maanantai 21. syyskuuta 2020

Tasan 80 vuotta sitten

 

Tasan 80 vuotta sitten käynnistyi Vaskiluodossa saksalaisten maihinnousu.

Tämäkin on yksi Vaasaan jälkiä jättäneestä seurauksista.

 

Saksalaisia joukkoja kulki Vaskiluodosta vuosina 1940 – 44 eteenpäin, aluksi Suomen kautta Pohjois-Norjaan.

Lainaus (Lutukka nro 22, 2006, Pertti Ranta, Eija Piispala):

” Ensimmäinen 500 miehen suuruinen joukko-osasto nousi maihin Vaskiluodossa 21. syyskuuta 1940. Kaikki huoltojoukot eivät mahtuneet kuormastoineen leiriytymän radan varteen Vaskiluotoon, vaan niitä sijoitettiin ympäri kaupunkia odottamaan kuljetuksia eteenpäin. Edelweiss-merkkiä käyttävien alppijääkärien matalajalkaiset ardennienhevoset ja muulit olivat sijoitettuina Vaskiluodon metsän eteläosien lisäksi kantakaupungissa mm. Hietalahden ja Kustaanlinnan puistometsiin.”

”Kesäkuussa 1941, jolloin Saksa julisti sodan Neuvostoliitolle, Vaskiluodosta tuli monien muiden satamiemme tavoin Lapissa taistelleen saksalaisarmeijan huoltosatama. Satamaan johtavat kaksi raideparia reunustettiin neljällä rivillä varastorakenteita ja katoksia, joihin sijoitettiin mm. heinäpaaleja ratapenkereelle. Vuoteen 1944 mennessä varastoalue oli kasvanut 600 m:n pituiseksi. Rehun mukana Vaskiluotoon kulkeutui suuria määriä keskieurooppalaisia, täällä aikaisemmin tuntemattomia kasvilajeja. Malmbergin ja Bäckin (19529 kirjaamista yli 130:stä Vaasalle uudesta kasvilajista jotkut ovat säilyneet näihin päiviin asti osana Vaskiluodon lajistoa. Ne kertovat olemassaolollaan vielä tänään alppijääkärien käynnistä Vaasassa 65 vuotta sitten (Piispala 2006).”

 

Sanomalehti Ilkka-Pohjalainen kirjoittaa ansiokkaasti (20.9.2020. digilehti vain tilaajille)

Salainen sopimus toi saksalaissotilaat Vaasaan 80 vuotta sitten – Kaupunkilaisille se oli yllätys, vain yksi mies tiesi asiasta etukäteen

”Vaasalaiset kokivat erikoisen päivän 80 vuotta sitten, kun saksalaisia sotilaita saapui yllättäen Vaskiluodon satamaan lauantaina 21. syyskuuta 1940.”

Tämä lehden kirjoitus annattaa etsiä käsiinsä ja lukea! 

 

Vaasan Vaskiluodossa on erikoisia kasveja vielä tänäänkin. Mm.tämä.


Kuvat: AN 17.6.2020

 

Tämän lajin Vaskiluodon esiintymä on ainut koko Suomessa tavattava kasvupaikka. Lisää faktaa asiasta löytyy yllä mainitusta julkaisusta (Lutukka nro 22, 2006, Pertti Ranta, Eija Piispala)

Kuvas ja tekstin koonti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...