keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Paukutellen kohti uutta vuotta

Vaasan kaupungin järjestämä perinteinen uudenvuoden ilotulitus on ollut näyttävää katseltavaa viime vuosina. Näin on taas tänäkin vuonna.

Lainaus kaupungin sivuilta:

”Vaasan kaupunki juhlistaa uutta vuotta perinteisellä ilotulituksella Räätälinsaaressa.

Vaasan kaupunki järjestää ilotulituksen, sillä ammattilaisten hoitaman yhteisen ilotulituksen ansiosta kaikilla on turvallinen vaihtoehto katsella rakettien loistetta, kaupungilta kerrotaan.

Lisäksi meluhaitat vähenevät, kun ilotulitus keskitetään lyhyelle ajanjaksolle ja yhteen paikkaan.

Yötaivaan valaisevat muun muassa erilaiset rengas-, sydän-, pioni-, krysanteemi-, palmu- ja tähtikuviot. Näyttävimmät raketit muodostavat tuliseinämän tai valuvat vesiputouksen lailla taivaalla.

Yleisö voi parhaiten seurata ilotulitusta Kalarannassa tai Vaasan vankilan rannassa. Pääsy rakettien lähetyspaikalle Räätälinsaareen on kielletty. Paloturvallisuuden vuoksi ilotulitusvälineiden käyttäminen keskustan alueella on kiellettyä.

Ilotulituksesta ja sen luvista huolehtii Kantoraketti.

Ilotulitus järjestetään uudenvuodenaattona 31.12.2015 kello 24.”


Missä pamautellaan ne tuhannet ja taas tuhannet ilotulitteet ja räjähteet, joita on taas myyty suurten kauppojen aula- ym. tiloissa?

Vastaus: oletettavasti kuten ennenkin, - ihan missä vaan, siis ts. joka puolella kaupunkia. Ei tälle valitettavasti taida kukaan voida mitään.

Monet urheiluseurat ym. hankkivat myynnillä ”kohtuullisen helpolla tavalla” kassaansa melkoiset lisätulot tällä ihan laillisella ja jo perinteisellä tavalla. Ilmiö tuntuu vain paisuvan vuosi vuodelta.

Uusia mitä merkillisimmän nimen saaneita paukkupommeja ja ilotulitusräjähteitä tuodaan markkinoille ja niitä mainostetaan hyvin tehokkaasti.

Vaasassakin ohjeistus kuitenkin kieltää paukuttelun keskustan alueella. Valvontaa on, mutta käytännössä tällaista ilonpitoa ei ole aikaisempina vuosina pystytty estämään. Ranta-alueilla ja mm. parkkipaikoilla on kaikenikäisten porukoita liikkeellä sellaiset määrät, ettei poliisien resurssit mitenkään riitä todelliseen valvontaan.

Vahinkojakin on sattunut, vakaviakin käsi- ja silmävammoja joka vuosi. Toivotaan ettei tänä vuonna. Kannattaa ottaa huomioon varotoimenpiteet ja ohjeet m. suojalaseista. Jos sivullisille tulee haittoja, vahinkoja, ja ilotulitteiden ja paukkupommien käyttö on tapahtunut kielletyllä alueella, niin seuraamukset voivat olla hyvinkin suuret.

Tähän loppuun pari linkkiä, miten valokuvata ilotulitusta:

http://www.maisemanlumo.fi/artikkelit/vinkkeja-ilotulituksen-valokuvaamiseen/


http://www.jarjestelmakamera.fi/ilotulitus-valokuvaaminen




Teksti ja kuva (29.11.2014): Aimo Nyberg

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...