perjantai 18. syyskuuta 2020

Tyyntä ja myrskyä - on syksy!

 

Alkuviikosta oli tyyntä ja kaunista.

Säätiedotuksissa ennakoitiin ja varoitettiin viikon keskivaiheilla saapuvasta voimakkaasta sateesta ja tuulenpuuskista. Aikamoisella voimalla myrsky sitten tulikin.

Vielä tyynen sään aikana kiertelin kaupungilla, ja kuvasin tänä kesänä viimeisen kerran kaupungin puutarhan, viheralueyksikön komeaa kädenjälkeä, puistojen ja puistikoiden kukkaistutuksia.

Kunhan emme vaan turtuisi näille ihanille istutuksille. Niiden mielikuvituksellisuus, kauniit sommitelmat, väriyhdistelmät eivät ole itsestäänselvyys.

Olen kuvannut myös tänä kesänä ilmeisen hyvin toimivia suihkulähteitä, patsaiden vesipintoja jne. Ennen kuin nekin yöpakkasten takia jossain vaiheessa suljetaan.

Palosaaren torilla oleva Eero Hiirosen kiehtova Merituuli veistoksen vesi/pumppu ongelmat on ilmeisesti saatu ratkottua.  Tiklaspuistossa on upeaa katseltavaa, kaksikin vettä suihkuavaa kohdetta. Tammikartonon puistoalueella on ehkä Vaasassa korkeimmalle vettä nostava suihkulähde, se on mielestäni parhaimmillaan, erityisen komea ilta-auringossa. Hovioikeudenaltaassakin on taas saatu nauttia entiseen malliin ilmaan kohoavista vesikaarista. Vaasassa osataan, ja välitetään kaupunkiympäristön kauneudesta!  

Upeita kohteita alan ammattilaiset taas tänäkin kesänä ovat saaneet aikaan meidän vaasalaisten ja kaupunkiamme ihailevien turistien iloksi! Vähintä, mitä meidän kaupunkilaisten tulee tehdä, on lausua ääneen sana - KIITOS. (ja kiitoksia voi ihan jokainen myös lähettää kaupungin puutarhalle, ulkotyön tekijöille ja päälliköille)

 

 
Kuva: AN 13.9.2020


Kuvat: AN 14.9.2020. Merituuli -suihkulähde Palosaaren torilla

 

Kaupunkimme metsäosastolla, viheralueyksiköllä, puutarhalla nyt kyllä syysmyrskyn jälkeen urakkaa riittää.  

Parin päivän Aila -myrskyn jälkien siivoaminen on alkanut Vaasan seudullakin, niin mökkiläisten, yksityisten maanomistajien pihoilla ja rannoilla kuin kaupunginkin mailla. Facebook ym. kuvien perusteella on aika pahaa jälkeä syntynyt, harmia ja ylimääräistä viikonlopputyötä on nyt monilla edessä.

Merenrannalla, etenkin täällä länsirannikolla, tullee normaalistikin usein aikalailla. Kaikenlaisista ilmoista voi ja pitää osata nauttia. Toivoa vaan sopii, että myrskytuhot olivat tältä syksyltä tässä.

Hyvää ja kaunista ulkoilu viikonloppua!

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...