maanantai 7. joulukuuta 2015

Luukku 7

Tämän joulukalenterin idea on edetä päivä kerrallaan kohti joulua.

Samalla muistellaan kulunutta vuotta, esitellään uudestaan joitakin tapahtumia, ja mm. vaasalaisessa kaupunkikuvassa tapahtuneita muutoksia noin vuoden aikana. Suuntaamme katseemme jo myös tulevaisuuteen päin.

Ideana on julkaista ns. päivän luukkukuva, joka on yksityiskohta jostain kaikkien nähtävillä olevasta kohteesta. Kuvaa pitää katsoa tarkkaan, ja yrittää tunnistaa se. Mistä se on, ja mikä on sen aihe?

Seuraavana päivänä tulee uusi ”kuva-arvoitus”. Ja tietenkin myös edellisen päivän vastaus. Rajatut lähikuvat avataan ”suurempaan kuvaan” ja mahdollisesti esitetään myös oheiskuvia ko. tilanteesta.

Seitsemäs luukku 


Päivän luukku 7.12.2015

Joulukalenterimme luukkukuvat liittyvät patsaisiin ja muistomerkkeihin.

Mihin kokonaisuuteen yllä oleva kuva kuuluu ja missä tämä taideteos on?

Mikä on teoksen nimi ja kuka on tekijä?

Vastaus kerrotaan tiistaina 8.12.



EILISEN KUVAN VASTAUS:

Lasimaalaus, jonka osan on Suomen leijona, löytyy Pohjanmaan museon Muistohallista.

Lasimaalauksen nimi on ”Isänmaa”, ja se on Henry Ericssonin taideteos.

Pohjanmaan museossa oleva Muistohalli on ajankohtainen kohde siinä mielessä, että Suomen 100 v. juhlavuosi on jo kovin lähellä.

Vuosien 1916 – 1918 tapahtumat Vaasassa olivat suuressa roolissa koko Suomen itsenäistymisen historiassa. Itsenäinen Suomen alku, kansakunnan jakautuminen keskenään taisteleviin valkoisiin ja punaisiin, näkyi pitkään arjessa ja on edelleen vahvasti nähtävissä historiankirjoituksessa.

Aikakauden hyvinkin traumaattiset tapahtumat ovat jättäneet jälkensä ihmisten mieliin sukupolvien ajaksi.

Suomella on edessään merkittävät vuodet. Tulevat vuodet toivottavasti mahdollistavat taloudellisen hyvinvoinnin koko kansalle, ja saamme myös henkisellä ja kulttuurisella saralla nauttia uusista saavutuksista. Historiaa kunnioittaen, siitä oppia ottaen, ja luottamuksellisella yhteistyöllä luovasti eteenpäin edeten.

2000-luvun energinen Vaasa ansaitsee koko valtakunnan huomion, kun Suomi juhlii satavuotista taivaltaan itsenäisenä valtiona.

Suomi 100 vuotta juhlavalmistelut ovat olleet käynnissä jo jonkun aikaa. Teemana on ”Yhdessä” ja vuotta suunnittelee laaja valtuuskunta. Ydinajatuksena on toimiva kansalaisyhteiskunta ja demokratia.

Teksti ja kuva: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...