lauantai 13. toukokuuta 2017

MATKAKUUME

Matkakuume on paljastettu toukokuun 13. päivä vuonna 2005.

Osoite: Hovioikeudenpuistikko, Kauppatori







Matkakuume 

Tämän Erkki Kannoston kolmen veistoksen kokonaisuutta ei ole mitään syytä vähätellä, päinvastoin. Arvokas Vapauden patsas on saanut lähelleen maan tasalla olevat inhimillisiä piirteitä korostavat figuurit.

Merkittävää näissä teoksissa on se, että ne on tilattu ja suunniteltu juuri tähän paikkaan, Vaasan kävelykadulle, jonne tehtiin myös merelliseen Vaasaan hyvin sopivia vesiaiheisia vesipeilejä veistosten yhteyteen.

Taidehistoriallisesti nämä ovat harvinaista herkkua. Vastaavia usean taideteoksen kokonaisuuksia samalta taiteilijalta ei maassamme ole monia. Väinö Aaltosen työt Tampereella ovat ehkä tunnetuin esimerkki vastaavan tasoisesta kokonaisuudesta.


Nämä kohtuullisen suurikokoiset, ja suuritöiset pronssiveistokset Erkki Kannosto teki Lallukan taiteilijakodin suuressa ateljeessa.

Ensimmäisenä valmistui tämä kumartava, lähteestä vettä juovaa miestä esittävä teos. Teos sai nimekseen Syvä jano.

Toinen teos, lentokonetta kädessään pitävä, ja kesäaikaan siis veden äärellä loikoileva mies, valmistui seuraavaksi. Nimeksi tuli Matkakuume.

Kolmas ja viimeiseksi jäänyt teos, Varjoja metsässä, kuvaa mies- ja naishahmoa, valmistui vasta seuraavana vuonna 2006. Myös tämän teoksen liike- ja elekieli on mietitty tarkkaan sijoituspaikan mukaan.

Taiteilijalle tällainen tilaus on todella suuri, ja siihen Kannostolta meni 2 – 3 vuotta. Matka ideasta valmiisiin pronssiteoksiin on nykypäivänäkin perustekniikaltaan samanlainen prosessi kuin se oli jo vuosisatoja sitten. Taideteokset on valanut kellokoskelainen Jorma Kärkkäisen valimo. Yli 500 kiloa painavat veistokset valettiin osina, hitsattiin yhteen, viimeisteltiin eli siselöitiin valimossa ja pystytettiin puistossa valmiina oleville jalustoille.

Lähde:

http://docplayer.fi/1892807-Erkki-kannosto-suurten-veistosten-tekija.html



Hyvät ystävät!

Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!
Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, ja auttaa kuvien ottamisessa jne. Kommentoi, keskustele aiheesta 

TÄÄLLÄ

Tutustu myös koko Rojektin fb-sivustoon, tykkää ja seuraa sivustosa!
https://www.facebook.com/rojektixon/

 

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope
aimonyberg(at)gmail.com

Sivuston viimeisin päivitys 26.5.2022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...