lauantai 14. huhtikuuta 2012

Ilman laatu Vaasassa NYT




Kuvat AN 14.4.2012. Katujen puhdistusta ja pesua otollisissa olosuhteissa

Lokit kirkuvat kattojen yllä, katujen puhdistuskalusto ajaa kaupunkia ristiin rastiin yötä päivään!

Nyt tämä on alkanut, jokavuotinen katujen siivoaminen talven jäljiltä.

Muutama viikko tähän on viime vuosina mennyt, ennen kuin Vaasa puhkeaa taas kesään ja näyttää jälleen kauniilta ja vihreältä, on vireä, merellinen menestyjä!

Kaupungin kunnossapidon työnjohtaja Björn Gustafssonille soitin eilen perjantaina. Hän kertoi tilanteesta mm. näin: ”Aamukolmesta koneet ovat olleet töissä, mm. aseman alueella ydinkeskustassa pestiin ja harjattiin katuja vauhdilla. Töihin on nyt päästy, kun lumisateet ja yöpakkaset ovat ohi, katupesu on nimenomaan vedellä puhdistamista, eikä vaan harjaamista, eikä siis pölyn nostamista vain ilmaan.”

Kantakaupungista on taas aloitettu. ”Viimevuotiset hyväksi koetut reittisuunnitelmat ja aluejärjestykset ovat voimassa, keskusta hoidetaan ensin, Vaskiluoto ja muut numerojärjestyksessä (ks. kartta kaupungin sivuilta), mutta luovasti soveltaen olosuhteiden mukaan, ja niin ettei aina joku tietty alue jää vuodesta toiseen viimeiseksi puhdistettavaksi alueeksi.”

Autot ovat ongelmana. Työnjohtaja Björn Gustafsson pyytää, erityisesti taloyhtiöitä ja tietysti asukasyhdistyksiäkin muistuttamaan autojen omistajia siirtämään autonsa siivouksen ajaksi katujen varsilta muualle. Tämä edellyttää meiltä jokaiselta omatoimisuutta ja nopeutta, tilanteen seuraamista! Viranomaistoimin tai siirtokehotuslapuin ei asia parane, - tässä suhteessa jonkinlaisella kansalaisten kortteliaktiivisuudella voisi saada parempia tuloksia aikaan.

Kaiken kaikkiaan on syytä myös muistuttaa taloyhtiöiden ja omakotitalojen omistajien suurestakin vastuusta ja velvollisuudesta huolehtia oma osuutensa. (Ks. ohjeet kaupungin sivulta)

Sanomalehti Pohjalaisessa (14.4.2012, Juho Kuorikosken artikkeli: Hiekassa vähän raskasmetalleja) Vaasan kaupungin ympäristötarkastaja Esa Hirvijärvi kertoo, että katujen väliaikaisissa hiekkakasoissa ” ei lymyile mitään vaarallista, hiekan seassa on kadun pinnoilta irronnutta bitumia, jonkin verran jäänteitä autojen jarru- ja kytkinlevyistä, mutta määrät ovat varsin vähäisiä. Hiekkaan sekoittuu myös kumia autojen renkaista, tämä kaikki päätyy rengaspölynä myös hengitysilmaan.”
”Hiekan seassa on jonkin verran autoista tulleita raskasmetalleja, mutta määrät ovat todella pieniä, vaarallisimpia raskasmetalleja, eli elohopeaa tai kadmiumia hiekasta ei löydy”, toteaa Esa Hirvikoski Pohjalaisessa. Hiekat viedään pois täytemaaksi, kyse on siis hetkellisestä, etupäässä esteettisestä haitasta.

Mutta itse ongelmaan. Todellinen kysymys ei ole niinkään hiekassa, vaan ILMAN LAADUSSA!

Vaasa on merenrantakaupunkina usein tuulinen, täällä aurinko paistaa usein, kadut kuivuvat sateiden jälkeen hetkessä, josta johtuu, että kaikki mahdollinen irtonainen roska ja etenkin talven myötä hienoksi jauhautunut hiekkapöly ym. nousee jatkuvasti ilmaan vaikeuttamaan etenkin jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkumista kaupungissamme.

Vilkasliikenteinen ydinkeskusta on jo tänäkin keväänä ollut ajoittain niin sankan ilmansaasteen pilaama, että hengityssuojaimien käyttö olisi varmaan ollut suositeltavaa.

Soitin perjantaina myös ELY-keskukseen (Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) Vaasan vaihteeseen, ja kyselin henkilöä, jolta voisin tiedustella missä Vaasaa nyt mennään, eli lukuja ilmanlaadusta jne. Elystä ei minulle vastauksia antavaa henkilöä löytynyt, sain neuvon kysellä asiaa kaupungin puolelta.

Ovatko valvontakysymykset ja viranomaisvastuut kohdallaan, jäi vielä minulle epäselväksi. Mutta jatketaan tästä. Vaasan kaupungin ympäristötarkastaja Esa Hirvijärveltä (ympäristöluvat, ilmanlaadun tarkkailu, ilmansuojelu) on asiaa hyvä vielä tiedustella. Nyt viikonlopuksi saatiin kunnossapidon miehille ”otolliset kelit, eli räntää, vesisadetta” ja työt untuvat etenevän vauhdilla ja innolla. Eli hyvältä tuntuu, hommat etenevät kuten pitääkin.

Loppuun vielä yksi lainaus saamastani asukaskommentista viime viikon torstailta:

”Tämä on todellinen vakava terveysongelma - kuka vastaa siitä miten Vaasa hoitaa asiat?
Luulisin, että ELY-keskusksella on valvonta vastuu…Tämä on mielestäni eräs suurimpia kaupunkiympäristön epäkohtia Suomessa, mm. EU on huomauttanut Suomea siitä että kaupunki-ilman annetaan mennä tästä syystä yli kaikkien turvarajojen jatkuvasti. Nyt en ymmärrä, mikä enää tätä siivousta voisi viivyttää. Ymmärrän että pääsiäispyhinä olisi ollut kadut vapaana tälle työlle, mutta pyhätyönä se olisi ollut kalliimpaa, nyt ei ole mitään syytä enää? Vai onko urakkasopimus tehty jo kauan sitten tietämättä miten kevät edistyy. Onhan lumenajossakin toimintaperiaate, että aurataan silloin kuin lunta tulee, miksei katupölyä siivota samoin, heti kun se on mahdollista, ainakin keskeisiltä ja niiltä osin keskustassa missä ihmisiä ja paikallisliikenteen busseja liikkuu (Vaasanpuistikko, Raastuvankatu, Koulukatu, Pitkäkatu). Suurien autojen pölyä nostava vaikutus on moninkertainen henkilöautoihin verrattuna. Ja katupöly on todella suurin uhka terveydellemme. Kun talvella jaetaan ilmaisia liukastumisesteitä, olisiko nyt hengityssuojainten jaon aika ellei toimiin ryhdytä. Niiden käyttöä kuitenkin mm. Helsingin sanomissa suositellaan!”

Tässä vielä linkit kaupungin sivuille katupölyhaittojen vähentäminen yhteisvoimin
ja tämän kevään kaupungin järjestämiin  Vaasa siistiksi siivoustalkoot 2012 aikatauluihin ja ohjeisiin.

KOMMENTOI TÄTÄ JUTTUA!

Töissä ollaan!



Ammattilaisia ja monenlaista kalustoa tarvitaan.

Kuvat AN 14.4.2012

1 kommentti:

  1. Kuinkahan nuo katupesut hoituu, varmasti saa olla suuret vesikuljetukset niitä varten? Mielenkiintoista. On se kyllä hyvä juttu näin allergikolle, että pölyistä pidetään huolta. https://www.metalproduct.fi/kuljetuspalvelu

    VastaaPoista

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...