sunnuntai 20. syyskuuta 2026

Vaasan Aaltopuiston tarina

 

Neekerikylästä Aaltopuistoksi


Kuva 1950-luvulta. HuPan eli Huutoniemen Pallon junioreita


Teksti: MARTTI KANGASMÄKI

 

1.       Neekerikylän historia

Toisen maailmansodan tuoksinassa Oy Strömberg Ab, jonka pääpaikka sijaitsi Helsingissä, päätti valtiovallan ohjeistamana siirtää osan tuotannostaan kauemmas pääkaupungista Länsi-Suomeen ja paikaksi valikoitui Vaasa, josta vuonna 1940 hankittiin 70 ha alue, jonne alettiin rakentamaan Vaasan tehtaita. Ensimmäinen tehdas käynnistyi 1945 ja sodan päätyttyä tuotanto ja sen mukana henkilömäärä lisääntyi voimakkaasti.

Työväelle tarvittiin myös asuntoja ja niinpä yhtiö alkoi ajan tavan mukaan osallistua asuntotuotantoon. Vuonna 1945 valmistui Huutoniemelle 13 valmistaloa Keskuskadun ja Mannerheimintien alueelle. Samana vuonna yhtiö osti Huutoniemeltä 32,5 ha alueen, johon Alvar Aallon toimisto alkoi suunnitella n. 3000 henkilön asuntoaluetta, tästä suunnitelmasta toteutui tosin vain osa.

Vuonna 1946 valmistui tälle alueelle 12 puurakenteista 2 – kerroksista rivitaloa, joissa kussakin oli 8 asuntoa, 4 alakerrassa ja 4 yläkerrassa. Näissä taloissa oli puulämmitys ja kullakin rakennuksella oli oma ulkorakennus, joissa sijaitsivat huoneistokohtaiset vessat ja puuliiterit. Lisäksi ulkorakennuksen yhteydessä oli jätekaivo likavedelle ja roskasäiliö. Useammalle talolle yhteiset vesipostit sijaitsivat myös talojen ulkopuolella. Ulkorakennukset oli sijoitettu alueen reunoille, joten juoksevien asioiden hoito vaati jonkun verran liikuntaa.

Puutalot maalattiin Alvar Aallon suunnitelman mukaisesti tummalla värillä, josta siis Neekerikylä sai nimensä.

Alueelle valmistui samana vuonna 8 – kulmainen muuntamorakennus, myös Alvar Aallon suunnittelemana.

Seuraavassa vaiheessa vuosina 1948 ja 1949 valmistui yhteensä 5 kivirakenteista 2 – kerroksista rivitaloa. Näissä kussakin oli yhteensä 12 asuntoa, 6 alakerrassa ja 6 yläkerrassa. Taloissa oli jo keskuslämmitys, vesi ja viemäri sekä peräti asuntokohtaiset kylpyammeet ja näin ollen ulkorakennuksia ei tarvittu.

Puutalojen asukkaiden hygieniapalvelut paranivat, kun alueelle valmistui erillinen sauna- ja pesutuparakennus vuonna 1949.

Alvar Aallon suunnitelman mukaan kaikki talot sijaitsivat luonnon keskellä viuhkan muotoisesti ryhmiteltynä siten, että alueen keskellä sijaitsivat pallokenttä, tenniskenttä ja leikkikenttä asukkaiden yhteisenä virkistysalueena.

Alueen kylämäistä luonnetta korosti vielä se, että se oli metsän ympäröimä ja alueelle johti vain yksi tie, eli läpikulkuliikennettä ei ollut. Matkaa työpaikalle eli Strömbergille oli n 3 km. Lähin bussipysäkki oli pienen kävelymatkan päässä Huutoniementien varrella, linja-autot kulkivat torille 15 minuutin välein.

Ruokakauppa oli myös kylän ulkopuolella eli Bussin kauppa, jossa myöhemmin toimi Nestehukka – niminen ”ravintola”. Myös Osuuskauppa oli kävelymatkan päässä.

Kaiken kaikkiaan Neekerikylässä oli siis yhteensä 156 asuntoa, eli asukkaita oli lähempänä tuhat henkilöä, ja ainakin yksi Romppalainen löytyi jokaisesta perheestä.

Näissä olosuhteissa elettiin tyytyväisenä, kunnes tultiin 60 – luvulle ja yhtiö viimeinkin teki puutaloille isomman peruskorjauksen. Taloihin tuli keskuslämmitys, juokseva vesi ja viemäröinti ja ulkorakennukset purettiin. Kaivatut sisävessat siis saatiin, mutta suihkua tai kylpyammetta ei kuitenkaan saatu asuntoihin mahtumaan, joten saunarakennuksen yhteyteen tuli yhteinen suihkutila, joka oli varsinkin urheilua harrastavien kovasti käyttämä.

Näin jatkettiin aina 80 – luvulle asti, jolloin Strömberg myi alueen ja rakennukset.  Nyt päästiin jo paremmin uudistamaan asuntoja, kun niitä kunnostettiin myytäväksi vapailla markkinoilla. Mm. puutaloissa yhdistettiin ylä- alakerran huoneistoja yhdeksi asunnoksi.

Tässä tohinassa ehdittiin purkaa 3 viimeistä puutaloa, ennen kuin alue ja rakennukset suojeltiin. Purettujen talojen tilalle rakennettiin 1987–1990 yhteensä 4 uutta rivitaloa Aallon suunnitelmia mukaillen.  Sauna – ja pesutupa rakennus kävi tarpeettomaksi, ja rakennukseen tehtiin 3 huoneistoa, lisäksi alakerrassa toimii luontaishoitola AALTO.

Viimeinen luku Neekerikylän historiassa kirjoitettiin vuonna 1996 kun alueen nimi muutettiin.  Nimi ”Neekerikylä” herätti joissakin ihmisissä negatiivisia mielleyhtymiä ja uudeksi nimeksi tuli nykyinen ”Aaltopuisto”.

Itse olen tätä historiaa kokenut hyvinkin läheltä. Isä oli Strömbergillä töissä ja asuimme puutalossa (talo B) kun tulin tähän maailmaan vuonna 1947. Ensimmäiset 30 vuotta sujui osana kyläyhteisöä, kunnes muutin 1977 Suvilahteen asumaan. Työtehtävät kuljettivat välillä ulkomaille projektitehtäviin, kunnes sattumoisin kuulin, että Neekerikylään rakennetaan uusia rivitaloja ja onnistuin varaamaan asunnon uudesta J – talosta v 1988. Venäjältä palattuamme v 1992 olemme tyytyväisinä asuneet Aaltopuiston rauhallisessa ja yhä kauniissa lähiössä.

 

2.       Elämää Neekerikylässä

Millaista sitten oli elämä Neekerikylässä 50 – luvulla? Meidän perhe asui puutalossa, B – talossa, sen toisessa kerroksessa, asunnossa B 4. Perheessä oli 5 lasta ja huoneistossa oli olohuoneen ja keittiön lisäksi pienenpieni makuuhuone, johon isä nikkaroi 3 – kerroksisen sängyn vanhimmille lapsille, muut nukkuivat olohuoneessa. Kylpyhuonetta tai vessaa ei ollut ja ulkorakennus sijaitsi n. 80 metrin päässä. Nykymittapuun mukaan oli varmaan ahdasta, mutta hyvin mahduttiin.

Syksyn tullessa varauduttiin talveen täyttämällä liiteri polttopuilla ja talon kellarikerroksessa sijaitseva kylmävarasto perunoilla ja marjasäilykkeillä.

Viikon kohokohta oli sauna joka lauantaina. Saunaa ylläpiti Hännisten pariskunta, jotka aulan pienestä kopista hoitivat pukukoppien avaimien jakelun ja myivät halukkaille limsaa, pilsneriä ja makeisia. Tulijoita oli tavallisesti niin runsaasti, että usein joutui alhaalla odottamaan vapautuvaa paikkaa.

Saunassa oli erikseen miesten puoli ja naisten puoli sekä erikseen varattava perhesauna. Tärkeä osa rakennusta oli päivisin toimiva pesutupa, jossa oli iso pesukone, 2 linkoa, iso kuivausrumpu ja kuumailmamankeli. Näihin piti aika varata erikseen. Lisäksi pesutuvassa oli altaita käsipyykkiä varten sekä erillinen kuivaushuone.

Sauna lämmittäjänä toimi Smått (Rainerin ja Raimon isä), hyvin jämerä persoona, jota lapset kovasti kunnioittivat.  Kun ensimmäinen Sputnikki ammuttiin radalleen 1957, hän tapasi näyttää saunan mäelle kokoontuneille lapsille, mistä ja mihin aikaan tämän ihmeen saattoi taivaalla silmiinsä tavoittaa.

Lasten kannalta Neekerikylä oli asumisympäristönä ihanteellinen: paljon lapsia suurten ikäluokkien myötä, kaikki tunsivat toisensa ja leikkikavereita riitti. Ympärillä oleva metsä tarjosi jännittävän ympäristön ja pallokenttä oli täynnä leikkiviä lapsia, toisin kuin nykyään. Leikkikentällä oli vain hiekkalaatikko ja 3 keinua, mutta siihen aikaan lapset keksivät itse tekemistä ns. perinneleikkien muodossa. Mekin järjestimme keskenämme pieniä urheilukilpailuja, esim. moniottelun juoksu + korkeushyppy + pituushyppy + kolmiloikka sekä talvella tietysti hiihtokilpailuja.

Jalkapallo oli hyvin suosittua, itse pelasin jalkapalloa Huutoniemen Pallon eli HuPa :n junioreissa.  Laitilan Reino sekä myöhemmin Hällforsin Eino olivat valmentajiamme ja yli puolet joukkueesta oli Neekerikylän poikia. Kentällä järjestettiin myös haasteotteluja puutalojen ja kivitalojen joukkueiden välillä sekä myös Strömbergin eri tehtaiden ja osastojen välisiä otteluita. Näitä otteluita seurasi yleensä runsaslukuinen yleisö, joka kommentoi kentän tapahtumia hyvinkin aktiivisesti.

Talvisin kenttä jäädytettiin, ja yhtiö järjesti kentälle pukukopin ja kenttävalaistuksen ja maalit mahdollistaen rusettiluistelun ja   jääpallo-otteluiden järjestämisen.

 

Autoja ja sen mukana liikennettä ei kylän alueella paljoakaan ollut, Hännisten IFA taisi olla ensimmäisiä autoja. Liikenteen vähyyttä kuvaa, että B – talon kohdalla kasvoi keskellä ajotietä iso mänty, joka toimi eräänlaisena liikenteenjakajana. Tämä mänty sittemmin kaadettiin, kun alueen kunnossapidosta vastaava puutarhamestari sattui törmäämään siihen. Hänninen rakennutti alueen reunalle ensimmäisen autotallin ja myöhemmin samalle alueelle ilmestyi autokannan kasvaessa varsin vapaamuotoisesti rakennettuja metalli – ja puukoppeja autojen säilytystä varten.

Yhteydet ulkomaailmaan paranivat, kun saunan läheisyyteen saatiin koko kylälle yhteinen puhelinkoppi ja televisio teki tuloaan. Rooman olympiakisoja 1960 katseltiin Jussilan kaupan ikkunasta pienestä televisioruudusta Ruotsin television välittämänä. Myöhemmin kun Suomen TV aloitti lähetyksensä, meidän kulman tenavat kerääntyivät Mällisten luo A – taloon tätä ihmettä töllöttämään.

Vuonna 1954 lähdin opintielle juuri valmistuneeseen Huutoniemen kansakouluun, joka korvasi Keskuskadun varressa olleen koulun, jossa nykyään toimii Huvikummun päiväkoti. Kouluun mentiin tietysti kävellen, matkaa oli vain muutama kilometri, tosin mutkan kautta, sillä nykyinen Kuninkaantie oli vasta rakenteilla.

Näinä 50 – luvun kultaisina vuosina kylän yhteisöllisyys oli alueen luonteen ja asukaspohjan johdosta erittäin voimakas, mieleen tulee pieni kylä Galliasta, ja sen omaperäiset asukkaat, jotka pitivät puolensa ulkopuolisen maailman vaikutuksia uhmaten. Mielestäni se oli hieno esimerkki kyläyhteisöstä aivan kaupungin vieressä.

 

Kuva 1960-luvulta. 



Kuva 1960-luvulta, B-talo 1


Kuvat 1 - 3 Martilta


...



Aaltopuiston talot rakenteilla 1946. Kuva Museovirasto


Alkuperäinen talo Aaltopuistossa 1946. Kuva Museovirasto

Nämä kuvat on aiemmin julkaistu fb:ssa:
 Vanhoja Valokuvia Vaasasta - Gamla Fotografier från Vasa/ Christian Olsson



Loppuun vielä pari kuvaa tältä kesältä, 18.8.2026 / AN



Alvar Aallon piirtämä 8-kulmainen muuntaja



Alkuperäinen saunarakennus, nykyään tässä on asuntoja ja Aalto -niminen luontaishoitola




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...