sunnuntai 25. elokuuta 2019

Kalakellari

Löytyihän se.

Pääsin Sepon matkaan tällaiseenkin kohteeseen, kun teimme pienimuotoisen kotiseutukierroksen Vanhassa Vaasassa. Varsinainen kuvauskohteemme oli Rojekti X= hankkeen, eli Vaasan patsaiden ym. muistomerkkien luetteloinnin vielä puuttuva kohde: Nälkävuosien muistomerkki 1867 – 1868. Tämän kohteen esittely on tulossa vielä elokuun 2019 aikana.

Sepolle kiitos ansiokkaasta oman synnyin- ja lähikotiseutunsa esittelystä. Meikäläiselle tällaisena junantuomana vaasalaisena (kuitenkin jo 37 vuotta kaupungissa asuneelle), on todella hienoa saada kuulla kaikenlaisista pienistäkin Vaasan historian yksityiskohdista.

Kahdessa kolmessa sukupolvessa on näissä maisemissa tapahtunut paljon. Ihmisen toteuttamassa rakennetussa maisemassa, ja tietenkin myös ihan luonnontilassa olevissa kohteissa, sillä maankohoamisilmiön aiheuttamana rantaviiva siirtyy edelleen ”melkoisella vauhdilla”, kun uutta maata paljastuu merestä maan kohotessa n. 0,8 cm vuodessa.

Nyt tämän alla esitetyn kalakellarin vieressä on asutusalue, ja lähellä viljavia peltoja.


Täällä sen jossain on oltava.


Suuaukko näyttää olevan tuolla.


Saadaanko siitä otettua kuvia sisältä?


Ahdas se on, jotain kuitenkin näkyy.


Kaloja tuolla on voitu säilyttää, pitää viileässä. Siihen tarkoitukseen tämä on ollut ilmeisen sovelias. Mitään isompaa täällä tuskin on voitu koskaan säilyttää, tai pitää piilossa?


Paikka on aikamoisessa pusikossa. Tarkkaa osoitetta ei tässä nyt kerrota. Jos kuitenkin lisäfaktaa jollain on, niistä olisi hienoa saada kuulla, ja täydentää myös tätä blogijuttua tarinoilla ja mahdollisesti vanhoilla kuvillakin tähän kalakellariin liittyen.

Seppo: ”Tuollaisena paikan muistan vuosikymmenten takaa”.

Kuvat: AN, 20.8.2019.

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg

Kiitokset paikallisoppaana olleelle Seppo Rapolle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...