Tuovilan silta

 

Silta on saanut museosillan statuksen v. 1982

 

 

Nykyään tämä museosilta on asfaltoitu. Sillalla on myös painorajoitus. Ellei kulkupelin painoa tiedä, sillalle ei pidä mennä. Ja siis bussilla ei voi sillan yli ajaa.

 

Kuvasarja Pohjanmaan historiallisen museoyhdistyksen syysretkeltä 9.10.2021. Tämän kohteen oppaana ja koko lauantain 9.10.2021 retken vetäjänä toimi maakuntamuseotutkija Kaj Höglund.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lainaus Wikipediasta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuovilan_silta 

Tuovilan silta ylittää Laihianjoen

Sijainti               Tuovila, Mustasaari

Koordinaatit    63°01′46.32″N, 021°48′18.59″E

Ylläpitäjä          Liikennevirasto

Siltatyyppi        kivinen holvisilta, kaksiosainen

Pituus                 93 m

Leveys                6 m

Suurimman kaaren aukko on 8 m

Avattu liikenteelle 1781

 

Tuovilan silta (ruots. Toby stenbro) on Mustasaaressa oleva kivinen kaksiosainen holvisilta, joka on otettu museosillaksi vuonna 1982. Silta on valmistunut vuonna 1781 ja on Suomen museosilloista toiseksi vanhin Espoon kartanon Sågbron sillan jälkeen. Pienen saaren kohdalle rakennettu Laihianjoen yli johtava Tuovilan silta sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin teemakohteessa "museosillat".

Tuovilan silta on osa Vaasan ja Kristiinankaupungin välistä tieyhteyttä. Kivisiltaa oli suunniteltu jo 1760-luvulla. Rakentamismääräys tuli maaherralta 1775. Kivisillat olivat tuolloin Suomessa uusia, ja sillan rakentamiseen määrättyjen kuntien talonpojat vastustivat kivisillan rakentamista. Sillan on piirtänyt yli-intendentti Carl Fredrik Adelcrantz, ja se on rakennettu vuosina 1780–1781. Se on tehty kylmämuurina, eli kivet on sovitettu paikoilleen ilman laastia ja kivien näkyvien pintojen viimeistely on karkeaa. Siltaa on aiemmin korjattu muun muassa 1960-luvulla.

 

Tuovilan silta korjattiin perusteellisesti vuosina 2009–2010. Korjauksen kustannusarvio oli noin 240 000 euroa. Sillan rakenteita vahvistettiin laastilla ja betoniteräksillä, ja sillan kannelle kertynyt paksu sorakerros poistettiin. Sillalle asennettiin myös uudet riittävän korkeat metallikaiteet — alkuperäiset kaiteet olivat vajaat puoli metriä korkeat kivipaadet. Ne palautettiin kuitenkin paikoilleen.

Lainaus päättyy

 

Sillan kestävyyttä epäiltiin jo sen rakennusvaiheessa.

Pohjanmaan historiallisen museon yhdistyksen syysretkellä kuulimme tämän tarinan Kaj Höglundin kertomana:

Kun silta oli valmistunut, ja rakentamiseen tarvitut telineet ja rakenteet piti poistaa, epäilys sillan kestävyydestä oli suuri. Purkutyö päätettiin antaa vangeille. Ja heille luvattiin vapautus, - jos silta kestää vielä telineiden ym. poistamisen jälkeenkin.

No hyvin kesti, ja on kestänyt nyt jo siis 240 vuotta! Vangeille annettu lupaus todennäköisesti pidettiin?

Historiantutkimus saa edelleen selville piiloon jääneitä asioita. Mm. tämän sillan piirustuksista ja sillan lopullisesta paikasta ja myös urakan saaneesta todennäköisestä tekijästä on aivan viime aikoinakin löydetty lähdeainesitoja, joita ei aikaisemmin ole historian kirjoituksessa tuotu esiin. Näistä mahdollisesti myöhemmin enemmän jossain toisessa aiheeseen liittyvässä blogikirjoituksessa.

 

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg
Kotiseutuhistorian harrastaja
ja kaupunkikuvaaja
aimonyberg(at)gmail.com