torstai 10. syyskuuta 2020

Jäsenkokous, siirtynyt kevätkokouksemme

 

VKA ry - ICV rf tiedottaa

Koronapandemia on vaikeuttanut ja myöhästyttänyt myös meidän yhdistyksemme toimintaa. Kevätkokous, joka sääntöjen mukaan on järjestettävä toukokuun loppuun mennessä, on vasta nyt tulossa.

Kokous järjestetään tiistaina 22/09  2020  klo 18  kirjaston Essee-salissa.

Infektioriskin takia ei tänä vuonna järjestetä muuta ohjelmaa kuin kevätkokouksen sääntömääräiset asiat.”

 

Kaikille avointa teemallista asukasiltaa ei nyt siis voida järjestää.

Jäsenistölle on lähetetty jäsenkirje joko s-postilla (niille, joiden s-posti on yhdistykselle ilmoitettu) tai tavallisena kirjeenä (postikulujen pienentämiseksi toivotaan vähitellen kaikkien siirtyvän s-postin käyttöön).

”Kaikille jäsenille myös muistutus jäsenmaksun suorittamisesta! Tämä on edelleen vain 10 €/v, lisäksi halutessa vapaaehtoinen tukimaksu. Maksuosoite on Ålandsbanken FI93 6601 0001 0837 16.”

Jäsenkokouksen (22/09 klo 18 kirjaston Esseesalissa) esityslista:

1)      Kokouksen avaus

2)      Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa

3)      Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4)      Hyväksytään kokouksen työjärjestys

5)      Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toimintatarkastajan lausunto

6)      Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7)      Ilmoitusasiat

8)      Muut asiat

9)      Kokouksen päättäminen

 

Birgitta Lång, VKA ry:n puheenjohtaja

 

Liity Sinäkin Vaasan kantakaupungin asukasyhdistykseen!

Se on helppoa, ilmoita vain halukkuutesi tulla mukaan, ja toimita jokin yhteystieto (osoite/ s-postiosoite / puhelinnumero) jollekin hallituksemme jäsenelle. Katso lisää virallisilta nettisivuiltamme:

http://vkaicv.nettisivu.org/



Miksi liittyisin mukaan? Sinun mielipiteillesi ja omalle kiinnostuksellesi toimia asuinalueesi parhaaksi löytyy varmasti käyttöä oman asuinalueesi asukasyhdistyksessä. Mukaan pääsee ja mahtuu jokainen, ihan omana itsenään, ja ilman mitään suurempaa kokemusta tai erityistaitoja.

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n toimialue käsittää kantakaupungin alueet, Klemettilän, Vöyrinkaupungin, Vaskiluodon ja sekä niissä asuvien lähivirkistysalueet. Yhdistys on kaksikielinen, pöytäkirjakieli on suomi tai ruotsi.

Vapaaehtoistyötä tekevissä yhdistyksissä ollaan tänä päivänä kiitollisia jokaisesta uudesta mukaan tulevasta ihmisestä, sillä menneinä vuosina ja vuosikymmeninä merkittävää ja arvokasta työtä tehneet konkarit ovat siirtymässä sivusta seuraajien rooliin. Tilalle toivotaan uutta väkeä tuomaan uusi näkökulmia toimintamuotoihin, yhdessä tekemiseen, ja näin myös turvaamaan yhdistysten ja seurojen jatkuvuus. Sinua, minua, meitä siis aidosti tarvitaan!

Yhdistyksemme hallituksen henkilövalinnat tehdään vasta syyskokouksessa vuoden lopulla. Jos aktiivinen asukasyhdistystoiminta sinua kiinnostaa, tule jo nyt jäseneksi ja kerro millaista asukasyhdistystoiminnan sinun mielestäsi tulee olla. Tervetuloa mukaan!

Kysele lisää rohkeasti keltä tahansa hallituksemme jäseneltä!

Voit laittaa s-postia, tai soittaa esim. allekirjoittaneelle.

Aimo Nyberg
VKA ry:n varapj. aimonyberg(at)gmail.com / 050 3308540

 

 

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry
Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf



HUOM! OBS!


Tämä Vaasa ennen ja nyt -blogi on allekirjoittaneen ylläpitämä vapaamuotoinen ja riippumaton kaupunkiblogi, jonka taustayhteisönä on yllä mainittu asukasyhdistys. Tämä sivusto on alun perin vuonna 2011 perustettu mainostamaan asukasyhdistyksen järjestämiä vanhojen valokuvien katseluiltoja, kaupunkikävelyjä kuten järjestettyjä patsastreffejä jne.

Tänään tämä blogi on avoin kaikille omalla nimellään kirjoittaville ja valokuviaan esitteleville, kunhan näillä on jokin yhteys Vaasaan.Tarjoa rohkeasti omia juttujasi julkaistavaksi tähän blogiin!

Tämän blogikirjoituksen alussa mainitulta nettisivulta löytyvät Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n viralliset asiat, kannanotot jne.

 

Kuva ja teksti: Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...