perjantai 11. elokuuta 2017

Toimii edelleen – ei epäilystäkään

Vuodesta toiseen uudistuva Vaasan Taiteiden Yö onnistui taas erinomaisen hyvin.

Tapahtumia on jo niin mahtavan paljon ja monipuolisesti, ”sataa eri sorttia”, ettei yhden illan aikana ole mahdollista itse hahmottaa mitä ja missä olisi mahdollista nähdä, kokea, osallistua. Tapahtumista oli joka tapauksessa saatavana niin paljon etukäteisinfoa, että erilaista toimintaa järjestävät tahot, ja paikat on mahdollista ns. tsekata, käydä tutustumassa vaikka myöhemminkin (jos esim. etsii itselleen harrastusta syksyksi).

Vaasassa Taiteiden Yöstä on muodostunut hieno yhteinen aloitus tulevalle syyskaudelle. Kesälomien, saarikauden, matkustelujen jälkeen palataan taas kaupunkiin, ihmisten ilmoille, tuttujen pariin.

Taiteiden Yö on yhteisöllinen elämys, - jokaiselle jotain, ja samalla kollektiivinen nautinto kuulumisesta ”samaan heimoon”.

Tällä kertaa Vaasan Marssikin saatiin minusta hienosti mukaan kuvioihin torin uudella esiintymislavalla. Alkuillasta kävelyyn osallistuvien maiden lippurivistö, iso joukko kävelijöitä, saapui juhlavasti keskelle toria, jossa kaupunginvaltuuston pj. Joakim Strand reippaalla tyylillään toivotti tapahtumalle / osallistujille menestystä.

En itse kierrellyt kovin laajasti tapahtumia, mutta uskallan silti sanoa näin: Järjestelyt olivat taas tälläkin kertaa ammattitaidolla tehdyt, osaavan tiimin johdossa Leena Nyqvist voi olla hyvillä mielin. Tyytyväisiä vaasalaisia on taas monituhatmäärin. Kiitokset tapahtumien toteuttajille, valtaisalle vapaaehtoistyötä tekevälle porukalle, ryhmille, yhdistyksille, yksittäisille esiintyjille, - ja meille kaikille tapahtumista toiseen uteliaina kiiruhtaville taide-ym. elämyksistä nauttijoille!


Kuva: AN, 10.8. 2017. Vaasan kauppatorin uudella esiintymislavalla europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri laulaa karaokea, kappale oli Rauli Bägging Somerjoen Paratiisi. Pohjalaisen ja Vaasan ikkunan ”keikalla” musisoivat mm. Vesa Koivumäki ja tähän kappaleeseen vahvistukseksi pyydetty saksofonisti Kari Uusikylä. Oli hieno esitys!

Aivan mahtava idea tämä asioiden kääntäminen toisinpäin, eli poliitikot saivat olla esiintyjiä, ja mielipidekirjoittajat saivat olla puheenpitäjinä. Mukaan valitut, suostuneet olivat kaikki aivan erinomaisia! Kiitokset ihan jokaiselle!

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...