tiistai 5. lokakuuta 2021

Vaasan keskustaan yhtenäiskoulu

 

Uuden keskustan yhtenäiskoulun toteutus lähenee 

Ainakin keskikaupungilla koulua käyvät lapset, heidän vanhempansa, ja toki myös lähialueiden asukkaat ja muutkin kiinnostuneet voivat nyt kertoa mielipiteitään ja tehdä ehdotuksiaan 10.10.2021 asti keskustaan tulevasta yhtenäiskoulusta. Linkki verkkokyselyyn löytyy alla olevan linkin kautta.

Lainaus Vaasan kaupungin sivuilta

https://www.vaasa.fi/ajankohtaista/keskustan-yhtenaiskoulun-suunnitteluun-voi-nyt-vaikuttaa/ 


Keskustan yhtenäiskoulun suunnitteluun voi nyt vaikuttaa 

Julkaistu: 28.9.2021 Päivitetty: 4.10.2021

”Vaasan keskustaan muodostuu vuoteen 2026 mennessä uusi koulukokonaisuus suomenkielisen perusopetuksen luokille 1–9. Vaasalaisilla on nyt mahdollisuus kertoa mielipiteensä uuden koulun rakennushankkeesta.

Uuteen koulukokonaisuuteen kuuluvat osoitteessa Kauppapuistikko 22 sijaitseva kiinteistö, osoitteeseen Raastuvankatu 33 rakennettava uudisrakennus sekä Keskuskoulun alakoulu. Uuden yhtenäiskoulun muodostavat Merenkurkun koulu, Keskuskoulu ja Suvilahden koulun kaksikielisen ja englanninkielisen opetuksen luokat.

– Hienoa, että saamme nyt kuntoon ja käyttöön arvotalon osoitteessa Kauppapuistikko 22 sekä tietysti myös aivan uusia tiloja uudelle koululle. Lisäksi keskustaan saadaan kovasti kaivattu iso liikuntatila, joka on myös seurojen iltakäytössä, kertoo koulutoimenjohtaja Kari Nummela.

Uudet tilat otetaan käyttöön alustavan aikataulun mukaan vuonna 2026.

Verkkokyselyyn voi vastata 10.10. saakka.

Uusi yhtenäiskoulu muodostuu kolmesta kiinteistöstä

Uuteen koulukokonaisuuteen kuuluu kolme rakennusta:

  • osoitteessa Kauppapuistikko 22 sijaitseva peruskorjattava arvokiinteistö
  • uudisrakennus, joka rakennetaan osoitteessa Raastuvankatu 33 sijaitsevan, purettavan kiinteistön tilalle
  • Keskuskoulun alakoulu, jonka peruskorjaus valmistui vuonna 2020, rakennus säilyy sellaisenaan.

Uudessa yhtenäiskoulussa Keskuskoulun tiloissa opiskelevat vuosiluokkien 1–5 oppilaat. Uudisrakennukseen sekä peruskorjattavaan rakennukseen keskitetään 6.–9. luokkien oppilaiden opetus.

Uusien tilojen valmistuttua englanninkielinen alakouluopetus Suvilahden koulusta sekä Merenkurkun yläkoulu kokonaisuudessaan siirtyvät uuden Keskustan yhtenäiskoulun tiloihin. Keskustan koulukampuksen valmistuttua Merenkurkun koulun kiinteistö poistuu koulukäytöstä.

Kansalaisopisto Alman toiminta jatkuu normaalisti osoitteessa Raastuvankatu 31.

Uusia liikuntatiloja myös iltakäyttöön

Osoitteeseen Raastuvankatu 33 tuleva uusi koulurakennus sisältää myös liikuntasalin, jonka koko on 600 m2. Lisäksi Kauppapuistikon peruskorjattavassa kiinteistössä on jatkossa käytössä pienempi liikuntatila (150 m2).

– Liikuntasalit tulevat varattavaksi seurojen ja yhdistysten iltakäyttöön, samoin periaattein kuin kaupungin koulujen muutkin liikuntasalit, Nummela kertoo.

Keskustakampuksen rakennusprojektissa on meneillään kaupungin talotoimen vetämä hankesuunnitteluvaihe. Hankesuunnitelma valmistuu syksyn 2021 aikana ja se etenee seuraavaksi kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Päätöksenteon jälkeen voidaan aloittaa rakennussuunnittelu. Muutos vaatii myös kaavamuutoksen, ja kaavaprosessi alkaa vuoden 2021 loppupuolella.

Kuvalainaus yllä mainitulta Vaasan kaupungin nettisivulta

Lainaus päättyy

 

 

Nykyinen rakennus ositteessa Raastuvankatu 33 tullaan purkamaan.

 

Raastuvankadun ja Kasarminkadun risteys

 

Raastuvankatu 33 sisäpiha

 

Kuvat: AN 5.9.2021.

Tekstin koonti Aimo Nyberg

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...