keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Evangeliska folkhögskolan

Asemakaava vireille: Evangeliska folkhögskolan (ak1064)
Kuulutusaika 19. – 26.11.2015

Lainaus kaavoituksen sivulta:
”Evangeliska folkhögskolanin asemakaavan muutoksella tarkistetaan vuodelta 1998 olevaa asemakaavaa sekä tutkitaan kaavamuutosalueen täydennysrakentamisen mahdollisuuksia.

Kaavamuutoksen tarkoitus on muuttaa osittain tontin käyttötarkoitusta. Kaavamuutos jakaa koulutontin kahtia ja osoittaa toisen tonteista asuinkerrostalorakentamiselle sekä mahdollistaa laajennuksen rakentamisen koulurakennusten tontille. Uudisrakentamisen kaupunkikuvalliset tavoitteet ovat korkeat johtuen sijainnista valtakunnallisesti merkittävällä Vaasan keskustan rantavyöhykkeellä.”

VKA ry:n mielipide, koskien Evangeliska folkhögskolan (ak1064)

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys toteaa OAS- asiakirjojen perusteella seuraavaa: Mielestämme on hienoa ja tärkeää, että tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa todetaan, että jatkotoimissa pitää ottaa huomioon hankkeen sijainti valtakunnallisesti arvokkaalla alueella.

Kansantaloudellisesti olisi sinänsä tarkoituksenmukaista korjata rakennuksia, eikä hävittää jo tehtyä työtä. Kuvauksen mukaan purettavat rakennukset ovat jo huonossa kunnossa, mikä voitaneen olettaa olevan tarkemmin tutkittu, mutta ulkopuolelta ei asiaa voida tarkemmin arvioida, joten emme ota siihen enempää kantaa.

Kaavamuutoksen tarkoituksena on muodostaa asuinkerrostalotontti, jonka myymällä hankkeesta vastaava voisi korjata/ uusia koulutustoimintaan tarkoitettuja rakennuksia.

Nykyiset rakennukset ovat 2-4 kerroksisia. Alue on jo rakennettu varsin tehokkaasti. Paikoitusta esitetään asiakirjoissa rakennettavaksi maan alle.

Kantakaupungin asukasyhdistyksen mielestä uudisrakennusten korkeus varsinkin Rantakadun osuudella on erityisesti sovitettava olemassa olevaan katu- ja kaupunkikuvaan. Hankkeelta toivotaan myös hienovaraista ympäristöön sovittavaa arkkitehtuuria täydentämään arvokasta miljöötä.

Korsholmanpuistikon puolella oleva uudempi rakennus esimerkiksi on Vaasan olosuhteissa harvinaisen hyvin sovitettu yhteen Piispasen talon kanssa.

Kulku maanalaiseen pysäköintitilaan pitäisi ehkä järjestää palokadun kautta tai kaupungin omistaman tontin vierestä. Rantakadun puolelta se edellyttää huolellista suunnittelua niin, ettei pilata katukuvaa kuten Rantakadulla eräässä kohdassa (ent. maanmittauskonttorin suunnassa) on tehty.

OAS on tässä vaiheessa riittävä. Kuitenkin myös vaikutukset muuhun kuin kulttuuriympäristöön pitäisi kaavaa laadittaessa huomioida. Ja myös esim. miten mahdollisen uuden asuintalon pihaan järjestetään kiinteistön viheralue/ leikkipaikka niin ettei se ole aivan varjossa.

Asukasyhdistyksemme seuraa hankkeen suunnittelua ja etenemistä ja on valmis kommentoimaan asiaa, kun kaavoitus etenee ja hankkeen tiedot täydentyvät.

Esitämme vielä toiveen, että aikaa lausuntojen antamiseen annetaan enemmän kuin yksi viikko. Asiaan perehtymiseen, lausunnon laatimiseen menee mitä luultavimmin kaikilla asianosallisilla kahdesta viikosta kuukauteen. Toivomme, että tämän kertainen lyhyt aika oli poikkeus, ja jatkossa palataan normaalimpiin lausunnonantoaikoihin.

Syyskokouksessa valitun työryhmän puolesta
Aimo Nyberg, puheenjohtaja, Anttu Kankaanpää, sihteeri

lauantai 21. marraskuuta 2015

Buumi sen kuin vaan kasvaa!

Pohjalaisessa tänään (21.11) on upeita valokuvapareja Vaasasta!

Kuvat ovat ennen ja nyt -kuvia, ts. kohteita, katunäkymiä ym. tilanteita on kuvattu tänä päivänä sellaisissa paikoissa, joista on löytynyt mielenkiintoisia valokuvia viime vuosisadan puolelta, vuosikymmenten takaa.

Vaasaa 1900-luvulla ja nyt!

Kannattaa katsoa, lehdestä tai netistä. NETISTÄ.

Mikko Kallionpää, Jaana Mattila ja Minna Hirvelä ansaitsevat kiitokset tästä lehtijutusta.

Kirjoitus antaa arvon ansaitusti ilmiön luojalle, Heikki Haloselle.

Lainaus Pohjalaisesta
”Heikki Halosen perustama Facebook-sivu on saavuttanut parissa vuodessa ilmiömäisen suosion.

Tällä hetkellä Vaasan kuvia 1900-luvulta -ryhmään on liittynyt jo yli 10 100 jäsentä. He seuraavat tiiviisti sivulle laitettuja vanhoja kuvia ja käyvät niistä vilkasta keskustelua – sujuvasti kahdella kielellä.

Sellaiseen vaasalaislähtöinen Halonen ei ole törmännyt missään muualla.

Enemmistö ryhmän jäsenistä on tietysti Vaasan seudulla asuvia ja Vaasasta aikoinaan muuttaneita. Kerran Halonen kyseli ryhmäläisten asuinpaikkaa ja selvisi, että facebook-sivua seurataan jopa Chilessä ja Tyynenmeren saarilla asti.

Sivusta ovat kiinnostuneet myös Vaasaan muuttaneet, erityisesti ulkomaalaiset.

– Tyypillisiä ovat yliopiston väki ja siirtolaiset. He tutustuvat näin kaupunkiin tuttaviensa kautta ja saavat tietää sellaista, mitä muualta ei saa tietää.

He eivät Halosen mukaan yleensä osallistu keskusteluun, mutta lukevat juttuja ja katselevat kuvia.

Iältään ryhmän jäsenet ovat 15–90-vuotiaita.”

...

Jos on aikaa

Tähän aikaan vuodesta, ja näillä keleillä, kun ulkona on märkää ja pimeää, niin surffailu netissä on ihan paikallaan. Kun jotain mielenkiintoista löytyy, niin ei muuta kuin jakoon vaan!

Tässä yksi aarrearkku, jota voin suositella lämpimästi kaikille nostalgisista elokuvista ja valokuvista kiinnostuneille.

Filmivälähdyksiä Suomen kaduilta ja kedoilta vapaaseen käyttöön

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/20/filmivalahdyksia-suomen-kaduilta-ja-kedoilta-vapaaseen-kayttoon


Loppuun tämän päivän tunnelmaa (Vaasa 21.11.2015)




Kuva ja teksti Aimo Nyberg

VKS:n puolesta

Kohti toria marssitaan!

 PRO VKS!




Loskainen sää ei tuntunut haittaavan Vaasan keskussairaalan päivystystä ja sairaalan asemaa kaiken kaikkiaan puolustavia aktiivisia vaasalaisia!

Kokoontuminen on Vaasan torilla puolelta päivin. Paikalla kuullaan myös päättäjien kannanottoja asiasta.

Eli sinne nyt!

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg



perjantai 20. marraskuuta 2015

Omantunnon tuskaa

Alla ovat, - nimittäin nastakumipyörät niin vaimon fillarissa kuin yhteisessä autossammekin.

Lumi ja loskakelit saavat siis minun puolestani tulla.

Olen ajanut autolla jo 42 vuotta. Oma auto minulla on ollut jo yli 30 vuotta, -nyt on menossa neljäs.

Minulla on sellainen tuntuma, en tiedä onko tähän tilastollista todistusaineistoa, mutta mutu mielipiteeni on, että nykynuoriso ei enää ole niin innostunut autoilusta kuin minun ikäpolveni oli aikoinaan 70-luvulla. Olihan silloinkin jo öljykriisit ym. globaalit ongelmat. Katulamppuja sammuteltiin, ja bensiinin hinta kohosi rajusti.

Nyt esillä olevat kysymykset ovat kuitenkin astetta vakavampia. Mm. ilmastonmuutos kysymys. Joulukuun Pariisin ilmastonmuutosta käsittelevä maailmanlaajuinen kokous on ratkaisevassa asemassa saadaanko toivoa vielä ylläpidettyä maapallon / ihmiskunnan selviytymisestä.

Todennäköisesti tarvitaan monenlaisia pakottavia toimia rajoittamaan meidän jokaisen arkielämää. Yksityisautoilu on uskoakseni yksi niistä asioista, joihin on jollain tavalla jossain vaiheessa puututtava. Moottoritekniikka toki menee eteenpäin, ja päästöjä voidaan oikeasti vieläkin vähentää (eikä vaan huijata), mutta en usko, että etuoikeutta ajella omalla yksityisautolla voidaan koskaan taata kaikille. Maapallon resurssit ylitetään jo nyt.

Miten globaalin maailman asukkaiden oikeudet ja velvollisuudet onnistutaan jatkossa oikeudenmukaisesti jakamaan, siinä on valtaisa haaste.

Ääri-ilmiöt tuntuvan voimistuvan. Niin luonnonolosuhteissa kuin ihmisten mielissä.

Laitan tähän yhden linkin ilmastomuutos asiaan:
http://areena.yle.fi/1-3157445

Asiasta löytyy netistä todella paljon materiaalia, kannattaa googlata.

Myös viimeisin National Geographic (NRO 11 / 2015 Erikoisnumero: Selviytymisopas ilmastonmuutokseen) on oivallinen opiskeluväline asiaan.

Aimo Nyberg





torstai 19. marraskuuta 2015

Syyskokous pidetty

VKA ry, ICV rf.




Asukasyhdistyksemme sääntömääräisessä syyskokouksessa 18.11. valittiin vuodelle 2016:

Puheenjohtaja/Ordförande: Aimo Nyberg

Hallitus/Styrelse: Tuija Arina-Sundelin, Anders Boucht (rahastonhoitaja/kassör), Asko Halme, Anttu Kankaanpää (sihteeri, sekreterare), Riitta Kankaanpää-Waltermann, Birgitta Lång, Aimo Nyberg (pj. ordförande), Gunvor Pått, Meta Sahlström, Harry Tuomi, Aatto Wuorenlinna.

Tehtävistä ja vastuualueista sovitaan järjestäytymiskokouksessa (uusi ja vanha hallitus paikalle) joulukuussa 2015. (aika, paikka, asialista ilmoitetaan viim. viikkoa ennen)

Mistä puhuttiin?

- Toimintasuunnitelma, talousarvio vuodelle 2016 käsiteltiin ja hyväksyttiin.
- Jäsenmaksu vuodelle 2016 pidetään samana kuin nyt, eli 10 €.
- Kirjanpidon hoitaa edelleen tilitoimisto Vuokko Jurvanen.

 - Wasa Teater, Tre Systrar: uudeksi ajankohdaksi sovittiin 26.11. 2015 klo 19.00. Mukaan tulevat käyvät ostamassa lippunsa itse.

- Lausuntopyyntö kaupunkisuunnittelusta: Koska hallituksemme ei kokoonnu ennen ko. lausuntoajan päättymistä (25.11), valittiin työryhmä, pj. ja kolme muuta hallituksen jäsentä perehtymään ja antaman mahdollisesti lausuntoa koskien asiaa:
Evangeliska folkhogskolan 

- Huomionosoitukset: Syyskokous päätti huomioida ja kiittää Vaasan Torikauppiaat ry:tä, ja erityisesti pitkän uran torikauuppiaina tehneitä. (Isaksson, Fant, Herala...)
Asiaan kuuluva kunniakirja(t) toimitetaan Vaasan Torikauppiaat ry:n pj. Jari Sundellille lähikaikoina sopivassa yhteydessä.
Muita kannanottoja ei esitetty.

Kesksuteluun haluttiin  nostaa myös korkea rakentaminen Vaasassa. Yhdistyksen hallituksen toivotaan ottavan asian esille voimakkaammin, ja selvittävän sekä jäsenistömme meielipiteitä asiassa, ja myös yleisemminkin kaupunkilaisten näkökantoja. Yhteistyö kaupunkisuunnittelun kanssa on tärkeää. Jonkinlainen tapahtuma voisi olla paikallaan esim. syyskuussa, kun vietetään Euroopan kulttuuriperintöpäivää.

Kokouksen puolesta

Aimo Nyberg, pj.  


Asukasillan tunnelmia

Eilinen asukasiltamme (18.11) alkoi kahvitarjoilulla. Muutakin pientä oli pöydässä pj:n tarjoamana saavutettujen tasavuosien kunniaksi.

Illan varsinainen aiheemme eli Joel Sellbergin esitys John Wickströmistä. Noin tunnin mittainen vuoropuhelumme oli todella hieno ja ainutlaatuinenkin mahdollisuus kuulla muistoja vaasalaisesta elämästä vuosikymmenten takaa. Tällä kertaa pääsimme hyvin inhimilliselle, henkilökohtaiselle muistelun tasolle.

Monen mielestä parasta oli esitystapa, eli henkilökohtaisten muistojen kertominen ilman mitään digitekniikkaa. Yleisö istui tiiviisti NNKY:n salin pöydissä, ja kuunteli tarkasti Joel Sellbergin muistoja omasta ukistaan, ja tämän perhe-elämästä. Molemmilla kotimaisilla tietenkin, ja vaasalaisittain, eli osa jutusita kerrottiin ruotsiksi, ja toinen puoli asioista suomeksi. Joitakin asioita tuli esille Amerikan vuosilta, mutta pääasiassa tiedot ja muistot olivat J. Wickströmin elämän viimeisiltä vuosikymmeniltä tehtaanjohtajana täällä Vaasassa.

Meillä oli ilo myös saada selata kolmea valokuva- ja lehtileikealbumia, historiasta, moottorimalleista, tehdasrakennuksista työntekijöineen jne. Tässä materiaalissa olisi ainesta uusiinkin projekteihin, kirjoihin tai kuvallisiin dokumentteihin.

Esitystä elävöittivät aidot esineet, todistuskappaleet, kuten seppien valmistama kuparinen kahvipannu ja ainut jäljellä oleva palanen John Wickströmin valmistamasta polkupyörästä. Tämä rautainen ja tietenkin ilman kumia käytössä ollut pyörä vanteineen, pinnoineen oli todella painava! Saimme kaikki kokeilla pyörän painoa. Kun sitä piti hetken omissa käsissään, tunsi todella maailman muuttuneen valtavasti 1800-luvun lopulta tähän päivään. Polkupyörät, moottorit, tekniikka, elämä kaiken kaikkiaan on muuttunut valtavasti sukupolvien saatossa.

Joel Sellberg kertoi myös yhteistyöstään kirjailija Antti Tuurin kanssa, ja Vaasan kaupunginteatterin ajankohtaisesta esityksestä. Näytelmän eri kohdista saatiin kuulla niiden olevan faktaa, hyvin suurelta osin. Fiktiotakin toki näytelmiin aina laitetaan, ja se tottakai kuuluu taiteeseen. Tuuri ja teatterin väki Kiviniemen johdolla ovat onnistunut oikein hyvin. Lähes kaikki paikalla olleet kertoivatkin jo käyneensä näytelmää katsomassa.

Joel Sellbergiltä ja teatterijohtaja Erik Kiviniemeltä on lähtenyt aloite jonkinlaisen muistolaatan tai isomman muistomerkin saamiseksi Vaasaan. Esim. J. Wickströmin kotitalon yhteyteen. Olemme asukasyhdistyksessämme ehdottomasti tukemassa tätä hanketta. Samansuuntaisesta ideasta olemme itsekin yhdistyksemme nimissä lähestyneet kaupunkia. Toivotaan asian etenevän, eikä unohtuvan kaupungin kirjaamon mappeihin.

Eilisillan tapaiset teemat ovat erinomaisia aiheita asukasiltoihin. Tietoa saadaan lisää omasta paikallisesta historiasta, ja kiinnostus omaan kotiseutuun kasvaa. Tätä voidaan kutsua aidoksi kotiseuturakkaudeksi. On syytä jatkaa tämän tapaista asukasyhdistystoimintaa tulevissakin asukasilloissa.

Suuret kiitokset Joel Sellbergille ja kaikille illassa mukana olleille.
Erityiskiitokset vielä Gunvorille illan taiteellisesta osuudesta (kolme kappaletta pianolla).

Aimo Nyberg

perjantai 13. marraskuuta 2015

Wickström teema asukasillassa



Kuva kirjasta VAASAN TORI, tapahtumien keskus, s. 91.
Julkaisija: Vaasan työväenopisto 2006.


Tervetuloa!

Aika: Keskiviikkona 18.11. klo 18.00 – 19.00.

Paikka: NNKY:n kerhohuone, Kirkkopuistikko 30.

 Aihe: Joel Sellberg kertoo John Wickströmin elämästä. Katsellaan vanhoja valokuvia, keskustelua.

Kahvitarjoilua. Tilaisuus on kaksikielinen.

…

Ilta jatkuu klo 19.00 jälkeen VKA ry:n sääntömääräisellä syyskokouksella, johon kaikki voivat osallistua.

Onko sinulla ehdotuksia, ideoita huomionosoituksiksi tai kiitosmaininnoiksi, joita syyskokouksemme voisi antaa?

Ideoiden ei tarvitse olla valmiita, viimeisteltyjä. Keskustellaan niistä sitten yhdessä kokouksessa. 

Näillä näkymin esille otetaan ainakin: 1. Kiitosmaininta Vaasan Torikauppiaille, ja 2. Vaasan kaupungille esitettävä toive, että patsaiden ja muistomerkkien kunnostustyötä jatketaan tarmokkaasti, jotta Vaasan valtakunnallisestikin merkittävät kohteen ovat kunnossa Suomen juhliessa 100-v juhlavuottaan.

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.


LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...