Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaasan hallinto-oikeuden päätös Nro 13/0136/2. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaasan hallinto-oikeuden päätös Nro 13/0136/2. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Viherpiipertäjät ja tehometsänhoitajat

Toivon, että olen osannut näissä blogikirjoituksissani pysyä asialinjalla, enkä ole sortunut nimittelylinjalle. Tämä on linjani jatkossakin. Tämän tietysti arvioivat näitä juttuja lukevat, en minä.

Lehdissä, blogeissa, jne. törmää kyllä tänä päivänä vaikka mihin. Suhtaudun huumorilla yleensäkin kaikenlaiseen kärjistettyyn vastakkainasetteluun. Niin tässäkin ”sanasodassa ”, viherpiipertäjät vastaan tehometsänhoito.

Vähättelevä, toista osapuolta aliarvioiva nimittely, leimakirveenkäyttö on saanut suorastaan uuden ulottuvuuden, kun tämän kevään ylioppilaskokeessa biologian kysymyksessä mainittiin sana tehometsänhoito.

Jotkut kyselevät nyt, onko menty jo niin pitkälle, että viherpiipertäjät ovat vallanneet Suomen koululaitoksenkin, ja propagandaa tehdään jo ylioppilaskirjoituksissa? Helsingin Sanomat (24.3.2013) kertoo, että Metsänhoitoyhdistykset ovat yrittäneet vaikuttaa tämän kysymyksen arvosteluperusteisiin.

” Tehometsänhoito yksipuolistaa metsiemme eliölajistoa. Tämä on myös maailmanlaajuinen ongelma. Millaisin toimin metsien biologista monimuotoisuutta voidaan turvata ja metsiä käyttää kestävän kehityksen mukaisesti?” ylioppilaskokeessa kysyttiin.

Erittäin hieno kysymys minun mielestäni!

Viherpiipertäjiksi on jo vuosikymmeniä nimitetty hyvin monenlaisia ihmisiä. Useimmiten sellaisia, jotka eivät itse omista metsää, maata, ehkä ei juuri mitään muutakaan. Mutta ovat jatkuvasti puuttumassa ja valittamassa muiden asioista. Kuten kaavoituksessa, jonka ihan tavallisen ihmisien mielestä pitäisi olla nopeaa, yksinkertaista ja mahdollisimman edullista veronmaksajille.

Asukasyhdistyksemmekin on tehnyt, ja tulee jatkossakin tekemään kannanottoja ja jopa valituksia ajankohtaisista oman asuinalueensa kaavoitus- ym. kysymyksistä. Olemme siis selvästi viherpiipertäjiä, monenkin mielestä.

Vaasassa meni valituksia läpi

Vaasan hallinto-oikeuden parin viikon takainen päätös on käynnistänyt vilkkaan keskustelun, jossa voi nähdä jonkinlaisen rintamalinjan, päätöksestä järkyttyneiden ja joidenkin valitusten läpimenosta innostuneiden välillä. Asialinjalla on mielestäni pysytty, joskin nimittelijöitäkin aina esiintyy.

Kun rakennetaan, kehitetään alueita kaupunkikeskusten ulkopuolella, kaikki voi ollakin ihan helppoa, ja sujua nopeasti. Ainakin, jos liian suuria taloudellisia eturistiriitoja ei synny.

Sen sijaan, kun jo ennestään kaavoitetulle kaupungin korttelille tai esim. virkistysalueelle ryhdytään jonkun aloitteesta ajamaan kaavamerkintöjen muutosta, ollaan tänä päivänä tekemisessä erittäin mutkikkaan prosessin ja lainsäädännön kanssa.

Tarvittavien selvitysten määrää kuvaa hyvin Vaasan kaupunginvaltuutettu, suunnittelujaoston jäsen Anne Rintamäki (kesk) Pohjalaisen mielipidekirjoituksessa 23.3.2013. Hän luettelee 17 selvitystä, jotka piti tehdä, kun Vaasan keskustassa edelleen voimassa olevalla osayleiskaava-alueella sijaitsevaa korttelia ryhdyttiin muuttaman ns. postimerkkikaavoituksella.

Kaikilla osapuolilla on omat oikeutensa. Asianosallisia on ainakin kuultava. Sitten on vielä nämä virkamiesten tekemät, kulttuurihistoriallisten ja monien suojelumääräysten, luonnonsuojelullisten arvojen jne. viranomaisvalvonnat. Kun lopputulos aikanaan tällaisissa kohteissa valmistuu, siinä ei yleensä täyty pelkästään yhden tahon toiveet, vaan kompromissien tuloksena syntyy jotakin ekstraa, tai jotakin jätetään pois, eli tulos on kaikkia osapuolia tasapuolisemmin, paremmin palveleva kokonaisuus.

Kaikkea uuden rakentamista ei tietenkään tule vastustaa, mutta ei myöskään kaikki uuden rakentaminen ja vanhan purkaminen ole tarpeen. Siinä, että rakennusfirmat haalivat tontteja ympäri kaupunkia, ei ole mitään laitonta, se kuuluu niiden toimenkuvaan. Päättäjien, yhdessä kaupunkisuunnittelun kanssa, on oltava niin päteviä ja vastuullisia, että kehitys on aidosti kestävällä pohjalla, eikä ensisijaisesti palvele rakennusyritysten lyhytnäköistä voitontavoittelua.

Olisi mielenkiintoista nähdä perustelut Anne Rintamäenkin Pohjalaisessa esittämälle 11 miljoonan hintalapulle? En lähde arvailemaan, mitkä Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä kumotuiksi tulleet kohteet on tähän summaan laskettu, ja kuka on laskenut, ja kuinka valmiina esisopimukset ovat kenties jo olleet.

Nythän on pikemminkin käynyt niin, että nämä kohteet on todettu mittaamattoman arvokkaiksi, joita ei voida millään rahalla korvata, - korkeintaan tuhota.

Vaasassa riittää muunlaisista puheista huolimatta riittävästi alueita uudelle rakentamiselle vuosiksi ja vuosikymmeneksikin. En käy niitä luettelemaan, laittamaan mitään niistä etusijalle, mutta usealla alueella ollaan jo kaavoituksenkin suhteen pitkällä. Päättäjien ja kaavoittajien ei siis kannata murehtia edes Vaskiluodon metsän jättämistä nykytilaan.

Sitä paitsi, ihan suhdanteidenkin kannalta, nyt ei ole järkevää lähteä myymään arvokkaimpia paikkoja. Antamalla parhaat paikat päältä, ja liian halvalla, on huonoa politiikkaa. Se ei olisi kaupungin eli kuntalaisten edun mukaista.

Aimo Nyberg Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry, puheenjohtaja




Ilmakuva: Asko Halme

Kuva on muutaman vuoden takaa, eikä siis vastaa enää nykytilannetta.
Tämäkin kuva todistaa, että kaupungit, niiden keskustat elävät ja muuttuvat, näin Vaasassakin.

Kaupunkialueilla yleiskaavaan ja sen jälkeen laadittavaan asemakaavaan merkityt kaavamerkinnät ja luvut määräävät miten kaupunkikuvaa vuosien ja vuosikymmenten saatossa voidaan muuttaa. Rakennusten ja maapohjan omistajilla on totta kai omat intressinsä. Niin on myös naapureilla, kaupungilla, erilaisilla viranomaisilla jne.

Leikitään hieman. Jos sinulla olisi täysin vapaat kädet päättää, ja saisit sijoittaa johonkin kohtaan yllä olevaan kuvaan 20 – 30 kerroksisen pilvenpiirtäjän, tai useammankin, niin mihin sinä ne laittaisit?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Hallinto-oikeus on puhunut


Vaasan hallinto-oikeus on 14.3.2013 antanut tuomionsa eli päätöksensä julki koskien Vaasan yleiskaavaa 2030. Asian uutisoivat myös paikalliset sanomalehdet Pohjalainen (19.3.2013 ja 20.3.2013), Vasabladet (20.3.2013).

Kun arvioidaan oikeudesta saatuja päätöksiä, on syytä muistaa, ettei hallinto-oikeus ota enää kantaa itse asiaan, vaan siihen, onko ko. prosessi, tässä tapauksessa siis koko Vaasan yleiskaavan 2030 laatiminen, edennyt kaikin puolin laillisesti. Tästä syystä voi käydä kuten nyt, että samasta asiasta tehdyistä valituksista vain joku menee läpi, ja toisilla perusteilla tehdyt valitukset tulevat hylätyiksi, tai niitä ei oteta edes hallinto-oikeuden käsittelyyn.

Vaskiluodon Niemeläntien AK-merkinnät ja nykyisen leirintäalueen siirtäminen Topiclandian edustalle suunniteltuun keinosaareen ovat tästä hyvä esimerkki. Vaasan ympäristöseuran perustelut eivät riittäneet edes asian ottamiseen käsittelyyn, asukasyhdistyksemme perustelut asianosallisten kuulemismenettelyn puutteista riittivät asian pääsemiseksi käsittelyyn, vaikka kaupunki sitä vastineessaan vastustikin, mutta lopputulos oli kuitenkin myös meidän valituksen suhteen hylätyksi tuleminen. Sen sijaan Vaskiluodon ko. kohteiden suhteen tulosta tuottivat Kirsti ja Christer Sundbackin valitus, jossa perusteluna olivat riittämättömät / tekemättömät alueen luontoselvitykset.

Vaasan edellisen valtuuston 13.12.2011 hyväksymästä kokonaisyleiskaavasta tehtiin yhteensä siis 16 valitusta. Yksityisiä tahoja ja yhdistyksiä jätti valituksia yleiskaavan eri kohdista koskien kohteita eri puolilla Vaasaa. VKA ry jätti kaksi valitusta. Molemmat valituksemme otettiin oikeuden käsittelyyn, mutta käsittelyn tuloksena kumpikin niistä tuli hylätyksi.

On syytä vielä hieman kerrata mistä valitimme ja miksi.


















Kuva: AN

1. Vaadimme kaupunginvaltuuston päätöksen kumoamista siltä osin, kun se koskee Vaskiluodon alueella Niemeläntien varteen ja nykyisen leirintäalueen paikalle tehtyjä AK merkintöjä (asuinkerrostalojen alue), ja näiden merkintöjen tilalle V (virkistysalue) ja RL (leirintäalue) merkintöjä mahdollistamaan nykyisen metsäalueen säilymisen kokonaisuudessaan rakentamattomana ja leirintäalueen pysymisen nykyisellä paikallaan.


















Kuva: AN 29.7.2011

2. Vaadimme kaupunginvaltuuston päätöksen kumoamista siltä osin, kun se koskee nykyisen keskustan osayleisyleiskaava-aluetta, Keskusta Centrum YM/MM 08.11.95. Kokonaisyleiskaava tulee hyväksyä tältä osin ns. strategisena, oikeusvaikutuksettomana, ja pitää nykyinen voimassaoleva keskustan osayleiskaava oikeusvaikutteisena.

Jos haluat perehtyä perusteellisemmin koko tekstiin, niin yhdistyksemme valitukset perusteluineen ovat edelleen nähtävinä kokonaisuudessaan yhdistyksemme virallisilla nettisivuilla http://vkaicv.nettisivu.org/

Vaasan valtuuston 13.12.2011 hyväksymä kokonaisyleiskaava löytyy netistä TÄÄLTÄ

 Jos sinulle on epäselvää, mitä oikeusvaikutteinen yleiskaava merkitsee, ja mitä sen merkinnät tarkoittavat, niin tutustu Ympäristöministeriön oppaaseen  yleiskaavamekinnät ja -määräykset

Miksi asukasyhdistyksemme teki valitukset?

Jatkan tästä kirjoittelua lähi päivinä!

Kiitos ja onnittelut

Tässä vaiheessa on kuitenkin jo syytä esittää sekä kiitokset että onnittelut Kirsti ja Christer Sundbackille, heidän onnistuneen valituksen ansiosta nykyinen Vaskiluodon metsä säilynee ainakin toistaiseksi, samoin leirintäalue nykyisellä paikallaan. Tähän haluan nyt uskoa ja luottaa.

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Eivät menneet läpi

Vaasan hallinto-oikeus on 14.3.2013 antanut päätöksen Vaasan yleiskaava 2030 valituksista.

Suurin osa, myös Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n valitukset, ovat tulleet hylätyiksi 14 kk kestäneen käsittelyn päätteeksi.

Katso yhdistyksemme tekemät valitukset yhdistyksemme virallisilta sivuilta. Sieltä selviää mistä ja millä perusteilla teimme valitukset. http://vkaicv.nettisivu.org/valitukset-vaasan-holle/

Vaasan edellinen valtuusto päätti hyväksyä 13.12.2011 Vaasan yleiskaavan 2030. Valituksia tästä tehtiin yhtensä 16 kpl.

14.3. 2013 annettu Vaasan hallinto-oikeuden päätös on yli satasivuinen asiakirja, jossa käydään läpi tehdyt valitukset, Vaasan kaupungin vastineet tehtyihin valituksiin, ja lopuksi annetaan selostus hallinto-oikeuden käsittelyn vaiheista valituskohtaisesti. Kaikkia valituksia ei otettu edes käsittelyyn, sillä osalla valittajista perustelut olivat sellaisia, etteivät ne kuulu hallinto-oikeuden toimivaltaan. Käsittelyyn päässeet valitukset johtivat vain muutaman osalta valituksen hyväksymiseen. Näiltä osin, samoin kuin hylättyjen valitusten osalta, hallinto-oikeus selvittää ansiokkaasti ja perin pohjin tehtyjen päätösten perusteluja.

Asukasyhdistyksemme ottaa asian esille valitusajan (30 vrk) puitteissa, hallituksemme kokoontuu näissä merkeissä lähiviikkoina. Yhdistyksemme puheenjohtajan roolissa voin kerrata valitustemme perusteluja, arvioida tilannetta, vertailla esim. samoista kohteista, mutta eri perusteilla tehtyjä valituksia, mutta lopullinen kanta siitä, miten nyt edetään, syntyy vasta hallituksemme pohdinnan tuloksena. Asiaa on mahdollista miettiä myös yhdessä muiden valituksia tehneiden tahojen kanssa. Eteneekö jokin valitus Korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyyn, sitä on vielä ennenaikaista arvioida.

Seuraa tulevien päivien ja viikkojen kirjoittelua tässä blogissa! Kommentit ovat erittäin tervetulleita, samoin kaikenlaiset mielipiteet. (Lähetä kirjoitukset osoitteella aimonyberg(at)gmail.com)

Yhteenveto Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 14.3.2013:

1) Hannu Vuolteenahon valitus, ei otettu kokonaisuudessaan käsittelyyn, käsittelyyn otetut kohdat hylätty.

2) VKA ry:n valitukset, otettu käsittelyyn, mutta valitukset hylätty.

3) Metsähallituksen valitus, otettu vain osittain käsittelyyn ja kolmen kohdan osalta valitukset hyväksyttiin (Öjenin metsään ja Näsetin alueeseen liittyviä kohteita), muilta osin valitus hylättiin.

4) Vaasan ympäristöseura ry:n valitus, otettu vain osittain käsittelyyn, ja neljän kohdan osalta valitukset hyväksyttiin ( Myrgrundin Långvikenin AP-alue, Mustikkamaan, Kuparisaaren PY-alue, golf-kentän laajennus, ks. tarkemmin päätösasiakirjasta) , muilta osin valitus hylättiin.

5) Kirsti ja Christer Sundbackin valitus, osittain jätetty tutkimatta, valitus hyväksytty Vaskiluodon Niemeläntien uusien AK-alueiden ja Tropiclandian edustan uuden leirintäalueen RL osalta. (yleiskaava näiltä osin on siis kumottu)

6) Hans Bergin valitus, valitus hylätty.

7) Gerby Skifteslagin ja Gerby Vattendelägarlagin valitus, hallinto-oikeus hyväksyy valituksen ja kumoaa yleiskaavan Gerbyn satamasta Ukkokarille johtavan vesialueelle osoitetun ulkoilureitin osalta.

8) Mikael Petterssonin valitus 1

9) ja valitus 2, hallinto-oikeus hylkäsi molemmat valitukset

10) Tom ja Åsa Erikssonin valitus, valitus hylätty.

11) Jari Tarpion valitus, osittain jätetty tutkimatta, ja käsittelyyn yltäneet kohdat hylätty.

12) Ulf Ingbergin ja asiakumppaneiden valitus, osittain jätetty tutkimatta, ja käsittelyyn yltäneet kohdat hylätty.

13) Leif-Åke Ehnströmin ja asiakumppaneiden valitus, hylätty.

14) Peter Höglundin valitus, hylätty.

15) Olli Oksalan valitus, otettu käsittelyyn, hylätty.

16) Kemira Oyj:n valitus, hylätty.

Pikaisena yhteenvetona näyttää siltä, että luontoperusteet ovat olleet päteviä, tai ainakin purreet paremmin kuin ns. kaupunkikuvalliset, tai vaikuttamisen mahdollisuuksiin vetoaminen. Ilmeisesti kaupungilta on jäänyt pitkään kestäneen yleiskaavaprosessin aikana kuitenkin joitakin luontoselvityksiä tekemättä, mm. Vaskiluodosta.

Kirjoitukset asian tiimoilta jatkuvat lähi päivinä.

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...