perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kaupungin kaavoituskatsaus 2013



Kaupungin tiedotuslehti, kaavoituskatsaus 2/2013 on tänään jaettu postin mukana kaupunkilaisille.

Lehti on jälleen kerran erinomaisen hyvä tietopaketti Vaasan kaupunkisuunnittelun ajantasatilanteesta, eli siitä missä kaupungin kaavoituksessa tällä hetkellä mennään. Näin laadukasta kaavoituskatsausta ei monessakaan Vaasan kokoisessa kaupungissa pystytä tekemään. Tästä on syytä olla kiitollinen.

Lehti kannattaa myös säästää koko tulevan vuoden. Kohteiden etenemistä on näin helpompi seurata, ja myös ymmärtää kokonaisuutta. Vaasan kaavoituksesta on viime vuosina keskusteltu liian usein epämääräisesti, ja joiltain osin mielestäni jopa asiattomasti virkamiehiä syyttäen.

Kaavoitustyö on vuosia, jopa vuosikymmeniä vievä prosessi, eikä se läheskään aina mene niin nopeasti, eikä aina juuri sellaisena läpi, mitä ensimmäisissä visioissa esitellään. Esimerkiksi sanomalehti Pohjalainen on viime vuosina ollut hyvin voimakkaasti tuomassa julkisuuteen useitakin hankkeita, joiden eteenpäinmeno on ollut vielä monen mutkan takana. Tästä on ollut seurauksena ihmettelevä ilmapiiri, mistä tällainen viivytys oikein johtuu, ja ketkä ovat syyllisiä? Aika usein myös kaikenmaailman (ammatti)valittajat ovat valitettavasti saaneet kuulla kunniansa.

Vaasan päättäjiltä on myös mielestäni puuttunut jossain määrin kaavoitukseen liittyvää asiantuntemusta, ja ns. turnauskestävyyttä, kun on vaadittu suunnittelun ja kaavoitustyön nopeuttamista sellaisillekin ratkaisuille, jotka ovat vastoin voimassaolevia kaavoja. Kun päättäjät sitten pannaan omissa puolueissaan ns. ruotuun ja ryhmäkuriin vedoten ei sallita kunnollista keskustelua asioista, toimitaan menneiden vuosikymmenten tyylillä.

Maan tapa 1960 – 1990-luvuilla oli sopia kaavoitusasiat, kuten muutkin isot asiat, poliittisen ylätason kabineteissa. Nykyinen kuntalaki vuodelta 1995 edellyttää avoimempaa, kaikkia asianosallisia mukaan kutsuvaa, vuorovaikutteista otetta myös kaavoituksessa. Mielestäni Vaasan kaupunkisuunnittelun virkamiehet ovat tähän pyrkineet, ja ovat tässä myös monin kohdin onnistuneet jopa erinomaisesti.

Nyt julkaistu kaavoituskatsaus on tästä oiva todiste. Kiitos tästä!

Tänään ilmestynyt kaupungin tiedotuslehti on luettavissa TÄÄLLÄ

Aikaisemmat kaupungin tiedotuslehdet löytyvät myös netistä TÄÄLTÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Päivitetään yhdessä Rojektin sivuja!

    Rojektissa on kohteita jo melkoinen määrä. Aika ajoin pienempiä ja isompiakin päivityksiä kohde-esittelyihin on tehty ja saadaan varmast...