tiistai 13. elokuuta 2024

Valitukset Vaasan keskustan yhtenäiskoulusta eivät edenneet

 

Uutinen: YLE Pohjanmaa, 12.8.2024

 

https://yle.fi/a/74-20104411

Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen, jossa se hylkää Vaasan rakennusperintöyhdistyksen ja kolmen asunto-osakeyhtiön valituslupahakemukset koskien Vaasan keskustan asemakaavan muutosta.

Päätös liittyy Vaasan kaupunginvaltuuston helmikuussa 2023 hyväksymään asemakaavan muutokseen, joka mahdollistaa uuden koulurakennuksen rakentamisen Raastuvankatu 33:een.

 


Kuva: AN 17.3.2024. Nykyinen Merkkari (Merenkurkun koulu)

Merenkurkun yläkoulun siirtyminen yhdeksi osaksi uutta Keskustan yhtenäiskoulukampusta viivästyi valitusten takia. Kun keskustan uusi yhtenäiskoulu valmistuu, Merenkurkun koulun kiinteistö poistuu koulukäytöstä.

Vaasan rakennusperintöyhdistyksen ja muutaman taloyhtiön tekemät valitukset aiheuttivat hankkeen etenemiselle tarpeettoman paljon haittaa, ja kaupungille merkittävästi lisäkuluja. Nyt suunnittelu voi onneksi taas jatkua ja toteutuskin lähenee jollain aikataululla. Valmista voisi olla mahdollisesti jo noin kolmen vuoden päästä. Suunnitelmien kanssa menee arviolta vielä vuosi, ja rakentamiseen noin 2 vuotta.

 

Tästä samasta aiheesta kirjoitin tässä blogissa vuonna 2021 lokakuussa näin:

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2021/10/vaasan-keskustaan-yhtenaiskoulu.html

Lainaus

Vaasan keskustaan yhtenäiskoulu

Uuden keskustan yhtenäiskoulun toteutus lähenee

Ainakin keskikaupungilla koulua käyvät lapset, heidän vanhempansa, ja toki myös lähialueiden asukkaat ja muutkin kiinnostuneet voivat nyt kertoa mielipiteitään ja tehdä ehdotuksiaan 10.10.2021 asti keskustaan tulevasta yhtenäiskoulusta…

Keskustan yhtenäiskoulun suunnitteluun voi nyt vaikuttaa

Uuteen koulukokonaisuuteen kuuluvat osoitteessa Kauppapuistikko 22 sijaitseva kiinteistö, osoitteeseen Raastuvankatu 33 rakennettava uudisrakennus sekä Keskuskoulun alakoulu. Uuden yhtenäiskoulun muodostavat Merenkurkun koulu, Keskuskoulu ja Suvilahden koulun kaksikielisen ja englanninkielisen opetuksen luokat.

– Hienoa, että saamme nyt kuntoon ja käyttöön arvotalon osoitteessa Kauppapuistikko 22 sekä tietysti myös aivan uusia tiloja uudelle koululle. Lisäksi keskustaan saadaan kovasti kaivattu iso liikuntatila, joka on myös seurojen iltakäytössä, kertoo koulutoimenjohtaja Kari Nummela.

Uudet tilat otetaan käyttöön alustavan aikataulun mukaan vuonna 2026.

Lainaus päättyy

 

Kritiikkiä Vaasan rakennusperintöyhdistykselle

Jos mikään, niin juuri tämä Vaasan keskustan yhtenäiskoulu hanke on ollut alusta alkaen avoin ja vuorovaikutteinen prosessi. Suunnitteluun on kutsuttu mukaan niin koulun väki, opettajat, vanhemmat, oppilaatkin ja kaikki muutkin asianosalliset. Kaavamuutoksesta sai esittää mielipiteitä pitkin matkaa, ja niitä myös annettiin.

Sen verran mitä itse hankkeen etenemistä seurasin Vaasan rakennusperintöyhdistys ei ollut aktiivinen vaikuttaja siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt kantojaan tuoda julki.

Tästä huolimatta Vaasan rakennusperintöyhdistyksen hallituksesta löytyi henkilöitä lähtemään valituksen tekemisen tielle. Tavoitteena heillä ilmeisesti oli Raastuvankatu 33:ssa olevan Kauppakorkeakoulun entisen kirjaston purkamisen estäminen ja säilyttäminen ulkomuodoltaan ja mitoiltaan nykyisen kaltaisena.  

Valituksen tehneillä taloyhtiöillä motiivi taas oli ainakin estää nykyistä massiivisemman rakennuksen tuleminen kyseiseen kadunkulmaukseen.

Valtuuston päätöksestä valittaminen hallinto-oikeuteen tuli ”ns. puskista”, se yllätti vaasalaiset. Ei ehkä kaikkia, asioita pitkään seuranneet tämän kyllä osasivat aavistaa.

Opettaja kollegoiden kanssa asiasta on puhuttu paljon. Valituksen tekeminen tässä asiassa on koettu suorastaan sabotoivan Vaasan koulumaailman tulevaisuuden näkymät. Työ- ja opiskeluolosuhteet mm. Merenkurkun koulussa ovat jo liian pitkään olleet joidenkin tilojen osalta sellaiset, ettei niitä enää tulisi käyttää. Epätoivoisen tilanteen pitkittymisestä maksetaan liian kovaa inhimillisten kärsimysten hintaa.

 

Nyt asiassa edetään Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Mitä tämä tarkoittaa, ja kuinka poliittiset päättäjämme ja virkamiehet kaupungilla aikovat toimia, siitä toivottavasti kuullaan lähiaikoina. Toivoa sopii kaikilta kykyä yhteistyöhön ja läpinäkyvää asioiden eteenpäin viemistä.    

 

Aimo Nyberg
Kuvataiteen lehtori, eläkkeellä
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja

aimonyberg(at)gmail.com

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...