maanantai 12. lokakuuta 2020

Pienvenesatamatoiminnan selvitys 2020

 

Tältä vuodelta veneilykausi alkaa olla ohi. On aika katsella eteenpäin, ja miettiä myös menneitä.

Vaasassa on pienvenesatamia melkoinen määrä. Totta kai venepaikkoja, laitureita, ja oheispalveluja on rannoillamme oltava, koska veneiden omistajiakin täältä löytyy keskimäärin enemmän kuin ehkä mistään toisesta kaupungista Suomessa. Tilastoja ei minulla tästä kylläkään ole. Mieleen tulee vanha sanonta, että Vaasan rannoilla on niin paljon paatteja, että oikein pahan kriisin kohdatessa täältä voidaan kaikki tarvittaessa evakuoida Ruotsin puolelle.

Tämä alla oleva kaupungin tiedotus kannattaa kaikkien veneen omistajien ja pienvenesatamien käyttäjien lukea. Ja myös vastata nettilinkin kautta kyselyyn!

Minusta on hienoa, että kaupungin virkamiehet ovat nyt koronaikanakin valmiit kehittämään kaupunkiamme eteenpäin yhdessä meidän palveluja käyttävien kanssa!

On selvää, että kaikille avoimia keskustelutilaisuuksia ei 10 henkilön kokoontumisrajoitusten aikana pidetä.

Ehkä palautteiden laatu voi nyt jopa parantua, kun jokainen asiasta oikeasti kiinnostunut perehtyy selvityksiin, ja miettii omalta kohdaltaan vielä mahdollisia uusia ideoita ym.  

 

Lainaus Vaasan kaupungin sivuilta

https://www.vaasa.fi/ajankohtaista/pienvenesatamatoiminnan-jatkoa-pohditaan-esiselvitys-nahtavilla-12-26-10-2020/?fbclid=IwAR0nMqAMFDATc9l2VTmoUS0mw9SY4VmUEHMAR1o2N_XFbL9T9Wt1hBRjs0o 

”Vaasan kaupunki on teettänyt selvityksen ylläpitämistään pienvenesatamista. Selvityksen tavoitteena on kuvata pienvenesatamien nykytilaa, sekä arvioida kuinka palvelut kannattaa tuottaa tulevaisuudessa.

Asukkaille ja palveluiden käyttäjille varataan mahdollisuus osallistua pienvenesatamapalveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Selvitys on nähtävillä vaasa.fi-verkkopalvelun lisäksi Teknisen viraston aulassa ja kommentit selvitykseen voi toimittaa 26.10.klo 16.00 mennessä.”

”Vasa stad har låtit göra en utredning om de småbåtshamnar som staden driver. Avsikten med utredningen är att beskriva småbåtshamnarnas nuläge samt bedöma hur servicen bäst kan ordnas i framtiden.

Invånarna och servicetagarna reserveras möjlighet att delta i planeringen och utvecklingen av servicen vid småbåtshamnarna. Utöver i webbtjänsten vasa.fi hålls utredningen offentligt framlagd i Tekniska verkets entréhall. Kommentarer till utredningen ska lämnas in före 26.10.2020 kl. 16.”

Lainaus päättyy

 


 

Kuvat: AN 27.9.2020

Tekstin koonti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...