Vuodesta toiseen uudistuva Vaasan Taiteiden Yö onnistui taas erinomaisen hyvin.
Tapahtumia on jo niin mahtavan paljon ja monipuolisesti, ”sataa eri sorttia”, ettei yhden illan aikana ole mahdollista itse hahmottaa mitä ja missä olisi mahdollista nähdä, kokea, osallistua.
Tapahtumista oli joka tapauksessa saatavana niin paljon etukäteisinfoa, että erilaista toimintaa järjestävät tahot, ja paikat on mahdollista ns. tsekata, käydä tutustumassa vaikka myöhemminkin (jos esim. etsii itselleen harrastusta syksyksi).
Vaasassa Taiteiden Yöstä on muodostunut hieno yhteinen aloitus tulevalle syyskaudelle. Kesälomien, saarikauden, matkustelujen jälkeen palataan taas kaupunkiin, ihmisten ilmoille, tuttujen pariin.
Taiteiden Yö on yhteisöllinen elämys, - jokaiselle jotain, ja samalla kollektiivinen nautinto kuulumisesta ”samaan heimoon”.
Tällä kertaa Vaasan Marssikin saatiin minusta hienosti mukaan kuvioihin torin uudella esiintymislavalla. Alkuillasta kävelyyn osallistuvien maiden lippurivistö, iso joukko kävelijöitä, saapui juhlavasti keskelle toria, jossa kaupunginvaltuuston pj. Joakim Strand reippaalla tyylillään toivotti tapahtumalle / osallistujille menestystä.
En itse kierrellyt kovin laajasti tapahtumia, mutta uskallan silti sanoa näin: Järjestelyt olivat taas tälläkin kertaa ammattitaidolla tehdyt, osaavan tiimin johdossa Leena Nyqvist voi olla hyvillä mielin. Tyytyväisiä vaasalaisia on taas monituhatmäärin. Kiitokset tapahtumien toteuttajille, valtaisalle vapaaehtoistyötä tekevälle porukalle, ryhmille, yhdistyksille, yksittäisille esiintyjille, - ja meille kaikille tapahtumista toiseen uteliaina kiiruhtaville taide-ym. elämyksistä nauttijoille!
Kuva: AN, 10.8. 2017. Vaasan kauppatorin uudella esiintymislavalla europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri laulaa karaokea, kappale oli Rauli Bägging Somerjoen Paratiisi. Pohjalaisen ja Vaasan ikkunan ”keikalla” musisoivat mm. Vesa Koivumäki ja tähän kappaleeseen vahvistukseksi pyydetty saksofonisti Kari Uusikylä. Oli hieno esitys!
Aivan mahtava idea tämä asioiden kääntäminen toisinpäin, eli poliitikot saivat olla esiintyjiä, ja mielipidekirjoittajat saivat olla puheenpitäjinä. Mukaan valitut, suostuneet olivat kaikki aivan erinomaisia! Kiitokset ihan jokaiselle!
Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg
Sitoutumaton ja vapaa blogi. Myös Sinun kirjoituksillesi ja kuvillesi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kari Uusikylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kari Uusikylä. Näytä kaikki tekstit
perjantai 11. elokuuta 2017
tiistai 12. heinäkuuta 2016
Kari Uusikylä, suoraa puhetta
Jo vuosikymmenten ajan erilaisiin julkaisuihin kirjoitellut, ja valtavan määrän esitelmiä ym. pitänyt kasvatusalan ammattilainen, Kari Uusikylä, on nyt vihdoin aloittanut myös oman blogikirjoittamisen!
Hienoa!
Haluan sanoa myös kiitos!
Toki uskon, että lehdissä kirjoittelu jatkuu entiseen malliin, mutta tällainen digitaalinen materiaalia elää myös aivan uudella tasolla. Hyvät kirjoitukset lähtevät ikään kuin lentoon, niitä kun jaetaan eteenpäin fb:ssa ym. uskomattomalla nopeudella ja volyymilla! Näin on käynyt tämänkin Karin uuden blogin osalta!
Tähän ensin lainaus Uusikylältä: Miksi alan kirjoittaa blogeja
“Kirjoitan blogeja, koska haluan, että lukijat saavat omalle ajattelulleen aineksia hyvää elämää varten. En tyrkytä omia ajatuksiani ainoina oikeina. Pyrin erottelemaan tekstissäni faktat ja mielipiteet. Tieteellinen tutkimus tarjoaa luotettavinta tietoa, mutta tutkijakin saattaa olla omien ennakkoluulojensa vanki. Ihmisen ajattelukyky, eikä varsinkaan moraali riipu oppiarvosta, viisaudesta puhumattakaan.“
Sitten vielä lainaus itse blogitekstistä Einsteinin viisaita ajatuksia
Lainaus: ”Humanistisia ja luonnontieteitä ei pidä asettaa vastakkain, kilpailijoiksi. Sivistyneen ihmiskunnan kohtalo riippuu enemmän moraalin tasosta kuin tuotantokyvystä. Vapaa taloudellisten voimien leikki, sääntelemätön halu kerätä aina vain enemmän valtaa ja varallisuutta aiheuttavat ongelmia ihmiskunnalle. Onnelliseen elämään kuuluu yhteisöllisyys ja suhteellisuudentaju sekä kyky rajoittaa omia haluja ja tarpeita.”
Lue kirjoitukset kokonaan, Kari Uusikylän ensimmäiset blogikirjoitukset:
Eisteinein viisaita ajatuksia
Arvot, puheet, teot
https://kariuusikyla.com/
Kuva: ET-lehti 12/2013, Johannes Tervo.
Kuvan skannaus lehtikuvasta ja rajaus AN.
Tässä kolmen vuoden takaisessa lehdessä Kari Uusikylä mainostaa hienosti Vaasaa.
Kerroin lehden artikkelista tuoreeltaan tämän blogin kirjoituksessa elokuun 11. päivä.
Se löytyy viereisestä vasemman puolen palkin blogiarkistosta.
Aimo Nyberg

tiistai 1. syyskuuta 2015
Toivoa on!
Tämän kuvan myötä menestyksen ja myös tarvittavat onnen toivotukset VPS:n pelaajille, ja myös koko seuran organisaatiolle.
Kari Uusikylän viisaat sanat (tänään 1.9.2105, Pohjalaisen mielipidekirjoitus) kannattaa jokaisen lukea käsi sydämellä:
” Todelliset VPS:n kannattajat eivät yhdy herjaajien kuoroon, vaan kannustavat ja toivovat, että pojat jaksavat painaa ja onni kääntyy.”
Tänään on kuultu myös erinomainen uutinen. Palloliitto lähtee mukaan tukemaan merkittävällä rahasummalla stadionhanketta. U-muotoinen uusi katsomo on nyt taas askeleen lähempänä.
Teksti ka kuva: Aimo Nyberg
sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Einarin ja Karin sanoin
Millainen olisi maailma ilman musiikkia, kuvia, kirjallisuutta, veistoksia, tanssia ja teatteria, kysyy professori Kari Uusikylä tämän päivän (30.3.2014) Pohjalaisen mielipidekirjoituksessaan Ihminen ei ole pelkkä hyödyke.
Tekstin voi lukea kokonaisuudessaan täällä http://www.pohjalainen.fi/mielipide.
Lainaan siitä loppuosan, koska näin selkeästi asiaa ei ole ilmaistu pitkään aikaan. Kiitos taas Kari, - toivottavasti jatkat näitä upeita kirjoituksiasi lehdissä ja muillakin foorumeilla.
Lainaus Kari Uusikylältä:
”Koulun pitää tuottaa osaajia”, on tyhjä hokema, jota on kuultu päättäjiltä kyllästymiseen saakka. Mitä ihmeen osaajia? Osaamisen lajeja on satoja.
Harva vastustanee sitä, että koulussa on riittävästi oppiaineita, joista tulevat insinöörit, teknologit ja kauppatieteilijät hyötyvät.
Tämä ei saa johtaa sellaiseen yksipuolisuuteen, että ns. taito- ja taideaineet luokitellaan turhaksi puuhasteluksi, joka estää tehokasta opiskelua. Onpa jopa vaadittu, että nämä ”turhat” aineet poistettaisiin opetussuunnitelmista!
Millainen olisi maailma ilman musiikkia, kuvia, kirjallisuutta, veistoksia, tanssia tai teatteria! Entä jos ihminen ei liikkuisi tai käden taidot surkastuisivat? Eivät taide- ja taitoaineet ole tärkeiden aineiden vaihtoehtoja, niiden harrastaminen kuuluu elämään ja tekee meistä ihmisiä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Taide luo kauneutta, antaa esteettisiä elämyksiä ja tuottaa iloa. Parhaimmillaan taide ruokkii ihmisen sisäistä kauneutta, johon liittyy taju oikeasta ja väärästä sekä halu toimia inhimillisten arvojen puolustamiseksi. Eri maiden kirjailijat ja taiteilijat ovat aina kritikoineet rohkeasti teoksillaan valtaeliitin moraalittomuutta – ja maksaneet siitä kalliisti.
Taidekasvatusta tarvitaan, jotta jokaisesta lapsesta kasvaisi kokonainen ihminen: ajatteleva, tunteva, välittävä ja luova. Näin kirjoitti sata vuotta sitten nuori kuvataiteilija-laulaja, isoisäni Einari:
”Ihmisen tärkeimpiä tehtäviä tässä elämässä pitäisi olla sielunsa kypsyttäminen likemmäksi täydellisyyttä, eikä ainoastaan pintapuolisten nautintojen, rikkauden, mukavuuden ja kunnian etsiminen, sillä kaikki nämä ovat katoavaista omaisuutta, jota vastoin sielullisia voimia ei mikään voima hävitä.”
Näin viisaat ajatukset taitavat olla outoa houretta tänä pintaliidon ja narsistisen kaikkivoipaisuuden harhan aikakautena.
Kari Uusikylä
Vaasa
Kuva: AA. Oppilastyö, feeniks-lintu.
Valokuva: NK.
Kuvataide, "kuvis" on hyvin suosittu oppiaine kouluissa. Kaikille yhteiset kuvataiteen kurssit loppuvat nykyään 7. luokan kevääseen, sen jälkeen erilaisia kuviksen kursseja voi opiskella vain valinnaisina eli vapaehtoisina kursseina.
Kuvataideopetus, samoin kuin taide- ja taitoaineet kaiken kaikkiaan, ovat vaikeassa tilanteessa yrittäessään puolustaa asemiaan nykykoulussa.
Uudet opetussuunnitelmat astuvat voimaan elokuussa 2016. Käynnistynyt suunnittelutyö joudutaan tekemään kunta- ja valtiontalouden synkkenevien pilvien alla. Maailma muuttuu, toivottavasti myös jotain uutta ja entistä parempaakin syntyy. Taiteella on merkittävä osansa ihmisenä kasvamisessa, uskoakseni näin on jatkossa myös Suomen kouluissa.
Aimo Nyberg, kuvataiteen lehtori, Vaasa

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Kari Uusikylä ET-lehdessä
Kuva: ET-lehti 12/2013. Johannes Tervo.
Kuvan skannaus lehtikuvasta ja rajaus /AN.
Emeritusprofessori Kari Uusikylä intoutuu ylistämään Vaasaa ET-lehden numerossa 12 /2013. Mikäs tämän hienompaa! Kyllä Vaasa nämä kehumiset kestää, - ja todellakin ansaitsee!
Vaasalaiset tuntevat Kari Uusikylän erinomaiset kirjoitukset Pohjalaisessa vuosien ajalta. Itselläni on ollut onni lukea myös hänen kirjojaan ja Opettaja-lehden kolumneja jo monet vuosikymmenet. Sanon suoraan, että lehden parasta antia olivat juuri Kari Uusikylän kirjoitukset, jotka kuitenkin valitettavasti loppuivat jokin aika sitten. Aiheina hänellä saattoi olla lähes mitä vaan, mutta aina niistä sai uutta voimaa opetus- ja kasvatustyöhön, ja myös omaan henkilökohtaiseen elämään, joskus ankarankin arjen keskelle. Niin pienet kuin isotkin kysymykset ihmisenä olemisen vaikeuksista ja iloista löysivät oikeat mittasuhteet. Erityisesti kysymykset lahjakkuuden ja luovuuden monista ilmenemismuodoista tulivat esimerkkien avulla ymmärretyksi, inhimillisellä tavalla koskettaviksi tapauksiksi.
Tiedän, etten ole ainut, joka arvostaa Kari Uusikylää suuresti. Pidän häntä ehdottomasti yhtenä Suomen tämän hetken merkittävimmistä ajattelijoista ja kasvatusalan parhaimmista kirjoittajista.
Lainaan tähän muutaman rivin Kari Uusikylän ajatuksia Vaasasta:
ET-lehti 12/2013, teksti Kristiina Dragon
Emeritusprofessori Kari Uusikylä palasi eläkkeelle jäätyään synnyinkaupunkiinsa Vaasaan. Ja rakastui siihen uudelleen.
- Kaksikielinen, monikulttuurinen Vaasa tukee kulttuuria suhteellisesti eniten Suomen kaupungeista. Taiteen perusopetus on erinomaisesti järjestetty, kirjasto on palkittu korkeasta tasostaan, on kaksi ammattiteatteria, kuoroja ja paljon muuta.
Klarinetin soittajana ja SM-tason jalkapalloilijana Uusikylä on kunnostautunut itsekin.
- Elin lapsuuteni taiteilijoiden keskellä, isä, isoisä, tädit ja serkut ovat kuvataiteilijoita. Ehkä juuri siksi minusta ei tullut taidemaalaria, vaan taiteesta kiinnostunut opettaja ja tutkija, Uusikylä pohtii.
Kari Uusikylää kiitetään Vaasan ikääntyvien yliopiston kummisetänä.
Vaasalla on komeat kulttuuriperinteet merimaisemasta museoihin, koulutuksesta urheilukisoihin. KARI UUSIKYLÄ nauttii näistä kaikin aistein.
Kyseinen lehti kannattaa etsiä käsiin, ja lukea koko juttu!
Et-lehti 12/2013 kertoo jutun päätteeksi vielä kohteista, joista niin vaasalaiset kuin turistitkin voivat täysin sydämin nauttia: (tekstilisäys suluissa blogin ylläpitäjän)
1. Musiikkia kaduilla ja kirkossa (todella, Vaasassa tapahtuu, paljon ja kaikenlaista)
2. Taiteen tukijat ja tekijät (museoiden kokoelmat ovat oikeasti merkittävät, voimme olla niistä aidosti ylpeitä)
3. Voitto kotiin! (Vaasassa urheilu ja liikunta saavat kaikenikäiset liikkeelle)
4. Maailmanperintöä lunastamaan (Vaasa on Suomen portti länteen. Saaristomeri, luonto Merenkurussa on ainutlaatuista)
5. Koulussa kaiken ikää (Vaasassa on koulutuksenkin saralla onnistuttu erinomaisesti)
Tällainen POSITIIVINEN JULKISUUS on juuri sellaista mainosta, jota Vaasa tottakai tarvitsee!
Kiitokset taas Karille tästäkin lehtijutusta.
Kuva: AN. Hyvä Vaasa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
LUITKO JO TÄMÄN?
Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!
Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...