tiistai 6. elokuuta 2019

Taiteiden Yön 8.8.2019 ohjelma

Ohjelma löytyy netistä. Ainakin.

https://beta.vaasa.fi/koe-ja-nae/kulttuuria-vaasassa-ja-seudulla/taiteiden-yo/

Lainaus sivulta

Taiteiden Yö 

"Tule kokemaan Taiteiden Yö lämpimässä elokuun illassa, jolloin koko kaupunki muuttuu suureksi ihmisten, taiteen ja kulttuurin elämykseksi! Taiteiden Yö järjestetään seuraavan kerran 8.8.2019."


Taiteiden Yö Vaasassa 2020 

Ottamatta kantaa keskeneräiseen asiaan, ja koska tästä ei ole asukasyhdistyksemme hallituksessa vielä keskusteltu, totean lyhyesti vain tämän julkisuuteenkin jo tulleen asian.

Lainaus Pohjalaisesta 29.7.2019, Vaasa Festivaleilla 17 000 kävijää

”Ensi vuoden suunnitelmat ovat jo käynnissä. Tapahtuman ajankohta ja pituus muuttuvat. 

– Ensi vuonna tapahtuma on kolmipäiväinen ja se järjestetään Taiteiden yö -viikolla. 
Tapahtuma alkaa Taiteiden yön torstaina. Myös ensimmäinen artistikiinnitys on tehty ensi vuodelle. 

– Erittäin kova rokkibändi on kiinnitetty ensi vuodelle. Se on ollut tosi toivottu. Se on ensi vuonna toisen päivän pääesiintyjä. Enempää Mäki ei suostu vielä paljastamaan.” 


Asiasta päättävien on paikallaan nyt rauhassa miettiä kannattaako Taiteiden Yötä ja Tommin järjestämää Vaasa Festivaalia ketjuttaa peräkkäin kolmipäiväiseksi tapahtumaksi?

Taiteiden Yön kanssa on jo vuosia sopinut hyvin yhteen Vaasan Marssin kaltainen kansainvälinen, perinteinen ja useamman päivän kestävä liikuntatapahtuma.

Onko tähän konseptiin mahdollista lisätä vielä musiikkiin sekä viiniin, ruokaan liittyvä kokonaisuus?

- Taiteiden yö on ilmaistapahtuma, ja kaikille avoin (pieniä poikkeuksia on toki ollut)
- Aidattuja alueita Kuntsin modernin taiteen museon ym. ympärillä ei kait voi olla ainakaan torstaina Taiteiden yön aikana?
- Tommin tapahtuman pääesiintyjät ottavat sen tasoisia palkkioita, että tapahtumaan tarvitaan maksavia asiakkaita hyvin suuret määrät, kymmeniä tuhansia. Onnistuuko tämä?
- Vaasan Taiteiden Yö on koko historiansa ajan ollut koko perheen, ja ennen kaikkea kaikenikäisten vaasalaisten oma ”kyläjuhla”, jonne toki muualtakin tulleet ovat aina olleet tervetulleita

Vaasa Festivaalin jatko, ainakin tämän vuotisen konseptin mukaisena (musiikki + ruoka, juoma) on perusteltua, saihan se nyt hyvän suosion. Ajankohdasta päättäminen ei ilmeisesti ole vain tapahtuman järjestäjän ilmoitusasia, siis yksin päätettävissä oleva asia, vaan Taiteiden Yön yhteydessä ainakin myös Vaasan päättäjien, lautakuntien asia, ja toki myös Visit Vaasan kanssa suunniteltava kokonaisuus.

Asiasta kuullaan varmaankin vielä

Kun kaupungin kulttuuripuolella ja markkinoinnissa on tehty yhteenvedot tämän kesän tapahtumista, selvinnee myös ensi vuoden kuviot. Plussat ja miinukset huomioiden, on tarkoin harkittava vuoden 2020 Taiteiden Yön viikonloppua, kyse kun on myös koulujen alkamisajankohdasta.

Kolmipäiväinen ”hulina” Rantakadun maisemissa herättänee myös alueen asukkaissa monenlaista huolta.


Ylempänä lainaamani Pohjalaisen jutun (29.7.2019) jälkeen on allekirjoittanut käynyt asiasta lyhyen puhelinkeskustelun promoottori Tommi Mäen kanssa, sekä sähköpostilla kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvistin kanssa.

”Tommilla ei ole tarkoitus lähteä muuttamaan itse Taiteiden yötä, mutta heidän alueensa voisi olla valmiina jo Taiteiden yön käytettävissä ja että lähtökohtaisesti alue on avoin kaikille. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, joten siinä mielessä ei tarvitse vielä olla mitenkään huolissaan.” (lainaus s-postista)

Mielipiteitä varmaankin löytyy meiltä vaasalaisilta suuntaan jos toiseenkin.

Annetaan kaikki kiitos ja kunnia satojen erilaisten esitysten tilaisuuksien mahdollistajille!

Nyt siis nauttimaan tämän vuoden Taiteiden Yöstä!

Tapahtuman Facebook sivu
https://www.facebook.com/vaasantaiteidenyo



Kuvalainaus Vaasan kaupungin sivulta

eksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...