perjantai 24. heinäkuuta 2015

Jatketaan skannausta


Ensimmäinen Taiteiden Yö Vaasassa järjestettiin jo vuonna 1991. Eipä taida olla monellakaan paikkakunnalla näin pitkää perinnettä! Jos oikein muistan, Vaasa oli ihan ensimmäisiä paikkakuntia, jossa tätä nimeä Taiteiden yö alettiin käyttää.

Suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Taiteiden Yö on koko perheen tapahtuma, jossa monipuolinen ohjelma tarjoaa jokaiselle jotakin mm. teatteria, performansseja, näyttelyitä, musiikkia ja tanssia voi seurata eri tapahtumapaikoissa. Tänä vuonna näyttäisi olevan taas tulossa tosi hieno ohjelmisto. eikä kaikkea edes vielä tiedetä!

Katso tapahtumasta lisää Vaasan kaupungin sivuilta, josta löytyvät linkit myös tapahtuman Twitter- ja Instagram sivuille.

http://www.vaasa.fi/taiteiden-yo

Tai tapahtuman fb-sivuilta.

https://www.facebook.com/vaasantaiteidenyo


Tiedoksi 

Onnistuimme viime vuonna, Tapsa, Christian, Henkka ja minä järjestämään Taiteiden Yön iltapäivätilaisuuden, eli vanhojen valokuvien skannaustapahtuman Kasarmilla. Vaikka emme saneet montaakaan ”asiakasta”, oli se hieno ja tärkeä yritys. Rankkasade oli yksi syy väkimäärän vähäisyyteen. Ehkä myös ilmainen mahdollisuus omien paperi- ja diakuvien digitalisointiin tuntui vielä vaasalaisille vieraalta tai turhalta.

Tänä vuonna emme ole ainakaan yhdessä samanlaista palvelua tarjoamassa.

Ilmoitan kuitenkin tässä kaikille, että vanhat Vaasa-aiheiset valokuvat kiinnostavat allekirjoittanutta, ja uskoakseni kaikkia muitakin Vaasan historiaan liittyvien sivustojen ylläpitäjiä edelleen. Valtavat suosiot saaneet vanhojen valokuvien ja tarinoiden muistelusivustot ovat kaunis osoitus oman asuinalueen, kotiseudun ja sen kanssaihmisten arvostamisesta.

Omat skannauslaitteeni ovat tällä hetkellä odottamassa uutta työtilaa elokuun alusta ja Windows 10:n julkistamista 29.7.2015. Mielenkiinnolla odotan tätä uusinta versiota. Yritän pitää koneet ja itseni vielä nykymenossa mukana.

Jos päivitykset sujuvat, eikä ylitse pääsemättömiä ongelmia ilmene, uskon olevani valmis sekä uuden lukuvuoden aloittamiseen työelämässä, kuvataideopettajana Vörkkärillä, että myös näissä vapaa-ajan harrastuksissani.

Eli elokuun puolessa välissä minun puoleen voi kääntyä, jos on tarve saada vanhoja paperi- tai diakuvia digitaaliseen muotoon. Myös kuvien muokkaaminen onnistuu. Kohtuullisessa määrin kuvia voidaan digitalisoida, yhdessä tekemällä, ja siinä toivossa, että niitä voidaan sitten myös jakaa näissä vaasalaisissa nettisivustoissa.

Aimo Nyberg
aimonyberg[at]gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...