keskiviikko 3. elokuuta 2011

Mikä ihmeen patsasterapia?



Oletko tavannut hänet Vaasassa?

LAUANTAINA 13.8.2011. klo 9 – 16 on Vaasan keskustassa mahdollisuus tulla mukaan erilaiselle patsaskierrokselle.

Olen jo vuosia kaivannut Taiteiden Yöhön ja Sinne-viikolle asukasyhdistyksiä mukaan. Mutta millä tavalla ja mitä tekemään? Minulle on kyllä myös sanottu, että yhdistykset (hallitusten jäsenet) pitävät lomaa Saarikauden päättäjäisiin asti, ei ketään saa kesällä töihin, kaikkihan ovat saaressa. Mutta onneksi kaikkea ei aina tehdä kuten ennen.

Kesän alussa ehdotin yhdistyksemme hallitukselle ”oman alan osaamistani” eli kuvataideopettajan arkirutiinien käyttöä. Vaasalaisiin patsaisiin tutustumme oppilaiden kanssa, niin kuvia katsellen kuin myös paikanpäällä käyden. Tietoja patsaista täydennetään elämyksellisillä tehtävillä, ja omat tuntemukset tuodaan esille. On mielenkiintoista huomata, mitä oppilaat ovat kaupungilla nähneet, tai eivät ole nähneet.

Nyt haluan kokeilla tätä samaa aikuisten, kaikkien halukkaiden kanssa. Pienryhmissä ”kuunnellaan” patsasta, keskustelaan siitä, ja mikäli halutaan, niin otetaan avuksi myös draaman keinot, näytellään, puhutaan patsaalle jne.
Tapahtuman tavoitteena voisi olla esim. arvostuksen ja tietoisuuden lisääntyminen kaupunkimme patsaista. Olkaamme ylpeitä siitä, että Suomen Vapaudenpatsas on Vaasan kauppatorilla. Myös erilaisten näkemysten kohtaaminen, kyky keskustella ja puolustella omia mielipiteitään ja arvojaan on tämän tapahtuman itsestään selvä lähtökohta.

OHJELMASSA lauantaina 13.8.2011

klo 9.00 JÄÄKÄRI (Vaasanpuistikon päässä, Hovioikeudenpuiston reunassa)
klo 10.00 MEANDER (Sisäsatamassa, Kuntsin nykytaiteen museon eteläpuolella)
klo 11.00 ANTIIKKIPATSAS JÄLJENNÖKSET JA SUIHKUKAIVO (Setterbergin puistossa, Koulu- ja Rantakadun välissä sisäsataman yläpuolella)
12 – 13 Lounastauko
klo13.00 LUOTSI- SUIHKUKAIVO (Kaupungintalon pääovea vastapäätä Kirkkopuistossa)klo 14.00 YRITTÄJÄPATSAS (Wasaborgin kujalla)
klo 15.00 SUOMEN VAPAUDEN PATSAS (Kauppatorilla Hovioikeudenpuistikon puoleisessa päässä)

Voit osallistua, tulla mukaan vain yhteen, kahteen, tai vaikka jokaiseen patsasterapiatapahtumaan!
Tilaisuudet ovat maksuttomia.

JÄRJESTÄÄ: Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry - Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf
Yhteyshenkilö: Aimo Nyberg, aimo.nyberg(at)netikka.fi, 050 3308540.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...