lauantai 13. joulukuuta 2014

Kirjoita mielipidekirjoitus

Onko mikään pysyvää?

Maailma ja myös me ihmiset muutumme joka päivä johonkin suuntaan. Vaikka emme tätä huomaisikaan, emmekä haluaisi näitä muutoksia, - ja emme tapahtuneita muutoksia millään hyväksyisikään.

Asioiden arvioiminen tässä ja nyt on paitsi terveellistä itse kullekin, niin myös avain todellisten muutosten aikaansaamisen. Kuten totta kai myös tapahtuneiden asioiden hyväksymiseen, sopeutumiseen vallitsevaan tilanteeseen.

Se mihin voi vaikuttaa, kannattaa minun mielestäni tehdä. Mielellään yhdessä muiden kanssa. Asioihin, joihin itse ei voi vaikuttaa, on syytä tyynen rauhallisesti jättää murehtimatta. Ja siirtyä eteenpäin, uusiin asioihin.


Kuva: Helmer Österberg. Kuvausajankohtaa ei ole tiedossa.

Meneillään oleva vanhojen valokuvien buumi on hieno osoitus siitä, miten tärkeäksi vaasalaiset kokevat oman asuinalueen rakennetun maiseman, ja siinä tapahtuvat muutokset vuosikymmenten saatossa.

Tämä asukasyhdistyksemme blogi, vaasaennenjanyt, on avoin foorumi kaikelle mielipidekirjoittelulle, kunhan aihe on jollain tavalla Vaasaan liittyvää.

Viime aikoina ajankohtaiseksi aiheeksi noussut KORKEA RAKENTAMINEN puhuttaa vaasalaisia yhä vaan.

Kerro sinäkin, mitä mieltä olet, - Vaskiluodon tornitalon luonnoksesta, tai muista ajankohtaisista rakennushankkeista Vaasassa. (Vaasa Station, Flickis jne.)

Sosiaalisessa mediassa on jo jonkun verran keskustelua käytykin. Lehtien sivuilla ei sen sijaan ole ollut keskustelua, ainakaan vielä, vaikka aika monta suurisuuntaista hankesuunnitelmaa on tuotu julkisuuteen.

Toivottavasti keskustelua saadaan vielä lisää!

Perustellut mielipiteet suuntaan ja toiseenkin ovat arvokkaita!

Joitakin pyytämiäni juttuja sekä haastatteluja odotan edelleen.
Sovitaan (uusi) tapaaminen, tai lähetä vaan kirjoitus!

Kaikkien meidän ajatukset ovat sallittuja, tärkeitä!
Nykyisen kuntalain, ja toivottavasti myös uudistuvan, tulevan kuntalainkin mukaan, paikalliset ihmiset ovat oman asuinalueensa asioissa asianosallisia, joita tulee kuulla. Kun asiat ovat avoimesti esillä alusta alkaen, saadaan lain edellyttämät prosessit hoidettua parhaalla mahdollisella tavalla, Ilman jälkipyykkejä, turhia valituksia ja tarpeettomia riitoja ihmisten välillä.

Anna ajatusteni kuulua! Kirjota muutama rivi, tai vaikka pitempikin juttu. Mielellään omalla nimelläsi, tai jos haluat kirjoittaa nimimerkillä, niin sekin kyllä käy.

Laita juttusi tulemaan, ja mahdolliset kuvat mukaan tämän blogin ylläpitoon osoitteeseen: aimonyberg(ät)gmail.com

Aimo Nyberg, VKA ry:n puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...