lauantai 15. helmikuuta 2020

Menen metsään, Helsingissäkin

Eletään helmikuun puolta väliä 2020.

Näiden kuvien metsä on Haagassa oleva Riistavuorenpuisto. Luonto ei tunnu tietävän, että nyt on talvi. Vai onko nyt marraskuu, tai huhtikuu?





Kuvat: AN, 15.2.2020, Helsinki, Haaga




Kuva: AN

Helsingissä on meneillään isoja kaupungin kaavoitukseen liittyviä hankkeita. Myös kaupunkimetsiin, luontoarvoihin liittyviä isoja ratkaisuja tullaan tekemään kaavoituksen edetessä jo lähiaikoina. Toteuttaminen on sitten tulevien vuosien ja vuosikymmenten päässä. 


Kuvalainaus Helsingin kaupungin kaavoituksen sivuilta

Yksi hurjimmista Helsingin tiivistämisideoista liittyy Vihdintien liikenneympyrään ja sen läpi ideoituun kaupunkibulevardiin. Vasemman puoleisessa kuvassa tilanne 2010-luvulla, eli siinä siis edelleen yksi Suomen suurimmista liikenneympyröistä, ja sen takana kaupunkimetsää, Riistavuoren puistoa. Havainnekuva oikealla tarjoaa tilalle viheralueita rakennusten katoilla!



Kuva lehtileikkeestä, Karjalainen, 1.2. 2020. 

Lauri Nordbergin ansiokas kirjoitus siitä, miten ”kiihkeässä kasvuhuumassa Helsinki hyväksyi vuonna 2010 uuden yleiskaavan, jonka mukaan kaupungin vapaille alueille piti ahtaa lisää asuntoja sekä liikenne- ja toimistotiloja Tampereen asukaslukua vastaavalle väestömäärälle.” 

Suomen ainoa metropolialue, Helsingin seutu, tulee kasvamaan. Tämä lienee tosiasia. Joku järki tässä kaikessa pitäisi kuitenkin olla. Koko muun Suomen kuihtuminen ei voi olla hyväksi. Helsingin kasvaessa on maltettava olla tekemättä peruuttamattomia virheitä. 

Kaupunkiluonnon säilyttäminen siellä missä sitä vielä on, on ehdottomasti yksi niistä asukkaiden viihtymiseen vaikuttavista asioista, jotka takaavat paremman elämänlaadun, jopa onnellisemman elämän, kaikin puolin elinvoimaisemman toimintaympäristön alueen asukkaille. 

Rakennuksia ja infraa voi tehdä muutamassa vuosikymmenessä. Toimivan luonnon ekosysteemin uudelleen palauttaminen esim. kaadetun metsän tilalle ei onnistu läheskään samassa ajassa. 





Kuvat: AN, 15.2.2020 

Puhun ja kirjoitan näitä blogeja puiden ja metsien, sekä luonnon monimuotoisuuden puolesta, - nyt ja jatkossakin. Aiheita löytyy Vaasasta ja kaikkialta muualtakin. Puut kun eivät itse puhu, ainakaan sellaista puhekieltä, ihmisen käyttämiä sanoja, jonka korvillamme kuulisimme ja aivoillamme ymmärtäisimme. 

Aimo Nyberg, Vaasa 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...