sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Rento retki

Kymmenkunta kasveista ja kukista kiinnostunutta oli tänään mukana asukasyhdistyksemme 2015 LUONNONKUKKAPÄIVÄN retkellä Vaasan Vaskiluodossa.

Lapsiperheitä emme nyt onnistuneet houkuttelemaan mukaan. Myös miehistä oli ”pulaa”.

Pienessä porukassa syntyi hyvin keskustelua, kasvien määrittely sujui hienosti vuorovaikutteisesti kasvikirjoja apuna käyttäen. Ammattimaisesti sanoisin.

Retkeä vetänyt Marja-Liisa Kaski sai apua muilta, ja Vaskiluodon tämän hetken kukkivat kasvit tulivat aika lailla hyvin kartoitetuksi. Harvinaisuuksiakin alueella on, - ihan kaikkea ei tällä retkellä ja tähän aikaan kesästä ollut mahdollista löytää.

Luonnonkukkapäivän perimmäinen tarkoitus eli kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen onnistui kyllä hyvin.

Jatkoa heti tiistaina

Klo 8 -11 ja/tai klo 18 – 21 samassa metsässä eli Vaskiluodon metsässä on mahdollista osallistua kaikille avoimeen ja ilmaiseen kasvivalokuvauksen perusteita esittelevään metsäretkeen. Vetäjinä allekirjoittanut, kuvataideopettaja Aimo Nyberg, ja kasviasiantuntijana biologian ja maantiedon lehtori M-L Kaski.

Lähtö klo 8.00 sekä illalla klo 18.00 kasvikuvausretkelle parkkipaikalta Wasalandian kaupunginpuoleisen portin edestä, eli osoitteessa Niemeläntien ja Sinisentien risteys. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Kännykkäkamera, pokkari tai järjestelmäkamera mukaan! Ellei sinulla ole omaa kameraa, voit silti tulla mukaan, saat kokeilla kasvien kuvaamista lainakameralla. Jos sää sallii, niin kuvaamme kasveja myös jalustalla, pienessä ”teltassa” tuulelta suojassa. Kasveja ei vahingoiteta, tai irroteta kasvuympäristöstään, mutta niiden taustoja, valoisuus-olosuhteita ym. pyritään hallitsemaan mahdollisimman hyvien kasvikuvien aikaansaamiseksi.

Tervetuloa kokeilemaan!

Myös tänään monilla oli kamerat matkassa. Tässä muutama tunnelmakuva Vaskiluodon metsästä Luonnonkukkapäivänä 14.6.2015 klo 10 -12.

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg




















Vaskiluodon metsän kasveista ja kukista tulee lisää kuvia keskiviikkona 17.6. 2015.

Tälle sivustolle saa mielellään lähettää kuvia ja mahdollisesti pieniä selostuksia Vaasaan liittyvistä aiheista! Tekstit voivat olla tottakai ruotsiksi tai muillakin kielillä.

Nähdään, reipasta juhannusviikkoa kaikille, t. Aimo
aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...