lauantai 22. huhtikuuta 2023

Muuttolintuja, ensimmäisiä kukkia kuvaamassa

 

Meteorologit (kuten Pekka Pouta MTV:n SÄÄ, lainaus alla) määrittelevät nämä kaksi sanaa tarkasti:

”Sanat sää ja keli sekoittuvat puhekielessä usein keskenään. Termeillä on kuitenkin selvä merkitysero. Yleiskielen sanakirjan mukaan sää on ilmakehän tila tietyllä paikalla tiettynä aikana. Keli puolestaan tarkoittaa säästä riippuvaa teiden tai maaston kulkukelpoisuutta”.

Viime viikkojen sää on ollut aika koleaa, mutta tällä viikolla jo hyvinkin lämmintä. Vapuksi taitaa ennusteiden mukaan tulla taas jopa räntää ja tietysti myös auringonpaistetta. Eli vaihtelevaa säätä, kuten kuuluukin olla vuodenkierrossa tähän aikaan.

Autoilijat ovat toivottavasti saaneet jo kesärenkaat vaihdettua. Maastossa liikkujat ainakin Etelä-Suomessa ja Vaasan seudullakin voivat kokea lumen ja jään väistyvän, luonnon heräämisen, kukkaan puhkeamisen jokavuotisen ihmeen. Kasvit ja kukat puskevat itsensä esiin roudan keskeltä, Valtaisat muuttolintuparvet, monenlaiset erilaiset ohikiitävät äänet täyttävät taivaan sinen…  

Pölyisiltä keskikaupungin kaduilta kannattaa lähteä mahdollisuuksien mukaan ainakin hetkeksi pois. Säätiloihin ja keleihin asianmukaisesti varautumalla. Kaupungissa ja sisämaassa lämpömittari voi näyttää korkeitakin lukemia, mutta jos menee merenrannoille, pidempi aikainen ulkoilu vaatii vaatetta päälle melkoisesti. 

 

 


Kuvat: AN 21.4.2023 Vassor

Lintujen kevätmuutto on parhaimmillaan, nämä kuvat ovat Vassorinlahdelta, ei kuitenkaan tien merenpuolelta vaan toisella, peltojen puolelta, jossa tulviva vesi tarjosi hyvän levähdys ja ruokailupaikan usealle muuttomatkalla oleville lintulajeille. Kuten myös paikallisille, mm. merikotkalle kaarrella alueen yllä.

 

Meren jäälle ei ole enää menemistä – ja maallakin viimeiset jäät, lumet sulavat ja haihtuvat pois. Maa herää eloon – nyt mennään jo kovaa vauhtia kohti kesää!

 






Kuvat: AN 21.4.2023. Vanha Vaasa

 

Teksti ja kuvat Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...