maanantai 1. syyskuuta 2014

Viisaita sanoja

Kuva: AN. Asuntovaunumatkailijoita Vaskiluodon leirintäalueella

Upea, vahva kirjoitus tänään Pohjalaisessa mielipideosastolla! (01.09.2014)

Leirintäalueen paikka on Vaskiluodossa, kirjoittaa nimimerkki Moon maalta kotoosin.

Lainaan kirjoituksesta osan, siis jonkin verran lyhennettynä, tähän asukasyhdistyksemme blogiin.

Kirjoitus on sen verran mehevää tekstiä, että se kannattaa lukea kokonaankin Pohjalaisen mielipidesivulta.

Vaskiluodon metsän (Niemeläntien varrella) ja nykyisen Vaskiluodon leirintäalueen osalta tilanne on se, että tämän ”hetkinen hiljaiselo” johtuu Vaasan yleiskaavan 2030 keskeneräisestä prosessista. Valitukset ovat edenneet Korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, ja päätökset sieltä saataneen jossain vaiheessa, ehkä piankin.

Vuoden 2013 huhtikuussa Vaasan kaupunki päätti valittaa näiden yllä mainittujen kohteiden, ja muutaman muunkin kohteen osalta Vaasan hallinto-oikeuden antamista päätöksistä, koska kaupungin kanta silloin hävisi näiden nimenomaisten Vaskiluodon kohteiden osalta. Kaupungin lisäksi valituksia tekivät muutkin,  jotkut yksityiset ja yhdistyksetkin, kuten asukasyhdistyksemmekin.

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry seuraa tilannetta erityisen valppaana, sillä yhdistyksemme on koko olemassaolonsa ajan, eli 20-vuotta ollut asiassa aktiivinen. Koemme Vaskiluodon metsän nykyisessä tilassaan ja kokonaisena erittäin tärkeänä ja monipuolisena virkistysalueena nimenomaan kantakaupungin asukkaille.

Myös Vaasan nykyistä leirintäaluetta haluamme puolustaa sen nykyisellä erinomaisella paikallaan!

Lainaukset Moon maalta kotoosin –nimimerkin tekstistä:

”Kaupungis pitää olla leirintäalue, Vaasaski. Merenrantakaupunki sentään. Ja onhan se täälä ja hyväs paikas. Löytääkö joku leirintäaleelle nykyystä paremman paikan. Uskon, jotta ei.”

”Rakennusfirmakki uskoo täs asias omallalaillansa. Ne uskoo, jotta ne saa Vaskiluoros uusista asunnoosta kovan hinnan. Niin ne voii saarakki, mutta kaupunki maksaa siitä raskahan hinnan, vaikka siäki ne uskoo ja luuloo saavansa uusia ja rikkahia veronmaksajia.”

”Keskustan kehittämiselle ja uusille ireoolle on runsahasti tilaa ja pakko. Asiaa ei auta asuntojen rakentaminen Vaskiluotohon. Pikemminki päinvastoon. Leirintäalue siä tarvitahan. Ja muuta ihimisille sopivaa.”

”Mä en näe yhtäkää hyvää syytä leirintäalueen ja muiren paikkojen antamiselle omaa etuansa ajavien rakennusliikkeetten temmellyskentäksi. Rakennusliikkeen etu ei oo aina eikä eres useen kaupungin etu. Ei ainakaa Vaskiluoros.”

”Vaskiluoros on monipuolinen luonto koululaasten oppia, lenkkeilijöören liikkua, meri-ihimisten harrastaa, turistien ja muiren asua hotellis tai teltas ja palio muuta. Son hyvin kehityskelepoonen paikka monille aktiviteetiille.”

”Siinon suunta, joka on Vaskiluorolle luontaasta ja kehittämisen arvoosta.”

”Eikö luottamusmiesten tai suoraselekäästen virkamiesten joukosta löyry ketää, joka lähtöö ajamahan Vaskiluoron kehittämistä nykyyseltä pohojalta iliman utopioota suurista äkkirahoosta.”

”Vaskiluoto luonnosta ja liikkumisesta tykkääville ihimisille, merellisille harrastajille, turisteille ja muille ihimisläheesille toiminnoolle.”

”Kyllä munki mielestä rahalla on merkitystä, muttei se saa kumminkaa alistaa eikä syriäyttää laarullisia ja toiminnallisia arvoja. Vai onko joku eri mieltä. Mitä?”

Moon maalta kotoosin




Saas nähdä, ketkä taas lähtevät ajamaan äänekkäästi Vaskiluodon parhaiden paikkojen myymistä rakennusfirmoille, kaupungin edun nimissä?

Mielestäni nyt olisi aika keskittyä esim. Klemettilän ja Raviradan alueiden käyttöön saamiseen, ja jättää Vaskiluodon rakentamissuunnitelmat tulevien sukupolvien päätettäväksi.

Aimo Nyberg VKA ry:n pj.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...