää.

https://netprofit.fi/vanhavaasa/









Kuvat: AN, 19.8. 2018. Vanha Vaasa -päivillä oli tänä vuonna upeasti väkeä, tapahtumia riitti, ja sää suosi.

Kiitokset järjestäjänä toimineelle asukasyhdistykselle,Vanha Vaasa yhdistys ry:lle ja mukana myös olleelle Vaasan suomalaiselle seurakunnalle. Ihan jokaiselle vapaaehtoista työtä tehneelle henkilölle ja porukalle.

Toivotaan, että Vanha Vaasa on jatkossakin näkyvästi esillä, ja erilaisia tapahtumia järjestetään niin paikallisesti vaasalaisille, kuin myös Vaasassa vieraileville turisteille. Vanha Vaasa, eli alkuperäinen Vaasa on kulttuurihistoriallisena kohteena ehdottomasti kehittämisen arvoinen kokonaisuus, jos ja kun Vaasaa halutaan tuoda esille laajemminkin. Mahdollisuuksia on vaikka mihin!
 
Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...