maanantai 26. joulukuuta 2022

Väriä, valoa pimeyteen

 


 


 

Jouluna 2022

 

 

5.12. 2022

 



6.12. 2022

 

Kuvat on kuvattu kerrostalon parvekkeilta uimahallin mäeltä Raastuvankadulla. Olemme asuneet tässä vuonna 1983 valmistuneessa kerrostalossa vuodesta 1988.

Tuolloin v. 1988 Vaasan keskussairaalan päärakennus oli vain tuo ”pieni” rakennus, jonka katolla kuvissa näkyy joulukuusi. Uutta päärakennusta H-taloa on tehty viime vuodet, valmista tuli tänä syksynä. Terveyskeskukset eri puolilta Vaasaa on siirretty tähän uuteen Pohjanmaan hyvinvointialue/VKS kokonaisuuteen.

Homma toimii siellä jo oikein hyvin – on kertaalleen vaimon kanssa käyty testaamassa – kun saimme siellä ennen joulua korona- ja influenssarokotukset!

Tutustu Österbottens välfärdsområde /Pohjanmaan hyvinvointialueen palvelukokonaisuuteen 

https://pohjanmaanhyvinvointi.fi/ 


 

Joulukuusi vanhan päärakennuksen katolla

Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisessa oli 18.12. 2022 kirjoitus Eivor ja Olle Gullin harrastuksesta, ”Jouluvalot taittavat talven pimeyden”. Tässä lehtijutussa nyt jo eläkkeellä oleva Vaasan sairaanhoitopiirin hallintojohtaja Olle Gull kertoi, että idea keskussairaalan katolle pystytettävästä joulukuusesta oli hänen. Ensimmäisen kerran kuusi nostettiin katolle vuonna 1989.

Itse voisin vielä lisätä tähän, että Ollea saamme kiittää muustakin sairaala-alueella olevasta kauneudesta. Mainittakoon tässä nyt esimerkkinä veistokset vanhan päärakennuksen edustalla. Onneksi ne saatiin myös takaisin, kun piha-alueen uudet liikennejärjestelyt saatiin tehtyä. Komea suihkulähde – Nuoruudenlähde - ja pienempi veistos – Luonnonpalvoja – ovat vaasalaisen kuvanveistäjä Tea Helenelund – Suomisen mestariteoksia.

 

Aito kuusi muutettiin ”kausivaloksi”

Lastemme ja nyt vaimon kanssa olemme saaneet nauttia tästä Vaasan varmastikin korkeimmalle paikalle laitetusta joulukuusesta jo 33 vuotta!

Meillä on vaimon kanssa sellainen muistikuva, että alkuvuosina katolle nostettiin aivan oikea ja aika suurikokoinen kuusi. Valot siihen ripustettiin muutamiksi viikoiksi – noin Lucian päivästä loppiaiseen asti, jos oikein muistamme.  Lisäksi maan tasalla sairaala-alueella oli myös valaistuja aitoja joulukuusia, sekä kasvavia piha-alueen kuusia, että jouluksi jalkakäytävien viereen lumen keskellä tuotuja valopalloilla koristeltuja ihmeellisen kauniita joulukuusia. Vuodet ehkä kultaavat muistot – mutta se sallittakoon.

Jossain vaiheessa tuonne VKS:n katolle asennettiin ympäri vuoden oleva kehikko sähkövaloja ja tähteä varten. Saman asian tämä toki ajaa, ja on aika lailla yksinkertaisempi laittaa päälle ja pois päältä, ja on aivan varmasti halvempikin ratkaisu kuin aikaisempi työläs operaatio nostaa nostureilla kuusi korkeuksiin.

Tänä päivänä saamme uuden kolossaalisen päärakennuksen seinään aina silloin tällöin erilaisia värisommitelmia, tunnelmia. 10.10.2022. Vaasan keskussairaalan H-talon ”valoseinä” oli maanantai illasta tiistai aamuun asti komeasti vihreäksi valaistuna. Silloin vietettiin Maailman mielenterveyspäivää. Vihreällä valolla tehtiin näkyväksi huolten jakamista ja tällä haluttiin muistuttaa, että jokaisen huoli on tärkeä. Kampanjan järjestävänä tahona oli MIELI ry.

Suuret juhlapyhät on myös huomioitu. Itsenäisyyspäivään sopii hyvin sinivalkoinen tunnelma, ja jouluun tietenkin punainen.

Vaikka maailma ympärillämme muuttuu, joka ikinen päivä on aina mahdollista etsiä ja löytää kaunista katsottavaa, koettavia hetkiä niillä paikoilla ja niiden kanssa, jotka lähellämme ovat.

 

Vuosi 2023 on aivan kohta alkamassa. Sote-uudistus on Suomen historian yksi merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista. Vuoden 2023 alusta lukien vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä 21 hyvinvointialueelle.

Pohjanmaan hyvinvointialueella ja siis meillä täällä Vaasassakin kaikki lähtee rullaamaan varmasti oikein hyvin. Vaasassa vakuutetaan, että täällä ollaan jo asioiden kanssa hyvällä tolalla. Tähän on syytä luottaa.

 

Aimo Nyberg

Kaupunkikuvaaja -blogin ylläpitäjä
aimonyberg(at)gmail.com

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...