sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

SÖDERFJÄRDEN 100 VUOTTA

Muistomerkki Söderfjärdenin kuivatuksesta paljastettiin 16.6 2019 Meteoriihellä.

Osoite: Marenintie 292, 65410 Vaasa.
Meteoriihi / Meteoria Söderfjärden, piha-alue.









Kuvat: AN 16.6.2019.

Kuvissa olevat henkilöt ovat, kuvassa 2 Matts Andersén (tilaisuuden avaus), kuvassa 3 dosentti Holger Wester (piti juhlapuheen), kuvassa 4 Vaasan kaupungin sivistystoimen johtaja Christina Knookala, muistokiven paljastus ja kaupungin tervehdys), alimmassa kuvassa soittavat Allsångspatrullen samt Solf Blåsorkester.

Koko juhla oli hieno, mieleenpainuva tilaisuus. Myös ruokahuolto pelasi hyvin, tarjolla oli jopa lohikeittoa!

Oheisohjelmaa, kuten vanhojen traktoreiden esittelyä oli järjestetty niistä kiinnostuneille. Myös kaikki tilat olivat auki, ja informaatiota kyllä löytyi, jos oli kiinnostunut esillä olevista asioista.


MUISTOKIVI – SÖDERFJÄRDEN 100 vuotta

Teoksen on tehnyt taiteilija Arto Penttinen Pietarsaaresta.

Pystyasennossa olevaan luonnonkiveen on kiinnitetty pronssilaatta, jossa on ylinnä teksti Söderfjärden, ja sen alla vasemmalla kasvokuva ja teksti: August Holmström 1893 -1977.
Sen vieressä oikealla puolella on kuva meteoriittikraatterista, ja sen sisäpuolella paikannimet MUNSMO, SUNDOM, VESTER-SOLF, SOLF.

Laatan alla on vielä erillinen teksti: Söderfjärdens torrläggning 1919 – 1927.

Muistokivi on pieni mutta merkittävä lisä tämän Vaasan vierailukeskuksen kokonaistarjontaan. Sadan vuoden takaiset asiat, tämän alueen muuttaminen peltoalueeksi, on melkoinen kertomus! Näistä vaiheista on mielenkiintoista kuulla vielä lisääkin. Näin varmasti tapahtuukin.


Söderfjärdenin meteoriittikraatterin keskellä olevan Meteoriihi / Meteoria Söderfjärden on ainutlaatuinen vierailukeskus.

Lue lisää kohteesta
http://www.meteoria.fi/fi




Kuva:AN

Tämä blogikirjoitus on osa Rojekti X= hanketta.

HUOM! OBS!

Hyvät ystävät!

Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!

Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, täydentämisessä, ja voit auttaa myös uusien kuvien ottamisessa, vanhojen löytämisessä.

Kaikenlainen jakaminen on tätä päivää! Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Söderfjärden 100 vuotta, suora linkki fb-kohteen kommentointiin

TÄÄLLÄ

Rojekti X = sivusto
https://www.facebook.com/rojektixon/


Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope

aimonyberg(at)gmail.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...