tiistai 3. huhtikuuta 2012

Pieniä mokia

Pieniä tai isoja, turhia joka tapauksessa.

Aivan ensiksi, kenenkään ei tule ajatella niin, että haluan opettaa tai neuvoa muita asioissa, jotka eivät minulle kuulu.


Kuva AN 30.3.2012

Tapahtumien kulku

1. Koulurakennuksen saneerauksen yhteydessä asetetaan tavoite estää autojen läpiajoliikenne koulun piha-alueen poikki. Perusteluna lasten turvallisuus.

2. Arkkitehti piirtää koulurakennuksen edustalle sadekatoksen alle polkupyörien säilytyspaikat, ja sen edustalle laatoitetun oleskelu ja istuma-alueen, jonka hän onnistuneesti rajaa istutuksilla ja betonireunuksilla.

3. Suunnitelmat toteutetaan, rakennetaan valmiiksi, toimivaksi piha-alueeksi.

4. Syksyllä tehdään tälle alueelle, kuten muuallekin, ohjeet talvikunnossapitoa mm. hiekoitusta ja aurausta varten.

5. Mennyt talvi oli jo toinen hyvin luminen talvi peräkkäin, tämä ilmeisesti johti liian kovaan kiireeseen, liian jämerän kaluston käyttöön, ohjeiden huolimattomaan noudattamiseen ym. seikkoihin, ja seurauksena olivat monin paikoin harmittavat vahingot kiinteistöjen piharakenteille.

6. Nyt lumien sulaessa syntyneitä vaurioita voidaan arvioida. Mm. istutusten ja betonirakenteiden korjaustyöt aiheuttavat turhia kuluja, jos niihin nyt yleensäkään löytyy aikaa ja rahaa.

Korjausvastuiden selvittämättä jättäminen, ja paikkojen jättäminen kenties pitkäksikin aikaa rempalleen osoittaisi erittäin huonoa esimerkkiä koululaisille ja kaupunkilaisille siitä, miten kaupunki suhtautuu rakennettuun ympäristöön.

En kuvittele ajatuksillani ja näillä blogikirjoituksillani olevan kovin suurta vaikutusta mihinkään. Uskon, että vain jokaisen omakohtaiseen ajatteluun perustuvat teot ratkaisevat niin pienissä kuin suurissakin asioissa.

Toisten ääneen lausumat ajatukset, tai kirjoitetut sanat ovat parhaimmillaankin vain tienviittoja, katuosoitteita kulkiessamme elämäämme eteenpäin risteyksestä toiseen. Eikä ole harvinaista, että sitä mielellään kulkee yhtä ja samaa korttelia ympäri ja ympäri, vuodesta toiseen.


Kuvat AN 30.3.2012. Vöyrinkaupungin koulun O-kiinteistö, Kuula opiston puoleinen pääty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...