keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kaavoja ja korjauksia.


Vaasassa päivitellään kaavoitusasioista. Syytelläänkin. Vertaillaan ihmisiä ja rahaa Seinäjokeen ja Poriin. Ja taas päivitellään.

Vaasassa on kaavapuolella paljon arkkitehteja, joiden pitää kuulemma opiskella ammattiinsa pari vuotta, jotta olisivat päteviä! Luulisin, että ammatti osataan mutta byrokratia teettää töitä ja siinä opittavaa riittää.

Pohjalaisessa oli hyvä artikkeli kaava-asioista. Kaavan käsittelyvaiheita oli neljä, jotka mielestäni ovat kaikki tarpeelliset. Kyseenalaiseksi on asetettu suunnittelujaoston osallistuminen kaikkiin vaiheisiin. Sanotaan jarruksi. En tunne suunnittelujaoston enkä muunkaan suunnitteluporukan toimintaa juuri ollenkaan. Mutta silti...kokonaisuus pitää olla jonkun tahon hallussa. Se taho voisi olla suunnittelujaosto, mutta politikointi pitää jättää vähemmälle, jos halutaan tuloksia.

Kaupunki on kokonaisuus, jossa kaikki riippuu kaikesta. Se on toimintojen ja elämisen verkko, joka on ja pysyy, mutta silti muuttuu koko ajan. Tämä kokonaisuus on kaikkien tekevien ja päättävien osapuolten ymmärrettävä ja hallittava. Kaikkien on toimittava kaupungin ja kaupunkilaisten edun puolesta. Pelisäännöt, tavoitteet, kasvusuunnat, strategiat ja muut sellaiset on hyväksyttävä ja sisäistettävä. Ja ennenkaikkea niistä pitää kiinni. Ellei, niin kaavoitus on pelkkää rahallisten eturistiriitojen ratkomista, jossa kaupunkilaisten etu hämärtyy ja unohtuu. Päättäjillekin tässä sopassa riittää opittavaa.

Hyvä kaavoittaja ennakoi kaupunkilaisten tuntoja ja tarpeita ennenkuin on piirtänyt yhtäkään viivaa paperille. Ja samalla vähentää valituksia ja valittamisen tarvetta. Valmiista luonnoksesta pyydetyt lausunnot johtavat vain vikojen ja puutteiden etsimiseen. Syntyy arvostelua, mutta ei ideoita.

Vaasassa on kaavoittajia, mutta ei kaupunginarkkitehtia. Häpeällistä! Kaupungin arkkitehti tarvitaan pitämään huolta jo valmiista, rakennetusta kaupungistamme ja vahtimaan myös uuden rakentamisen tasoa ja laatua. Hänellä pitää olla kytköksiä sekä kaavoittajaan että rakennustarkastukseen. Kokonaisuus on hallittava. Se on iso haaste kaikille, jotka kaavoitusta ja rakentamista suunnittelevat ja päättävät.

Kaupunginarkkitehdin osaamisalueeseen pitää kuulua myös korjausrakentaminen ja halu panna hanttiin "lämmöneristys"-laille, joka homehduttaa vielä monia taloja ja haittaa ja estää oikeiden, terveellisten hirsitalojen korjaamisen ja rakentamisenkin. No, tämä on kokonaan toinen juttu, mutta jotain tarttis tehrä!

Hyväkin asemakaava voidaan pilata huonolla rakentamisella. Ja päinvastoin huonokin kaava saadaan elämään hyvällä arkkitehtuurilla. Jokainen kaava palvelee jatkuvuutta ja muutosta. Muutoskaan ei ole itseisarvo, sen on sopeuduttava olemassa olevaan ympäristöönsä. Mikään kaava ei ole pelkkä "postimerkki", se on osa sitä kokonaisuutta, jonka nimi on Vaasa, jolla on kunniakkaat perinteet.

Tsemppiä meille!

Jaakko Vainionpää, arkkitehti
Klemetinkatu 11B16, 65100 Vaasa,
puh. 0505992219,
Kirjoitettu 9.6.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...