lauantai 25. elokuuta 2018

Katsotaan aika aurinkokellosta

Oletko koskaan katsonut kelloa, aikaa, aurinkokellosta?

Se on mahdollista Vaasassakin, Hovioikeudenpuiston rannassa. Ainakin ajoittain.

Tämä aurinkokello on asennettu paikoilleen niin hyvin, että ”näytössä” ollaan oikealla tunnilla, joskaan ei aivan minuutilleen virallisessa ajassa.

Aurinkokellon tehtävä on näyttää aikaa. Sen lukeminen vaan ei ole yhtä helppoa kuin akkujen varassa toimivista  kännyköistä, tai yöpöydällä kenties edelleen joillakuilla olevien viisarinäyttöisten patterikellojen kellotaulusta.

Aurinkokellojen toimintaperiaate on ”nuolen” avulla luoda auringonvalon varjo, viiva, oikeaan kohtaan ”pallon” sisään asetetulle asteikolle. Ja kello toimii siis vain auringonpaisteessa. Auringon ja maapallon liikeradat tunnetaan, osataan laskea, koska vuorokauden ja vuodenkierron rytmit ovat säännölliset.

Näillä Pohjolan leveysasteilla päivän pituus on juhannuksena pisimmillään yli 21 h, ja joulun aikoihin vain alle 5 tuntia. Aurinkokelloa on näillä esitiedoilla mahdotonta saada näyttämään koko ajan oikein, tai edes näyttämään aikaa ollenkaan. Tällä kyseisellä paikalla myös puiston vanha, korkea puusto luo haasteita auringonsäteiden osumiselle kellonaika-asteikolle oikeaan kohtaan.



Kuvat: AN, 19.8.2018, klo 11.36 virallista aikaa. Kyseisen aurinkokellon aikaa osoittava varjo on varttia yli yksitoista. Siis voidaan sanoa, että ihan riittävän tarkka, kun huomioidaan vielä se, että joudumme siirtämään kellojamme kahdesti vuodessa, kesäaikaan ja takaisin normaaliaikaan.

Katso myös aikaisempi kirjoitukseni aiheesta

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2018/06/aurinkokello-hovioikeudenpuisto.html

Kohdetta kannattaa kuvata vuodenkierron kuluessa, erilasissa olosuhteissa, eri kellon aikaan. Seuraavan kerran itse olen taas tämän rojektin kanssa kuvauspuuhissa 23.9.2018 syyspäivän tasauksen aikaan. Asiasta taas lisää viimeistään silloin.

Niin, tästäkin yksityiskohdasta saamme kiittää kaupungin viheralueyksikköä. Vaasa on upea paikka kokea mielenkiintoisia asioita. Pidetään silmät auki, ollaan uteliaita eteen tuleville jokapäiväisille, tutuillekin asioille.  

Aimo Nyberg

aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...