lauantai 7. kesäkuuta 2014

Iltapäivällä Stormossenilla

Avoimet ovet Stormossenilla 7.6. klo 10 – 14 

Päätimme ajaa vaimon kanssa tänään myös Koivulahteen, tutustumaan Stormossenin alueeseen, sekä siellä olevaan Westenergyn jätteenpolttolaitokseen. Tämä valtaisa laitos on ollut toiminnassa nyt jo noin puolitoista vuotta. Laitokseen on käynyt tutustumassa jo yli 5000 vierasta, avoimien ovien aikoihin ja sovituilla ryhmäkäynneillä. Paikka onkin erinomainen vierailukohde kaikenlaisille yhdistyksille, porukoille ja vaikka koululuokille.

Lajittelu ei edelleenkään kaikilta osin toimi niin hyvin kuin voisi. Kaikenlainen valistus on siis aina hyödyksi. Tällaiset käynnit ovat todella upeita, ne avaavat paitsi silmiämme niin myös asenteitamme.

Kun vuoteen 2004 mennessä piti kaikki vanhat kaatopaikat sulkea, ja koko EU:n alueella otettiin käyttöön uudet tiukemmat määräykset, oli Vaasassakin tottakai toimittava. Sekä Suvilahden kaatopaikka, että Stormossenin vanha kaatopaikka on maisemoitu, ja niistä otetaan molemmista talteen metaanikaasua hyötykäyttöön.

Tilalle on saatu uudenlaiset ratkaisut, ja tänä päivänä Vaasan alueella enää 4% kaikesta jätteestä on sellaista, joka menee ns. kaatopaikalle, ei siis kierrätyksen tai jätteenpolttoon.

Laki sanoo, ettei jätteenkäsittelymaksuja voi ottaa suoraan verorahoista, vaan kulut on kerättävä jätettä tuottavilta, eli jokaiselta meiltä kotitalousjätteen osalta, ja samoin myös kaikenlaisen rakentamisen ja teollisuus- ym. yritystoiminnan tuotoksena syntyvästä jätteestä maksut peritään asianosallisilta.

Kyse on yhteisvastuusta, ja siitä, että oma elämänlaatumme paranee tässä ja nyt, eikä ongelmia siirretä epämääräiseen tulevaisuuteen tulevien sukupolvien hoidettaviksi.

Lisää infoa:

www.stormossen.fi

https://sv-se.facebook.com/Stormossen

Näitä kysyttiin VASTAA JA VOITA –kilpailussa tänään Stormossenilla

• Tiedänkö aivan varmasti, mihin kuuluu pakata kotitalouksissa syntyvä biojäte?
 • Miten biojätettä hyötykäytetään?
 • Mitä on biojäte, ja mitkä jätteet eivät sitä missään tapauksessa ole?

Kuvat: AN, 7.6.2014. Sisäkuvat Westenergyn jätteenpolttolaitoksesta , ulkokuvat eri puolilta Stormossenin aluetta.














 














Westenergyn jätteenpolttolaitos on valtava rakennus

















Stormossenilla on alueet niin puutarhajätteelle kuin muillekin lajitellulle materiaalille. Lajittelematon jäte otetaan myös vastaan, mutta sille on kovemmat maksut.



Kuvat: AN. 7.6.2014. Stormossen, puutarhajätettä, metalliromua, lasimurskaa, kyllästettyä puuta. Alueen sadevedet kootaan altaisiin.

Tämän iltapäivän tutustumisreissu Stormossenin avoimien ovien päiville oli avartava kokemus.

Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...