sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Isolla kirkolla

Terveiset täältä isolta kirkolta, Helsingistä siis, tarkemmin sanottuna Haagasta.

Kävimme tänään aamulla vaimoni kanssa Huopalahden kirkossa. Vaimoni äidin siunaustilaisuus oli perjantaina, ja tänään olimme kirkossa kuuntelemassa seurakunnan kuulutuksen poisnukkuneista.

Tänään on kirkollinen juhlapäivä. Mikkelinpäivä on alun perin arkkienkeli Mikaelille, mutta nykyisin kaikille enkeleille omistettu kristillinen juhlapäivä. Sitä on vietetty varhaiskeskiajalta saakka laajalti kristikunnassa 29. syyskuuta. Enkeli teema näkyi ja kuului lauluissa tänään kauniilla tavalla.

Haagan kirkossa oli tänään perhemessu. Paikalla oli erityisen paljon lapsia, eli väkeä oli ”vauvasta vaariin”. Tunnelma oli hieno, vapautunut, iloinen. Minulle, liian harvoin kirkossa käyvälle, tilaisuus oli uudenlainen kokemus, myönnän.

Messukasukkaa päällään pitänyt naispappi kertoi toimitusta ohjaillessaan monta mielenkiintoista asiaa. Mainitsen nyt van tämän: tasan 40 vuotta sitten, 29.9.1979, astui Suomen ev.lut. kirkoissa voimaan kirkkolaki, että lapset voivat olla mukana ehtoollistoimituksessa. Tänään saimme vaimoni kanssa siis olla osallisina ehtoollisella, jota jakoivat nais- ja miespappi kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa, ja jolle kutsuttuina tulivat äidit ja isät lapsineen, isovanhempineen, ja muut kirkkoon ja ehtoolliselle saapuneet.



Kuvat: AN. Syksyn värejä Maunulan muistolehdossa, ja Malmin hautausmaalla.


Yllä oleva teksti ei ole tämän blogin teemaa, eli kotikaupunkiini Vaasan mitenkään liittyvää.

Tähän Vaasa ennen ja nyt -blogiin ylläpitäjänä olen pyrkinyt välttämään omien henkilökohtaisten asioiden esiintuomista. Oman näköisinäni jutut toki saavat olla, ja toivottavasti ovat, sillä ilman persoonallista otetta on mahdotonta blogeja ym. somea tehdä, - ainakin jos toivoo, että saa myös lukijoita.

Vaasa ennen ja nyt -blogi elää ja kehittyy jatkossakin, entiseen tapaan, säännöllisen epäsäännöllisin rytmein, ilman aikatauluja, etsien ja löytäen aiheita, eli tässä ja nyt kuvia ja tekstejä.


…


Tänään sunnuntaina 29.9.2019 hyvä ystäväni Tapio Parkkari on nostanut esille omalla foorumillaan, eli fb-sivulla Puhetta Vaasasta, tämän Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf. taustaisen blogimme.

” Vaasa ennen ja nyt on Vaasan Kantakaupungin Asukasyhdistyksen erinomainen blogi, joka ei pidä melua itsestään, vaikka pitäisi.” 

Tapiolle nöyrät kiitokset Vaasa ennen ja nyt – sivuston esille nostosta!

Melun pitämisestä? - ei taida olla näköpiirissä. Kahdeksan vuotta on jo omaa tyyliä pidetty, eikä tätä ole kovin helppoa muuttaa.


Tapio,

oma työsi toimittajana ja some-vaikuttaja on aivan omaa luokkaansa, hyvin merkittävää ja näkyvää, paljon Vaasaa kauempanakin.

On rehellisyyden nimissä, ja kuuluvalla rintaäänellä suorastaan huudettava, että kukaan muu kuin Tapio ei ole siirtänyt, tallentanut nettiin VAASA AINEISTOJA samassa määrin, koonnut ja järjestellyt niitä, kirjoittanut itse, ja ennen kaikkea antanut tällaisessa mittakaavassa luomiaan foorumeja meidän kaikkien vaasalaisten ja kaikkien muidenkin käyttöön!


Facebook keskustelu Puhetta Vaasasta sivustolla TÄÄLLÄ

https://www.facebook.com/groups/puhettavaasasta/permalink/3001481549879822/



Ps. Myös tähän Vaasa ennen ja nyt -blogiin saa kuka tahansa kuviaan ja kirjoituksiaan esille. Niitä ei voi itse blogiin tallentaa, vaan halutessasi juttujasi esiin, toimi näin: ota yhteyttä ylläpitoon, eli allekirjoittaneeseen, ja tarjoa julkaistavaksi kirjoituksiasi, mielipiteitäsi, ja vanhoja tai uusia kuvia, tai jopa ennen ja nyt kuvapareja Vaasasta. Kaikki asiallinen materiaali julkaistaan mahdollisimman pian.

Juttujen pikakommentointi ei ole blogien oleellinen ominaisuus. Uusilla jutuilla, perustelluilla vasta-argumenteilla voi toki aloittaa vuoropuhelun myös tällä foorumilla. Pidetään yhteyttä!

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg, sivuston ylläpitäjä

aimonyberg(at)gmail.com




tiistai 24. syyskuuta 2019

Kim Berg Vaasan satamatiestä



"Kim Berg nostaa esiin myös satamatien tärkeyden.

- Wärtsilä rakentaa, tulee uusi laiva, ja jos satamatietä ei saada säällisessä ajassa kuntoon, olemme pulassa, hän sanoo."


Edellä oleva on lainaus päivän Pohjalaisesta (24.9.2019). UUTISET: Yhdystien remontin jatko nyt ministerin pöydällä.

Lehtikirjoituksessa Pohjalainen/ Matti Rinnekangas haastattelee vaasalaista kansanedustajaa, kaupunginvaltuutettu Kim Bergiä ja kuntatekniikan vt. johtaja Pertti Hällilää Vaasan tiehankkeista,
Yhdystien remontin jatkosta ym. suunnitelmista.

...
 
Vaasan satamatie -hanke on odottanut vuoroaan jo kovin pitkään. Toivoa sopii, että Vaasan seudun päättäjät ottavat nyt kunnia-asiakseen, yhdessä toimien, tämän asian eteenpäin viemisen aina maaliin asti.

Vaasan satamatie on valtion tiehanke, se ei voi enää jäädä paikalliseksi pikkupolitikoinniksi, vaan nyt hankkeelle on saatava sykkimään myös liikenneministeri Sanna Marinin ja EU:n komissaariksi pian siirtyvän Jutta Urpilaisen sydämet! (tietenkin myös Jutan tilalle eduskuntaan nousevan Matias Mäkysen).

Haluan toivottaa omasta puolestani Onnea ja Menestystä kaikille tätä Vaasan satamatie -hanketta eteenpäin ajaville toimijoille, niin yksittäisille henkilöille kuin organisaatioillekin!

Aimo Nyberg, varapj.
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry – Invånarföreningen i centrala Vasa ICV rf

Lue myös edellinen blogikirjoitukseni tästä aiheesta

http://vaasaennenjanyt.blogspot.com/2019/07/tarkea-nosto-satamatie.html




Kirkkopuiston arboretum

Vaasan ruotsinkielisen evl. srk:n julkaisussa kyrknytt nro 3. trefaldighetskyrkan on mielenkiintoinen kartta Vaasan kirkon ympärillä olevan puiston puista.

Kuvalainaus lehdestä



Nyt on se hetki syksystä, kun tulee katseltua puissa ja jo maassakin olevia puiden lehtien ruskaa, yksittäisissä lehdissä voi olla jopa aivan erityisen kauniita värejä. Ensimmäisten yöpakkasten jälkeen on toiveissa taas saada kokea komeaa syksyä täällä Vaasassakin.

Samalla on mahdollista kerrata miten hyvin tunnistaa eri puulajit, ja maahan pudonneita lehtipuiden yksittäisiä lehtiä.

Ylläolevasta kuvasta saat puulajit selville, ruotsiksi ja latinaksi. Suomeksi luettelo on tämännäköinen:

1. Siperianpihta
2. Metsävaahtera
3. Saarni
4. Euroopanlehtikuusi
5. Japaninlehtikuusi
6. Siperianlehtikuusi
7. Serbiankuusi
8. Tammi
9. Laakeripoppeli
10. Pilvikirsikka
11. Pylväshaapa
12. Kartiotaatanpihlaja
13. Pihasyreeni
14. Japaninmarjakuusi
15. Kanadantuija
16. Metsälehmus
17. Puistolehmus
18. Vuorijalava
19. Tervaleppä



Miten on, tunnistatko sinä nämä kaikki alla olevien kuvien puulajit ja lehdet?
Kuvan alla oleva numero viittaa ylläolevaan karttakuvaan ja listaan.



2


3


4


6



9


11 (keskellä kuvaa)



12 



17


Ihan jokaisesta Kirkon puiston puulajista ei tässä ole esiomerkkiä. Jos määrittelyissä on virheitä, pyydän ystävällisesti saada niistä tiedon mahdollisimman pian, ja korjaan tiedot.

Kirkon ympäristössä kannattaa pysähtyä joksikin aikaa. Katsella ympärilleen, ja rauhassa nauttia näkemästään. 150 vuoden historia avautuu silmiemme eteen, kun malttaa katsella, miettiä näkemäänsä.



Laakeripoppeli kirkon kulmalla, ylempi kuva.
Alemmassa kuvassa ns. "noidankehä" eli sienirihmaston kasvuston laajentumisesta kertovat sienet. Ilmiötä ei juuri metsissä havaitse, mutta nurmikoilla hyvinkin.

Lainaus sivuilta

https://www.vaasansuomalainenseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot/vaasan-kirkko/historiaa-ja-kuvia


Vaasan kirkko 

Englantilaista uusgotiikkaa edustava C. A. Setterbergin suunnittelema Vaasan kirkko on rakennettu vuonna 1862. Sokkeliin tarvittava harmaa kivi tuotiin hevosvoimin Punakarilta. Kalkkia tilattiin 4 000 tynnyriä Ruotsista. Seinätiilet haettiin Hietalahden kaupunginosassa sijanneesta tiilitehtaasta. Ikkunalasit tilattiin Nuutajärven lasitehtaalta. Arkkipiispa Edvard Bergenheim vihki kirkon 5.9.1869. Kaksi ensimmäistä kirkonkelloa haettiin Tukholmasta, kolmas vasta 1960-luvulla Heidelbergistä entisestä Länsi-Saksasta. 

Kirkkopuisto 

Kirkkopuisto suunniteltiin ja rakennettiin vuonna 1865. Merkittävä muutos tapahtui 1920-luvulla, kun puistoa ympäröivä kuusiaita poistettiin. Monien eri suunnitteluvaiheiden jälkeen puisto kunnostettiin vuonna 1966 nykyiseen muotoonsa.

Lainaus päättyy

Lue lisää Vaasan muista puistoista

https://www.vaasa.fi/asu-ja-ela/vapaa-aika/puistot-ja-viheralueet/puistot/



Wikipedian luettelo Vaasan puistoista on aloitettu. mutta se on vasta aivan alussa. Tässä olisi projektia vaikka vuodeksi! Löytyisikö innostuneita kirjoittajia ja kuvaajia? Itse olisin mielellään tässä mukana, jos ryhmä saadaan kokoon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Vaasan_puistoista


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

aimonyberg(at)gmail.com

maanantai 23. syyskuuta 2019

Vaasan Taidelainaamo Kasarmilla

Taidelainaamo & Black Wall Gallery

Vaasan Taiteilijaseuran ylläpitämän gallerian mustilla seinillä on tällä hetkellä nähtävillä kuvataideopettaja Mirva Vittaniemen valokuvia, 6.10. 2019 asti.

Missä on Meri? näyttelyssä on valovoimaisia tunnelmia läheltä ja kaukaa. Suosittelen.

Jos paikallisen kuvataiteen lainaaminen / ostaminen kiinnostaa, niin ei muuta kuin Kasarmille tekemään löytöjä!

Taidelainaamo & Black Wall Gallery Korsholmanpuistikko 6, 65100 Vaasa
avoinna ti-pe 12-17, la-su 12-15

Taidelainaamon ja Black Wall Galleryn nettisivu on uudistunut, tutustu

https://www.vaasantaiteilijaseura.fi/etusivu




Kuvat: AN. 17.9.2019. Alemmassa kuvassa Taidelainaamon hoitaja Harri Niemistö.

Lainaus sivulta

”Vaasan Taiteilijaseura ry on vuonna 1953 perustettu Vaasassa ja sen ympäristössä asuvien ammattitaiteilijoiden yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kuvataidetta Vaasassa ja ympäristössä. 
Seura toimii kuvataiteen ja sen harjoittajien yhdyssiteenä ja etujärjestönä sekä pyrkii lähentämään taiteilijoita ja taideyleisöä. Vaasan Taiteilijaseura ry on Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto ry:n jäsen. 
Seuran uusiksi jäseniksi voivat pyrkiä alueella asuvat ja riittävästi kuvataiteen alalla edenneet hakijat. Oleellista tällöin on aktiivinen osallistuminen jurytettyihin taidenäyttelyihin ja mahdollinen taidekoulutus. 
Yksityiskohtaisemmat tiedot noudatetusta pistejärjestelmästä saa seuran sihteeriltä. 
Seuran kannattajajäseniksi voivat päästä taiteenystävinä tunnetut henkilöt ja yhteisöt.” 


Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg

lauantai 21. syyskuuta 2019

Ken on näistä kaikkein…



https://www.woodarchitecture.fi/puupalkinto

Klikkaamalla kohdekuvia, saat esiin lisää kuvia kohteista.

Ellet ole vielä ehtinyt käydä Kalarannan Kalastuksen talossa, saat linkistä hyvän käsityksen, miltä rakennus näyttää sisältä ja ulkoa.

Onko Kalastuksen talo sinun mielestäsi tämän vuoden komeinta puuarkkitehtuuria Suomessa?

Puupalkinto 2019 yleisöäänestys:  Äänestys alkaa 17.9 ja päättyy 14.11. Yleisöäänestyksen tulos julkaistaan Puupäivässä 28.11.2019. 



Ennen ja nyt kuva Kalarannasta




Faros - ravintolalaiva Vaasan Kalarannassa. Paikka on tuttu, kyllä, mutta aika lailla on rantamaisema muuttunut sitten 90-luvun. Mustavalko valokuvassa oleva alus on ”kääntynyt” ja rannalle on rakennettu paljon uutta.


Tutustu Faros Restaurang ship & terrace

https://www.faros.fi/fi/



Kuvapari kertoo vuosikymmenten tuomat muutokset.


Tänä kesänä valmistuneessa Kalastuksen talossa on asiakkaita riittänyt. Vaasalaiset ovat äänestäneet jaloillaan, ja peukuttaneet uusille ravintoloille myös somessa.

Tutustu Hejm & Fiskdisken - Kalatiski

https://fisketshus.fi/ravintola-hejm/


Kuva: AN, 21.9.2019, mustavalkokuva todennäköisesti 1990-luvulun alusta.

Teksti: Aimo Nyberg
aimonyberg(at)gmail.com

perjantai 20. syyskuuta 2019

Suomen suurin lämpöenergiavarasto Vaskiluotoon

Tämä uutinen yllättää.

Useimmat meistä vaasalaisistakin, näin uskallan väittää. Hyvin on tämän asian eteneminen pysynyt piilossa, kunnes nyt on tullut sen julkistamisen aika.

Myös minut tämä yllätti, sekä itse uutinen (20.9.2019 ensimmäisenä YLE)

https://yle.fi/uutiset/3-10980939

”Yli 210 000 kuutiometrin maanalaisesta luolastosta tulee Suomen suurin lämpöenergiavarasto Vaasassa.
Luolasto on ollut ennen öljyvarasto. Viiden miljoonan investoinnista vastaavat EPV Energia ja Vaasan Sähkö.” 


että v.1969 -1970 valmistuneen valtavan kokoisen väestösuojan 50 vuoden “ tuntematon historia”.

Tiedossa on ollut, että väestönsuojatiloissa oli urheiluseurojen harjoitustiloja, (mm. judo, karate, jousiammunta ym. seuroja). Nämä joutuivat jättämään tilan kosteus- ym. ongelmien takia. Sen jälkeen siellä on ollut mm. öljyvarasto. Tällä hetkellä luolastossa on merivettä. On Itsestään selvää, ettei tiloja voida palauttaa enää väestösuojaksi.

Nyt siis maanalaiseen luolastoon on tulossa

Lainaus Ylen sivuilta

”Vaasan Vaskiluotoon on valmistumassa maanalainen lämpöenergiavarasto. Investoinnista vastaavat EPV Energia ja Vaasan Sähkö. Maanalainen varasto tulee yhtiöiden mukaan olemaan valmistuessaan Suomen suurin. 

Lämpövarastoksi muutettava luolasto sijaitsee Vaskiluodossa 30 metrin syvyydessä. Sen muodostaa kaksi luolaa, joiden yhteistilavuus on 210 000 kuutiometriä. 

 Maanalainen luolasto on rakennettu 1970-luvulla ja luolat ovat aiemmin olleet käytössä öljyvarastona. Ne on tyhjennetty öljystä ja puhdistettu 1990-luvun lopulla. 

EPV Energian ja Vaasan Sähkön mukaan luolaston käyttö lämpöenergiavarastona mahdollistaa yli 30 prosentin laskun kivihiilen käytössä sekä siirtymisen uusiutuvien ja hiilineutraalien energialähteiden käyttöön kaukolämmön tuotannossa. 

– Varastot tuovat meille tehokkaan ja monipuolisen ratkaisun pyrkiessämme kokonaan eroon kivihiilestä. Ne tasaavat kaukolämmön tuotantohuippuja ja mahdollistavat pidemmällä tähtäimella myös tuuli- ja aurinkoenergian käytön nykyistä joustavammin ja laajemmin sekä Vaasan alueella syntyvän hukkalämmön hyödyntämisen, sanoo Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlin. 

Käytössä kesäkuussa 2020 

Vaskiluodossa sijaitsevat luolat ovat tilavuudeltaan 150 000 kuutiometriä ja 60 000 kuutiometriä. Niiden korkeudet ovat 22 ja 30 metriä, pituudet 178 ja 313 metriä. EPV Energia ja Vaasan Sähkö aikovat varastoida suurempaan luolaan lämmitettyä vettä. Tarpeen tullen sieltä voidaan siirtää lämpöenergiaa kaukolämpöverkkoon. Pienempi luolista tulee toimimaan lämpövaraston veden paisuntasäiliönä. 

Lämpöenergiavaraston lataus- ja purkuteho on 100 megavattia ja varastoitava energiamäärä 7000-9000 megavattituntia. Yhtiöiden mukaan tämä on tuhat kertaa suurempi kuin Pohjoismaiden suurimman rakenteilla olevan sähköakun varastointikapasiteetti. 

Luolasto on tarkoitus ottaa uuteen käyttöön ensi vuoden kesäkuussa. EPV Energian ja Vaasan Sähkön projektin kustannusarvio on kokonaisuudessaan noin viisi miljoonaa euroa. Projektiin on saatu työ- ja elinkeinoministeriön tukea.” 

Lainaus päättyy


Meneillään olevassa Vaskiluodon osayleiskaavan 2040 kaavaselostuksessa (kaavaluonnos hyväksytty 18.6.2019) ja Wärtsilän asemakaavassa tästä nimenomaisesta maanlaisesta alueesta kerrotaan olemattoman vähän.

Yksi linkki tähän löytyi, katso täältä (sivu 22. yhteensä sivuja on 115). Sivulla on hieman tekstiä ja karttapiirros alueesta)

https://beta.vaasa.fi/uploads/2019/06/e7bfe874-ak1091-smart-technology-hub-kaavaselostus.pdf




Kuva: AN. 5.6.2019. Sing-sing rakennus sijaitsee aivan lähellä ylläkerrotun luolaston alkuperäistä sisäänkäyntiä. Rakennus löytyy Vaskiluodon rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden luettelosta (Vaskiluodon osayleiskaava 2040, kaavaselostus, kaavaluonnos hyväksytty 18.6.2019)

Kuva ja tekstin koonti: Aimo Nyberg

Kemiran entinen tehdasalue on puhdistettava

Tinkimätön asenne on oikea.

”Pressu päälle” -toimintamalli on Vaasan seudulla ollut surullisen kuuluisa tapa ratkoa asioita vielä joitakin vuosikymmeniä sitten. Tänään Pohjanmaalla ollaan ylpeitä uudenlaisesta vastuullisesta yrittäjyydestä, johon on onnistuttu jo liittämään mm. kestävän kehityksen ja puhtaan teknologian imago.

Vanha asenne, ”meillä ei ole ongelmia, heitetään tynnyrit mereen”, - eli myrkyt pois nurkista ja mielestä, - tämä meno ei onneksi enää voi jatkua.

Tänään 20.9.2019 sanomalehti Pohjalaisen pääkirjoituksessa Terhi Ekola nosti esiin viime päivinä Vaasan kaupungin ja Kemiran erimielisyydet hoitaa kuntoon entisen tehdasalueen puhdistus, ja myös Pukinjärven kunnostamisen. Kemiran vastuunpakoilu tuntuu lehden kirjoittelun perusteella pöyristyttävältä.

Vaasan maine Pohjolan energiapääkaupunkina, energiaklusterin ja uuden teknologian elinvoimaisena keskuksena, ei mitenkään kestä tällaista menneen maailman ajattelua. Kun halutaan olla uuden teknologian edelläkävijä, ja kunnianhimoisia tavoitteita on asetettu tuleville vuosille ja vuosikymmenille, niin tähän ei vaan kerta kaikkiaan sovi yhteen se, että menneet teot, epäillyt/todennetut ympäristörikokset/vakavat ympäristöhaitat ”painetaan villasella”, ja ne unohdetaan kuin mitään ei olisi koskaan tehtykään.

Tinkimätön asenne kaupungilta ansaitsee nyt vaasalaisten varauksettoman tuen. On syytä vaatia, että Kemirasta ei saa antaa tulla häpeätahraa kaupungillemme. Vaasa tavoittelee tänä päivänä monin keinoin erilaisia positiivisia ja vetovoimaa synnyttäviä asioita, tavoite kun on luoda uudenlaista imagoa seudullemme. Tämä on välttämätöntä, jotta länsirannikko kehittyy ja voimistuu. Kisa asuinalueiden välillä näyttäisi aina vaan kovenevan. Pohjanmaalla ei olla totuttu antamaan periksi. Uuteen tartutaan, ja asiat tehdään entistä paremmin.


Pohjalainen kirjoitti tänään 20.9.2019 näin:

Lainaus

” Kemiran alue puhdistettava

TERHI EKOLA

”Sekä Kemiran tehdasalue että Pukinjärvi ovat saastuneita. Alueella on ollut teollista toimintaa yli sata vuotta.”

”Kemiran entisestä tehdasalueesta ja sen vieressä sijaitsevasta Pukinjärvestä on tullut murheenkryyni Vaasalle. Tehdasalue muuttui sellaiseksi muutama vuosi sen jälkeen, kun Kemira Chemicals Oy:n Vaasan tehtaiden toiminta päättyi vuonna 2013. Vaikka yhtiö puhdisti tehdastilat, poisti varastoidut kemikaalit ja purki voimalaitoksen laitteiston, jäi sen omistamalle tehdasalueelle arseenia, raskasmetalleja, elohopeaa, torjunta-aineita ja orgaanisia yhdisteitä (Pohjalainen 16.9.).”

”Tehdasalueen vieressä sijaitseva Pukinjärvi on oma lukunsa, sillä se on arvioitu jopa Suomen saastuneimmaksi järveksi. Se määrättiin puhdistettavaksi vuonna 1995, mutta tämä ei ole toteutunut. Nyt 24 vuoden jälkeen puhdistamiseen on saatu rahaa valtion vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Se tehdään Kemiran, Vaasan kaupungin ja viranomaisten yhteistyönä.”

"Vaasan kaupunki ja Kemira ovat eri mieltä tehdasalueen kunnostamisesta. Asia on ajankohtainen, sillä yhtiö on jättänyt aluehallintoviranomaiselle hakemuksen, jossa se esittää sen saneerausta. Yhtiö toteuttaisi sen kuitenkin paljon pienemmässä mittakaavassa kuin kaupunki edellyttää. Kemira avaisi alueella suljetun kaatopaikan uudelleen ja toisi sinne lisää myrkkyjä. Kaupungin mielestä tämä on kaukana riittävästä puhdistamisesta. Kaupungin mukaan kaatopaikalla ei ole sellaista pohjaa, joka estäisi haitta-aineiden kulkeutumisen maakerroksiin, kallioperään ja pohjaveteen.”

”Kemiralla ei ole varaa väheksyä ongelmaansa Vaasassa, vaikka tehdastoiminta on loppunut. Vaasa ei ole niin pieni, ettei sieltä kielteinen sana ja maine lähtisi kiirimään.”


Lainaus päättyy


Lue koko pääkirjoitus (edellyttää tilausta)

https://www.pohjalainen.fi/


Lue myös tämä, jos haluat perehtyä asiaa perusteellisemmin:

Kemiran tehdasalue, Vaasa Rakennushistoriallinen inventointi (54 sivua)
Pohjanmaan museo 2010
Rakennustutkija Anne Majaneva-Virkola

https://docplayer.fi/48999839-Kemiran-tehdasalue-vaasa.html

 

Loppuun vielä kuvituskuva netistä: Facebook, Vaasan kuvia 1900-luvulta ryhmästä. Heimo Ojaharjun julkaisut / Ventti -lahonsuojausaineiden varastosäiliöt.


Kuvalainaus netistä.

Blogikirjoituksen koonnut: Aimo Nyberg

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...