keskiviikko 2. elokuuta 2017

Ennen, nyt ja …




Kuvat: AN. Entisen Suomen Sokeritehtaan alueen savupiippu, ennen nyt ja tulevaisuudessa

1. Kuvattu 6.6. 2009
2. Kuvattu 28.7.2017
3. Photoshopattu kuva, kuvamanipulaatio 6.6.2009 otetusta kuvasta

Rakennusvalvonnalta saatu vastaus

Kysyin rakennustarkastaja Paula Kemppiseltä s-postilla missä mennään tämän savupiipun suhteen.

Sain vastauksen pikaisesti, kiitos tästä.

Aimo Nyberg

Lainaus s-postista:

Hei,

Kiitos aktiivisuudestasi! 


Tuolla piipun purkamisella on haettu, harkittu ja lainvoimainen purkulupa. 

Valitettavaa on, että joskus jotain aina tulee tiensä päähän. Tällä erää tuo piippu. Muistaakseni lupa oli alkuvuodesta haussa ja siitä on keskustelut käyty niin hakijan kuin museon kanssa. Kyse ei ole omistajan puolelta laiminlyönnistä. Piippua on useasti suurella rahalla korjattu, jos ei vuosittain, niin kuitenkin usein. Nyt piipun korjaaja oli ilmoittanut, että itse sen korjaaminen alkaa olla suuri riski korjauksen tekijälle. 

Keskustelut käytyämme purkulupa myönnettiin museon puollolla. 

Mitä tulee vastuuseen rakennusten kunnossapidosta, niin kyllä se kuuluu nimenomaan omistajan vastuulle. Resursseiltaan pieni rakennusvalvonta ei voi aivan kaikkeen ulottua. Parhaamme tietysti teemme :) 

Ystävällisesti terveisin Paula Kemppinen 


Kuvat, kuvanmuokkaus ja tekstin koonti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...