tiistai 1. tammikuuta 2013

Oi mikä keli!

Vanha vuosi päättyi ja uusi alkoi aikamoisessa vesikelissä!

Kulkeminen jalkakäytävillä, pihoilla on ollut suorastaan uhkarohkeaa. Eikä pelkästään ikäisilläni eli yli viisikymppisillä, vaan myös nuoremmilla, saatikka sitten yli 80-kymppisillä.

Perinteinen käyntimme hautausmaalla tänään Uudenvuoden päivänä oli kolmea sukupolvea yhdistävä kokemus; käsikynkkää toinen toisiimme tukien, ja kävelysauvoja apuna käyttäen, onnistuimme käymään illan hämärtyessä laskemassa kynttilälyhdyt lähiomaistemme muistoksi.

Joulukuu oli hyvin talvisen oloinen, kaunis, luminen, kylmäkin. Millainen alkaneesta tammikuusta tulee, se jää nähtäväksi. Kaikenlaisia talvisäitä on täällä Vaasassa kyllä koettu, jäisen ja loskaisen kelin toistuvat vaihtelut ovat itse asiassa aika todennäköinen visio lähiviikkojen ajalle, jos asiaa lähestyy ”mututilastojen” valossa. Kovia pakkasiakin tulee vielä varmasti, hiihtokelejäkin toivottavasti, edes muutamaksi viikoksi. Helmikuun lopulla koulujen hiihtoloman aikoihin on usein Vaasassa ollut mitä mainioimmat ulkoilukelit.

Kotopihamaalla, kerrostalomme takapihalle, joulun aikoihin ilmestyneet lumiukot ovat vuoden vaihtuessa kokeneet ”henkilökohtaiset maailmanloput”.



Kuva: Tietokonepiirros, sähköposti vuoden takaa, joulukortti 2011 / JV

Näissä merkeissä, oikein mukavaa, miellyttävää alkanutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...