perjantai 16. elokuuta 2024

Diakuvien ym. uudelleenkuvaamisesta

 

Kymmenen vuotta sitten vuonna 2014 olin mukana järjestämässä Taiteiden yön tapahtumaa, jossa yleisöllä oli mahdollisuus tulla skannaamaan vanhoja valokuviaan digitaalisiksi. Tuolloin iltapäivällä oli rankkasade, ukkonen jyrisi ja taivas salamoi. Jonkun verran yleisöä, ”asiakkaita” paikalle kuitenkin tuli.

Tällainen tilaisuus

https://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2014/08/tavataan-torstaina.html

Vanhat Vaasa valokuvat digitaalisiksi!

Paperivalokuvien skannausta Kasarmilla 7.8.2014 klo 12–16.

Paikka: Kasarmi 11, ATK-luokka.

Itäinen Kasarmintori 7–9, 65100 Vaasa

Paikka on Raastuvankadun ja Korsholmanpuistikon kulmassa, sisään sisäpihalta eli parhaiten sinne löytää menemällä ensin rautaportista Korsholmanpuistikolta sisäpihalle, ja sieltä sitten sisään TaiKonin eli Taiteenperusopetuksen tiloihin. Opasteita laitetaan näkyville!

Tule Vaasa-aiheisten paperivalokuvien, ja mahdollisen kertomusten kanssa, niin skannaamme kuvasi digitaaliseen muotoon! Saat halutessasi kuvat omaan s-postiisi, tai muistitikullesi samantien.

Kuvat on mahdollista julkaistua myös netissä.

Kaikki aiheet käyvät, kunhan niissä on jokin yhteys Vaasaan.

Maksuttoman tilaisuuden järjestävät:

Vaasalainen kaupunkiblogi www.vaasalaisia.info / Tapio Parkkari

Vaasan historia-Vasas historia Facebook-sivusto / Christian Olsson

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry, www.vaasaennenjanyt.blogspot.com / Aimo Nyberg ja Henrik Eriksson.

 

Tätä tempaustamme emme ole sen jälkeen uusineet.

Kyselijöitä kyllä on ollut, ja asia olisi kyllä edelleen tärkeä. Toisaalta kotiskannereita ja uudelleenkuvauslaitteita on monilla itsellään käytössä. Vanhoja valokuvia myös jaetaan innokkaasti erilaisilla sivustoilla. Vaasa on tässä suhteessa ihan huippuluokkaa. Yksittäisiä kuvia vaasalaisista kohteista, tapahtumista jne. ja myös kovin kiinnostavia ennen ja nyt kuvia jaetaan jopa päivittäin. Eri sivustoja seuraamalla tämän kyllä huomaa!


Arkistoja, kuvia, esineistöä digitoidaan mm. museoiden toimesta. Meidän yksityisten tekemät kotiskannaukset ja uudelleen kuvaamiset täydentävät hienosti tätä "valtavaa urakkaa". On hienoa, että aineiston jakaminen myös yleistyy. Oman ja oman suvun historian tallentamisen rinnalla aineistolla voi olla isompaakin kiinnostavuutta ainakin paikallisella tasolla, ja joidenkin merkittävien tapahtumien osalta jopa historian kirjoituksen ja tutkimuksen kannalta. 

 

 

Kuva: Taiteiden yön juliste vuodelta 2014. Tapahtumaa on järjestetty 1990-luvun alusta alkaen. Erilaisia julisteitakin on siis tehty jo yli 30! Onkohan näitä ollut missään esillä – näistäkin saisi kivan digitaalisen näyttelyn!

 

Aimo Nyberg
Vaasaennenjanyt -blogin ylläpitäjä
aimonyberg(at)gmail.com

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...